Kuukausi: joulukuu 2007

  • Karvainen kämppis

    Ihan nolottaa, etten ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. On ihan stressi, mitä kirjoittaa, kun olisi niin paljon sanottavaa reissusta ja yhteisasumisesta ja joulusta ja kaikesta. Nyt en ehdi kirjoitella mitään reissusta. Siitä tulisi aivan liian pitkä tarina. Mutta kerronpa jotain kämppiksestäni Aatusta…

    Aatu on melkoisen kömpelö kaveri. Eilen se kopsahti päin jalkalamppua ja räts vaan, jouduttiin Suvin kanssa imurointihommiin. Sinne meni minun täällä aikoinaan kehumani energiansäästölamppu!

    Nämä minun huonekalut ovat sieltä vaatimattomammasta päästä, joten suurta taloudellista vahinkoa ei tullut. Mitä nyt yksi lampunkupu palasina, mutta onpahan sitten kirkkaampi valo! Siis sitten kun on taas lamppu.

    Sitten tuo Aatu-herra päätti, ettei Ankka-palapeli valmistu koskaan. Kauan minä olenkin sitä väsännyt ja välillä jemmannut maton alle odottamaan parempia aikoja. Nyt palapeli on jälleen lähes 1000 osassa. Lähes, koska ihan kaikkia palasia Aatu ei ollut saanut irti ja ihan kaikki palaset eivät tainneet enää löytyä. Ankka-palapeleihin saa onneksi tilata uusia paloja.

    Rohkeana tyttönä vein Aatun tänään lenkille. Onnistuneesti ohitimme jopa neljä koiraa! Ja sitten se päätti mennä kakille puskaan. Ei sanonut mitään. Ei sanallakaan ilmaissut tarvettaan. Ja eiköhän vaan rynnännyt metsään niin, että minulta lipesi koko hihna kädestä ja köntsähdin itse polvilleni. Pienen maanittelun jälkeen Aatu tuli niin lähelle, että sain napattua hihnasta kiinni. Sitten pälyilin, näkikö kukaan.

    Ei muuta kuin kakki pussiin ja menoksi. Piti juosta kölkytellä pari kilometriä ennen kuin tuli roskakori vastaan. Yksi piti jo aiemmin ohittaa, kun se oli bussipysäkillä, jossa seisoskeli liian paljon yleisöä. Törkkäsin lopulta pussin Rypysuon bussipysäkin roskikseen, että jos siellä päin liikutte ja nenään leijailee maaseudun tuoksu…

    Aatun ansiosta lähdin kuitenkin lenkille ja tuli tosi hyvä mieli. Jalka ei nouse ihan entiseen malliin, mutta väliäkö tuolla. Taitaa olla maratonit juostu tältä tytöltä, mutta voihan sitä kuntoilla omaksi ilokseen. Viime kesänä menikin välillä jo työnteon puolelle, kun oli pakko noudattaa treeniohjelmaa, vaikka enemmän olisi kiinnostanut hengailla Ilkan kanssa.

    Nyt treenikaveri vetää sikeitä jaloissa. Ei tietoakaan siitä tyypistä, joka eilen hölömysi lampun rikki. Kuorsauksesta tietää, että mies on talossa.

  • Queenstown rocks!

    Odotellaan Queenstownin lentokentalla lentoa Aucklandiin. Loman loppupuoli on ollut huikeasti alkua parempi. Matka Dunedinista Queenstowniin oli henkea salpaava. Maisemat olivat kerrassaan upeita. Suorastaan satumaisia. Tie kulki kallioiden lomassa jokiuomaa pitkin. En enaa yhtaan ihmettele, etta Taru sormusten herrasta tultiin kuvaamaan tanne. Aivan uskomatonta. Ei voi sanoin kuvailla.

    Queenstownissa ilmatkin kaantyivat suosimaan kalpeita suomalaisia vai voineeko sita ihan suosimiseksi sanoa, kun paiva porottaa 30 asteen kuumuudella valkoiseen hipiaan. Ilkalta paloi nena ja minulta otsa. Minun Dunedin-nuhani siirtyi Ilkalle eika se viela ole kokonaan minultakaan loppunut.

    Ehka benji-hypyt ja koskilauttailut eivat ole ihan parasta nuhan hoitoa, mutta kivaa oli! Ensin hypattiin eilen 134 metria benjita – Nevis highwire bungy. Melko pliisua, jos ihan totta puhutaan. Olin tosi pettynyt, koska olin etukateen odottanut sita eniten. Ilkka hyppasi retkueen puolivalissa, mutta minut paastivat hyppypaikalle viimeisena. Siina ehti nahda monenlaista tyylia ennen omaa hyppya tyhjyyteen.

    Ilkka liiteli kuin suomalainen kotka ja minakin olin paattanyt liidella linnun lailla. Harmi, ettei hyppypaikalla ehtinyt fiilistella ja katsella kunnolla nakoaloja. Melkein heti kun sipsuttelin laudalle naru jaloissa, tyyppi alkoi laskea. En mina tainnut taaskaan kuulla sita hyppykomentoa, kun olin jo menossa.

    Nopsasti ennen kuin aika koneesta loppuu pitaa viela mainostaa helikopteriajelua. Meille sattui monessa suhteessa hyva tuuri. Auringonpaiste, paikan paras lentaja ja eturivin paikat samalle lennolle! Aivan hulppeat maisemat ja kuski kieputteli meita kanjonissa. Tultiin kuin filmitahdet lautan lahtopaikalle.

    Emme olleet huvituksen oikeita filmitahtia, mutta sellainenkin oli matkassa. Ilkka huomasi jo benjita odotellessa tutun kasvon… ja nyt loppuu aika

  • Duhadedä Dunedinissa

    Taas vähän ajatuksia Uudesta-Seelannista. Kävin tänään ilmoittautumassa ANZMAC-konferenssiin, mutta eihän konferenssista mitään tullut. Nenä vuotaa ja välillä on tukossa niin mitenpä siinä sitten istutaan arvokkaasti konferenssissa. Ilkka tuli mukaan yliopistolle eikä mennyt kuin muutama hullu minuutti niin hän oli järjestänyt meille tutustumiskäynnin paikallisen yliopiston videoneuvottelutiloihin. Minä en ymmärtänyt mitään. Yritin vain olla aivastelematta esittelijöihin päin ja pyyhkiä sopivin väliajoin nenänalustaa, etten antaisi kovin törkyistä Suomi-kuvaa.

    Kierroksen jälkeen palautimme auton. Unohdimme aluksi tankata pirssin ja piti palata takaisin tankille. Melkoisesti horsasee tuollainen vuokrapirssi, jolla minäkin ihan huomaamattani ajoin ohi jostakin paikallisesta lammasfarmarista 160:iä. Uusi yritys onnistui ja auto jäi Avikselle.

    Käveltiin keskustaan ja käytiin syömässä rutikuiviksi paistetut kanaschnitzelit. Nyt olemme tarkempia ruokapaikkojen suhteen. Vielä visiitti Dunedinin turisti-infoon ja sitten peiton alle hotellille. Ilkalle pitäisi keksiä jotakin tekemistä täältä Dunedinista tai hän karkaa muualle pariksi päivää. Sitten olenkin ihmeissäni, jos joudun ottamaan yksin auton vuokralle ja ajamaan yksin Queenstowniin. Hyvin menee jo matka-ajo, mutta kaupunkiajo vähän hirvittää. Ajavat joka suunnasta eteen. Vilkkukin on sijoiteltu niin väärin, että aina meinaa näyttää suuntamerkkiä pyyhkijöillä.

    Ollaan molemmat vähän väsyneitä. Nukuttiin taas päivällä parin tunnin tirsat. Minä paikallisen apteekin pillereiden voimin ja Ilkka muuten vaan. Nyt oli minun vuoroni nauttia sähkölämmitteisestä pedistä. Mukavasti lämmittää varpaita.

    Pestiin tänään pari koneellista pyykkiä. Tehtiin luova ratkaisu pyykin kuivatuksen suhteen ja laitettiin hotellihuoneen partsille silityslauta vaatetelineeksi.

    Ilkka on täällä vuorostaan sairaanhoitajana. Keittelee minulle teetä ja haki naposteltavaa kaupasta. Tähän mennessä jokaisessa hotellissa on ollut vedenkeitin ja teetä ja kahvia. On vähän ikävä kaurapuuroa, sillä aamiaiset ovat olleet melkoisen surkeita. Tänään Ilkka pyysi erikseen kinkkua ja juustoa leivän päälle, kun sitä ei ollut tarjolla. Kinkku näytti normaalilta; juusto tuotiin suikaleina, ei ihan raasteena kuitenkaan.

    Olemme tehneet empiiristä tutkimusta leivänpaahtimien suhteen. Täällä paahdetaan leipä vain sellaiseksi lämpimäksi lötköpötköksi. Ei tietoakaan rapeasta suomalaispaahtiksesta – poppaleivästä.

    Ruuasta vielä yksi havainto. Uudessa-Seelannissa yksi salaatin perusraaka-aineista on porkkana. Ei se vielä mitään, että lisäkesalaatissa on porkkanaraastetta, mutta laittavat sitä vielä hampurilaisiinkin!