Ilkka halusi syntymäpäivänään elämyksiä, ja meillä sitä saa, mitä tilaa. Tällä kertaa vuorossa oli ruokaelämys.

Heinäkuinen Helsinki ei miellytä edes huippuravintolaa, joten Chez Dominique pakkasi padat ja pannut, ja matkasi syvälle Etelä-Savoon Olavinlinnan kupeeseen. Heti kun kuulin, että kahden Michelin-tähden ravintola on Ilkan syntymäpäivänä Savonlinnassa, päätin, että sinne mennään – maksoi mitä maksoi.

Kokemus oli loistava. Elämys isolla E:llä. Nyt tiedän, miten loistava ruoka eroaa hyvästä, enkä tämän jälkeen kutsu ruokaa loistavaksi, jos siihen ei todella ole aihetta. Näin jälkikäteen jo pelkkä menun katselu saa ihanat maut taas leikkimään kielellä.

Makuelämyksiä telttakatoksessa

Iltapäivällä sateli hieman, joten pöytien ja keittiön ylle oli kasattu telttakatos. Omistaja Hans Välimäki kertoili jo ovella tuttavalliseen sävyyn, kuinka Suomen kesä tekee ruuanlaitosta haasteellista eikä sähköäkään ole riittävästi kunnollisen keittiön tarpeisiin.

Välimäki toivoi ruuan maistuvan, kun tarjoilija lähti johdattamaan meitä  pöytään. Vaikka joissakin hieman paremmissa ravintoloissa tällaiselle kolmikymppiselle ponnaripäälle on tarjottu tuoli istuttavaksi, missään muualla ei ole taiteltu lautasliinaa syliin, ja kohta jo kaadettiin sampanjaa alkumaljaksi.

Linnunmaitoa Champagnesta

Ei tarvitse varmaan kertoa, etten ole ennen moista linnunmaitoa juonut. Tuleekohan makuaisti valikoivaksi ja seuraavissa sukujuhlissa huuli menee mutruun halvasta kuohuviinistä?

Lohicornettoa alkuun

Alkupalaksi meille tarjoiltiin suussasulavaa lohicornettoa. Se tarjoiltiin kivisestä astiasta, johon oli porattu cornettoja varten kaksi pientä reikää.

Lohicornetto maistui aluksi suolaiselle ja sitten yllättäen makealle. Aluksi arkailin haukata pientä jäätelötötterön näköistä kala-alkupalaa. Pelkäsin, että tuutti murtuu ja sotken heti vaatteeni, mutta cornetto kirjaimellisesti suli suuhun. Cornetto oli niin hyvää, ettemme ehtineet ottaa siitä edes kuvaa.

Tomaatin, mozzarellan ja viinin liitto

Alkupalan myötä odotukset nousivat entisestään, mutta tomaatti-mozzarella -salaatti marinoitujen katkarapujen kera täytti ne täydellisesti.

Ensi puraisu mozzarellasta sai juuston nesteen purskahtamaan vitivalkoisen kuoren sisältä. Pienet kirsikkatomaatit toivat suuhun pientä kirpeyttä ja katkaravuista löytyi aromi, jota en ole koskaan ennen maistanut. En ole katkaravun ystävä, mutta tällä kertaa täytyy minunkin myöntää, että melkein rakastuin rapuun.

Mutta hyvä ruoka ilman makua tukevaa viiniä ei ole mitään – jos jotain opin ansaituista Michelin-tähdistä niin ainakin sen. Nyt täytyy luottaa siihen, että ennalta nettisivuilla ilmoitettuun viinilistaan ei tullut muutoksia, sillä minulla ei tullut painettua mieleen viinien nimiä. Listan mukaan ensimmäinen eli tomaatti-mozzarellan kanssa tarjoiltu viini oli Sancerre Chavignol 2007, Yves Martin.

Peltolan Juustolan voinappi

Seuraavaksi pöytään tuotiin kahden laista leipää ja Peltolan Juustolan kirnuvoita.

Peltolan Juustola sattuu olemaan entisen vuosikurssikaverini Kärkkäisen Immun emänöimä Juustola, joten voissa oli erityistä tuttuuden makua.

Voi tarjoiltiin hauskasti kiviastiasta. Mukava yksityiskohta tämäkin omiin tarjoiluihin.

Piikkikampela kruunasi illan

Illan ensimmäinen lämmin ruoka oli grillattua piikkikampelaa ja vihannes ”Barigoule”.

Piikkikampelan kera joimme lasilliset aivan täydellistä valkoviiniä, Les Chalasses Vieilles Vignes 2006, Jean Francois Ganevat. Monenmoista viiniä olen ehtinyt elämäni aikana maistaa, mutta tästä ei kyllä valkoviini paljon parane. En tiedä, uskaltaisinko maistaa viiniä ilman piikkikampelaa, sillä näiden kahden liitto oli täydellisyyttä hipova. Koska en ole ruokakriitikko, sanat eivät riittäisi kertomaan, miten hyvää piikkikampela, vihannekset ja viini olivat, joten jätän sen kaikkien arvailtavaksi. Vielä parempi, jos koette makuelämyksen itse.

Anjoun kyyhky

Toinen pääruuista oli Anjoun kyyhkyä ”BBQ”, kevätkaalia ja tryffeliä.

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, ja Ilkka rakastui kyyhkyläisen tarjoamaan kyyhkyyn.

Ilkka aikoi itse metsästää muutamia kyyhkyjä, jos minä onnistun tuottamaan hänelle uudelleen saman maun. Ilkka onnistunee paremmin kyyhkymetsällä kuin minä kyyhkyn laitossa.

Kyyhky maistui hieman sisäelimille. Se hajosi suussa ihan pikkuruisiksi palasiksi, jotka hitaasti sulivat suuhun. Mehevä kyyhkynmaku sai jälleen tukea viinistä, Aloxe-Corton 2006, Olivier Leflaive.

Uusi makututtavuus oli myös tryffeli. Siitä en oikein osaa sanoa mitään. Sieni maistui ehkä hieman lihaisalta, joten annoksen kokonaismaku oli ihan muuta kuin oletin.

Makea loppu

Kyyhkysen jälkeen makuhermoja kutkuteltiin omenapiirakalla ja vihreällä omenalla.

Omenapiirakka tarjoiltiin hauskasti pienestä maljasta, johon voisi kuvitella tuikkukynttilän palamaan. Hyvä idea, joka täytyy muistaa seuraavalla kerralla.

Ilkka ei ihan mieltynyt täydellisesti kanelilta maistuvaan omenapiirakkaan, jota verhosi pehmoinen vaniljavaahto. Minusta pieni makea oli tosi hyvä piristys ehkä hieman metsäisen kyyhkyn jälkeen. Parempaa oli vielä luvassa.

Mansikkaa, mascarponea ja jälkiruokaviiniä

Jälkiruokaviini Muscat de Beaumes-de-Venise 2007, Domaine des Bernardins toi makoisen vivahduksen uskomattoman kauniille mansikka ja mascarpone -annokselle.

Jälkiruoka oli niin kaunis, etten olisi millään raskinut maistaa sitä. Onneksi maistoin. Jumalaisen hyvää! Mansikat hehkuivat heinäkuuta ja mascarpone antoi niille runsautta. Jälkiruokaviinin makea hapokkuus toi myös päivänsankarin kasvoille tyytyväisen hymyn.

Tuntuu siltä, että halusimme molemmat pitkittää makunautintoa, emmekä halunneet heti lähteä. Otimme vielä kahvit ja Ilkalle maistui tilkka konjakkia.

Hans Välimäki huolehti vielä aterian jälkeen, että ruoka varmasti maistui, ja toivotti Ilkalle hyvät syntymäpäivät.

Paikallisilla paljon opittavaa

Vaikka Savonlinnasta kuoriutuu heinäkuussa koristeellinen ja ylevä oopperaperhonen, paikallisilla ravintoloilla olisi paljon opittavaa Chez Dominiquen asiakaspalvelusta. Asiakkaita ohjattiin lempeästi ruuan saloihin. Ruuan ja juoman alkuperä puettiin tarinaksi,  joka johdatti ruokailijat Ranskan viinitiloille tai mihin milloinkin.

Tarjoilija viipyi annosta tuodessaan vain pienen hetken pöydän luona, mutta ehti ruuan ja juoman tarinaa kertoessaan luoda meidän ja ravintolan välille tutun ja turvallisen ilmapiirin. Ihan kuin olisimme voineet heittäytyä Välimäen vietäväksi aromikkaalle ruokamatkalle maailman ääriin.

Pieni tarina, kankaiset huolitellut launasliinat, rauhallinen asiakaspalvelu ja pienen pienet yksityiskohdat kattauksessa ja esillepanossa nostaisivat keskinkertaisenkin ravintolan uudelle tasolle, eikä se maksaisi juuri mitään.

Toivottavasti mahdollisimman moni savonlinnalainen ja oopperavieras hyödynsivät Chez Dominiquen tarjonnan ja kävivät tutustumassa maailman 21. parhaaseen ravintolaan. Kokemus oli joka euron arvoinen, ja varmasti ruokaelämysten kokeminen ei jää tähän yhteen kertaan.