Vuosi: 2011

  • Tytölle timantteja

    Sain timantteja. Oikeita. Tai siis itse ostin. Niillä on elinikäinen takuu. Tietenkin on. Diamonds are forever…

    Kannattaisi muidenkin mennä ostamaan, koska olivat niin halpoja. Oikea hinta oli 75 euroa, minä sain 25:llä.

    Kun pesin ja hellästi oljysin timanttisen pinnan, timangit loistivat kilpaa keväisen auringon kanssa.

    Vielä en ole timantteja kokeillut. Tarkoitus oli paahtaa kastikkeeseen auringonkukansiemeniä, mutta Ilkka toikin kanan rintafileitä, joten siemenet jäivät huomiseen.

    Kun on saanut yhden, pitää kohta saada toinen – Swiss Diamond -paistinpannu.

  • Toimintakimara

    Oscarit on taas jaettu, ja minulle isoin yllätys oli se, ettei 127 tuntia saanut yhtään pikku-ukkopokaalia. Kuninkaan puhe taas oli ansainnut jokaisen pystinsä. Mutta onpa niitä maailmalla muitakin leffoja, ja osa niistä on päätynyt minunkin silmien eteen.

    Otetaan alkuun yksi unohtunut eli Faster. Päähenkilöllä on jäänyt jotain hampaankoloon, ja kun hän vapautuu vankilasta, alkaa armoton listimislätinä. Onneksi mattimeikäläisten to do -lista ei ole ihan yhtä dramaattinen kuin tämän kaverin. Elokuvan loppu on ihan kohtuullinen oivallus. Paha kyttä luulee jo pysäyttäneensä tyypin, mutta niin vaan kaveri nousee kuolleista, ja lopulta ajelee auringonlaskuun pirssillään.

    Toimintaa, menoa ja rytkettä ei Fasterista puutu. Typerään sivujuonteeseen on saatu ympättyä pakolliset romanttiset kuviot. Toiminnallisesta juonestaan antaisin ehkä puoli tähteä enemmän, mutta sivujuoni jonkinlaisesta rikkaasta, liian helpolla elämässään päässeestä palkkamurhaajasta pudottaa tähdet kahteen ja puoleen.

    [xrr rating=2.5/5]

    Tollo apumies

    Jos oli Kauppaneuvos Paukulla tollo vävypoika niin Jason Stathamilla on Mechanicissa tollo apupoika. Statham on palkkamurhaaja – eikö ne mitään muuta keksi toimintaleffoihin – joka posauttaa oppi-isänsä käskystä hengiltä. Oppi-isä ehtii sanoa, että murhamiehen kannattaisi ryhtyä etsimään itselleen kakkosmiestä. Sopiva kandidaatti löytyy hautausmaalta – oppi-isän hulttiopoika.

    Apumies tekee kaikki virheet, mistä melkein joutuu maksamaan miesten välisen rakkauden verran. Minä jättäisin noin tollon tyypin jo ensimmäisen mokan jälkeen pois kuvioista, mutta Statham on ilmeisen armelias kaveri. Koulutus kestää niin kauan, että typerys on niin pöljä, että luulee pärjäävänsä omalle koutsilleen. Huonostihan siinä käy – apumiehelle.

    Mechanic on parempi leffa kuin Faster. Jälleen kerran on jostain löytynyt yksi kaunotar, jonka on ihan pakko riisua kameran edessä. Hei, minähän voisin kirjoittaa toimintatrillerin! Siinä olisi vaikka palkkamurhaaja, joka elelee erakkona. Ja sitten olisi yksi kaunis nainen kapakassa, ja niille syntyisi suhde. Pyssynpaukuttelun ja parin takaa-ajon jälkeen räjähtäisi pommi, ja kaikki olisi taas hyvin. Mechanicille kolme tähteä, omalle käsikirjoitukselle nolla.

    [xrr rating=3/5]

    Elämää, ei sen enempää

    Toimintakimaran jälkeen yksi katsomisen arvoinen komedia. Life as we know it kertoo miehestä ja naisesta, jotka eivät tule toimeen keskenään, kunnes on pieni pakko. Pieni pakko kulkee vaipoissa ja vasta opettelee puhumaan. Taaperon vanhemmat kuolevat yllättäen, ja toivovat testamentissaan, että lapsen kummit ottaisivat tämän hoitaakseen, jos jotain sattuu. Eihän se auta, kun pistää hynttyyt yhteen ja alkaa elämään lapsiperheen arkea.

    Leffa on harmitonta viihdettä, ja siinä on pari kohtaa, jotka pistävät ihan oikeasti ajattelemaan elämän arvojärjestystä. Lopputulosta ei ole hankala arvata, mutta ei se mitään. Onnelliset loput ovat niin mukavia, että suotakoon tälle leffalle päivän paras arvosana.

    [xrr rating=3.5/5]

    Luolanaisten loppu

    Muutapa ei olla sitten katsottukaan paitsi telkkarista Descent. Se oli ihan kamala. X-määrä naisia kömpi luolaan – ja Agatha Christien tapaan – eikä yksikään pelastunut (And then there were none).

    [xrr rating=1.5/5]

  • Säikkynä sohvalla

    Löytyi oikeasti pelottava kauhuleffa. My soul to take kertoo sarjamurhaajasta, joka vaanii seitsemää samana päivänä syntynyttä teiniä. Vaikka juoni on vähän hassu, toteutuksesta on saatu hurjan jännittävä. Sohva hytkyi, kun minä säikähtelin vähän kaikkea. En uskaltanut pitää edes mehulasista kiinni, kun ajattelin, että kohta läiskytän juomat soffalle.

    Käsikirjoittaja-ohjaaja Wes Craven on kai jonkinlainen kauhuleffojen wizardi. Näyttää hääränneen ainakin Painajainen Elm Streetillä -leffoissa. Monet olivat arvioineet My soul to taken heikoksi esitykseksi Cravenilta, mutta tällaisen kauhuleffojen aloittelijan elokuva onnistui vakuuttamaan. Eipä kauhuleffoissa taida koskaan erityisen hienoa juonta olla, joten mitä sitten, jos elokuvaan jää muutama ilmeinen aukko.

    Onkohan amerikkalaisissa kouluissa oikeasti näin hirveää kuin viimeaikaisista elokuvista voi päätellä? Joku iso tyttö tai poika johtaa koulun mafiaa, osa on pyrkyreitä, osa kiusattuja, ja vain murto-osa suhtautuu kouluun kuin kouluun eikä diktaattorin johtamaan pienoisvaltioon.

    [xrr rating=2.5/5]

    Kuninkaan puhe

    The King’s speech on hieno elokuva. Siinä kuvataan britti kuningas Yrjö VI:n taistelua änkytyksensä kanssa. Radiot ovat juuri yleistyneet ja sota kolkuttelee Euroopan ovella. Änkyttävä kuningas ei ole kansan silmissä uskottava tai niin ainakin kuningas itse tuntuu ajattelevan. Yrjö VI:sta ei edes pitänyt tulla kuningasta, mutta puheopettajansa tukemana veljeänsä vaatimattomampi ja vanhoillisempi pikkuveli nousee lopulta valtaistuimelle.

    Kuningas Yrjö VI:n tyttärestä Elisabet II:sta kertova The queen kertoi hovin ja pääministeri Tony Blairin edustaman kansan kohtaamisesta ennen rakastetun Dianan hautajaisia. Samanlaisesta säätyjen kohtaamisesta kertoo myös The King’s speech. Kansan ääntä käyttää tällä kertaa kouluttamaton puheopettaja, jonka tehtävänä ei ole vain auttaa kuningasta puhumisessa vaan myös valaa tähän uskoa omista kyvyistään kuninkaana. Hieno tarina eikä yhtään mahtipontinen. Lopun puhe sotaan valmistautuville briteille on sekin vakuuttava.

    [xrr rating=3.5/5]

    Rumat, pahat ja ahneet

    Wall Street: Money Never Sleeps on elokuva ahneudesta, jossa raha on ihmisiä tärkeämpää. Raha on tylsä aihe ja niin on tämä elokuvakin. Olen aina inhonnut Michael Douglasin leukakuoppaan vajonnutta suuta. Nyt Douglas esittää hahmoa, jota saakin inhota, joten inhoan häntä sydämeni kyllyydestä.

    Elokuvan toisella juonikerroksella suhdettaan paikkailevat Wall Streetin keltanokka ja tämän raskaana oleva vaimoke. Vaimoke sattuu olemaan Douglasin hahmon tytär. Miten hölmöä, että tytär ottaa nokkiinsa siitä, kun keltanokka meklari uskoo parempaan huomiseen ja haluaa sijoittaa vaihtoehtoenergiaa kehittelevään tutkimukseen ihan hyvästä tahdostaan. Tosin rahat ovat vaimokkeen, mutta tälle tuntuu olevan ihan sama, vaikka rahat laitettaisiin isoon kassiin ja poltettaisiin roviolla. Ymmärtäisin suuttumuksen, jos ukko olisi ahne oman edun tavoittelija (Satu, yhdyssana vai erikseen?), mutta eihän hän edes tavoittele isoja voittoja!

    Typerä leffa.

    [xrr rating=1.5/5]

    Raatoja raadollisille

    I sell the dead on hassu elokuva. Synkät hautausmaat ja ankea vankityrmä toimivat näyttämönä mustalle huumorille ja omituisille sattumille. Haudanryöstäjien tai eräänlaisten kuolemankauppiaiden ammatti ei ole järin tuottoisa, mutta tärkeä jostakin kumman syystä. Ilmeisesti puoskarit opettelevat ihmisen anatomiaa vastahaudatuista ruumiista.

    Hyvinhän siinä käy, kunnes haudasta löytyykin ruumis, jonka sydän on lävistetty puutapilla. Vampyyrihän se siinä, ja kohta kankailla kirmaa syöjätär poikineen. I sell the dead ei ole kuitenkaan vampyyrileffa vaan pelastautumistarina. Päähenkilö on tarinan aikaan tyrmässä odottamassa mestausta elävien murhaamisesta. Vampyyri pelastaa – loppu hyvin kaikki hyvin. Kannattaa katsoa silloin, kun maailma näyttää tylsän puolensa.

    [xrr rating=2/5]

    Suutari pysyköön lestissään

    Suomen Idols-karsinnoista voi päätellä, että taiteilijat (hörhöt) luulevat olevansa lahjakkaita jokaisella taiteensaralla. Niin myös tämä vastenmielinen rappari 50 cent. On mies kirjoittanut sitten elokuvan! Gunissa on ihan yhtä tyhjänpäiväistä dialogia kuin on herran biiseissäkin. Minäpä kerron lyhyesti.

    Mies on katujen kuningas, joka haluaa kohota asekauppiaiden hierarkiassa. Pyssyjä työkseen kaupitteleva kingi ei itse ole järin pätevä mutkan varressa, vaan käsi heiluu kuin kapelimestarilla, kun pyssysankari posauttelee pakenevia yökerhon edessä. Yksi kuolleista sattuu olemaan vankilassa istuvan Angelin (Val Kilmer) vaimo, ja tästäkös mies harmistuu. Hänet vapautetaan linnasta kostamaan, vai oliko se vasikoimaan asekaupoista poliisille.

    50 cent on tietenkin tehnyt itsestään päähenkilön ja hänen pakollinen seksikohtauksensa on kontrastin vuoksi tehty langanlaihan ja vitivalkoiseksi paklatun naikkosen kanssa. Naikkonen järjestää epäuskottavalle rakastajalleen isot kaupat, joihin tyhmät poliisit järjestävät väijytyksen. Pyssyt paukkuu ja liekit loimuaa! Lopulta näyttää siltä, että sekä poliisit että gangsterit ovat kaikki kuolleita, mutta niin vaan yksi neandertelilainen (50 cent) ja viaton enkeli (Kilmer) nousevat tuhkasta. Toinen kävelee linnaan, toinen vapauteen tökerön räpin soidessa taustalla. Voi elämän kevät!

    Miksi näitä tehdään? Saako kuka tahansa kirjoittaa elokuvia? Saako kuka tahansa näytellä pääosaa? Onko tässä nyt vastine Eminemin tähdittämälle 8 milelle, joka oli tähän verrattuna loistokas ja ajatuksia herättävä elokuva? Tähtiä tasan nolla.

    [xrr rating=0.0/5]

  • Hyvää possunfilettä

    Eilen oli jotenkin niin vetelä päivä, ettei tullut edes ruokaa laitettua. Lounaaksi hain viereisestä pizzapaikasta molemmille kebabit ja vasta illalla pyöräytin tuorepastatortellineja. Vaikka nakkelin sekaan vain aurinkokuivattua tomaattia ja oliiveja, annoksesta tuli paljon parempi kuin ystävänpäiväinen tortelliniannos Piattassa. Eivät ole edes julkaisseet TripAdvisorissa arviotani Piattasta, koska taisin morkata sen pöperöjä liikaa.

    Tänään tartuin kauhan varteen ja testasin Hesarin possun sisäfilereseptiä. Tuli oikein makoisaa. Tosin minä ryhdyin keittiöhommiin niin myöhään, että sinappivoitelun jälkeen leikkasin fileen noin tuuman paloiksi. Lämpenivät sitten hieman nopeammin. Lyhensin viidellä minuutilla paistoaikaa, mutta kun kokeilin yhtä palaa, se oli vielä niin punainen, että laitoin fileet takaisin uuniin.

    Nopsa kastike

    Kastikkeen tein niin, että tuossa kokeiluvaiheessa huuhtelin pannusta liemen talteen, kaadoin lihanesteen sekaan vajaan purkin ruokakermaa ja lisäsin reilun ruokalusikallisen worchestershiren kastiketta. Kaapissa oli valmista lihamausteseosta, jota ropsautin pannulle. Maistelin välissä ja lisäilin worchestershireä tai mausteita ja lopuksi suurustin ruskealla Maizenalla.

    Tässä vaiheessa nappasin lihat uunista ja kaadoin valmiin kastikkeen niiden päälle. Ehtivät odottaa vielä viitisen minuuttia folion alla ennen syömistä. Tuli melko hyvää. Ehkä pikkuisen olisi saanut olla enemmän suolaa. Ehdottomasti kokeilun arvoinen resepti, ja onpahan ainakin vaihtelua kaupan valmiisiin marinadiliemessä lilluviin sisäfileisiin.

  • Pakkanen musertaa

    Viimeviikkoinen SEFE-päivien reissu veti mielen synkeäksi. Reissussa oli ihan kivaa, ei siinä mitään, mutta sen jälkeen ei ole huvittanut kuntoilla. Mieliala aaltoilee näköjään niin kuin pahimmissakin kaksisuuntaisissa mielialahäiriöissä.

    Huuli meni mutrulle siksi, että päätin SEFE-päivien iltaohjelmassa tipattoman tammikuuni, ja söin viinin kanssa. Pari tai no okei, kolme lasia viiniä teki sen, ettei seuraavana aamuna tehnyt mieli lähteä testaamaan hotellin juoksumattoa. Jo aikaisemmin olin korvannut pakkasen takia yhden lenkin lumitöillä katolla. Sitten jäi väliin sunnuntain pitkä lenkki, mutta sen kyllä kävin juoksemassa maanantaina. Ja vaikka vielä tiistainakin kävin pakkasessa sauvakävelemässä, nyt olo on kuin kaikki työ olisi mennyt hukkaan.

    Täällä minä vain olen istunut sisällä ja katsellut ihanan aurinkoista ulkoilukeliä ikkunasta. Tai kävelinhän minä torstaina ekonomien kokoukseen ja tänään kauppaan, mutta niistä ei ole kuntoilumielessä mitään hyötyä. Harmittaa.

    CeBIT-bloggaaja

    Sain eilen kuulla, että pääsisin CeBITiin bloggaaja-statuksella. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta CeBITissä olisi. Viime vuonna kävin siellä ensimmäistä kertaa, ja reissu oli tosi mielenkiintoinen. Tällaiselle meikäläisen tasoiselle tekno-wannabeelle messuilla ei ole tarjota muuta kuin kiinalaisia härpäkkeitä, mutta Ilkan kyljessä pääsin tutustumaan tosi hienoihin uusiin ideoihin. Ilkka tuntee kentän niin hyvin, että bongaa satojen ellei tuhansien messuständien joukosta helmet.

    Mutta CeBITissä olisi kuntoilijalle mielenkiintoinen testauspaikka CeBIT RUN. Siinä juostaan 1-6 kertaa kolmen ja puolen kilometrin mittaista lenkkiä messuhallien läpi. Viime vuonna ehdin nähdä muutaman kilpailijan ja juoksu näytti tosi kivalta. Olisi hienoa juosta CeBITissä. Sitä ei moni tyttö tai poika teekään.

    Taitaa kuitenkin jäädä Saksan keikka väliin. Majoitus on näin myöhään kiven (veneen) alla ja lennotkin taitavat olla vähissä. Pitänee katsoa konferenssiesitykset netistä, ja blogata niistä kotona. Ehkä kuitenkin käyn juoksemassa viikon päästä keskiviikkona kympin ihan kunnon vauhtia. Jos siis virkistyn tästä matalapaineesta.

    Minä oon niin huono!