Ratsastin tänään Filurilla. Filur on tunnetusti tallin äksyilijä. Oikea pikkuponien kauhu. Se pomottaa kaikkia potkimalla eikä maneesissa tarvitse kovin paljon tilaa pyydellä, jos Filurilla ratsastaa. Sen verran nopsaan varsinkin pienimmät hevoset siirtyvät muihin kulmiin.
Katsoin Filuria edellisen tuntilaisen käsissä, ja kauhistuin jo silloin. Filur kuuli kaikissa nurkissa höpöjä ja näki kummituksia. Siitä vain rohkeasti lihava tyttö hepan selkään ja menoksi.
Laiskaa ravia reippaasti
Melkein aina, kun ratsastan Pilkulla, Essi hoputtaa etenemään reippaammin. Olin tosi ihmeissäni, kun omasta mielestäni Filur eteni kuin vätys, mutta Essin mielestä meillä oli hyvä tempo. Iso hevonen tuntuu kovin tahmealta pikkuiseen Pilkkuun verrattuna.
Ravin takana oli äärimmäisen kova tahtojen taistelu ja jalkojen punnerrus. Olin jo alkuravien aikana ihan kuumissani, kun jouduin koko ajan tekemään hurjasti töitä, että heppa liikkui eteen. Vaikka Filur on aika kuuliainen ratsastettava, en saanut sitä tänään missään vaiheessa kunnon tuntumalle. Laukassakin hevonen eteni pitkänä matosena.
Pohkeenväistö vasemmalle ihan hukassa
Essi ei onneksi huomannut, etten saanut Filuria yhtään kertaa irti uralta pohkeenväistöön vasemmalle. Toisessa kierroksessa sain Filurin ihan hyvin ensin väistämään oikealle keskihalkaisijalle ja takaisin vasemmalle uralle, mutta en toisinpäin.
Laukat onneksi onnistuivat molempiin suuntiin.
Pukkia ja potkua
Jossakin vaiheessa Filur selvästi testasi, olenko hereillä. Olematon lumimassa tipahti maneesin katolta ja sitä piti kavahtaa kieppuvaan laukkaan. Olin hereillä enkä edes pahasti heilunut satulassa. Sain hevosen melkein heti rauhoittumaan eikä onneksi käynyt pahemmin.
Toinen sydämentykytyksiä aiheuttanut hetki oli, kun Filur päätti olla ravaamatta ja jäi kulmaan peruuttelemaan ja pukittamaan paikallaan. Ei muuten hätää, mutta Kirsi oli Casinolla takana ja taisi säikähtää. Onneksi ei sattunut mitään ja sain Filurin eteenpäin.
Tahmaa esteillä
Vähän jännitti lähteä esteille hevosella, joka eteni tahmeasti, mutta joka pukitti pienestäkin raipankutittelusta. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Ravipuomit olivat vaikeimmat. Filur kulki niin laiskasti, että piti tosissaan työstää ravipuomeja.
Esteet menivät Filurilta taas kerran paremmin kuin ratsastajaltaan. Essi huomautti koko ajan jalustimesta, joka lipsui aina syvälle jalkaan. Kun yritin liikuttaa jalustinta varpaille, varpaat painuivat alas ja tietenkin kantapää ylös.
Filurin laukka on kuitenkin niin tasainen, että jatkuvasta hoputuksesta ja jalustimen väärästä kohdasta huolimatta pääsimme esteet kohtuudella yli.
Mutta ne housut
Tunnin jälkeen olin niin poikki, että epäilin, josko jaksan edes jalan nostaa hevosen selän yli niin, että pääsisin alas satulasta. Juuri ja juuri jaksoin ja liu’uin vaivalloisesti maahan. Tuntui kuin olisin tarttunut jonnekin kiinni puolivälin tienoilla, mutta jalat kuitenkin tavoittivat turvallisesti maanpinnan.
Tallissa harjasin Filurin, laitoin loimen ja putsasin varusteet. Kävin vielä hakemassa pimeästä maneesista – jossa tosiaan kummittelee ainakin silloin, kun siellä on pilkkopimeää – sinne unohtuneen päällystakin.
Vasta autolla ihmettelin, miten sormet tuntuivat menevän läpi housuista. Peräkontin valossa huomasin, että tosiaankin tartuin johonkin silloin, kun tulin Filurin selästä. Housut olivat tarttuneet joko jalustimen solkeen tai jalustimessa olevaan terävään reunaan, ja repineet melkoisen palkeenkielen vetskarin viereen.
Ensimmäinen reaktio ei ollut pelko siitä, että joku olisi nähnyt, vaan se, olinko jo tullut niin lihavaksi, etteivät edes housut kestä. Onneksi kangas oli selvästi tarttunut johonkin kiinni, ja kun vielä muistin omituisen laskeutumisen, saatoin huokaista.
Huokaista hetkeksi, sillä nyt on uusien housujen osto edessä. Onkohan noita ratsastsushousuja mahdollista korjata, kun niiden pitäisi venyä ja paukkua joka suuntaan, mutta silti olla kestävät ja tukevat?
