Kuukausi: maaliskuu 2008

  • Tytöt humputtelemassa

    Sitä kun vanhana yrittää taipua nuorten humputuksiin niin huonostihan siinä käy. Lumimyräkkä pakotti minut jäämään Kuopioon eilen, ja koska tiemme käy kohti Utajärveä taas perjantaina, jäin vielä toiseksikin yöksi Suvin ja Aatun hoteisiin.

    Lähdettiin kovalla tohinalla Suvin kanssa tänään iltaa istumaan. Tavoitteena oli oikein humputella kaupungin yössä. Ja kuinkas sitten kävikään? Kello ei ole vielä yhtä ja me ollaan jo kotona menossa yöpuulle.

    Vaikka humputtelureissu jäi lyhyeksi, emme säästyneet ihan täysin vauriotta. Minä onnistuin kolhaisemaan vähän päätäni taksin oveen. Ei olisi sattunut mitään, mutta kun oli taas hiuspanta päässä, piikit hakeutuivat kohti harmaata aivomassaa ja päähän tuli vähän verta tirskahteleva märsti. Pikku juttu, mutta hauskuutta piisaa tästäkin.

  • Aikuinen nainen

    En blogannut viime viikon loppupuolella ihan tietoisesti ja nyt alkuviikostakin se on näköjään jäänyt. Syy viimeviikkoiseen hiljaiseloon löytyy siitä, että olisi kai pitänyt mainita myös oma syntymäpäivänsä. Halusin olla hissunkissun synttäreistäni, vaikka pyöreitä täytinkin. En ole tottunut olemaan juhlakalu ja kaikki onnittelut saavat minut lähinnä nolostumaan.

    Nyt voin sanoa, että takana on lujaputki rilluvuosien, ja väittää, etten ole enää sinisilmäinen. Tuskinpa olen ollut sinisilmäinen sitten vauvaiän, mutta kuvannollisesti olen sitä varmaan vieläkin. Toisaalta jos jokaiselle meille on annettu kiinteä määrä rilluvuosia, ne ovat minulla valitettavasti vielä edessä, koska yhtään niistä ei ole vielä takana.

    Minulta on kyselty, yritänkö peitellä ”korpinmustalla” tukallani harmaita, ja että paljonko sipaisen ryppy- ja selluliittivoidetta päivässä kehoani kohottamaan. Eipä tässä kuitenkaan mitään ikäkriisiä ole tarkoitus kehitellä. Ikävuodet ovat minulle täysin laskennallisia, eivät lainkaan laadullisia kriteerejä. Olkoon sitten vaikka seitsemänkymppinen, voi laulaa rokkia, jos siltä tuntuu. Tai jos haluaa välttämättä kieriskellä itsesäälissä perheettömänä ja uraputkettomana kolmikymppisenä, sekin sallittakoon, mutta minä en aio sitä tehdä. Onhan minulla perhe 😉 Hyvin pieni sellainen, josta itse edustan puolikasta.

    Ikäasiat ovat muutenkin aika vaikeita. Olen todella surkea arvioimaan ihmisten ikävuosia. Se näkyi äskenkin, kun veikkasin mikälie-unelmien-poikamies-tytöistä nuorinta. Pieleen meni. Tähän väliin on pakko vannoa, etten seuraa tuollaisia sarjoja. Sattui vaan olemaan telkku auki siltä kanavalta, kun hieroin Ilkan selkää.

    Jos ikää mitataan huonolla muistilla, olen varmasti ikäloppu. Olen viime aikoina antanut puhelinnumeroni moneen paikkaan väärin. Viimeksi Luostolla luettelin numeroni moneen kertaan Tuomakselle, mutta niin vaan aina pirisi puhelin jossain muualla.

    Sitten Luoston reissun jälkeen jouduin kyselemään Ilkan paitaa mökin siivoojalta. Paita ja jotain muutakin odottaa nyt matkahuollossa hakijaansa. Eilenkin oli alakerran ulko-ovi unohtunut auki ja mitähän vielä.

    Onhan se vähän noloa, että olin kerran täältä Kuopioon lähtiessäni kuronut housut jalkaan pelkällä vyöllä. Vetoketju ja napit horottivat auki, kun minä tyttö kurvasin Varkauteen kahville. Join ne kahvitkin ennen kuin pissireissulla huomasin mokani. Melkein päivittäin sattuu pieniä tai suurempia unohduksia. Todella noloa. Ehkä se ikäkriisi kehittyy unohteluteeman ympärille…

  • Lumista baanaa Luostolla

    Luoston reissu onnistui täydellisesti. Mikäpä se on ajellessa leveää lanattua reittiä hyvässä seurassa pikku pakkasessa? Luoston ja Pyhän ympärysreitit olivat tosi hyvässä kunnossa. Pieni patikko ei menoa haitannut, kun menetetyt minuutit sai kiinni piiitkillä suorilla.

    Shiftin keulan uudet iskarit toimivat makiasti. Niistä voi pudottaa vähän painetta pois, kun ei pahoissakaan töyssyissä edes yrittänyt pohjata. Samanlainen varustus pitää saada vielä alustaan ja sitten kelkka on sanalla sanoen täydellinen.

    Ainoa miinus reissussa oli se, että ajopäiviä oli vain puolitoista. Ehdottomasti pitää seuraavalla kerralla olla ainakin viisi päivää menossa. Ajettiin Ilkan kanssa jo torstai-iltana Utajärvelle ja jatkettiin sieltä Luostolle aikaisin lauantaiaamuna. Aikainen herätys ja kelkkojen purku vaativat veronsa, joten ajettiin eka päivänä vain joku sata kilsaa. Toisena päivänä mittariin taisi tulla vähän alle 200, mutta ehkä oli niillä bensan hinnoilla parempi, ettei yritetty mitään hirmutekoja.

    Kurkusta ei ollut mitään vaivaa koko viikonloppuna enkä tarvinnut edes särkylääkkeitä. Eihän tuo kyllä kovin raskas reissu ollutkaan. Oli tosi kiva vähän jutustella Ninan ja Tuomaksen kanssa. Heilläkin oli vuokrakelkka sunnuntaina ja kävimme yhdessä makkaranpaistossa laavulla. Heille vaan sattui alle todellinen juna. Tästä tytöstä ei ainakaan Ski-doo -tyttöä tule.