Kirjan jälkeen

Kuukausi: syyskuu 2007

  • Hirveitä hirviä hirveän vähän

    Hirvimetsällä ei mitään uutta. Tänään meni ihan yhtä hyvin kuin eilenkin eli ei edes nähty yhtään hirveä. Awa juoksenteli jaloissa melkein koko päivän ja otti tirsat nuotiolla.

    Tähänastisen kokemuksen perusteella Awaa kiinnostaa enemmän käsijarru ja puulastut kuin hirvet. Päättelin tämän käsijarrunkahvaan ilmestyneistä hampaanjäljistä ja omakohtaisesta havainnosta, jossa Awa jauhoi puulastua kuin purkkaa. Tosin isä oli kauhonut hetkeä aiemmin samalla lastulla kurkkusalaattia makkaransa päälle.

    Jotain se on jo oppinut. Awa nimittäin. Se ei enää hauku ojan väärällä puolella, että tulkaa hakemaan, en pääse yli. Eilen se räksytti jokaisen vähänkään vuolaamman ojan takana ikäväänsä. Tänään ei tainnut kuulua kuin pari kiukkuhaukkua ja sitten koira oli jo oikealla puolella ojaa.

    Jotain olemme me ihmisetkin oppineet. Kärkkäri-makkara on hirveän ällöä ja me heitettiin se isän kanssa metsään. Ei tullut ekotekoa, koska makkarassa on niin paljon suolaa, että se säilyy ainakin ensi vuoteen. Onpahan eväät valmiina, jos eksyy samalle nuotiopaikalle.

  • Liian lyhyt maila?

    Tällainen pitkänhuiskea puolitoistametrinen pelaaja harvemmin valittaa liian lyhyestä sählymailasta, mutta jotenkin en vaan opi pelaamaan nykyisellä luudallani.

    Se on kymmenisen senttiä lyhyempi kuin entinen, mutta toisaalta kesän jälkeen pitäisi pystyä ottamaan erilainen maila käyttöön melko helposti. Nyt vaan tuntuu, että kaikki pallot karkaavat taivaalle.

    Sain jokusen vahinkomaalin aikaiseksi, mutta muuten ei peli kulkenut. Menee ihan löntystelyksi eikä nyt ollut edes sykemittaria kirittämässä askelia. Mittari jäi Savonlinnaan.

    Nykyisin tulee muutenkin liikuttua aivan liian vähän. Kaiholla muistelen viime talvea ja kevättä, jolloin ei edes paukkupakkanen saanut minua pysymään pois juoksulenkiltä. Pahimmat pakkaset kiersin Kuopiohallin juoksurataa, parhaimmillaan 63 kierrosta yhtä soittoa. Nyt on koko ajan kiire. Omatunto kolkuttaa, jos en koko ajan istu koneella ja tee kurssimateriaalia tai kirjoita konferenssipaperia. Parempi onkin taas aloittaa, ettei mene ihan yöhön.

  • Valasvaraus

    Hieman on väsy. Seminaaripäivän jälkeen keitettiin laitoksella kahvit ja alettiin miettiä uuden liittoyliopiston KTM-tutkintorakennetta. Saatiin lyhyessä ajassa aika hyvä paketti markkinoinnin linjauksista innovaatioiden liiketoimintaan liittyen. Suunniteltu kokonaisuus sopisi minulle niin hyvin, että pitäisikö vielä siirtyä perusopiskelijaksi? Aika paha olisi, jos itse opettaisi kurssilla, jonka etupulpetissa toinen skitsofrenian hampaissa kipristelevä persoonani istuisi.

    Iltaohjelma menikin sitten uusiksi. Uuden-Seelannin konferenssimatkan järjestelyt muistuttivat olemassa olostaan, ja oli ihan pakko alkaa tosissaan miettiä, mitä me siellä teemme, missä yövymme ja millä pelillä liikumme paikasta toiseen. Nyt voi sanoa rehellisesti, että työ haittaa harrastuksia. Harmittaa, että kolme päivää ja ainakin neljä yötä menee konferenssin takia ihan hukkaan.

    Konferenssi on kuitenkin se syy, miksi koko maahan edes lähden ja raahaan miehenkin sinne mukanani. Häntä ei kylläkään tarvinnut kovin paljon houkutella.

    Matkasuunnitelmaan sisältyy nyt ainakin valasretki Kaikourassa ja benjihyppyä Queenstownissa. Se on taatusti upea matka ja vielä kun recordiin napsahtaa samalla reissulla uusi konferenssijulkaisu niin hipsheijaa – tämä tyttö on tyytyväinen!

    Näyttää siltä, että nykyisin ei tarvitse paljon televisiota tuijotella, sillä illat ovat niin himpuran kiireisiä. Nytkin pyykit lojuu koneessa ja likaiset lattialla, mutta silti pitäisi jo aloittaa HTM-kurssin muokkaus viime vuodesta. Suunnitelma on päässä valmiina, mutta toteutus ontuu. Otan siis pyykit koneesta ja ryhdyn hommiin. Likaiset vaatteet toimittakoon edelleen maton virkaa.

  • Pöksyttä konferenssiin

    Sitä ei aina uskoisi, mitä kaikkea väikkärin kirjoittamiseen liittyy. Vietin juuri ikävän pari tuntisen shoppaillen. Tai olisi pitänyt shopata, mutta kun en osaa niin en osaa. EBRF-konferenssi on viikon päästä eikä minulla ole mitään päällepantavaa. Tämä ei ole naisellista marinaa vaan ihan aitoa hätää.

    Maratonharjoittelu sai aikaan sen, että jokunen kilo jäi viime talveen. Sen myötä vähänkin istuvammat ns. paremmat vaatteet kävivät vähemmän istuvimmiksi ja ns. hopparimalleiksi. Joku voisi olla tyytyväinen, mutta minulle vaatekaapin uusiminen tuottaa suurta tuskaa.

    Jos jotain inhoan niin vaatteiden sovittelua. Minulle sopisi aivan mainiosti postimyyntishoppaus, mutta kun on takamusta ja on reittä ja on lyhyttä jalkaa ja on vaikka mitä, niin eihän ruotsalaisille 180-senttisille standarditypyköille halpamaissa pikkukätösin ommellut vaatteet istu viereenkään.

    Nyt on verensokeri alhaalla, vaatteet ostamatta ja työt tältä päivältä tekemättä. Pakko ryhtyä hommiin, että saan tehtyä edes jotain ennen kuin muru tulee töistä kotiin.

  • Elämää maratonin jälkeen

    MaratontuuletusJuoksin elämäni ensimmäisen maratonin reilut kaksi viikkoa sitten. Loppuaika ei hymyilytä, mutta maaliintulo naurattaa nyt ihan yhtä paljon kuin silloin. Oli tosi helppo tuuletella, kun jalat olivat kunnossa ja mieli virkeä.

    Aivan kuvan tapaisiin fiiliksiin en ole vielä maratonin jälkeen päässyt. Lenkkeily ei tunnu mukavalta ja jalat painavat tonnin kipale.

    Äsken yritin urhoollisesti tehdä vauhtileikittelytreeniä Olavinlinnan kupeessa. Komea maisema, mukavia ihmisiä ja kyllähän se jalkakin nousi jonkin verran. Kipaisin Kyrönniemen (kaipa se se oli) kentällä pari kierrosta ja nousin katsomon rappuset viisi kertaa. Yritin tehdä keveitä rullauksia ja vielä kotiovella innostuin spurttailemaan pariin kertaan raput ylös, mutta siltikään ei tunnu hyvältä.

    Raahustin kuitenkin 48 minuuttia keskisykkeellä 142 ja maksimilla 183. Sykkeet ovat pysyneet maratonin jälkeen tosi alhaalla. Minulla nousee sählyssä syke parhaimmillaan 200 pintaan ja viime kevään puolimaratonillakin muistaakseni 193:een. Mistähän noin alhainen maratonin jälkeinen syke johtuu? Maratonista on kuitenkin jo kaksi viikkoa, ettei sen pitäisi enää vaikuttaa. Outoa mutta parempi, että sydän ylipäänsä lyö, vaikka sitten hitaasti.