Matka lätkän MM-kisoihin

Moni on jo ehtinyt kysellä, missä MM-matkan raportti viipyy. Otettiin matkalta kuitenkin sen verran reilusti kuvia eli lähes tuhat, joten niiden käsittelyyn vierähti tovi. Ennen kuvia matkaraportistakin tulee tylsä. Nyt on kuvat käsitelty. Siis ensimmäisen matkapäivän osalta…

Mehän lähdimme erittäin pirteinä viiden aikaan aamulla ajelemaan kohti Lappeenrantaa. Kukkosen-Palo-ojan perheellä oli ollut sen verran matkajännitystä, että unta ei ollut alla kuin neljä tuntia, mutta Ulla oli vähän reippaampi. Lappeenranta on savonlinnalaiselle hyvä lentotukikohta. Air Baltic lentää Riikan kautta maailmalle kätsysti, ja auton parkkeerauskaan ei maksa maltaita. Suzuki  jätettiin venäläisautojen joukkoon viikonloppuhoitoon. Täydellä parkkipaikalla oli nimittäin vain yksi muu Suomen kilvissä ollut auto.

Kiivaasta kilttiin

Lappeenrannan lentokentällä palvelu ei ollut ihan ystävällisimmästä päästä. Mies kiljui, että jos meinaatte nousta koneeseen, niin alkais olla jo kiire, kun me vielä latailimme päivän Hesaria iPadiin. On muuten aivan älyttömän huippujuttu, kun voi ladata Hesarin iPadiin ja lukea sen offline esimerkiksi koneessa tai sitten myöhemmin tuopin ääressä Wienissä.

Riikassa oli vähän eri meininki. Kaikki olivat suhteellisen ystävällisiä, mutta naisväki oli kyllä tosi ylpeää. Nenä pystyssä ilman hymynhäivääkään antoivat meille kahvit ja tortut. Meillä oli noin puolentoista tunnin stoppi Riikassa ennen Wienin koneen lähtöä, ja se oli tosi hyvä juttu. Ehti sopivasti käydä aamupalalla, siis vasta päivän toisella. Itse lentomatkat kestivät molemmat sellaiset pari tuntia, joten ei kannattanut ostaa Air Balticin kurjaa evästä koneesta. Sitä paitsi Ulla sai Riikassa taivaallisen hyvän vastapuristetun appelsiinimehun, joten se voitti varmasti parempienkin koneiden pöperöt.

Kaksi väsynyttä matkustajaa Riikassa.

Wienissä oltiin sitten tosi ystävällisiä. Otimme lentokentältä CAT-junan ja karautimme kymmenessä minuutissa Wienin keskustaan. Konduktööri ehti siinä välissä kiinnostua Ilkan uudesta kamerasta, ja kohta olivat miehet puhumassa englannin ja saksan sekoitusta ties mistä objektiiveista.

Hotel am Konzerthaus

Päätimme kävellä Stadtparkin läpi hotellille, sillä metrolla olisi voittanut matkaa vain  muutaman sata metriä. Vaikka Ilkalta meinasi loppua usko Outin suunnistustaitoihin, kilometrin tallustelun jälkeen Hotel am Konzerthaus pilkisti kadunkulmassa. Sisäänkirjautuminen sujui leppoisasti, ja saimme hyvät huoneet. Niin hyvät, että piti soittaa Ullalle, ja ehdottaa pikku päikkäreitä ennen Wienin hulinaan lähtemistä. Hotellilla olimme jo kahden maissa iltapäivällä, joten keskustaan ehti ihan hyvin unosten jälkeenkin.

Tädit lähteellä.

Hotelli sijaitsi Wienin vanhankaupungin liepeillä. Ulla ei ollut nukkunut, joten hän oli ehtinyt tutustua opaskirjaan, ja oli selvittänyt vanhankaupungin ostoskadun. Eihän me ihan suoraan kohteeseen löydetty. Ilkka kysyi neuvoa, ja silti taas oli usko koetuksella, löytyykö sitä oikeaa Ringiä mistään.

Löytyihän se, mutta alkoi olla nälkä.

Sata vaihtoehtoa

Nälkä ja sata vaihtoehtoista ravintolaa ei ole hyvä yhdistelmä. Entä jos seuraavalla kadulla on vielä paremman näköinen ruokapaikka. Annoimme lopulta kävelevän tuopin johdattaa meidät pienelle sivukadulle perinteiseen wieniläisravintolaan. Nimeltään se taisi olla Zum Neuen Blumenstock.

Valintakriteeri oli erikoinen, mutta paikkakin yllätti. Kuulimme, kun tarjoilija alkoi selittää amerikkalaisasiakkaalle jotain Mozartista. Olimme kuulemma ihan Mozartin kotikulmilla. Tarjoilija ei puhunut puuta heinää, koska seuraavana päivänä kiertoajelun opas vahvisti kertomuksen. Tuli ihan musikaalinen fiilis. Siinä oli hyvä mättää Wienerschnitzeliä naamaan. Itävaltalainen viini on ihan kelpo tavaraa. Pikkuisen kuivaa.

Viiniä wieniläisittäin ja pari tuoppia olutta.

Kahvia ja kakkua

Jälkiruoka päätettiin nauttia muualla. Kävelimme vanhankaupungin kapeita kujia pitkin Stephenplatzille, jossa uljas Pyhän Tapanin kirkko peitti melkein koko auringon. Hetken aikaa kuljimme katuja ja pyörimme ihmettelemässä paikallista taidetta tanssista arkkitehtuuriin ennen kuin löysimme mieleisen kahvilan.

Kaksi komeaa: Ilkka ja Stenphensdomin 137-metrinen torni.

Ulla ja Ilkka ottivat tietenkin Sacherkakkua, mutta minä otin toista paikallista herkkua eli Apfelstrudelia. Omppustruudelia olen tehnyt itsekin, mutta Sacherkakkua en sattuneesta syystä. Näytti kakku maittavan, mutta Ilkan mielestä olisi ollut sama syödä suklaata ilman kakkua. Kakku, kahvi ja konjakki saivat Ilkan menuussa mukaan vielä neljännenkin K-kirjaimen. Mozartinkuula on kuulemma keksitty Mozartin synnyinkaupungissa Salzburgissa, ja siitä nimi. Jos oikein tulkitsin, konvehti oli parempaa kuin kakku, mutta silti pakkauksen toinen kuula maistui Ilkalle vasta tänään.

Makiaa mahan täydeltä.

Pussikaljaa kirkon pihamaalla

Kun ilta alkoi viiletä, päätimme pistäytyä ruokakaupassa. Löysimme Gourmet Sparin, jota ei Suomesta ihan heti löydykään. Pussiin pakattiin pientä purtavaa ja paria olutlaatua. Hotellille päätettiin kävellä Karlplatzin kautta, ja se oli oikea päätös.

Karlplatzilla oli hirveästi ihmisiä. Alkamassa oli kolmipäiväinen Popfest Wien. Ilmaiskonsertin esiintyjät eivät olleet tuttuja, mutta oli mukava pysähtyä nauttimaan Gourmet Sparin antimia puistonpenkille livemusiikin jytkeessä. Tuli nähtyä vähän erilaistakin Wieniä. Olihan se erikoista, että esiintymislavan takana siinsi iso vihreäkattoinen kirkko, ja kansa kiskoi kaljaa suoraan tölkistä, mutta toisaalta se kuvasti hyvin eurooppalaista meininkiä. Humalaisia ei näkynyt mailla eikä halmeilla eikä kukaan edes astunut aidatulle viheralueelle.

Popfest Wien Karlplatzilla Karlkirchen edustalla.

Ravintolaruoka pettymys

Katukuppilan wieninleikkeiden jälkeen päätimme nauttia illallisen hotellin ravintolassa. Matkaväsymys painoi illalla jo niin paljon, ettei tullut mieleenkään lähteä kaupungille syömään. Hotellin ravintolaa mainostettiin italialais-itävaltalaisfuusiokeittiöksi, mutta tarjoilu jätti vähän kylmäksi. En edes tiennyt tilanneeni kalaa, kun lopulta kala lötkötti lautasella. Ruokalista oli englanniksi, ja luulisin osaavani sen verran lontoonkieltä, etten olisi sekoittanut kalaa kanaan.

Alkupalat keittiön tapaan olivat hyviä, mutta pääruuat jättivät toivomisen varaa. Ulla taisi onnistua parhaiten valinnassaan. Ei se mitään, Tripadvisoriin on jo tehty arvio. Tripadvisor oli Hotel am Konzerthausilla hyvin käytössä. Avainkortin taskussa oli heti lappunen, jossa kehotettiin antamaan palautetta Tripadvisorin kautta, ja pari päivää kotiinpaluun jälkeen sähköpostiini  kilahti uusi arviointipyyntö ja hotellin oma kysely. Olin siihen mennessä jo ehtinyt kirjoittaa arvion sekä hotellista että ravintolasta, mutta vastailin vielä sähköiseen kyselyyn.

Ei mennyt kuin puoli vuorokautta niin hotellinjohtaja otti yhteyttä, ja pahoitteli ravintolan tuottamaa pettymystä ja sitä, ettei meidän vessassa soinut musiikki, vaikka Ullan vessassa soi. Ainakin joku, tuskin johtaja itse, oli lukenut palautteen ja reagoinut. Se on aina hyvän hotellin merkki! Suosittelen.

Lisää kuvia matkan ensimmäiseltä päivältä löytyy sekä tiedostoina että slideshow’na.

Site Footer