Alkukesästä kuulin yhden jos toisenkin suusta, että kannattaisi käyttää kaikki liikenevä aika lepäämiseen. Pah, sanoin minä ja porskutin eteenpäin. Nyt tuntuu, että olivat peijoonat oikeassa.

Omasta kokemuksesta tiedän, että raskauden loppuvaiheella tulee luettua netistä liikaakin kauhukertomuksia synnytyksestä, joten enpä kerro sen yksityiskohtia. Ehkä synnytyskertomuksen aika tulee joskus myöhemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja heinäkuun 22. aamuna meille syntyi terve, kymmenen pisteen poika. Vaikka jouduinkin lopulta sektioon, poika parahti heti keinovalon kohdattuaan niin, että tuli heti selväksi, että keuhkot ainakin ovat kunnossa.

Paha vaan kun samaa parkumista on jatkunut senkin jälkeen. Laitoksella itkeä tihrustin sitä, kun poika vaan huusi, kun yritin häntä imettää. Nukuin kahdesta neljään tuntia yössä ja silloinkin, kun poika nukkui, tuore äiti valvoi ja pelkäsi seuraavaa syöttöä. Oli kamala kuunnella muiden äitien kertomuksia, kuinka paita kastui yöllä, kun maito nousi kohisten, ja kuinka tyytyväisiä heidän tenavansa olivat.

Imemään huijattu parkuja

Jouduin olemaan sairaalassa yhteensä melkein viikon. Lauantai-iltana sinne menin ja perjantaiaamupäivänä pääsin pois. Rintaruokintaa yritettiin monta kertaa päivässä. Kokeneet kätilöt neuvoivat monta hyvää konstia huijata lapsi syömään. Rintakumi täytettiin korvikkeella tai sitä työnnettiin suupielestä väkisin lapsen suuhun samalla, kun kitisevää nyyttiä pidettiin rinnalla. Neljä päivää sektion jälkeen maitoa alkoikin tulla, ja minä luulin, että vaikeudet olivat ohi. Samanlaisina jatkuivat.

Laitoksella pojalle annettiin 5-10 milliä korviketta huijaamiseen ja samalla määrällä yritin mennä kotonakin. Isä ei varmaan uskonut etukäteen, millaista meteliä poikansa pitää nälissään. Ensimmäisenä viikonloppuna Ilkka kaivoi esiin kuulosuojaimet ja niiden avulla selvittiin alkuviikkoon. Edelleen yritin syöttää lapselle rintaa, mutta nostin korvikkeen määrän pariinkymmeneen milliin.

Lopulta päädyttiin siihen, että mennään neuvolaan painokontrolliin. Vaikka paino oli noussut kohisten, neuvolasta sanoivat, että kannattaa  nostaa reilusti korvikkeen määrää. Kuulemma ohjeellinen maitomäärä olisi yhteensä 20 prosenttia lapsen painosta.

Neuvolareissu tuli ihan oikeaan paikkaan. Kumpikaan meistä ei ollut juuri nukkunut, ja huoli siitä, onko lapsi terve, kun vaan huutaa, alkoi käydä aika raskaaksi. Poika todettiin oikein virkeäksi ja jänteväksi ihmisenpennuksi, joka oli pienestä ruokamäärästä huolimatta kasvanut normaalisti.

Arjen helpotus

Aluksi neuvolan ohjeet toimivat ja mekin pääsimme välillä nukkumaan. Aluksi Ilkka siirtyi nukkumaan yläkertaan ja minä jäin vauvan kanssa alas. Se toimi kohtalaisesti, mutta minun piti aina ravata ylös hakemaan maitoa ja sillä aikaa kiljukaula piti konserttiaan alakerrassa.

Kerran yllätin Ilkan etsimästä lastaan vällyjen välistä keskellä yötä. Naamalla oli tosi huolestunut ilme, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään nostelevan peittoja ja tyynyjä niin varovaisesti. Raukkaparka oli niin väsynyt ja stressaantunut, että vauva tuli uniinkin. Molempia nauratti, kun Ilkka alkoi heräillä horroksestaan ja tajusi, mitä oli unissaan tekemässä.

Parhaaksi ratkaisuksi tuli lopulta se, että ensin Ilkka otti pari yötä kokonaan huolekseen. Vauva siirrettiin nukkumaan yöksi yläkertaan ja Ilkka pelasi, teki geokätköjä ja mitä lie puuhailikaan täällä koko yön. Aina kun nappula aukaisi suunsa, Ilkka kiiruhti maidonlämmitykseen. Minä sain kuitattua pienen siivun univelkaa ja aloin taas palailla ihmisten kirjoihin. Nyt en jaksa sen kummemmin avautua, mutta ensimmäiset pari viikkoa minulla oli itku tosi herkässä. Kun lapsi huutaa, maitoa ei tule ja itse on sektiosta kipeä, tuntee olonsa tosi surkeaksi. Edelleenkin vähintään kerran päivässä mieleen hiipii epäusko siitä, onko minusta sittenkään äidiksi, mutta se on pientä niihin ensimmäisten viikkojen ajatuksiin.

Kirottu D-vitamiin

Pojan posket alkoivat pyöristyä kovaa vauhtia ja korvikkeen määrää nostettiin tasaisesti. Neuvolasta saatiin hyvää palautetta kehityksestä, ja toisaalta myös ymmärrystä siihen, kun harmittelin imetyksen surkeutta. Äitiysneuvolan puolelta sain reseptin johonkin pahoinvointilääkkeeseen, jonka pitäisi lisätä maidontuloa, mutta neuvolan tätiä (Mikähän olisi oikea titteli?) alkoi mietityttää se, ettei lääkkeen sivuvaikutuksia ja imeytymistä lapseen ole liiemmin tutkittu. Meidän nappula ehti elämänsä ensiviikkoina imeä äidinmaidosta ison määrän antibiootteja ja vielä enemmän voimakkaita särkylääkkeitä, joten sovittiin, ettei pumpata häneen enempää lääkkeitä. Tulee maitoa tai sitten ei ja loppu annetaan korviketta.

Kun poika sai riittävästi ruokaa, arki alkoi näyttää valoisammalta. Jonkinlaista rytmin poikasta alkoi hahmottua, kunnes poika täytti kaksi viikkoa ja piti aloittaa D-vitamiini. Pari ensimmäistä päivää meni ihan ok, mutta sitten se alkoi. Maha mukruili hirmuisesti ja hetken jo ajattelimme, että se on koliikkia. Cuplatonista ei ollut hyötyä, jos ei haittaakaan.

Seuraavaksi alettiin syöttää maitohappobakteereja. Ensin annoin niitä tippoina, mutta neuvolasta opastivat avaamaan kapselin ja sekoittamaan jauheen maitoon, koska niin ei syöttäisi turhaan öljyä vauvalle. Ei apua.

Sitten koitti kolmiviikkossynttärit ja piti nostaa annostus viiteen tippaan yhdestä tipasta. Pikkuisen maha meni ihan kippuralle ja hänestä tuli kiukkuinen äkäpussi. Toinen neuvolan täti käski pudottaa annosta kahteen ja nostaa vähitellen viiteen D-vitamiinitippaan. Ei auttanut enää sekään ja kokeilin toista valmistetta. Ei tulosta.

Tänään ollaan sitten jätetty ihan kaikki ylimääräinen pois ja annettu vain korviketta, koska maitoa minulta ei enää tule. Saa nähdä, miten käy, kun seuraavaksi aletaan ottamaan aine kerrallaan lääkkeitä ja lisiä takaisin.

Itkua ja vaikerrusta

Näista vaikeuksista ei varoitettu etukäteen. Joskus taisin kirjoittaa, että teineille paras ehkäisykeino on näyttää videota synnytyksestä. Ehkä tehosteena voisi käyttää autenttista videomateriaalia nälkäänsä ja tuskaansa kirkuvasta sylivauvasta.

Ihan rehellisesti sanottuna vauva-arki on järkyttävän raskasta. Kaikki vain puhuvat siitä, kuinka vauva-aika menee liian nopeasti ohi ja siitä pitää nauttia. Miten nautit, kun lapsi kirkuu niin, että oma syke nousee sadan paremmalle puolelle muutamassa sekunnissa? Vauvaidylli on siitä kaukana.

Vaikka itkua riittää koko päiväksi, pahimpia ovat yöt. Yritän pitää jälkikasvun hiljaisena, jotta Ilkka saa nukkua. Hänen pitääkin lähteä töihin jo maanantaina eli siis TÄNÄÄN! Olen kirjoittanut tätä postausta parina yönä, ja maanantai on hiipinyt hiljaa todelliseksi. Kohta nähdään, miten pinna pitää ja äiti jaksaa, kun onkin yksin kotona rääpäleen kanssa. Saisipa edes yhden tietoisen ja minulle tarkoitetun hymyn palkaksi…