Kirjan jälkeen

Kuukausi: tammikuu 2008

  • Hartiat leviät ku lavonovi

    Minusta on kehkeytynyt ihan aktiivi bodaaja. Että ihan kaksi kertaa olen salilla käynyt! Vallan joka viikko kahden viikon ajan! Harmi vaan, että tekevät ovista niin kapeita, että hartiat kolisee karmeihin. 🙂

    Tänään kävin toisen kerran. Ensimmäiset 40 minuuttia meni taas ohjaukseen ja uuden ohjelman läpikäymiseen. Ihan ok, että joku korjaa vanhat jo opetellut virheet. Vapaita painoja en oikeastaan ole koskaan uskaltanut käyttää, kun olen pelännyt tekeväni kaiken väärin. Ei niitä nytkään paljon tullut ohjelmaan.

    Tekaisin ohjauksen jälkeen perustreeniohjelman kertaalleen ja tulin siihen tulokseen, että se on aivan liian pitkä. En minä halua tahkota rautaa puoltatoista tuntia. Onhan tässä elämässä muutakin kuin salilla hikoilu. Eivät tainneet ymmärtää, että käyn joskus lenkillä ja joskus sählyssä ja että salistelu on vain laji muiden joukossa.

    Toki ohjelma tiivistyy, kun ei tarvitse enää lapusta lukea, mitä piti tehdä tai arpoa oikeita painoja, mutta silti perusohjelma vaikuttaa pitkältä. Ei se missään nimessä huono ollut. Takapuoli tuli mukavasti kipeäksi ja selkä vähän epämukavasti.

    Tänään näin salin vähän erilaisena kuin viimeksi. Viimeisten sarjojen aikana salilla oli vain yksi tyyppi minun lisäkseni. Huomenna on taas luvassa tungosta, kun taisin olla noin neljäskymmenes kuntosalicircuitiin ilmoittautunut.

    Ilkka löysi viikonloppuna sykemittarin lähettimen, joten nyt on taas tilastoja tarjolla. Tunti neljäkymmentä, 403 kcal, syke aug 119 ja max 153 (sis. verryttelyt) ja harjoitusvaikutus tasan kaksi.

    Ei tullut eilen kirjoiteltua sählytarinoita. Ei tullut kuin pikkuruisia mustelmia entisten, vähän muhkeampien lisäksi. Mutta voitto tuli, ja se on tärkeintä! Voitettiin kai Kulti tai joku muu ainejärjestö maalein 19-7. Harmitti, kun meidän porukka alkoi vähän hyytyä ja vaan pelailla, kun voitto oli jo varma. Silloin vastustaja sai tehdä rauhassa puolenkymmentä maalia eivätkä meidän miespelaajat korvaansa lotkauttaneet. Me Anun kanssa pelattiin tosi hyvin. Ihmeteltiin itsekin, miten hyvin meni. Anu kiri minun rinnalle naisten maalipörssissä, kun sai tehtyä yhden maalin. Minä sain taas tililleni muutamia syöttöjä ja yhden hutin, mutta omaa maalia en tällä kertaa tehnyt.

    Entinen sählyvamma otsassa on parantunut tosi hyvin. Läiskää ei edes huomaa, jos ei tiedä katsoa. Opin nyt, että on pakko hommata suojalasit sählyyn. Viime aikoina on ollut turhan monta läheltä piti -tilannetta. Sannakin sai mailasta naamaan samalta tyypiltä kuin minä, mutta Sannalla oli suojalasit ja isku vain tussahti silmien väliin lasien sankaan. Virpillä taas vanha silmävamma sählystä vihoittelee edelleen ja hän joutuu turvautumaan silmälääkäriin.

  • Ö’änhajuinen päivä

    Laitoshommat työllistivät tänään ja työllistävät vielä vähän aikaa. Aamun tentissä oli kamala härdelli, kun luentosalin ovet olivat lukossa ja vain yhdellä vahtimestarilla oli siihen avain. Tämä kyseinen vaksi rullaili tietenkin ihan jossakin muualla. Pääsimme saliin vasta kymmentä vaille ja tietenkin tänään oli hurjan suuri tentti. Aloittamaan päästiin vasta vartin yli kahdeksan. Jos olisin tämän tiennyt, olisin voinut nukkua vielä parikymmentä minuuttia pidempään.

    Tein tänään hyvän työn ja menin laitoskokoukseen. Minua ei olekaan näkynyt siellä puoleen vuoteen. En ole menettänyt mitään. Samaa kuivaa huttua kuin ennenkin. Tieto ei kulje johdolta työntekijöille edes laitoskokouksissa. Kehityskeskustelupaperista saimme lukea uuden työntekijän nimen. Joku nainen oli valittu taloushallinnon ja rahoituksen lehtorin viransijaiseksi. Se on sellainen 50-prosenttinen kaksivuotinen lehtoraatti, johon haluttiin työelämässä kokenut ja verkostoitunut henkilö. Saa nähdä, millainen saatiin.

    Samanlainen työelämän konkari haluttiin myös innovatiivisen yritystoiminnan lehtoriksi, mutta sen osalta virantäyttö on vielä auki. Se selviää kuulemma parin, kolmen viikon sisällä. Pesti alkoi jo viime viikolla, joten uskomattoman myöhään venyy tämäkin.

    Iltapäivän pyörittelin sitten rästihommia ja yritin saada jotain järkeä myös työhuoneessani lojuviin papereihin. Ajattelin töissä, että kipaisen kahvilla ja sitten kiiruhdan kaupan kautta kotiin korjailemaan tenttejä. Joo-o. Kiiruhdin kotiin, mutta tentit lojuvat tuossa edelleen, vaikka koko ajan olen jotain puuhastellut. En edes takkia ehtinyt riisua, kun olin jo mattopyykillä.

    Ovella koiran haju oli niin voimakas, että osasin epäillä jotain, ja siinähän se lötjötti matolla. Hirveä hajupesä. Ei muuta kun kakka pussiin, matto pesuhuoneeseen, rutkasti pesuainetta ja suihkuttelua. Sitten parvekkeen ovi selälleen, koira naruun ja kakkipussi pihan roskiin. Palatessa sitten hajuvesien suhuuttelua. Olen tähän ikään mennessä ehtinyt siivota eräänkin koirankakan, mutta en yhtään aikuisen koiran jätöstä yksiöstä. Yhtä kokemusta rikkaampi, mutta yksi tätä laatua riittää.

    Mutta nyt pitää aloittaa tenttien korjaaminen. Ei onneksi ole kuin 35 tenttiä.

  • Kaasukäsi kovilla

    Kävin katsomassa Vaalan vene- ja moottorikerhon enduro sprint -kisoja Rokualla. Kelkkakisoihin piti tietenkin ajaa kelkalla. Viime yönä tuiskutti mukavasti lunta ja sitä tuli koko päivän lisää. Kelkkakelit alkavat pikku hiljaa parantua, mutta vielä nyt ajelu on melkoista pujottelua kivien ja kantojen välissä.

    Kaikki ojat olivat Utajärvi-Rokua -välillä sulia. Polaris osaa sukeltaa ihan hyvin. Kerran oja hyppäsi eteen niin nopsasti, että lähestymislaskelmat menivät pikkuisen sekaisin ja vastaranta pääsi tökkäämään niin, että käsi lipesi kaasulta. Itse tuiskahdin etunojaan ja kaasukäden ranne jäi minun ja ohjaustangon väliin. Ranne vääntyi vähän, mutta parin kirosanan ja taivuttelun jälkeen pääsin jatkamaan matkaa Rokualle.

    Rokuan herkkä maasto oli koetuksella, kun kelkkailijat kaahasivat hiekkakankaalla. Joonas oli kisojen ympäristöpäällikkö, muttei aikonut puuttua moiseen kruisailuun. Suositteli vain ekobensaa kaikille.

    Oltiin Jukan ja JP:n kanssa katsomassa kisan toista kierrosta Joonaksen passipaikalla yhden hyppyrin vieressä. Taisi sydän tykyttää useammalla kilpailijalla, kun hyppyrin alastuloon kehkeytyi kunnon patti, joka nakkasi kuskit kohti petäjää. Yksi sompaili tiensä takaisin radalle puiden välistä. Yksi meni kohti puuta, mutta viime hetkellä sai koukattua molemmat sukset oikealle puolelle ja puu osui vain kylkeen niin, että matka jatkui kohti radan toista laitaa. Sinne se matka sitten päättyikin. Kelkka hyytyi siihen ja kuski nakkeli kypärää kinokseen.

    JP tuumasi, että meidän pitänee vaihtaa katselupaikkaa tai muuten joudutaan elvytyspuuhiin. Tiedä sitten, mihin miehet menivät, mutta minä lähdin ajelemaan kotiin. Mukava oli ajella, kun lunta oli tullut koko ajan lisää.

    Vähän sattuu ranteeseen. Sormet ovat jäykät ja laukkua pitää kantaa vasemmalla kädellä. Eipä tässä muuten mitään, mutta tekstiviestien ja näköjään myös tietokoneen näpyttely on melkoisen hidasta. Tiistaiksi on pakko vetreytyä, kun on taas KJH:n peli. Alkaa olla pakkovoiton paikka, jos meinataan päästä pudotuspeleihin.

    Tästä blogista on tullut sairauskertomus…

  • Gorbatsoville sukua

    Kävin perjantaina pelaamassa laitoksen sählyvuorolla ja sain mailasta päähän. Nyt otsaa koristaa gorbamainen punainen läiskä. Yllättävän vähällä selvisin, vaikka lyöjänä oli melko kovaa pelaava mies. Eipä tainnut mieheltä edes anteeksipyyntöä herua, vaikka joukkuetoverinsa kovasti pahoittelivat hänen puolestaan.

    Pelissä sattuu ja tapahtuu. Ei pienille kolhuille voi mitään. Viime tiistaina sain ensin sählypelissä kyynärpäästä nenään, sitten viikonloppuna squashpallon silmien väliin, perjantaina mailanlavan otsaan ja tänään elämältä turpaan. Niin se vaan menee.

    Olin ihan innoissani, kun pääsin eilen ja tänään ajelemaan ensimmäiset kilometrit uudella kelkalla. Kiihtyy pirulainen ärhäkästi, vaikkei kaasutteluun vielä löytynyt kunnollista baanaa. Valkeisella vesi lensi, kun siellä vähän pyörittelin. On täällä lunta, mutta se on niin märkää, ettei oikein tule ajofiilistä. Paikka paikoin on sitten taas niin liukasta, ettei matto pidä. Kunpa talvi jo tulisi.

  • Ähinää ja ähellystä

    Muistin taas, miksi inhoan ryhmävoikkaa. Kauheaa häsellystä. Sama suomeksi: Kävin kuntosalicircuitissa elämäni ensimmäistä kertaa ähisemässä ja paljon oli muitakin ähisijöitä. Ihan kivaa, mutta tosiaan harmitti se kamala kiire. Kukaan ei opastanut mitään, paitsi se ystävällinen naisihminen, jonka kanssa kiersin parina härveleitä. Eihän tällainen sohvaperuna mitään ymmärrä, jos liikkeen nimi on takatörö tai läpypunnerrus!

    Sitä paitsi tunsin itseni idiootiksi jo ensimmäisen parin minuutin jälkeen, kun ei jalat toimi eri tahtiin kuin kädet. Jos jaloilla marssii paikallaan niin miten ihmeessä saisi samaan tahtiin kädet sohimaan nyrkkeilylyöntejä ilmaan? Ei mitenkään. Nauratti ja hävetti.

    Mutta hiki tuli ja se on positiivista.