Kirjan jälkeen

Avainsana: Markkinointi

  • Kuluttajat faktojen perässä

    Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan kuluttajat preferoivat entistä enemmän muiden käyttäjien kokemuksia ostopäätöksiä tehdessään. Lähes 300 haastatellusta 46 prosenttia kertoi perustavansa ostopäätökset tuote- ja palveluarviointeihin ja 24 prosenttia muiden kuluttajien tekemiin luokituksiin. Vain kolme prosenttia luotti edelleen myyntihenkilöstön kertomuksiin.

    Varmuuden vuoksi tutkimuksessa kysyttiin samaa asiaa toisessa kysymyksessä vain hieman toisella tapaa. 92 prosenttia vastasi luottavansa eniten siihen tietoon, jonka hankkii itse internetin, sanoma- ja aikakauslehtien ja tuttaviensa kautta.

    Tutkimuksen mukaan kuluttajat haluavat itse ottaa asioista selvää. Penn, Schoen & Berland Associates tunnistikin kuluttajista uuden info-ostajien ryhmän (New Info Shoppers), jotka tekevät runsaasti taustatyötä internetissä ennen ostopäätöstä. Haastatelluista vain kuusi prosenttia ei käyttänyt internetiä lainkaan tuoteinformaation etsimiseen. 28 prosenttia etsi tuotetietoa alle 29 minuuttia ja neljäsosa puolesta tunnista tuntiin viikossa – loput tätäkin enemmän.

    Vaikka tutkimuksen otos on todella pieni amerikkalaistutkimukseksi, ovat tulokset todella mielenkiintoisia. Suomi seuraa Amerikkaa monessa suhteessa, enkä usko, että internet-markkinointi ja sähköinen kaupankäynti olisivat poikkeuksia.

    Milloin meillä yritykset panostavat todenteolla internet-näkyvyyteen ja perustavat kuluttajille foorumeita, joilla nämä voivat avoimesti arvioida käyttämiään tuotteita? Pitäisikö meidän ottaa mallia Tanskasta, jossa Lego on jo pitkään tarjonnut kuluttajilleen mahdollisuuden suunnitella omia palikkarakennelmia, arvioida muiden tekeleitä ja jopa tilata muiden suunnittelemia palikkasarjoja itselleen?

    Ovatko tämä ja muut samansuuntaiset tutkimukset selvää kritiikkiä ainakin pohjoismaisessa markkinoinnissa vallalla olleelle asiakassuhde- ja palvelujen markkinoinnin koulukunnalle? Ehkä olemme pian sen totuuden edessä, että myyntihenkilöstöä ei enää tarvita, sillä kuluttajat tietävät itse tuotteista enemmän ja osaavat tehdä ostopäätöksensä itsenäisesti.

    Ainakin Penn, Schoen & Berland Associatesin tekemän tutkimuksen mukaan kuluttajat tietävät myös itse oman osaamisensa tuoteinformaation suhteen. 36 prosenttia vastaajista piti itseään erittäin valistuneina ja 58 prosenttia jonkin verran valistuneina kuluttajina mitä tulee tuoteinformaatioon.

    Mark Penn kirjoittaa blogissaan yhdessä Kinney Zalesnen kanssa, ettei informaation etsintä ole vain toimintaa vaan myös tapa hahmottaa maailmaa. Yritykset joutuvat muuttamaan toimintatapaansa, koska asiakkaat vaativat heiltä entistä yksityiskohtaisempaa ja teknisempää tuotetietoa. Näiden tietojen vertailuun ei enää tarvita asiantuntemusta, sillä sähköiset palvelut ovat tehneet vertailun helpoksi internetissä. Ilman detaljeja tuotteet eivät yksinkertaisesti tarjoa riittävää vertailupintaa ja jäävät auttamatta muiden vastaavien tuotteiden varjoon.

    The point is that advertising isn’t just moving to the Web, it’s got to
    grapple with an entirely new kind of shopper and way of shopping.
    Marketers now have to balance traditional media, online media, and
    content that is generated by experts, bloggers and consumers
    themselves.

    Tällaisten faktakeskeisten ostajien nousu kuulostaa lohdulliselta. Vaikka internet on tuonut huimasti mahdollisuuksia brändäykseen, voivat tuotteet erottautua toisistaan myös todellisten ominaisuuksien perusteella. Kuten Penn ja Zalesne kirjoittavat, joillekin ostopäätöksen perusteeksi riittää nettivideo siitä, että kello tikittää ajassa vielä sen jälkeen, kun se on pyörinyt pesukoneessa.

    Viekas myyntimies voi tietenkin yrittää huijata internet-yleisöään ja tarjota väärennettyä ”faktatietoa”. Kuvankäsittelyt ja editoinnit paljastuvat kuitenkin vääjäämättä, jos niihin lipsahtaa yksikin virhe. Eikä virhettä aina edes tarvita. Joku pellepeloton voi haluta testata myös oman rannekellonsa pesukoneessa ja levittää nettiin oman version kellopesuvideosta. Kumpi silloin on uskottavampaa: vertaisen kuluttajan tekemä ehkä vähän rakeinen video vai yrityksen tuottama puhtoinen ja värikylläinen liikkuva kuva?

  • Kunnallisvaalit ja mainonta

    Näin kunnallisvaalien alla katukuvaa värittävät lukuisat vaalijulisteet, mutta kuinka monta ihmistä olet nähnyt tutkiskelemassa näitä mainoksia? Mainokset eivät tunnu kiinnostavan kovin montaa ihmistä – ei isot työkaluilla ja yhdellä naamalla varustetut mainokset, eikä sen paremmin pienten naamakuvien täplittämät joukkomainoksetkaan.

    Kenelle vaalimainonta on suunnattu? Kuka on nykyisin niin kiireetön kulkija, että pysähtyy tutkimaan vaalimainosta? Aivan samoin voisi kysyä, mikä vaalimainosten tarkoitus on. Jos yhdessä julisteessa on kymmeniä naamoja, onko mainoksen tarkoitus ainoastaan palvella äänestäjää, joka ei muista sen naapurista tutun keskustalaisen nimeä ja numeroa? Onko sitä tarkoitusta varten järkevää edes painattaa kymmeniä mainosjulisteita yhtä kaupunkia kohti? Eikö tähän tarkoitukseen riittäisi se, että kyseinen juliste olisi näkyvillä äänestyspaikan läheisyydessä?

    Äänestyspaikoilla ei tosin saa mainostaa. Siitä huolimatta jokaisesta kopista löydät kuvattomat listat nimistä ja numeroista. Haittaisiko enää äänestyskopissa seistessä, jos listoissa olisi näkyvillä myös ehdokkaan naamataulu?

    Ehkä isojen vaaliplakaattien perimmäinen tarkoitus on herättää kansan syvät rivit ja kiihdyttää heidät kerrankin polkemaan wannabe-poliitikot suohon tai ainakin asfalttiin. Täällä Savonlinnassa on jo tehty ilkivaltaa vaalimainoksille (Itä-Savo 8.10.2008).

    Kuopiossa vaalimainosten osalta päädyttiin toiseen ratkaisuun (Savon Sanomat 9.10.2008). Ulkomainontaa vähennettiin ja kaupunki jakoi kaikille äänestäjille kotiin vaalilehden. Eipä tarvitse jäädä nolaamaan itseään iltalenkillä ja kykkimään tihrusilmin vaalimainosten luo. Sen kun vaan kiehauttaa kupin kahvia ja tutustuu ehdokkaisiin mukavasti kotisohvalla.

    Ehdokkaiden omista vaalimainoksista paljastuu usein ikävä totuus. Monet ovat täysin tietämättömiä nykyaikaisesta mainonnasta. Kun lehtimainokseen painetaan www.emmaehdokas@gmeil.fi, on vaikea olla vetämättä aamupuuroaan henkeen.

    Miten sitä voisi äänestäjä vakuuttua siitä, että a) voi lähestyä edustajaa tarpeen vaatiessa, b) voi tutustua tämän ajatuksiin ja c) edustaja seuraa aikaansa ja on läsnä siellä, missä tapahtuu, jos verkkotyöskentely kaatuu www@gmeil.fi-sekoiluun?

    Onneksi on niitäkin, jotka seuraavat aikaansa ja ainakin osaavat pyytää apua, jos eivät itse osaa panostaa verkkonäkyvyyteensä. Blogeja on monilla, mutta antavatko ne aina oikean kuvan ehdokkaasta? Blogi on hyvä yhteydenpitokanava ja loistava mahdollisuus tuoda omia ajatuksiaan julki suurelle yleisölle. Vesittyykö hyväkin viesti joskus amatöörimäisiin blogitoteutuksiin?

    Tärkeintä on mielestäni hyvä yritys. Joidenkin kohdalla yritys voi voi tarkoittaa myös loistavaa lopputulosta.

  • Virus EBRF:ssä

    Marko Torkkeli Lappeenrannasta jatkoi virusmarkkinoinnista. Esitys meni ihan hyvin ja keskustelu kävi valtoimenaan lähinnä terminologiasta. Minua itseäni alkoi kovasti kiinnostaa käsitteiden sekamelska. Marko kertoi esimerkin, jossa muistaakseni hollantilainen laulaja julkaisi laulujaan netissä ja sai aikaan niin kovan nettikiinnostuksen, että sai lopulta levytyssopimuksen. Markon mielestä tämä oli esimerkki virusmarkkinoinnista, mutta minusta siinä hiottiin enemmänkin buzz-markkinoinnin pörinää. (Nyt joku voisi kertoa, kenelle kuuluu kunnia buzzin suomentamisesta pörinäksi…)

    Olen ymmärtänyt, että virusmarkkinointi on sellaista, joka leviää ilman, että sanoman levittäjä on siitä edes tietoinen. Näin esimerkiksi hotmail-sähköpostia käyttävä levitti aikoinaan jokaisessa viestissään hotmail-sähköpostitilin ilosanomaa.

    Pörinämarkkinoinnissa sen sijaan tarkoituksena on luoda hässäkkä jonkin tuotteen tai ilmiön ympärille. Markkinointimuotona pörinä on aika riskibusiness, sillä hässäkkä ja kova kiinnostus eivät tarkoita sitä, että kukaan ensinnäkään tunnistaisi, mistä pöristään, ja toiseksi kiinnostus ei välttämättä muutu rahaksi. Hyvä, klassinen esimerkki on Blair Witch Project, josta ei varmaankaan olisi tullut mitään ilman hurjaa videokuuluisuutta netissä. Suomalaisittain hyvä esimerkki on Star Wreck -scifiparodia.

    Näin oli asian ymmärtänyt myös Suorannan Mari Jyväskylästä. Hän näytti minulle artikkelin, jossa oli jo tehty analyysiä, miten uudet markkinointitermit voidaan luokitella ja määritellä. Pitääkin muistaa etsiä se artikkeli.

    Tommi lisäsi keskusteluun vielä mobiilimarkkinoinnin ja mobiili virusmarkkinoinnin ja Heikki muistutti vielä mobiilimainontamisen käsitteestä. Se, että lisätään keskusteluun uusi markkinointikanava, ei minusta muuta vielä asian ydintä. Markkinointia voidaan nimetä tsiljoonalla eri tavalla, jos uusi markkinointikanava luo tarpeen uudelle termille.

    Mari muistutti meitä siitä, ettei virusmarkkinointi ole sama kuin word-of-mouth -markkinointi. Ei niin olekaan. Mielestäni vain ensimmäinen viruksen levittäjä tietää levittävänsä virusmarkkinoinnin sanomaa, mutta WoMissa jokainen asian eteenpäin puhuja, kirjoittaja tai millä tahansa keinolla asian esittäjä tietää, mitä tekee. Ehkä Markon esityksen musiikin suosittelijat ovat WoM-markkinoijia, mutta eivät virusmarkkinoijia. He tietävät, mitä tekevät, ja Markon tutkimuksen mukaan myös haluavat siitä jonkin palkkion.

    Käsitekaaos olisi mielenkiintoinen probleema ja ansaitsisi selvitystyötä myös suomeksi. Pitää heti etsiä Marin artikkeli ja tutustua aiheeseen.

  • Sähköisen markkinoinnin puuttuva teoria

    Uusi työ on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. Innostus kumpuaa kahdesta minulle uudesta aihepiiristä: matkailusta ja sähköisestä markkinoinnista.

    On mukava opiskella uusia asioita ja mietiskellä markkinointia tällä kertaa matkailun näkökulmasta. Muistan, kun kävimme aikoinaan lääkeliiketoiminnan luennolla läpi taloushallinnon asioita lääkebusineksessa. Silloin tylsistä talousasioista paljastui mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja haastavia pähkinöitä purtavaksi, kun ryhdyin ajattelemaan niitä lääkekontekstista käsin.

    Samoin on käynyt matkailumarkkinoinnissa. Markkinointi tietenkin on ollut mielenkiintoista aina, mutta uusi konteksti tuo siihen mukavan lisävärin, jota en aiemmin osannut aavistaakaan. Esimerkiksi matkailussa jakelukanavat ja saatavuus saavat aivan erilaisen ulottuvuuden kuin tiukasti säännöstellyssä lääkeliiketoiminnassa.

    Olen ehkä vielä matkailuakin enemmän innostunut sähköisestä markkinoinnista. Olen ahminut tietoa hakukonemarkkinoinnista, hakukoneoptimoinnista, sosiaalisen median mahdollisuuksista markkinoinnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, jossa sähkö yhdistyy markkinointiin.

    Ihmeellistä, että sähköisestä markkinoinnista on kirjoitettu niin paljon netissä, mutta melkein kaikki kirjoittelu on enemmän tai vähemmän pinnallista. Pinnalliseksi tuomitsen tässä tapauksessa myös artikkelit, jotka on kirjoitettu vain teknologisesta näkökulmasta. ”Näin teet” -listauksia ja ”kuinka nostaa sijoitusta hakukoneissa?” -vinkkejä on tarjolla niin paljon, että luulisi kaikkien osaavan kaiken hakukoneoptimoinnista.

    Silti väitän, ettei juuri kukaan ole pystynyt kirjoittamaan näistä asioista selkokielellä niin, että yrittäjät itse hoksaisivat sähköisen markkinoinnin kiistattomat hyödyt. Vielä vähemmän on pohdittu sähköistä markkinointia osana yrityksen strategiaa.

    Markkinointia ohjaa kuitenkin aina yrityksen liiketoimintastrategia. Yritys ei voi lähteä toteuttamaan sähköistä markkinointia vain sillä perusteella, että se on mahdollista ja nykyaikaista. Kukaan ei hyödy pienestä eestä markkinoinnin edessä, jos e-kirjaimesta ei synny täysin uutta näkökulmaa koko markkinoinnin kenttään.

    Väitän, ettei sähköinen markkinointi ole vain yksi uusi markkinoinnin työkalu yrityksen työkalupakkiin. Se on ideologia tai periaate, jota yrityksen tulee toteuttaa suunnitelmallisesti, systemaattisesti ja tietoisesti, jotta sen hyödyt saadaan konkretisoitua. Päätös lähteä mukaan sähköiseen markkinointiin ei ole samanarvoinen kuin päätös laittaa ilmoitus Hesariin, vaikka niin konsultit tuntuvat ehdottavan.

    Heppoisin perusteluin ja vetoamalla olemattomiin tutkimustuloksiin yrityksille tuputetaan sähköistä markkinointia oikotienä onneen ja kasvavaan liiketoimintaan. Tämän johtopäätöksen voi todeta vaikkapa googlettamalla sanat sähköinen markkinointi, ja tutustumalla taatusti hakukoneoptimoituun konsultointiyritysten omaan markkinointiin.

    Vai onko perusteellisen ja kriittisen keskustelun puute tietoinen valinta? Ehkä sähköisen markkinoinnin edelläkävijät haluavatkin pitää tietonsa vain harvojen etuoikeutena. Sitä saa, mitä tilaa, sanotaan. Ehkä yritykset ja yrittäjät ovat tyytyväisiä heille tarjottuun mutu-tietoon emmekä me akateemiset tutkijatkaan välttämättä osaa havahduttaa sähköisen markkinoinnin korttitaloa.

    Voisimmeko nyt vaatia kasvavalta markkinoinnin alueelta tutkimukseen perustuvaa faktatietoa? Milloin saamme todellisia tuloksia sähköisen markkinoinnin eduista ja haasteista? Olisiko nyt aika aloittaa kriittinen keskustelu myös sähköisessä markkinoinnissa?

  • Leipää ja sirkushuveja

    Tietotekniikka on sitten ihmeellistä. Vielä äsken tämä blogi ei toiminut ja nyt taas toimii. Kiitos Ilkan ja Pekan, että toimii. Jos minun pitäisi yksikseni älytä, mikä mättää ja miksi tietokoneesta tulee savua, olisin varmasti sormi suussa kaatamassa koneeseen bensaa. Makkaran voisin roihussa paistella.

    Ehken nyt ihan niin uuno ole, mutta ei se kauaksi jää. Toisaalta miksi pitäisikään osata? Kun minulla sattuu olemaan lähelläni sellainen ihminen, joka hoksaa nopeasti vian, korjaa sen alta aikayksikön ja pussaa päälle – en nyt puhu Pekasta – niin miksi vaivautuisin itse? Miksi mietiskelisin monta päivää, kokeilisin jotain ja lopulta sekoittaisin koneen totaalisesti?

    Tietenkin pitää itse osata edes jotain ja kai minä osaankin. Osaan sen vain paljon hitaammin kuin ne, jotka osaavat oikeasti. Onneksi minulla ja meillä kaikilla on jotain sellaistakin osaamista, jota ei ole ihan kaikilla. Osaan laittaa kohtalaisesti ruokaa tai ainakin niin, ettei tarvitse joka päivä lämmittää mikropitsaa. Osaan katsoa monia asioita markkinoinnin näkökulmasta ja piirtää abstraktit ideat kuvioiksi. Tänä aamunakin aloin jo mietiskellä, miten Etelä-Savon matkailussa voisi lähestyä segmentointia McGrathin (2001, 54) product platformin kautta.


    Tunnistettaisiin aluksi ne peruselementit, joista turistien matkat koostuvat. Niitä voisivat olla yleisellä tasolla majoitus, ruoka, kulttuuri, vesistö, kuntoilu, luonto ja niin edelleen. Nämä jokainen jakaantuisivat useampiin variaatioihin. Esimerkiksi majoitus koostuisi luksusmajoituksesta, hotelleista, mökeistä, telttailusta ja pitkäaikaisesta majoittumisesta. Kulttuuriin tulisi oopperaa, balettia ja taidetta. Vesistöön laivaristeilyjä, vierasvenesataman palveluita, kanoottiretkiä ja sellaista.

    Kun näitä osasia yhdistellään eri tavoin, saadaan tarjottua monille eri asiakasryhmille heidän toivomiaan ratkaisuja. Esimerkiksi kulttuurista kiinnostuneiden pakettiin tulisi majoitusta, kulttuuria eri muodoissaan ja ravintoa. Tämän segmentin sisällä olisi sitten erilaisia alasegmenttejä tai profiileja. Toiset tulisivat itse laulamaan oopperaan ja tarvitsisivat siksi pitkäaikaista majoitusta, olisivat kiinnostuneita käyttämään ravintolapalveluja vain silloin tällöin ja olisivat käytännössä töissä Savonlinnassa. Osa taas tulisi vain yhteen oopperaan, yöpyisi luksushotellissa yhden yön, söisi kalliilla parhaissa ravintoloissa, tulisi Savonlinnaan luksusjahdilla ja vaatisi käyttöönsä limousinen kuljettajineen.

    Vaikka nämä esimerkkiryhmät harvemmin surffaavat netissä ja hankkivat sieltä tietoa mahdollisuuksistaan, ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. Kun kävijä valikoisi esimerkiksi majapaikakseen keskitason mökkimajoituksen kolmeksi yöksi Järvisydämestä, silloin jo pitäisi matkailupalvelun automaattisesti ymmärtää, ettei tarjoa tälle matkustajalle limousinea oopperaan. Ehkä hän olisi kiinnostuneempi vaellusratsastuksesta tai melonnasta ja koko päivän kalastusretkestä, koska siihen kolmen yön majoitus antaisi sopivasti aikaa. Saattaisipa matkailijaa kiinnostaa myös laivamatka Savonlinnaan ruokailuineen ja Olavinlinnan käynteineen, vaikka ooppera ei häntä kiinnostaisikaan.

    Ainahan palveluun voi lisätä kentän, jossa matkustaja voi hypätä profiilista toiseen. Vaikka kalastus olisikin pääasiallinen syy tulla Saimaan rannalle, voi kalastajakin pynttäytyä yhtenä iltana parhaimpiinsa ja käydä oopperassa – ihan yleissivistyksen vuoksi.

    Kuitenkin jo yksinkertaisilla valinnoilla saataisiin kullanarvoista tietoa matkailijasta ja osattaisiin ehkä kohdistaa hänelle oikeita palveluja jatkossa. Jos majoituksen peruselementti ei kiinnosta, kyseessä on ehkä jonkun paikallisen luokse majoittuva vieras tai sitten ohikulkumatkalainen.

    Olipa syy mikä tahansa, aina kannattaa tarjota kävijöille peruutuslippuja oopperaan. Saadaan katsomon penkit täyteen ja kansalle sivistystä.

  • Sähköinen liiketoiminta

    Olen vähän pulassa. Mieli tekisi analysoida omaa aineistoa, mutta toisaalta pitäisi alkaa ottaa matkailukenttää haltuun. Äsken sain tietää, että tämänsyksyisen markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan luentoni aihe on muuttunut. Kun pari vuotta olen jaaritellut innovaatioista, nyt pitää jakaa sama aika kahteen: sähköiseen markkinointiin ja innovaatioihin.

    Eivätpä Kuopiossa arvanneet, että uusi avaus sopii minulle mainiosti. Kävin eilen keskustelemassa mahdollisista työkuvioista matkailualalla ja keskusteluissa tuli voimakkaasti ilmi tarve kehittyä nimenomaan sähköisen markkinoinnin tai yleisemmin sähköisen liiketoiminnan alueella matkailukontekstissa. Nythän minun pitää joka tapauksessa mietiskellä sähköisen liiketoiminnan kiemuroita, ja sopivasti voin luentoani varten etsiä esimerkit matkailusta.

    Luento on kuitenkin vasta marraskuun alussa. Sitä ennen pitäisi jo syyskuun kymmenes lähettää konferenssiesitys EBRF:ään. Mitäs minä kerron esityksessäni, jos en ehdi analysoida aineistoa? Kiperään pulmaan on siis olemassa helppo vastaus: analysoi aineistoa!

  • Untorock jyrää!

    Alkaa olla TestPilot hallussa. Kohta tämä tyttö vääntää kysymyslomakkeita liukuhihnalta! Lupauduin tekemään yhden kesken jääneen kyselyn eCCF:lle ja sitä varten piti nopeasti opetella uuden ohjelman käyttö. Helppo homma, mutta välillä meinasi hermot mennä.

    Nyt kysely on kuitenkin melko lailla valmis ja viimeisellä kommentointikierroksella. Saa ollakin viimeinen, sillä sen pitäisi avautua jo maanantaina.

    Vaikka välillä on tuntunut mahdottomalta saada lomaketta koskaan valmiiksi, on silti ollut tosi kiva tehdä ”oikeita töitä”. Ihan innoissani olen istunut pari päivää koneella selkä sopivasti mutkalla ja silmät tapillaan ruudun tuijotuksesta. Mukavaa hommaa. Saa koko ajan nähdä, miten työ etenee, eikä ole niin kuin väitöskirjatyö, että todellisen etenemisen näkee vasta kun tekemisiään katselee vuositasolla. Ei edes kuukausitasolla tunnu tapahtuvan juuri mitään.

    Nyt kun kyselyasiat on saatu suurin piirtein kohdalleen, täytyy meidän kiirehtiä kohti Utajärveä ja Untorockia! Olin muutaman vuoden mukana järjestelyporukassa ja kyllä täytyy sanoa, että pienenkin rock-tapahtuman järjestely on todella suuri urakka.

    Untorockia tehdään talkoilla. Nykyisin oikeastaan vain järjestysmiehille ja sen sellaisille maksetaan, mutta heillekin minimaalisen vähän. Olisi hienoa päästä joskus mukaan isomman tapahtuman järjestelyihin. Luulen tietäväni melko paljon tapahtumien organisoinnista, sillä ihan oikeasti, vaikka Untorock saattaa kuulostaa tosi pikku jutulta, sellaisen järjestäminen vaatii älyttömästi työtä. Jo yksin tapahtumapaikan rakentamiseen menee melkein viikko, vaikka nykyisin rakentaminen sujuu18 vuoden rutiinilla.

    Oikeastaan tapahtuma rakennetaan jo paljon aiemmin. Esiintymissopimuksia solmitaan syksyllä ja sitä ennen on jo pitänyt ”haistaa” nousevat tähdet. Kaiken maailman esiintymislavojen, bajamajojen, äänentoiston ja muiden vuokraus hoidetaan kuntoon talven aikana. Kevät menee sitten markkinointihommiin. Untorockia varten alettiin julkaista minun aikanani erityistä rock-liitettä paikallisessa lehdessä, Tervareitissä, ja siihen pitää kirjoittaa jutut, hommata kuvat ja pahimmassa tapauksessa myydä ilmoitustilat yrityksille. Rahoitusta on haalittava sieltä, mistä sitä suinkin saa. Kulttuurirahastolta, paikallisilta yrityksiltä, avustuksina kunnalta,… mistä nyt ikinä keksii pyytää. Hattu kourassa pitää ehtiä nöyristelemään, vaikka se ei näy varsinaiselle rock-yleisölle mitenkään.

    Nyt kun en ole enää itse Untorockia järjestämässä, voin sanoa ihan suoraan, että tekisi mieli tintata kuonoon sellaista tyyppiä, joka valittaa lippuluukulla lipun hinnasta. Tervemenoa vaan ensi vuonna järjestelemään seuraavaa Untorockia niin ymmärtää, miten paljon ihmiset ovat huhkineet vain ja ainoastaan sen takia, että Utajärvellekin edes joskus saataisiin kunnon nuorisotapahtuma. Myös sille ärsyttävälle tyypille, jolla ei ole ollut vuoden aikana aikaa säästää rahaa rock-lippuun.

    Tänään ja huomenna olen erityisen ylpeä siitä, että olen Utajärven kasvatti. Se energia, joka Untorockin eteen vuodatetaan joka vuosi, merkitsee minulle valtamerien kokoisia asioita maailmassa. Olen ylpeä juuristani. Ylpeä piskuisesta Untorockista. Ja häpeän sitä, etten enää pystynyt osallistumaan rock-talkoisiin täältä Savonlinnasta käsin.

  • Tutoriaalista vielä vähäsen

    Minusta alkaa tuntua siltä, että muuttaminen on ikuisuusprojekti. Olen koko kevään kuljetellut tavaroitani Kuopiosta Savonlinnaan ja pari kertaa on muutettu tavaraa Savonlinnaan tai Utajärvelle oikein kertarysäyksellä. Sitä voisi hölmömpi kuvitella, ettei pikkuruiseen yksiöön paljon tavaraa edes mahdu. Väärin! Täydellisen virheellinen luulo. Romua on valtavasti eikä sen pakkaaminen, kuskaaminen ja purkaminen tunnu päättyvän ikinä.

    Viime viikolla olin markkinoinnin tutoriaalissa ja kirjoittelin muistiinpanoja tänne blogiin sitä mukaa, kun päivän ohjelma eteni. Vain kerran akku loppui kesken kaiken ja Annen esityksen muistiinpanot piti kirjoittaa paperille. Toisen kerran paperimuistiinpanoja syntyi omasta esityksestäni. Lupasin Annelle ja itselleni kirjoittaa nämäkin mietelmät tänne blogiin, mutta nyt on vierähtänyt jo viikko, eikä mitään ole tapahtunut.

    Syy on kokonaan muutossa. Tutoriaalin jälkeen perjantaina lähdimme Ilkan kanssa Kuopioon, jotta olisimme hyvissä ajoin lauantaina muuttopuuhissa. Otin kuitenkin muistiinpanot mukaan, josko ehtisin jossakin välissä blogata ne tänne. Missäs ne raapustelut nyt ovatkaan? Ei mitään hajua.

    Koko tutoriaalin tärkein anti lojuu muuttolaatikossa joko täällä Savonlinnassa tai Utajärvellä, todennäköisimmin Utajärvellä. Olen varmaankin pahoittanut Annen mielen, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa huomioitani. Olen siitä kovasti pahoillani ja lupaan kirjoittaa ne puhtaaksi, heti kun vain löydän töherrykseni jostakin.

    Viime syksynä, kun aloittelin bloggaamista, harmittelin, etten ollut aikaisemmin älynnyt hyödyntää blogeja ajatusteni selvittämisessä. Muistan, kun mietiskelin, miten helppo olisi palata esimerkiksi Helsingin tutoriaalin mietteisiin, jos muistiinpanot olisivat blogissa. Nyt kun voisin korjata aiemman mokani, töppään hukkaamalla materiaalin. En tunne Annen tutkimusta niin hyvin, että voisin muistella hänen esitystään, mutta yritän nyt kuitenkin muistella jotain omasta esityksestäni ja saamistani kommenteista.

    —

    Suuri osa kommenteista liittyi jälleen kerran käyttämääni käsitteistöön. Uusi huomionaihe oli kuitenkin triple helix -teoria. Esimerkisi toinen kommentaattorini Anne-Mari Järvelin (TaY) huomautti, että työni muistuttaa paikoin innovaatiopolitiikkaa eikä poliittinen kannanotto tietenkään voi olla väitöskirjatekstiä. Anne-Mari kehotti luopumaan triple helixistä kokonaan ja pureutumaan täsmällisemmin paikallisen tason toimintaan. Hän ehdotti, että tutkisin alueellista innovaatiojärjestelmää tai -ympäristöä Kuopion seudulla. Innovaatioympäristön käsitehän oli minulla aiemmin tosi hallitseva. Sen kautta yritin lähestyä yliopiston tutkimuksen kaupallistamista nimenomaan Kuopion yliopistossa.

    Luulin olevani fiksu, kun yritin hakea tutkimukselleni korkeampaa käsittelytasoa kansallisen tason triple helix -keskustelusta. Rami Olkkonen (TSE) jopa kehotti siirtämään koko triple helixiä käsittelevän tekstini ”säästökansioon”.

    Kommenteissa voi olla perääkin. Triple helix kiinnostaa minua kovasti ilmiönä ja tein ehkä turhan suoran johtopäätöksen, että tutkimani yhteisö on esimerkki triple helixistä pienoiskoossa. Kai alueellinen innovaatioympäristökin toimii triple helixin kaltaisesti. Innovaatioympäristössä yhteiskunta tai valtio korvautuu paikallishallinnolla ja paikallisella yhteiskunnan osasella, ja yritykset ovat paikallisia toisin kuin ehkä kansallisen tason triple helixissä. Ehken kuitenkaan deletoi triple helix -pohdintaani, mutta kirjoitan jatkossa auki asiaa innovaatioympäristöstä triple helix -keskustelun ja KnoPro-hankkeen välimaastoon.

    Anne-Mari Järvelin huomautti myös käyttämästäni yhteisön käsitteestä. Hänen mukaansa KnoPro-hankkeeseen osallistuvat henkilöt ovat vain oman yhteisönsä, oman organisaationsa, jäseniä eivätkä muodosta KnoPron ympärille toista yhteisöä. Tästä olen kyllä vähän eri mieltä. CoPeissa yhteisö rakentuu nimenomaan yhteisen toiminnan ympärille. Yhteisön jäsenet kehittävät toimintaansa ja kehittyvät samalla itse yksilöinä ja yhteisönä. Minusta toiminta, tekeminen ja kehittyminen ovat niitä asioita, jotka määrittävät CoPeja eikä organisaatiorajoihin perustuva yhteisö ole missään nimessä samanlainen toimijayhteisö.

    Ainoa asia, miksi olen miettinyt, onko KnoProssa sittenkään syntynyt Wengerin ja muiden tutkimaa CoPia on se, ettei yhteisö ole syntynyt luonnollisesti. Jäsenet on kutsuttu mukaan hankkeeseen. Toiset jäsenistä ovat aktiivisia, toiset passiivisia sivustaseuraajia ja ehkä kommentoijia. Toisia on houkuteltu lähemmäs aktiivista ydintä, mutta he eivät ole sinne päässeet tai halunneet. Näin KnoProstakin voi tunnistaa CoPin ydinryhmän ja sen ympärille muodostuvan reunayhteisön. Mikähän lienee oikea suomennos näille reunusalueille?

    CoP ei ollut suinkaan ainoa keskustelua aiheuttanut käsite. Törmään poikkeuksetta aina käsitekaaokseen, kun työtäni esittelen. Olen täälläkin kirjoitellut siitä, että ehkä minun pitäisi antaa tutkimalleni ilmiölle sallivampi nimi. Kaupallistaminen kuulostaa akateemisesti ikävältä rahan perässä juoksemiselta. Keksin mielestäni kuvaavamman termin, kun aloinkin puhua tutkimustulosten konseptoinnista. Näin esimerkiksi tulosten pukeminen yleishyödylliseen muotoon sisältyisi käsitteeseen.

    Tutoriaalissa monet paikalla olleet tohtorit pohtivat käsitteistöäni. Kommentaattorini Mai Anttila ehdotti tuotteistamisen käsitettä. Tuotteistaminen on hänen mukaansa palvelumarkkinoinnista nouseva termi. Näinhän se on. Eivät fyysisten tuotteiden parissa pakertavat ihmiset puhu erikseen tuotteistamisesta. He puhuvat kaupallistamisesta ja lanseeraamisesta. Anttila kehotti myös miettimään, onko kyseessä innovointi, kaupallistaminen vai lanseeraus. Lanseerauksesta ei minusta voi mitenkään puhua. Esimerkiksi Sami Saarenketo (LTY) kannusti minua miettimään, tuoko farmaseuttinen ala erityispiirteitä tutkimukseeni. Tuohan se. Kehityskaaret tutkimuksesta tuotteiksi ovat moninkertaiset ns. tavallisiin tuotteisiin verrattuna. Siksi ainakaan lanseeraus ei kuulu minun tutkimukseeni, vaikka joistakin KnoPro-hankkeen labroista on maailmalle jo pullahtanut muutamia tuotteita. Nämäkin ovat kaikki tuotteistettuja palveluita.

    En keksi, mikä olisi oikea termi. Toisaalta tutkimuksen kaupallistamisesta on puhuttu yleisellä tasolla jo vuosia. Se kuulostaa hyvältä, ytimekkäältä ja suoraviivaiselta, mutta onko se kaupallistamista, kun vuosikymmenten farmaseuttinen tutkimus puetaan yrityksille tarjottaviksi asiantuntijalausunnoiksi? Pitäisikö minun sittenkin jakaa koko ketju kahteen vaiheeseen? Ensin tutkimustuloksia alettaisiin konseptoimaan, paketoimaan järkevään muotoon, joka ei välttämättä olisi fyysinen tuote. Seuraavaksi tätä konseptia tai pakettia alettaisiin kaupallistamaan eli alettaisiin suunnitella markkinointia ja lanseerausta. Sehän voisi olla järkevää. Omasta työstäni nousisi esimerkkejä, jotka ovat näiden kehityskaarien eri vaiheissa. En haluaisi käyttää prosessisanaa, mutta kehityskaari voisi olla hyvä termi lääkekehityskontekstiin. Kaarikin kyllä päättyy joskus tai sitten siitä tulee ympyrä. Hmm…

    Jos näitä kommentteja tulkitsisi rivien välistä, voisin väittää, että monessa puheenvuorossa oikeastaan kehotettiin lähestymään ilmiötä ja sen tutkimukseen käytettyä teoriaa kontekstin kautta. Anne-Marin alueellinen innovaatioympäristö olisi silloin eräänlainen metatason tarkastelu, laaja konteksti, jota lääkekehityksen konteksti määrittää. Jos Kuopion innovaatioympäristö on alue ja rajat, lääkekehitys on alueen väri, jos kuvaisi piirustustermeillä. Samoin koko käytetty terminologia nousisi KnoPro-aineistosta. He itse puhuvat kaupallistamisesta kokonaistavoitteena ja ehkä tuotteistamisesta sen osana. Tosin nyt ei tule mieleen yhtään tuotteistamisilmaisua, mutta monessa yhteydessä on käytetty paketointisanaa. Konseptointi on ehkä minun heille syöttämä sana, mutta pitää sekin vielä tarkistaa.

    Joka tapauksessa näyttää siltä, että monet minua pätevämmät näkevät tutkimuksessani kiinnostavia piirteitä erityisesti kontekstin kautta, ei niinkään yleisessä kaupallistamisilmiössä. Pitää miettiä tätä oikein tosissaan ja syksyllä on oltava alustava tekele valmis.

    Ugh, olen puhunut.

  • Tutoriaaliturinaa

    Tutoriaalista on nyt toivuttu. Paluumatka sujui nukkuessa. Nukuin Villassa tosi huonosti ja heräilin vähän väliä. Siksi silmät punoittivat esityksessä ihan kuin olisin sittenkin haahuillut Tampereen yössä, vaikka oikeasti yritin nukkua hotellilla.

    Menomatkalla myöhästyin kahdestakin junasta. Ensin Kyrönsalmen silta oli pystyssä ja juna ehti lähteä ennen kuin me saavuimme lopulta asemalle. Sitten ajettiin junan kanssa kilpaa Parikkalan suuntaan, ja olisin ehkä ehtinyt siihen Punkaharjulla, mutta neuvoin Ilkkaa kääntymään vasta toisesta Punkaharjun taajaman risteyksestä, vaikka olisi pitänyt valita se ensimmäinen. Siksi Ilkka joutui ajamaan minut Parikkalaan asti. Juna lähti Savonlinnasta 5.30, joten Ilkalla olisi ehkä ollut jotain parempaakin nukkumiseen liittyvää tekemistä kuin ajaa autolla ylinopeutta.

    Parikkalassa nousin Helsingin junaan, johon tietenkin tuli jokin tekninen vika ja siksi myöhästyin Tampereen junasta. Onneksi seuraava Tampereen juna tuli aika pian, mutta se oli sitten niin paljon hitaampi kuin alkuperäinen Pendolino, että meinasin väkisin myöhästyä tutoriaalin aloituksesta. Ehdin kuitenkin hätäisesti vetää pari lusikallista ruokaa massuun ennen tutoriaalin kick-offia.

    Sitten istuinkin päivän tutoriaalissa silmät ristissä. En ollut saanut junassa unta, vaikka sitä kovasti yritin, enkä saanut unta vielä hotellillakaan iltapäivällä. Tampereella oli tosi lämmintä ja alkoi tuntua siltä, että kylmä olut voisi maistua aika hyvälle. Siksi lähdettiin kuopiolais-lappeenrantalaisdelegaatiolla satamaan jo hyvissä ajoin ennen tutoriaaliristeilyä.

    Risteily alkoi vähän ikävästi. Odottelimme ihan rauhallisesti satamassa laivan lähtöä, kun joku manselaistäti tuli kiukkuamaan meille puunkaadosta ja kuinka laiskoja me olemme. ”Me” viittaa tässä porukkaan, josta karkeasti sanottuna puolet oli kauppatieteiden tohtoreita ja toinen puoli tohtoriopiskelijoita. Olenhan minä eräänlainen ”metsätilan perillinen”, mutta tuskinpa se näkyi päällepäin niin, että tämä räyhähenkirouva olisi saanut mitään aihetta sanomisiinsa. Tilanne alkoi siitä, että me täytimme aika hyvin kävelytien siinä odotellessamme eikä tämä kyseinen rouvashenkilö osannut pyytää kuuluvasti, voisimmeko väistää häntä. Me väistimme Heidin kanssa, mutta monet eivät kuulleet ensimmäistä pyyntöä. Täti oli ihan raivona.

    Risteilyllä meitä viihdytti joku vanhoihin nuttuihin pukeutunut live-bändi. Musiikki oli ihan kivaa ja leppoista, mutta äänentoisto oli ihan liian kovalla. Onneksi pääsimme Heidin kanssa Main ja Teuvon pöytään alakertaan pois kamalasta metakasta. Ruoka oli ihan hyvää. Ei maailman parasta, mutta syömäkelpoista.

    Mai viihdytti meitä tarinoillaan. Aivan loistava äly ja yleissivistys ja upea ulosanti. Hän kertoili persoonalliseen tyyliinsä Amerikan presidentinvaaleista, pääministerin vaimoehdokkaista ja inhovaatioyliopistosta. Sai nauraa hohottaa ja ihmetellä, miten joku voi olla niin hyvin perillä monesta asiasta. Mai sanoi minulle, ettei kannata jo edellisenä iltana hätäillä omaa esitystään. Hän kyllä lyttäisi minut seuraavana aamuna.

    Risteilyn jälkeen lähdettiin yhdelle Ilvekseen. Minä, Teuvo ja lappeenrantalainen Miia lähdimme hotellille, mutta muut jatkoivat matkaansa Onnelaan. Olisi ollut kiva mennä, mutta nukutti niin kamalasti, ettei minusta olisi ollut aamuesiintyjäksi, jos olisin lähtenyt mukaan.

    Toinen tutoriaalipäivä oli sitten huomattavasti vaisumpi. Ihmiset olivat kuka krapulassa, kuka muuten vaan väsynyt. Kommentit olivat aika väsyneitä, mutta jokainen yritti parhaansa. Ainakin tamperelaisjärjestäjät jatkoivat hyviä esityksiään.

    Tutoriaalin jälkeen kipaistiin Heidin kanssa etelän junaan ja minäkin selvisin aikataulussa Savonlinnaan asti. Ehdin opastaa brittimatkailijoita junassa Savonlinnan nähtävyyksistä ja hotelleista ihan kuin olisin oikea turistiopas. Brittimies ihmettelikin, miten hyvin minä tunnen Savonlinnan, vaikka en siellä edes asu. Virallisesti taidan muuttaa tänne ensi viikolla…

  • Kaupallistaminen toisin silmin

    Lehtimäen Tuula jatkaa kaupallistamisasiasta. Hänen mukaansa kirjallisuudesta puuttuu tutkimus kaupallistamistoimien ja kontekstitekijöiden suhteesta. Hänkään ei ymmärrä kaupallistamista viisivaiheiseksi atomikelloprosessiksi. Jännä juttu, että Tuula on päätynyt tilannetekijätarkastelussaan samoihin kysymyksiin kuin minä eli kuka kaupallistaa ja mitä ja milloin kaupallistetaan. Minulla on näiden lisäksi vielä miten kaupallistetaan ja kenelle kaupallistetaan. Ehkä ero johtuu siitä, että Tuula tarkastelee tutkimuksessaan laitetoimittajien ja teknologiatoimittajien kaupallistamista. Minulla tiede ja tutkimus näyttelevät suurempaa osaa, jolloin voi olla epäselvää kuka kaupallistettavan konseptin asiakas on ja millaisen muodon kohde saa.

    Heikki Karjaluoto kehuu Tuulan aihetta ja tutkimusasetelmaa, koska on ollut itse tekemässä projektihakemusta. Hän ehdottaa, että Tuula lisäisi tapausten määrää. Nyt niitä on kaksi eikä niiden avulla saa vielä vastauksia kaupallistamiskysymyksiin useista eri konteksteista. Tutkimusongelmiin hän kaipaisi enemmän how-tyyppisiä kysymyksiä, mutta niitä Tuulalla jo on muissa papereissa. Kymmenen sivun pituusvaatimus osoittautui tässäkin tutoriaalipaperissa vaikeaksi.

    Tuula on jo julkaissut asiasta hyvissä lehdissä juttuja, joten myös artikkeliväitöskirja olisi Heikin mukaan mahdollinen. Heikki toivoo lisää kotimaista case-tutkimusta, jotka olisivat jenkkityylistä propositioita esittävää tutkimusta. Maailmalla näkee papereita, joihin viitekehystä on rakennettu monta vuotta ennen kuin mennään tekemään case-tutkimusta.

    Rami kyselee tutkimustuloksista. Syntyykö tutkimuksesta tyypittelyjä vai prosessimalleja? Tuulan mukaan tyypittelyjä, kategorisointia. Rami allekirjoittaa Heikin esittämät kommentit, mutta jatkaa vielä käsitevaihteluista. Miten situational ja contextual factors eroavat? Ensimmäiset hänen mukaansa ovat yllättäviä ja odottamattomia, mutta kontekstuaaliset ovat jo ennakoitavissa olemassaolevissa rakenteissa. Tuula kuitenkin haluaa välttää sen, ettei kontekstitekijöillä saisi taklattua myös saman yrityksen sisäisiä muutoksia, jotka vaikuttavat kaupallistamiseen. Rami kuitenkin sanoo, että myös yrityksen sisäiset ja yllättävätkin tekijät ovat usein odotettavissa, jos rakennetta tarkastellaan analyyttisesti. Tämä pitää muistaa omassa työssä.

    Tuulan tavoite on yleistää tuloksensa myös muihin samantyyppisiin yrityksiin. Rami kehottaa miettimään Heikin ehdotusta lisätä tapauksia ja miettimään propositioita.

    Anne-Mari Järvelin ihmettelee, miksi tuotekehitys erotettaisiin kaupallistamisesta omaksi prosessikseen, mutta Tuula ei ymmärrä asiaa näin. Hän vain esitti yhden kaupallistamisprosessivaihtoehdon kirjallisuuskatsauksessaan, muttei itse näe kaupallistamista näin yksinkertaiseksi.

    Anne-Marin kommentin jälkeen aloin miettiä, miten paljon Tuulan paperi oikeastaan muistuttaa omaa ensimmäistä tutkimussuunnitelmaani, jossa mietittiin kaupallistamista vielä prosessimallina. Minulla oli omassa työssäni Jollyn malli, kuten Tuulallakin, ja sitten vielä esimerkiksi Anne-Marin ehdottamat stage-gate -mallit. Ihmeellistä, kuinka oululaisten tutkijoiden työskentely on kulkenut vuodessa samaan suuntaan kuin omani sillä erotuksella, että minä olen painanut prosessimallien kohdalla delete-nappulaa. Olisiko sittenkin pitänyt jättää ne omaan työhön?

    Rami sanoo vielä metodologioista, että kvalitutkimuksella voidaan saada joustavasti monitahoisempaa tietoa, mutta syvällisyys ei sinänsä ole vain laadullisen tutkimuksen ominaisuus. Pitää muistaa kirjoittaa omaan työhön, ettei laadullisen tutkimuksen perusteluksi riitä syvällisemmän ymmärryksen saavuttaminen. Voihan tosiaan saavuttaa hyvinkin syvällistä tietoa, jos käyttää edistyneitä kvantitatiivisia menetelmiä.

    Lisätietoja projektista www.ceit.fi.