Kirjan jälkeen

Kuukausi: elokuu 2012

  • Hillereitä ja muoviautoja

    Näin sunnuntaina hillerin Stemman ikkunassa. Tai sitten se oli kärppä. Joku pieni ja karvainen se kuitenkin oli ja siellä kaupan sisäpuolella.

    Maanantaina näin, kun muutama pieni muovinen auto ajoi pyörätietä pitkin Kyrönniemen sillan alle. Punainen meni edellä ja keltainen viimeisenä.

    Eilen ihmettelin lenkillä, miksi joku oli maalannut punaiset kasvot kiveen. Kävin katsomassa lähempää, ja se olikin joku kiveen porattu tappi, joka maalattuna muistutti nenää.

    Olenko tulossa hulluksi vai voiko tässä syyttää väsymystä? Alan kohta kulkea silmät kiinni, etten näe mitään hassua. Pää sekoaa, mutta onneksi hassulla tavalla:)

  • Maailman suurin mysteeri

    Mikä tätä lasta vaivaa? Hetken ehdin jo luulla, että huutoitku on takana, mutta toissa yö ja tämä aamu ovat osoittaneet, ettei luulo ole tiedon väärti. Ei auta kuin pitää itsellä kuulosuojaimet tiukasti korvilla tai käy niin kuin Ilkka jo aamulla pelkäsi, että tulee pysyvä kuulovaurio.

    Viime yö meni ihan hyvin paitsi, että illalla ukko ei tahtonut malttaa laittaa yöunille. Minun piti kääriä ukko pakettiin vaunuihin, työnnellä ylimääräinen kierros pitkin pitäjää, ja nostaa sitten koko paketti kotona pinnasänkyyn.

    Sen jälkeen uni maistui ensin kymmeneen ja sitten puoli yhteen saakka ja aika kivuttomasti syötön jälkeen vielä puoli viiteen. Mutta sitten alkoi surku ja parku.

    Surua surun perään

    Alku näytti hyvältä, mutta ilmeisesti pikkuinen heräsi valtavaan pulautukseen. Ei muuta kuin vaatteiden vaihtoon ja sittenpä olikin aika jo nousta aamuun, vaikka äitiä olisi nukuttanut.

    Annoin vielä vähän nukutusmaitoa ja yritin nukuttaa lapsen viereen sohvalle. Hetken päästä parku tuli taas. Tätä toistettiinkin sitten monta monituista kertaa maidolla ja ilman.

    Kymmenen kieppeillä jo luulin, että vihdoin oikea uni tuli ja korjasi pienokaisen untenmaille, mutta väärin taas. En hennonnut antaa pojan nukkua sitterissä, vaan koitin varovasti siirtää kehtoon. Siinähän sitä sitten taas havahduttiin ja parsallus alkoi.

    Itkukiintiö

    Jos toisella kuukaudella oleva vauva itkee keskimäärin kaksi tuntia vuorokaudessa, meidän nyytti on tänään huutanut jo seuraavankin päivän kiintiönsä täyteen.

    Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi pikkulapsen huudon edessä. Jos se osaisi edes pikkuruisella sormella osoittaa, että tästä kohtaa olen kipeä, tai että haepa äiti keittiöstä maitoa, mutta kun ei niin ei.

    Harmittaa, ettei pysty tarjoamaan lapselleen yhtään onnellista tai lohdullista hetkeä, vaan aina onnistuu tekemään väärin niin, että lapsen pitää itkeä.

    Suurten surujen kirja

    Sain pojan hetkeksi rauhoittumaan kantoreppuun, mutta siitä ei auta alkaa poikaa siirtelemään. Meillä on parjattu Baby Björn -reppu, mutta se on ehkä paras ostos ikinä. Äiti saa hetken huokaista ja tehdä jotain muuta, kuten käydä vessassa. Se onnistuu kantorepun kanssa ihan kohtalaisesti.

    Alkaa pikku hiljaa tuntua, että jos me Ilkan kanssa tästä selvitään, ja huuto loppuu ennen kuin joudutaan antamaan lapsi adoptoitavaksi, niin pitää kirjoittaa selviytymistarina kirjaksi niille vanhemmille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Jos se toisi lohtua edes vanhemmille, vaikka mitään apua siitä ei olisi yhdellekään pikkuiselle.

     

  • Kolmen tunnin päikkärit!

    En voi uskoa tätä todeksi, mutta pikku-ukko on ollut tänään tosi mukava. Jo viime yö oli ihan ok. Itku tuli oikeastaan vain silloin, kun oli oikea nälkä tai puklu kaihersi masussa. Syömisen jälkeen lapsi nukahtikin melko nopeasti. Itse asiassa edellinen blogiposti, jonka olin yöllä unohtanut julkaista, tuli kirjoitettua, kun ihmettelin, etteikö poju enää herääkään ähkimään ja puhkimaan. Ei herännyt, joten valvoin ihan turhaan.

    Tänään poju on syönyt kolmen tai jopa neljän tunnin välein. Pisin pätkä tuli silloin, kun oltiin vaunulenkillä. Ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana lapsi jäi nukkumaan ulos vaunuihin vielä lenkin jälkeen. Tähän saakka hän on singahtanut hereille heti, kun vaunujen liike on pysähtynyt.

    Jos eilinen vyöhyketerapeutti ei olisi sanonut nukkumisesta, alkaisin epäillä, onko kiukkupussi kipeä, kun koko ajan nukkuu. Tietenkin nyt nukkuu päivän oikein sikeästi, jotta jaksaa taas yöllä valvoa tillistellä. Eipä siinä mitään. Äiti on tyytyväinen, kun saa vähän omaa aikaa, vaikka oma aika meneekin pääasiassa pyykin ja pullojen pesuun.

    Pöksyt pesuun

    Jo eilen terapian jälkeen pikku-ukolta tuli iso läjä keltaista mönjää. Tänään tuota mönjää tuli vielä lisää pöksyihin ja se sotki myös äidin housut. Olisikohan suolistossa joku tyhjennysvaihe meneillään? Mahakaan ei enää tunnu ihan niin pinkeältä kuin ennen.

    Voi tässä olla myös monen tekijän yhteisvaikutusta. Pidin D-vitamiinitipoista taukoa, ja nyt olen kolmena päivänä taas antanut niitä pojalle. Samoin ostin eilen uutta maitohappobakteerivalmistetta, jota annoin tänään toisen kerran. Biolatte on kuulemma parempi kuin Gefilus, koska siinä on useampaa bakteerikantaa.

    Valoa surun keskelle

    Se, että pikku-ukon vaivat alkavat ilmeisesti jo helpottaa, tuo ison helpotuksen surun keskelle. Tämä on ollut surkea viikko. Maanantaina yksi sukulainen joutui saattohoitoon, tiistaina pappa kaatui ja joutui sairaalaan, keskiviikkona joku heitti kiven tai muun sellaisen auton konepeltiin, mikä muihin asioihin verrattuna tuntuu tällä hetkellä melko pieneltä ongelmalta. Torstaina toinen tärkeä sukulainen kuoli.

    Tänään perjantaina ei vielä ole sattunut mitään, mutta kyllä nämä tapahtumat jo tälle viikolle riittäisivät.

    Ei tässä voi muuta ajatella kuin, että elämä jatkuu eivätkä poisnukkuneet katoa ajatuksista ja sydämestä koskaan.

  • Opastusta kätilöltä

    Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen varasin maanantaina ajan lastenlääkärille. Sitä ennen hoksasin soittaa lapsuuden ystävälleni, joka on nykyään myös kätilö. Kaija antoi muutamia vinkkejä, kuten esimerkiksi opasti sellaisen asennon, jossa voi rauhallisesti pidellä kädellä tuttia vauvan suussa.

    Ystäväni sanoi, että vauva pitää opettaa tutin syömiseen, sillä muuten vauva ei osaa tyytyä siihen hädän hetkellä. Ainoa keino on hellästi pakottaa tutti suuhun, jolloin imemisrefleksi ja lohdun hakeminen kohdistuvat tuttiin eikä maitopulloon tai tissiin. Silloin välttyisi ehkä myös ylensyömisen vaaralta, jos normaalin ruokamäärän jälkeen tarjoaisi vauvalle vain tutin imettäväksi.

    Pulloruokintaa sylistä

    Kaija kehotti ruokkimaan pienen vauvan aina sylistä, sillä silloin rintaruokinnassa luonnollisesti vahvistuva side äidin ja lapsen välillä ei katkea. Samalla tavoin isä voi luoda lapseensa yhtä vahvan siteen.

    Kaija kertoi, että vahva side äidin ja lapsen välillä näkyy myöhemmin siinä, että ison hädän hetkellä lapsi hakee lohtua äidin sylistä, ei isän. Jos isä kuitenkin on ruokkinut lastaan ensiviikkoina ja -kuukausina samalla tavoin kuin äiti, molemmista tulee lapselle yhtä tärkeitä lohduntuojia. Pulloruokittujen lasten isillä on siis tosi hyvä tilaisuus tulla äidin veroisiksi.

    Pulauttelijalle pystyasento

    Pystyasento syötettäessä ja kunnon röyhtäytys auttavat pulauttelijaa pitämään ruuan sisällään. Lastenlääkäriltä sain vielä vinkin käyttää maidonsakeuttajaa, koska paksumpi maito pysyy ehkä paremmin mahassa.

    Lastenlääkärin mukaan meidän pojalla on refluksitauti eli hapan mahaneste ja ruoka pääsevät huilaamaan väärään suuntaan mahalaukusta kurkkuun. Kun sitä on tapahtunut tarpeeksi usein, vauva tuntee kipua kurkussa ja ruokatorvessa ja pahaa makua suussa. Ainoa keino, jonka ihmisentaimi keksii avuksi, on pyytää lisää maitoa, ja sitten kierre on valmis.

    Sain lääkäriltä reseptin Gaviscon-lääkkeeseen. Samaa lääkettä annetaan myös aikuisille, joten meillä on nyt puolen litran leka lääkettä, josta yritetään saada vauva-annos eli kaksi millilitraa kerrallaan. Se on vielä helppo juttu siihen verrattuna, miten litku saadaan vauvaan.

    Helpotusta diagnoosista

    Kuopiolainen lastenlääkäri oli ihana. Hän tutki pojan läpikotaisin ja totesi hänet muuten täysin terveeksi ja normaaliksi poikavauvaksi. Refluksitautikin paranee ajan mittaan, kun elimistö kehittyy, mutta siihen saakka olisi idioottimaista antaa lapsen kärsiä, kun vaivaan on lääke.

    Vaikka lääke alkaa vaikuttaa vasta viikon sisällä, äitin olo helpottui heti. Savonlinnalaisen neuvolantätin typerät ohjeet tarjota vauvalle virikkeitä unohtuivat heti, kun oikea lääkäri oli asialla. Kaijankin vinkit tuntuivat järkeviltä ja hän ainakin haluaa aidosti auttaa vanhaa kaveriaan.

    Täytyy sanoa, että luottamus paikalliseen neuvolaan on tällä hetkellä melko alhainen. On kuulemma ihan normaalia, että vauva pulauttelee 30 kertaa päivässä. Lääkärin mukaan normaalia on, jos vauva pulauttelee kolme kertaa päivässä tai kerran syötön yhteydessä.

    Vyöhyketerapiasta viimeinen silaus

    Samaan syssyyn aloin käymään myös vyöhyketerapeutilla. Hän hieroi ensin pojan mahaa ja selkää ja sen jälkeen istutti minut nojatuoliin ja asetteli pojan mahdollisimman mukavaan asentoon syliini. Vaikka terapeutti varoitti, että lapsi saattaa huutaa, kun hän käsittelee vauvan jalkojen kipeitä pisteitä, oikein säikähdin, miten karmeaa huutoa pojasta pääsi.

    Jännä juttu, että vauva reagoi niin rajusti vain tiettyihin pisteisiin jalassa ja muuten imeskeli täysin hiljaa melkein unessa tuttia. Ei ollut ihme, että suoliston, mahan ja maksan pisteet saivat aikaan rajuimmat reaktiot.

    Vyöhyketerapiasta ei välttämättä ole heti apua tai seuraamuksia. Meillä ainakin jälkikasvu pukersi sellaisen kakan, että suolisto ainakin alkoi toimia melkoisella tahdilla käsittelyn jälkeen. Väsynyt äiti on myös erittäin tyytyväinen siihen, että vauva nukkuu nyt paremmin. Edelleen täällä mennään parin tunnin öisten syöttövälien kanssa, mutta evästä saatuaan, poika nukahtaa melko nopeasti uudelleen. Pitää toivoa, että vaikutus kestää ainakin seuraavaan vyöhyketerapiaan saakka.

  • Olisi vaikka korvatulehdus

    Olen varmaan surkeista surkein äiti, kun toivon, että nappulalla olisi vaikka korvatulehdus tai joku muu hoidettava tauti. Voi vitsi, jos se onkin koliikkia!

    Edellisen viestin jälkeen meillä on nukuttu ehkä vieläkin huonommin. Tiistain vastainen yö oli pahin. Nappula huutoitki enemmän kuin nukkui ja Ilkka raukka nousi aamulla Helsingin koneeseen ehkä tunnin repaleisen unen jälkeen. Minulla unta oli takana vieläkin vähemmän eikä ollut paljon nappulallakaan.

    Itkun syitä voi vain arvailla. Soitin eilen aamulla neuvolaan ja ihmettelin, kun poika on alkanut pulautella paljon entistä enemmän ja itkeskellä öisin. Kun neuvolassa kuulivat, että napa vetää melkein litran korviketta, sanoivat, että pitää vähentää ruuan määrä 600-800 milliin. Pulauttelun vuoksi neuvoivat käyttämään Nutrilon Omneota. Neuvolan täti kysyi vielä, hymyileekö poika. Olipa typerä kysymys neliviikkoiselle itkuiikalle. Neuvoi vielä, että ruuan sijaan pitää antaa muita virikkeitä. Ostanko ponin vai iPadin, sitä jäin miettimään.

    Nälkä ja oksennus

    Annoin maanantai-iltana nappulalle Omneota kaksi kertaa ja se riitti. Liemi tuli pukluna ulos heti eikä sitä jäänyt mahaan varmaan ollenkaan. Selkä kaarella poika huusi kuin riivattu enkä saanut häntä rauhoittumaan millään. Olisi pitänyt aloittaa niin, että olisin kokeillut ensin pienellä määrällä NANin ohessa ja sitten nostanut määrää. Kai sitä oman hädän takia yritti etsiä helppoa ratkaisua.

    Vähensin ruokamäärää ja se varmaan lisäsi itkua entisestään. Kun ennen poika eli sentään kolmen tunnin rytmissä, pienempi ruokamäärä riitti vain kahteen. Ja väliaika huudettiin kilpaa lokkien ja kadun kissojen kanssa.

    Oli täällä hirveä meteli koko yön. Minä ja Ilkka oltiin kuulosuojaimet päässä ja yritettiin tsempata toinen toisiamme jaksamaan. Aamukuudelta minä aloin pakkaamaan kassia, että lähden nappulan kanssa päivystykseen selvittämään asiaa, mutta sitten huuto loppui eikä alkanut uudelleen ennen iltapäivää. Tietenkin välillä tuli itkua, mutta se oli hallittavissa ja ihan normaalia öiseen konserttiin verrattuna.

    Vanhemmuuden taakka

    Ei me Ilkan kanssa ihan tällaista arkea toivottu. Vaikka pahin baby blues on mulla jo helpottanut, itku tuli taas öisen valvomisen jälkeen. On ihan hirveää katsella ja kuunnella, kun oma lapsi huutaa eikä rauhoitu millään. Sitä tuntee olonsa aika mitättömäksi, kun oma syli tai silitys ei lohduta ollenkaan eikä oikein osaa muutakaan tarjota.

    Ei minusta taida olla äidiksi ja nyt on vähän myöhäistä perua. Naiset on kuitenkin ilmeisesti varustettu sellaisilla hormoneilla, että huutavaa lasta jaksaa kuunnella ja hoivailla. Siitäköhän se joku mainos kertoo, jossa hoetaan, että naiset ovat vahvoja, eivät vahvoja, mutta vahvoja?