Kirjoittelen näille sivuille tajunnanvirtaa elämästäni ja kuulumisistani. Tarinaa löytyy avopuolisostani Ilkasta, kavereistani kuten Suvista, Maisasta ja Virpistä, iloisista koiristani Hetasta, Awasta ja Wikistä ja Vuohimäen ratsastuskoulun söpöstä Pilkku-ponista. Jos olisin oikein rikas, matkustaisin ympäri maapalloa ja kertoilisin matkakuulumisia blogissani. Nyt kirjoittelen matkailusta harvemmin – sattuneesta syystä. Onneksi pääsen ajelemaan kotimaassa Savage-motskarilla tai lumiseen aikaan Lynxillä kotiseudullani Utajärvellä. Polaris olisi parempi
Minulla on vähän taipumusta pyöreään ulkomuotoon, joten olen kokoaikainen jojo-laihduttaja. Olen taas vuosien jälkeen innostunut juoksemisesta, joten bloggaan aika ajoin maratonharjoittelun sujumisesta. Ratsastus on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta tämä blogi on eräänlainen hassujen ratsastuskommellusten muistijälki – myös muita kommelluksia sattuu ja tapahtuu!
Haluaisin kovasti olla hyvä ruuanlaittaja, mutta sitä en ole. Jos joskus vahingossa satun laittamaan syömäkelpoista ruokaa, raportoin saavutuksistani. Kovin usein sitä ei tapahdu.
Ja kaiken tämän lisäksi löytyy vielä määrittelemätöntä tajunnanvirtaa, joka sekin on raapustettu samaan blogilaariin. Sen verran teen karsintaa, että kirjoitan vakavammat ja työhöni liittyvät asiat toiseen blogiin.
Kommentit