Kuukausi: marraskuu 2007

Hong kong jäi taakse siis toissapäivänä. Täällä on nyt vähän päivät sekaisin, mutta taidettiin tulla keskiviikkona Aucklandiin. Ennen lentoa käytiin vielä Ladies’ marketissa katsastamassa tuliaiset valmiiksi. Meillä on paluumatkalla vielä samanlainen pysähdys Hong kongissa. Ilkalle yrittivät kaupata kovasti kaiken maailman rolexeja pienellä ärrällä. Minä sain olla melko rauhassa.

Ilkalle on muutenkin tullut ihan outoja juttuja vastaan. Hong kongin turvatarkastuksessa joku mies oli tullut selostamaan, kuinka upea paita Ilkalla oli ja eilen täällä Wellingtonissa, joku nainen tuli ottamaan lähikuvan Ilkan takin kuosista. Eli jos rahat loppuvat kesken, Ilkka voi myydä vaatteensa niin päästään kotiin;)

Hong kongin lentokentällä Ilkalle tuli ensimmäiset vatsataudin oireet. Minä selvittelin sillä aikaa jatkolennon kohtaloa Aucklandista Wellingtoniin. Mistään ei löytynyt mitään tietoa, miten lentomme on muuttunut. Suomessa saimme tietää, että jatkolento on peruttu, mutta että meidät on siirretty myöhäisempään koneeseen. Minulla oli hurja pissihätä ja selvittely kesti ja kesti. Lopulta kaikki selvisi ja sain laukut menemään suoraan Wellingtoniin, vaikka meidän piti itse tehdä uusi lähtöselvitys.

Niinhän sitä luulisi, että kaikki menisi niin kuin sanotaan, mutta niinpä vain Aucklandin kentällä kamalan tiukkojen turva- yms. tarkastusten jälkeen kävi ilmi, että kaikki Uuteen-Seelantiin tuleva matkatavara ilman muuta läpivalaistaan ja tutkitaan mahdollisten ruoka- ja maaperätuonnin takia. Siis ihan oikeasti meidän piti kertoa, ettei meillä ole kävelysauvoja, vaelluskenkiä eikä telttaa mukana, ettei tänne saarelle vain tule vierasta maata. Minulta kysyttiin, mitä tutkin, kun olin ilmoittanut ammatikseni tutkijan. Häkellyin ja aloin tankkaamaan jotain omituisia ja siitä asti olenkin sitten käyttänyt todella tankero englantia. Minulla meni ihan pasmat sekaisin ja Ilkka hoitelee nyt puhumisen.

Aucklandissa meillä oli mukavasti aikaa, joten otettiin taksi ja lähdettiin tutustumaan Manukaun kaupunkiin. Käytiin syömässä yhdessä ostoskeskuksessa, mutta silloin minulta jäi lammasmössöt syömättä. Vähän näykin Ilkan kanahampurilaisesta. Paluu kentälle tehtiin paikallisbusseilla, joihin joku vanha herra meidät opasti. Herralle oli tarttunut muovipussi jalkaan, mutta se ei menoa hidastanut. Matka kesti melkoisen kauan ja sen aikana tehtiin tosi monta mutkaa, spurttia liikennevaloista ja tiukkaa jarrutusta, mutta saatiinpahan ainakin kuva täkäläisestä liikennekulttuurista.

Lento Aucklandista Wellingtoniin sujui rivakasti ja vailla kommelluksia. Matkatavaratkin saapuivat lopulta perille ja päästiin shuttlella hotelliin. Ihan ok hotelli hyvällä paikalla ydinkeskustassa. Wellington on Uuden-Seelannin pääkaupunki, mutta aivan mitättömän pieni. Melkein kuin Savonlinna, mutta täällä, toisin kuin Savonlinnassa, ihmiset talsivat tosi nopeasti ainakin tien yli. Hyvä, että ehdimme Ilkan kanssa tien puoliväliin, kun jo punainen ukko valoissa alkaa vilkkua. Silloin voi kuulemma vielä jatkaa ylitystä ja autot väistävät, mutta ylittämään ei saa enää lähteä. Kun vihreä ukko tulee esiin, näkövammaisille suunnattu äänimerkki on aivan ihme vinkaisu. Sitä ei voi sanoin kuvailla!

Hotellissa meillä oli tarkoitus ottaa puolen tunnin tirsat, mutta ne venyivät yöuniin melkein kellon ympäri. Hyvä niin, sillä oltiin eilen aamulla tosi virkkuja. Ilkka kävi heti aamusta ostamassa meille adapterin niin saatiin virtaa tietokoneeseen ja puhelimeen. Ilkka sai vielä netinkin toimimaan, joten ainakin minä pääsin huomaamaan taas monia rästitöitä, jotka kuitenkin jäivät tekemättä.

Ilkka siirsi jo ensimmäiset kuvat flickeriin, mutta niitä ei vielä ilmeisesti ole julkaistu. Kerron heti, kun tiedän, mistä niitä voi katsoa.

Aamupäivästä lähdettiin kävelemään satamaan. Täällä on ihan mieletön tuuli! Olin ihan jäässä jo parin tunnin talsimisen jälkeen. Ilkka näki jossakin mainoksen segway-kiertoajeluista ja selvitteli, missä sellaiselle voi osallistua. Niinhän me sitten lähdettiin iltapäivällä Segway-ajelulle. Se on sellainen kaksirattainen härveli, jossa seisotaan kahdella jalalla ja jota ohjataan sellaisella tangolla. Aluksi meno tuntui tosi huteralta, mutta melko nopeasti opimme molemmat härvelin salat. Ilkka tietenkin vähän nopeammin, mutta menin minäkin melkoista haipakkaa.

Oli mukava tapa tutustua kaupunkiin segway-kiertoajelulla. Nähtiin ihan eri tavalla kaupunkia ja meno oli hauskaa. Ja ehkä vähän hölmön näköistä! Yksi setä huuteli minulle, että paljollako möisin kyseisen härvelin!

Ilkka sai vihdoin unen päästä kiinni, joten minä kipaisen tässä välissä nopsaan aamiaisella. Meidän pitää kohta ratkaista, lähtäänkö lautalla Pictoniin vai ei.

Vihdoinkin netti on käytössä. En nyt ehdi kirjoittaa kokonaista matkakertomusta, mutta jatkan illalla.

Lento Hong kongiin oli puuduttava. Jouduimme odottelemaan Helsinki-Vantaalla Lontoon koneessa kolmisen tuntia, kun Heathrow’n ilmatila oli sakeana koneita, ettemme sekaan mahtuneet. Olipa tosi hyvä aloitus retkelle. Lontoossa sitten jännitimme, ehdimmekö Hong kongin koneeseen, mutta ehdimme ihan kohtalaisen hyvin. Tupakkamiehillä olisi ollut hieman ongelmia, kun Helsingissä nousimme koneeseen jo viideltä ja seuraavan kerran olimme tupakkapaikan äärellä vasta Hong kongissa 18 tuntia myöhemmin…

Hong kongin ilmanlaatu on todella surkea. Ilkalla ei ollut mitään suurempia ongelmia, mutta minulla nenä vuoti verta vielä Aucklandissa. Nyt alkaa helpottaa. Osa paikallisista kulki hengityssuoja kasvoillaan kuin Michael Jackson ikään. Kiinassa on hyvä olla tällaisena pätkänä. Kaikki muutkin tuntuvat olevan yhtä lyhyenläntiä, joten kadulla ei tunne jäävänsä jalkoihin. Täällä Uudessa-Seelannissa tilanne on sitten aivan toisenlainen. Eivät nämä niin pitkiä ole, mutta tosi isoja kavereita leveyssuunnassa. Monet naisetkin ovat päästä varpaisiin tatuoituja mörssäreitä! Melkein pelottaa.

Eniten pelotti kyllä viime yönä. Piipahdin vessassa ja Ilkka oli sillä aikaa hiippaillut ihan väärään paikkaan ja säikäytti minut pahan päiväisesti. Hyvä, etten saanut sydänkohtausta!

Nyt karkasin jo asioiden edelle. Hong kongissa kävimme puolen päivän kiertoajelulla. Ensin pysähdyimme veneretkelle tutustumaan paikalliseen kalastukseen. Jännä kontrasti, kun samassa satamassa oli upeita luksuspaatteja ja uppoamaisillaan olevia rähjäisiä kalastusveneitä. Tuuli oli aivan valtaisa. Tukka sekaisin jatkoimme matkaa korutehtaaseen, mikä oli meidän kannaltamme ihan turha pysähdys. Meidän makuun aivan liian koristeellisia ja säihkyviä koruja.

Seuraavaksi bussi kiipesi korkealle jollekin torille. Matkalla ohitimme Jackie Chanin miljoonatalon. Ihan kivat oltavat hänellä, vaikka talon hinnassa oli seitsemän nollaa. Muilla hongkongilaisilla meni vähän vaatimattomammin. Mitä korkeammalla asustaa, sitä hyvätuloisempi on, mutta halvimmat kahden huoneen asunnot alkoivat siitä 2500 HKD eli noin 250 euroa.

Nyt meidän pitää lähteä tutustumaan Wellingtoniin. Jatkan iltasella, kun palailemme hotelliin. Asiaa on paljon ja aikaa kovin vähän.

Ihan hölmöä. Minä olen nyt lomalla ja ihmiset vain nukkuu! Ihmiset on yhtä kuin Suvi. Kysyin, missä päin Kuopion yöelämää hän viilettää niin kuulemma peiton alla hotellissa. Höh, sanon minä. Olisin ollut valmis laittamaan kamppeet niskaan ja lähtemään yhdelle amaretolle keskustaan. Nyt pitää sitten yksin ottaa amarettoa (konjakkia tosiaan oli vain pieni tilkka eli noin ruokalusikallinen).

Eikö kukaan kuule? Ei kukaan?

Ihminen venyy joskus uskomattomiin suorituksiin ja nyt täytyy kerrankin kiitellä itseäni, että sain tehtyä rästityöt ennen Uuden-Seelannin reissua. Kiitos, minä 😉

Tiukalle otti ja nyt keho tietää, että stressi alkaa helpottaa. Illalla alkoi väsyttää eri tavoin kuin ennen ja kurkku alkoi tuntua karhealta. Arvasin, että nyt on alkamassa stressin laukeamistauti. Tulen aina sairaaksi ison työrupeaman päätteeksi. Aina, vaikka olen yrittänyt pumpata itseeni tupla-annoksia C-vitamiinia.

Nyt lääkitsen tai palkitsen itseäni konjakilla. En aio tulla sairaaksi, enkä tule. En minä koskaan ihan hirveän sairaaksi tule. Mitä nyt olo on vähän vetelä, nenä vuotaa ja kurkku on karhea. Voi tietenkin olla, etteivät yli kymmentuntiset lentomatkat ole sairaana hurjan kivoja kokemuksia, mutta tuskin ne mitään mieltä ylentäviä olisivat terveenäkään.

Pääasia, että kohta lähdetään murun kanssa reissuun! JEE!! 🙂

Tänä aamuna oli pitkästä aikaa kiva herätä. Ei sillä, etteikö olisi vielä kivempi ollut jatkaa unia, mutta takana oli kuitenkin normaalin pituinen yöuni oman kullan vieressä. Enää ei voisi muuta toivoa kuin, että joku olisi yön aikana tehnyt kaikki rästihommat puolestani.

Olen tänään juossut kadulla korkkareilla, skipannut lounaan ja päivällisen, yrittänyt pitää silmiä väkisellä aukia ja takellellut harjoitustyön esityksessä. Esitys meni sinänsä ok, kunnes Jari vaihtoi kaksi slidea kerralla ja ennen kuin hän huomasi mokansa, minä olin jo aloittanut tarinan siitä slidesta, johon ekaksi vilkaisin. Sitten Jari vaihteli kalvoja ja minä huomasin välillä, että eihän tämän näin pitänytkään edetä ja kohta taas vaihdettiin kalvoa. Kaikki tuli kuitenkin sanotuksi, mutta ehkä vähän väärässä järjestyksessä. Esitystä kuitenkin kehuttiin, vaikka sivulauseessa todettiin, ettei sitä ehkä oltu harjoiteltu. No ei ollutkaan. Vastahan minä sen aamulla sain valmiiksi. Meni miten meni ja nyt se kurssi on minun osaltani purkissa.

Lounastauolla Kari heitti minut kotiin hakemaan autoa ja valokuvia. Syöksyin kuvat kourassa Ajo-opistolle hakemaan kansainvälistä ajokorttia. Sinne ei tietenkään kelvannut kuin käteinen, joten jouduin kipittämään Sokkarin kongiin hakemaan rahaa. Kerrankin kiittelin epänaisellisuuttani ja matalia korkoja. Sen verran olivat kuitenkin korkeat, ettei niillä juoksuaskelilla ihan kokonaista maratonia juostaisi, vaikka vauhti oli melko hyvää.

Suit sait sukkelaan takaisin Ajo-opistolle ja sitten ruvettiin arpomaan, miten korttiin haetaan poliisin leima. Sain lopulta kortin ilman pikatoimituslisää, kun lupasin tulla hakemaan sen seminaarin jälkeen ja viedä itse saman tien poliisilaitokselle leimattavaksi. Siispä tuulispäänä takaisin laitokselle ja kuulemaan harjoitustyön palautetta. Saatiin ihan kelpo palautetta. Ei ole mitään suuria muutostarpeita. Hyvä niin.

Palautekeskustelu venyi ja venyi ja lopulta minun oli pakko nostaa takapuoli penkistä ja kiitää toimittamaan ajokorttiasiaa. Poliisilaitoksen läpivalaisussa epäilivät minua varmaan roistoksi. Steppailin hermostuneesti jonossa tukka sekaisin ja takki auki.

Lopulta leimat ja muut hoituivat nopsasti. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä sählyyn, vaikka olisin sinne ehkä ehtinyt. Alkoi siinä vaiheessa päivää jo vähän painaa syömättömyys. Nyt on mennyt muutama päivä sellaisella 800 kilokalorin dieetillä eikä enää ole edes kunnon nälkä. Tuntuu vaan pahalta, mutta ei oikein voi syödä, kun vatsa ei ota vastaan ruokaa. Onneksi Ilkka toi eilen valmiita broilerleipiä ja kävin nappaamassa sellaisen ennen kuin tulin takaisin töihin.

Nyt alkaa jo vähän helpottaa. Enää puuttuu EBRF-konferenssipaperi, jonka laitan huomenna väkisin kasaan. Valvon tämän yön ja teen hulluna töitä huomenna, ettei jäisi enää mitään sunnuntaille. Joskushan minunkin on pakattava. Mutta sitä ennen menen syömään. Laitos tarjoaa tänään pikkujoulusapuskaa. Tanninen kävi sanomassa äsken, että käyhän tyttö syömässä ja nuku pari tuntia niin jaksat taas säteillä 🙂