Näitä minä syöksyin jahtaamaan…
Nämä minä sain…
Ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Avainsana: metsästys
-
Temmellystä systereiden kanssa
Minulla on kolme systeriä, ja ne ovat kaikki karvaisia ja nelijalkaisia. Yksi niistä, Heta-niminen, oli oikein kiinnostunut joululahjoista, joita yritin tänään paketoida salaa. Hetaa niin harmitti, että kaikki herkut laitettiin paperiin ja annettiin jollekin Joulupukille.
Niiden kahden muun kanssa käytiin eilen hirvimetsällä. Paras haukku saatiin, kun minä ja ”muut ukot” paloiteltiin päivän ainoaa saalista. Awa ja Wiki nuuskuttivat ja kiertelivät katselemassa hirviä monta reissua päivän mittaan, mutta kun ei löytynyt niin ei löytynyt.
Isä, ei biologinen niille kolmelle, yritti ajaa kurauttaa autonkin kyljelleen ojaan, kun niin innoissaan hirviä jäljitti. Minä ponnistelin mörönpelottelulihakset äärimmilleen (ja isä vähän lapioi) niin johan nousi auto takaisin baanalle.
Mutta nyt on pukin lahjareissu tehty pohjoiseen, ja niille, jotka ovat olleet kiltteinä, jotain on jätetty aattoa odottamaan.
— Post From My iPhone
-
Meidän Awski haukkuu!
Meidän Awa haukkuu parhaillaan emää ja vasaa. JEE!!! Tutkapanta on edelleen rikki, kun Awan hammas osui strategiseen paikkaan reilu viikko sitten, joten isä soitti ja sain kuulla puhelimesta, miten nelivuotias norjanharmaa haukkui innokkaasti.
Meillä on ollut vähän ongelmia koirien kanssa. Ei Wiki eikä Awa ole oikein alkanut tajuta, mistä on kyse, joten innokas haukku on melkein juhlanpaikka. Jospa isä saisi ammuttua vasan niin saisivat molemmat parhaimman mahdollisen palkinnon. Wikiä harmittaisi niin maan vietävästi ja Awa olisi ylpeistä ylpein koira ainakin jouluun saakka.
—
EDIT 26.10.2010 kello 11.02
Ja niinhän siinä kävi, että isä ampui Awalle ensimmäisen hirven. Molemmat ovat ylpeitä suorituksestaan, Awa vielä vähän enemmän. Se haukkui komeasti urosvasaa ja emää. Kahden tunnin haukun jälkeen isä onneksi pääsi ampumaetäisyydelle ja rojautti vasan nurin. Keitänpä Awan ja isän kunniaksi kaatokahvit!
—
Myyrämetsällä
Minäkin olen täällä metsällä – ansametsällä. Kun eilen tulin lenkiltä, näin kun joku otus pinkoi lattiaa pitkin sen, minkä kintuistaan pääsi. En ehtinyt nähdä tarkasti, mutta pyöreä ulkomuoto viittaisi metsämyyrään. Hiirenloukkua en eilen löytänyt, joten rakentelin ämpäristä, pahvista ja juustopalasta tee-se-itse-ansan. Yritin vakuutella Ilkalle, ettei Matias M. Myyrää tarvitse välttämättä hukuttaa ämpäriin vaan voin ihan hyvin käydä yöllä kippaamassa ämpäriin tippuneen Matiaksen takaisin metsään. Ei auttanut, vettä oli laitettava, mutta Matiaspa ei halunnut yöuinnille.
Aamulla tömisyttelin isoon ääneen portaita, ettei vaan Matias tulisi näkösälle. Nyt äsken isän puhelun jälkeen kattilakaapissa rapisi niin omituisesti, että siirsin ansasysteemin kaapin lähelle ja vaihdoin juustopalan herkullisempaan. Ensin tietenkin sohin kattiloiden väliin varrastikulla.
On se outoa, että minä voin käydä hirvimetsällä ja ampua ainakin lintua – hirveä kun en vieläkään ole saanut kaadetuksi – mutta hiirulaisen kokoinen myyrä saa puntin tutisemaan.
-
Metsäkaurista
Pitkän viikonlopun hirvenmetsästyssaldona oli Tuomaksen saama komea sarvipää. Ollaan aloitettu hänen kanssaan yhtä aikaa ja nyt Tuomaskin vasta sai ensimmäisensä. Antaa vaan ukkojen puhua akoista, jotka eivät saa edes saalista ja käyvät turhaan metsällä. Oma tämän syksyn saalismääräni taitaa jäädä yhteen teereen, kun ei Hetan kanssakaan mitään nähty.
Saatiin kuitenkin pakastimen täytettä, kun joku ajoi sikalan mutkassa metsäkauriinvasan päälle. Kuski väitti isälle puhelimessa kiven kovaa, että alle jäi metsäpeura. Lähdettiin varalta oikein peräkärryn kanssa tarkistamaan otusta, ja niin pikkuruinen kaurisvasa sai viimeisen matkansa isolla kärryllä meidän pihaan.
Isä opetti suolistamaan
Kauriin kaula oli nyrsitty auki jäljestä päätellen linkkuuveitsellä, mutta muuten ruho näytti syömäkelpoiselta. Kerrankin oli tilaisuus opetella suolistus ja nylky oikein ajan kanssa. Isä neuvoi ja näytti mallia – minä sihnutin perässä sen, minkä voin.
Hetallakin oli jännää, kun kauris roikkui yön yli puuliiterissä, ja ovea piti vahtia koko yö.
Seuraavana päivänä harjoitus jatkui paloittelulla. Hirviporukan lihanjakopäivään pääsen ehkä kerran vuodessa ja silloinkin minut monesti laitetaan sisähommiin. Nytpä oli hieno tilaisuus treenata paloittelua mukavasti keittiönpöydällä.
Mureaa lihaa
Laitoin heti ulkofileestä paistin
. Laitoin täytteeksi juustoa, sipulia, pizzamaustetta, meiramia ja munankeltuaisen. Pintaan vielä suolaa ja valkopippuria. Sydän oli sopivasti hollilla, joten sekin pääsi samaan pataan.Tuli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin. Paljon parempaa kuin teerestä. Liha oli mureaa ja maukasta ja juustosta tuli sopivasti rasvaa muuten rasvattomaan lihaan.
Otin toisen ulkofileen ja sisäfileet mukaan Vesannolle ja nyt ne odottavat pakkasessa juhla-aterian aihetta.
— Post From My iPhone
— EDIT 31.10.2010
Tein tänään samaa ruokaa hieman varioiden. Käytin tällä kertaa alkuperäisen peurarullaohjeen mukaisesti vuohenjuustoa, timjamia ja meiramia. 175 asteessa muhivat samaan aikaan myös uuniperunat suolapedillä, mutta vaikka ne olivat uunissa tunnin eli vartin metsäkaurisrullaa pidempään, ei pienistäkään perunoista tullut yhtä hyviä kuin viime viikolla Vesannolla. Kaurisrulla muhi foliossa vielä noin vartin ennen tarjoilua.
Kun otin kauriin pois uunista, sammutin uunin ja jätin sinne vielä perunat muhimaan. Sisäfileet paistoin nopeasti pannulla, maustoin reippaalla suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi käärin folioon ja laitoin sammutettuun uuniin siksi aikaa, kun katoin pöydän ja keitin kastikkeen.
Kauris onnistui vielä paremmin kuin viimeksi. Vuohenjuusto pehmitti mukavasti makua ja toi mehevyyttä. Sisäfileitten paisto onnistui piirun vaille täydellisesti, mutta maustaminen olisi voinut olla sittenkin rohkeampi. Nyt on kauris sitten syöty ja seuraavaa odotellaan. Nam.
-
Peijaat päättää jahtikauden
Nyt on metsästyskausi virallisesti vihelletty päättyneeksi. Tänään vietettiin hirvipeijaisia. Yleensä peijaiset avaa ja väen toivottaa tervetulleeksi joko metsästysseuran puheenjohtaja tai hirviporukan puheenjohtaja. Koskaan avauspuhetta ei ole pitänyt nainen.
Nyt piti. Minä puhuin ex tempore metsästysharrastuksesta. Muistin mainita koiramiehen velvollisuuden huolehtia karvaisesta metsästyskaveristaan ympäri vuoden. Sanoin, ettei metsästys ole vain saaliin katselua tähtäimen läpi vaan myös riistanhoitotyötä, ja että elämyksiä karttuu luonnon ihmeitä ihmettelemällä ja kokeneiden metsästäjien juttuja erätulilla kuuntelemalla. Sain samaan kokeneelta aloittelijalle -teemaan liitettyä myös Vehkaperän Eeron muistamisen.
Puhe meni ihan jees. Joku ihmetteli puhujanlahjojani, mutta siihen Karppisen Valto totesi, että isäänsä on tullut. Mitäpä siihen sitten muuta sanomaan
Outo juttu koko so called puheen saama huomio. Minusta tärkeintä oli tuoda esiin, että jokainen kyläläinen tai perheenjäsen voi tulla kokeilemaan metsästystä ja saada siitä itselleen mukavan harrastuksen.
Sangin Riistaveikoilta onnistuu hyvin myös soppakauhanvarressa taiturointi. Suunnittelimme jopa oman catering-palvelun perustamista, sillä niin jouhevasti saatiin koko 120-päinen yleisö ruokittua. Minä tosin onnistuin kaatamaan kotikaljat liinalle, mutta se ei ollut vain minun vikani. Mitä toivat minulle talon isoimman ja painavimman kiulun käsiteltäväksi. Ehkä näytin niin voimakkaalta.
Metsästysmuistelot vähissä
Latvakosken Heikin kanssa siivoiltiin lopuksi salin lattia, ja Heikki kertoi lukeeneensa joskus tätä blogia. Heti alkoi harmittaa, etten tänä syksynä ole kirjoitellut paljon metsästyksestä.
Nythän minulla olisi ollut jotain kerrottavaakin, vaikka vielä neljän hirvestysvuoden jälkeenkään en ole yhtään hirveä kaatanut.
Koirat ovat kuitenkin hoksanneet tänä syksynä, mistä on kyse. Awa rupesi kolmisvuotissyntymäpäivänsä kunniaksi haukkumaan komeasti, ja jopa kymmenkuukautinen Wiki kävi muutaman pidemmän hakureissun.
Wiki oli hirven perässä parhaimmillaan reilun kilometrin päässä.Harmittaa, ettei kummallekaan koiralle ammuttu saalista tänä syksynä. Ensi syksyä varten minulla on nyt varusteet kunnossa, kun sain vielä kesken jahtikauden hirvikivääriini vaimentimen.
Ampuminen sujuu
Ammuin hirvimerkin syksyllä harjoittelematta, mutta sen jälkeen olen paukuttanut tauluun laukauksen toisensa perään. Saalis ei ole enää ainakaan ampumisesta kiinni. Osun ihan hyvin – ajoittain jopa niin hyvin, että itsekin sitä ihmettelen.
Toisaalta se saaliin saaminen ei ole minusta se ykkösjuttu, eikä se ole vain juhlapuhetta. Paljon mielekkäämpää on katsella, kun pieni koira nuuhkii ensin varovaisesti raikasta syysilmaa, tulee joka päivä uteliaammaksi ja lopulta uskaltautuu ihan itse kirsunpäätä kutitteleville hirvenhajuille. Nyt, jahtikauden päätteeksi, sillä pienellä koiralla alkoi elämänsä ensimmäinen juoksuaika!
Riistanhoitotyö kunniaan
Metsästysharrastuksen myötä minäkin olen havainnoinut luontoa ihan eri tavoin kuin ennen. Pikkutyttönä kyllä samoilin mummolan lähimaastoissa itsekseni, mutta en silloin osannut olla niin ymmälläni luonnonmahdin edessä niin kuin nyt. Joskus tuntuu kuin pää kaipaisi tuuletusta, ja pyssy olalla metsässä kävellessä aivot saavat levätä. Mikä oisikaan mukavampaa kuin tulla oikeasti väsyneenä kotiin, syödä mahansa täyteen ja kellahtaa saunan jälkeen ansaituille yöunille?
Ehkä ensi vuonna uniin tulee myös onnistunut kaato ja sen tuoma jännitys. Tämän vuoden nukun kuitenkin rauhassa ilman turhia sydämentykytyksiä.