Kun ei kirjoita blogia vähään aikaan, uudelleen aloittaminen on hurjan vaikeaa. Pitäisi kirjoittaa koko ajan, mutta mökiltä se on vähän vaikeaa. Lähdimme sitten kuitenkin mökille juhannuksen viettoon, vaikka molemmat olimme kipeitä juuri ennen mittumaaria. Tauti ei pahemmin haitannut. Mitä nyt vähän nenä vuoti ja köhä kutkutti kurkkua. Uskaltauduimme muutaman kerran järveenkin. Minä kerran vaatteet päällä. [...]
Lue lisää →Juhannusjuhlat sohvalla
Kukkosen-Palo-ojan perheessä vallitsee nyt apea mieliala. Molemmat podemme täällä juhannusflunssaa. Minulla olo on jo huomattavasti parempi, mutta Ilkka vuoroin hytisee, vuoroin hikoilee. Minä olen hoitsun hommissa. Ensi vuonna ei sitten mennä Untorockiin, vaikka olisi Metallica esiintymässä. Sama homma viime vuonnakin paitsi, etten silloin selvinnyt Untorockista ilman antibioottikuuria. Toisaalta parempi sairastaa nyt kuin sitten lomalla. Ilkan [...]
Lue lisää →Merkkipäivä
Tänään on lapsuudenkaverini Kaijan 30-vuotissyntymäpäivä. Tänään on kuitenkin myös toinen merkkipäivä. Ilkan ja minun toisista treffeistä, ensimmäisistä, jolle vain me kaksi osallistuimme, ja ensimmäisestä suukosta tulee kuluneeksi yksi vuosi. Olemme arponeet vuosipäivän oikeaa kohtaa, mutta milloin seurustelu oikein alkaa. Eihän se voi alkaa siitä, kun ensi kerran tavattiin. Eihän se voi alkaa siitä, kun ensi [...]
Lue lisää →Viisautta vaille tai ainakin yhtä hammasta
Ajelin maanantaina venäjän tunnin jälkeen Kuopioon. Kävin moikkaamassa Ilkan äitiä ja käytiin sitten Suvin kanssa Ninan ja Tuomaksen luona iltakahvilla. Olipa mukava turista ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Olen koittanut pitää Ninalta salassa moottoripyöräkurssia, mutta Suvilta lipsahti pari sanaa, teoriatunnit ja ajotunnit, ja tietenkin Nina hoksasi heti, mistä on kysymys. Ihan vain sen takia yritin [...]
Lue lisää →
Kommentit