Sain Ilkalta yllärilahjaksi Flickriin pro -tunnuksen. Nyt voin ladata Flickrin niin paljon kuvia kuin sielu sietää. Tai ladatahan aina voi, mutta nyt kaikki kuvat ovat myös nähtävillä. Käypä tsekkaamassa uusimmat.
Näyttää siltä, että Flickr-tililleni on kerääntynyt pääosin heppa-, koira- ja kelkkakuvia, mutta aika näyttää, mihin suuntaan kuvavirta kehittyy.
Mitä ihmiset edellä, sitä lemmikit perässä. Petsie mainostaa olevansa netin pörröisin galleria. Nyt myös meidän Wikillä, Hetalla ja Awalla on omat profiilit Petsiessä ja koirakaverit voivat vaikka kirjoitella blogia, jos makupalojen syönniltään ehtivät.
Petsiestä täytyy heti todeta, ettei mikään kokeileman nettiyhteisö ole ollut vuorovaikutteisuudessaan yhtä nopea kuin Petsie. Ehkä kaksi minuuttia siitä, kun latasin yhteisöön Wikin kuvan, Wikiä jo kommentoitiin. Hauskaa sinänsä, ettei kommentoija ollut ihminen vaan Santtu-koira 😉
Ehkä vaitonaiselle suomalaiselle on edelleen helpompi kommentoida toisen tekemisiä ja kirjoituksia koiranimimerkin suojista.
Alkaa olla naurettavaa tämä minun niin sanottu bloggaaminen. Ehtii vierähtää monta viikkoa ennen kuin tulee taas kirjoitettua edes jotain. Wikikin kasvaa silmissä. Aika welmuhan se on…
Huomenna Utajärven kotiini muuttaa uusi uljas hirvenhaukkuja Wiki! Wiki saattaa olla tämä terävähampainen yksilö.
Tai ehkä se on tämä karkumatkaa suunnitteleva yksilö.
Näistä vintiöistä minulla on videokin, mutta se on tosi pimeä, koska kuvaushetkellä oli jo hämärä.
Kuvissa pennut ovat reilun viiden viikon ikäisiä. Huomenna pennut täyttävät kahdeksan viikkoa, sillä ne syntyivät jouluaattona. Saattaa olla, etten malta tänä talvena kelkailemaan, kun pitää hyysätä Utajärven reissulla Wikiä…
Aiheutin taas keskiviikkona pahennusta junassa kuljettamalla hirvikiväärin Savonlinnasta Utajärvelle. Eihän sitä voi metsästäjä ilman asettaan metsässä samoilla. Kolme hirvenmetsästyspäivää tuottivat nolla hirvihavaintoa, mutta lintuja näin sitäkin enemmän ja yhden jäniksen.
Koira ei oikein toimi. Awa ei lähde hakemaan. Tekee ihan vain parin minuutin lenkkejä. Torstaina pisin lenkki olli sellainen viisi minuuttia ja sen innoittajana oli melko varmasti hirvi. Perjantaina Awa oli pois jaloista parikymmentä minuuttia ja muutaman kerran jopa haukahti. Silloin alkoi vähän jänskättää, josko saadaan tyttöporukassa kaadettua Awan ja minun ensimmäinen hirvi ja vielä omaan metsään!
Ei saatu. Awa tuli kohta takaisin ja laittoi jalkoihini maate. Liekö sitten ollut Korpelan koira, joka Awaa kiinnosti. Jäi ikuiseksi arvoitukseksi, oliko siellä hirvi vai mikä.
Nyt saatiin kerrankin kävellä Awan kanssa kahdestaan. Pitää minunkin oppia metsästämään yksin. GPS:n kanssa se on tosi helppoa. Siitä näkee ihan älyttömän hyvin, missä mennään ja on helppo miettiä, mistä kautta kannattaa mennä, ettei tarvitsisi kovin isoja ojia ylittää.
Eilen Awa jäi kotiin viettämään lepopäivää, kun oli perhemetsästyspäivä. Heta otettiin mukaan ajokoiraksi. Ensin minä olin passissa äitimuorin kanssa. Äiti hyöri ja pyöri ja minä koitin olla hiljaa. Ajossa ei tehty yhtäkään hirvihavaintoa.
Makkaranpaiston ja nokipannukahvien jälkeen vaihdettiin rooleja niin, että minä ja Heta ajettiin ja isä ja äiti olivat passissa. Oli tietenkin viitisenkymmentä muutakin metsämiestä siinä apuna. Varsinaisesti siitäkään ajosta ei tullut tulosta, vaikka yksi vasa saatiin kaadettua. Onneton vasa tuli Lekun koiran, Parman edellä passilinjaan. Vasa ja emä eivät kuitenkaan pelänneet äänekästä ajoketjua vaan tuli passimiehen hollille takaa päin.
Koiramiehet saivat eilen tililleen toisenkin saaliin, kun Arskan koiralle ammuttiin päivän toinen vasa.
Olisihan tuo ollut ihan kiva päästä kokeilemaan uutta asetta tositoimissa, mutta ehkä ensi kerralla.