Olin Ilkan kanssa aarrejahdissa! Ja minä löysin sen – maailman parhaan pienen aarteen! Tai siltä se pieni pakasterasia ainakin tuntui.
Ollaan jo kauan puhuttu geokätkennästä, ja nyt sitten eilen ryhdyttiin sanoista tekoihin. Ensimmäiseksi haasteeksi otettiin aarre tästä läheltä, eikä muutenkaan heti hakeuduttu erityisen haastavien kohteiden pariin.
Silti ensin kurkisteltiin väärään paikkaan – Ilkka oikeastaan kurkkasi heti oikeaan paikkaan, muttei hoksannut rasiaa. Polvet kastuivat märässä maassa mönkiessä, mutta se ei ollenkaan haitannut löytämisen riemua.
Aarrearkussa oli rintanappi, harppi ja joku kiertävä kolikko. Kun nimet oli raapustettu lokikirjaan, työnsimme aarteen visusti samaan paikkaan. En kerro, mihin, ettette löydä ilman etsimistä!
Oiva tapa kuljettaa turisti sinne minne ei muuten löytäisi
On harmillista, ettei geokätkentää ole enempää hyödynnetty matkailussa. Sunnuntaiaamupäivän asiaan vihkiytyminen paljasti, että geokätkennän parista löytyy lukuisia kiinnostuneita, jotka ovat valmiita poikkeamaan viivasuorilta valtateiltä pienille kärrypoluille vain kätkön perässä. Se olisi mainio tapa opastaa ihmisiä uusiin ja erilaisiin paikkoihin.
Selvitin jo itselleni tärkeimpien paikkakuntien kätköt, ja onneksi Savonlinnasta niitä löytyy useita. Utajärveltäkin löytyy aivan mielettömän hienoja paikkoja. Parasta kätköissä on kuitenkin se, että kätkön omistaja eli hän, joka purkin piilotti, on joutunut miettimään, mihin piilonsa tekisi. Osa on halunnut kuljettaa etsijät upeiden maisemien pariin, osa johonkin kulttuurihistorialliseen kohteeseen.
Geokätköön liittyy aina kuvaus. Toiset tietenkin ovat viitseliäämpiä ja taitavampia kirjoittajia, mutta parhaimmillaan geokätkön avulla voi siirtää kansanperinnettä sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi Utajärveltä löytyy kätkö paikasta, jossa tarinan mukaan paimentyttö pakeni epäonnisesti sonnia, ja Savonlinnasta löytyy tietenkin linnan ympäriltä useampiakin purkkeja mukavine tarinoineen.
Minä aloin tietenkin heti kehitellä omia piilopaikkoja. Olisi mukava laittaa jonnekin tiettömän taipaleen taakse metsämiesten löydettäväksi tai jonkin upean kelkkareitin varteen.
Annoin pikkusormen, se vei koko käden
Nyt kädet syyhyää ja Savagen renkaat sauhuaa. Pitäisi päästä uudelleen aarrejahtiin. Heti kun menen taas kotiin, vien varmasti Ilkan vaikka väkisin etsimään paikallisia kätköjä. Ensi viikonloppuna sitten voidaankin katsastaa Helsingin purkit, kun mennään kuuntelemaan Guns N’ Rosesia. Miltähän mahtaa Axl näyttää lavalla kypsemmällä iällä? Ehkä akselilla on kätkö lavan takana piilossa.
—
Lisäys 17.6.2010
Geokätköily on tähän saakka saanut minut kiipeämään ihan itse ilman apuvoimia (Ilkkakaan ei ollut mukana) kahden metrin korkeudelle liikennemerkkiin, kömpimään mutaisen sillan alle ja kurkistamaan peltisen kurjen takapuoleen.
Olen ihan haltioissani! Pieni Hercule Poirot heräsi minussa siellä liikennemerkillä, kun aloin ihmetellä, miten liikennemerkissä voi olla niin korkealla ihan selvä kengänjälki. Kengänjälki se vei minut sinne sillankin alle. Jos et halua leimautua erittäin lapselliseksi ja keskenkasvuiseksi kurapolveksi, suosittelen jättämään geokätköilyharrastuksen kokeilematta!
