Alkaa olla TestPilot hallussa. Kohta tämä tyttö vääntää kysymyslomakkeita liukuhihnalta! Lupauduin tekemään yhden kesken jääneen kyselyn eCCF:lle ja sitä varten piti nopeasti opetella uuden ohjelman käyttö. Helppo homma, mutta välillä meinasi hermot mennä.

Nyt kysely on kuitenkin melko lailla valmis ja viimeisellä kommentointikierroksella. Saa ollakin viimeinen, sillä sen pitäisi avautua jo maanantaina.

Vaikka välillä on tuntunut mahdottomalta saada lomaketta koskaan valmiiksi, on silti ollut tosi kiva tehdä ”oikeita töitä”. Ihan innoissani olen istunut pari päivää koneella selkä sopivasti mutkalla ja silmät tapillaan ruudun tuijotuksesta. Mukavaa hommaa. Saa koko ajan nähdä, miten työ etenee, eikä ole niin kuin väitöskirjatyö, että todellisen etenemisen näkee vasta kun tekemisiään katselee vuositasolla. Ei edes kuukausitasolla tunnu tapahtuvan juuri mitään.

Nyt kun kyselyasiat on saatu suurin piirtein kohdalleen, täytyy meidän kiirehtiä kohti Utajärveä ja Untorockia! Olin muutaman vuoden mukana järjestelyporukassa ja kyllä täytyy sanoa, että pienenkin rock-tapahtuman järjestely on todella suuri urakka.

Untorockia tehdään talkoilla. Nykyisin oikeastaan vain järjestysmiehille ja sen sellaisille maksetaan, mutta heillekin minimaalisen vähän. Olisi hienoa päästä joskus mukaan isomman tapahtuman järjestelyihin. Luulen tietäväni melko paljon tapahtumien organisoinnista, sillä ihan oikeasti, vaikka Untorock saattaa kuulostaa tosi pikku jutulta, sellaisen järjestäminen vaatii älyttömästi työtä. Jo yksin tapahtumapaikan rakentamiseen menee melkein viikko, vaikka nykyisin rakentaminen sujuu18 vuoden rutiinilla.

Oikeastaan tapahtuma rakennetaan jo paljon aiemmin. Esiintymissopimuksia solmitaan syksyllä ja sitä ennen on jo pitänyt ”haistaa” nousevat tähdet. Kaiken maailman esiintymislavojen, bajamajojen, äänentoiston ja muiden vuokraus hoidetaan kuntoon talven aikana. Kevät menee sitten markkinointihommiin. Untorockia varten alettiin julkaista minun aikanani erityistä rock-liitettä paikallisessa lehdessä, Tervareitissä, ja siihen pitää kirjoittaa jutut, hommata kuvat ja pahimmassa tapauksessa myydä ilmoitustilat yrityksille. Rahoitusta on haalittava sieltä, mistä sitä suinkin saa. Kulttuurirahastolta, paikallisilta yrityksiltä, avustuksina kunnalta,… mistä nyt ikinä keksii pyytää. Hattu kourassa pitää ehtiä nöyristelemään, vaikka se ei näy varsinaiselle rock-yleisölle mitenkään.

Nyt kun en ole enää itse Untorockia järjestämässä, voin sanoa ihan suoraan, että tekisi mieli tintata kuonoon sellaista tyyppiä, joka valittaa lippuluukulla lipun hinnasta. Tervemenoa vaan ensi vuonna järjestelemään seuraavaa Untorockia niin ymmärtää, miten paljon ihmiset ovat huhkineet vain ja ainoastaan sen takia, että Utajärvellekin edes joskus saataisiin kunnon nuorisotapahtuma. Myös sille ärsyttävälle tyypille, jolla ei ole ollut vuoden aikana aikaa säästää rahaa rock-lippuun.

Tänään ja huomenna olen erityisen ylpeä siitä, että olen Utajärven kasvatti. Se energia, joka Untorockin eteen vuodatetaan joka vuosi, merkitsee minulle valtamerien kokoisia asioita maailmassa. Olen ylpeä juuristani. Ylpeä piskuisesta Untorockista. Ja häpeän sitä, etten enää pystynyt osallistumaan rock-talkoisiin täältä Savonlinnasta käsin.