Kirjan jälkeen

Vuosi: 2010

  • I love iPod Nano 6 g!

    Ilkka lupasi minulle yllätyksen viikonloppuna ja se oli hieno ylläri! Ilkka oli ostanut meille uusimman iPod Nanon ja siihen Nike+ -podin. Suunnon matkamittari sai nyt kilpailijan ja vanha musiikkivempele joutaa suoraan geokätkön vaihtotavaroihin.

    Kävin torstaina pimeässä väsyneenä lenkillä ja loukkasin nilkkani jo kymmenen minuutin kohdalla. Siksi pääsin kokeilemaan uutta Nanoa vasta tänään. Se on ihan huippu! Akku kestää tunnista toiseen ja Niken podin kanssa saan tiedot matkani edistymisestä kilometrin välein suoraan korvaan. Lopussa ”koutsi” yritti jopa kannustas loppukiriin, kun matkatavoite alkoi täyttyä.

    Ainakin nyt alussa on tosi kiva saada tietää matkan edistymisestä. En tiedä sitten, alkaako muistutus kilometrien taittumisesta ärsyttää myöhemmin. Onneksi on off-nappula.

    Netin tsemppiryhmät

    Luulin, etten innostu Nike+-yhteisöstä, mutta nyt siellä jo ollaan mukana kahdessa haasteessa! Juoksen Suomen kilometritiimissä ja aloittelijoiden ”kuka juoksee pisimmälle 30 päivässä” – haasteessa. Pitihän sitä tehdä itselleen tavoitekin. Aloitan varovaisella viisi treeniä kahdessa viikossa -tavoitteella.

    Muutenkin Nano on ihan huippu. Äänentoisto on normikuulokkeillakin loistava ja kosketusnäyttö on vikkelä ja käyttöliittymän logiikka helppo. Outoa että postimerkin kokoinen laite näyttää valokuvatkin niin terävästi.

    En ole juurikaan käyttänyt iTunesin musiikinlatausta (lue, en koskaan) ja Ilkka ystävällisesti opasti minut musiikin ihmeelliseen maailmaan. Nytpä on mukava juosta lopsutella, kun korvissa pauhaa sama musa kuin 12- vuotiaana! Miten minä en aiemmin älynnyt ollenkaan, että musiikista tai vaikka podcasteista on iloa tuskaisellakin taipaleella?

    Suunto on ihan takapuolesta!

    Sain Suuntoon uuden sykevyön jo toissa viikolla. Onhan se nätti, mutta ei toimi. Vastaanotin ei tunnista laitetta, vaikka kokeilin parittaa laitteita moneen kertaan. Vika on siis vastaanottimessa, koska gps-podin laite tunnistaa. Toimivan matkamittarin vuoksi olen tähän saakka raahannut vastaanotinta mukanani, mutta en tiedä, raahaanko enää.

    Ihmettelin jo ihan alkuvaiheessa, miten juoksen niin hitaasti Suunnon mittarin mukaan. Paljon hitaammin kuin kartalta ja kellolla mitattuna. Viime tiistain juoksulenkillä aparaatti mittasi menomatkan pituudeksi 2,2 kilsaa ja uukkarin jälkeen samaa reittiä palaten matka olikin 3,2. Kilometrin heitto!

    Tänään Nano mittasi matkaksi 7,77 ja Suunto 6,14. Pitää mitata vielä auton mittarilla ja Ilkan gepsillä, mutta melko varmasti matka alkaa seiskalla. Se selittäisi käsittämättömät nopeuslukemat vuodelta 2007. Olin tuolloin juossut Polarin kanssa käsin mitattuja reittejä ja jopa radalla, ja kun siirryin Suuntoon, vauhti tippui huomattavasti, vaikka yritin juosta tuttuun tahtiin. Oletin, että olin mitannut aiemmin Polarilla nopeuden väärin, mutta ehkä se olikin toisinpäin.

    Kun saan Nanon kalibroitua omiin askeleihini, jätän Suunnon kotiin. Otan taas käyttöön vanhan ja uskollisen Polarin sykemittaukseen. Säilyy mielenterveys ja kunto nousee kohisten.

    — Post From My iPhone

    –EDIT 14. lokakuuta 2010

    iPOD Nanon kalibrointi onkin yllättävän tarkkaa työtä. Juoksin eilen Vesannon urheilukenttää ympäri ja yritin kalibroida mittaria. Koska harvemmin tulee juostua tasaista maastoa, kävin vielä tarkistamassa kalibroinnin pururadalla.

    Tänään sitten kokeilin juosta saman matkan kuin edellä olevassa viestissä, ja niinhän siinä kävi, että Suunto sittenkin osui lähemmäs, mutta vain tuolloin. Nyt saman matkan kilometrit olivat Suunnolla 5,65 ja Nanolla 6,72. Nyt olen ihan varma, että Nano näytti matkan oikein. Mökkitien numero on 284 eli 2,84 kilometriä Harinkaan risteyksestä ja kun mökkitie on hieman alle 600 metriä, yhteismatkan pitäisi olla noin 6,8 kilometriä.

    Käsittämätöntä, miten tuo Suunnon gepsiin perustuva mittari voi vaihdella noin paljon noinkin lyhyellä matkalla. Nythän sama reissu oli mittarin mukaan 500 metriä lyhyempi. Varmasti myös Nanon lukemat vaihtelevat juoksun vauhdin ja kelin mukaan, mutta silti väitän, että minun askellukselleni kalibroituna Nano näyttää vähemmän väärin.

  • Uusi parempi elämä, vol. 2

    Eipä olleet jalat kipeinä. Älysin vähän notkistella maanantai-iltana ja tiistaina jo kävin verryttelylenkillä sauvojen kanssa. Tänään oli sitten vuorossa toinen juoksulenkki uusilla tossuilla. Hyvinhän se meni. Mitä nyt samassa ajassa juoksin aiemmin melkein puolet pidemmälle, mutta mihinkä minulla kiire – valmiissa maailmassa.

    Raahustin juuri ennen vesisadetta kuusi kilometriä ja vain alkuun ja loppuun otin pienet kävelypätkät. Aiemman juoksukärpäsenpureman yhteydessä juoksin harvemmin sorateitä, ja nyt nämä molemmat lenkit ovat olleet olosuhteiden pakosta soralenkkejä. Sen huomasin tänään, että on pakko juosta keskellä tietä, jos meinaa säilyttää lonkat kunnossa. Jos juoksee reunassa, oikea jalka tekee koko ajan askellustaan ylempänä kuin vasen ja siitäkös lonkka älähtää.

    Suunto ei lämmitä

    Minulla oli aiemmin aina Polarin mittari, mutta syksyllä 2007 vaihdoin Suuntoon, koska silloin siihen sai halvemmalla GPS-PODin. Siitä asti olen taistellut mittarini kanssa. En ikinä oppinut käyttämään Suuntoa oikein. Polarin mittarissa käyttöliittymä on looginen, mutta Suunnolla samojen nappien takaa löytyy eri näkymissä iso kavalkadi toimintoja. Alkuun minulla meni monta tallennusta ihan takamuksilleen, kun joko en saanut tallennusta lopetettua tai sitten en saanut lopetettua tallennusta muistiin.

    Viimeiseen vuoteen en ole juuri sählyä pelannut, mutta sitä ennen ja sen jälkeen, kun juoksut loppuivat, mittari ei ole aina antanut oikein sykelukemia harjoituksen aikana. Syyttelin ensin Suunnon köykäistä lähetinvyötä. Sehän oli aiemmin sellainen kova koppura, kun Polarilla oli jo monta vuotta sitten kangasvyö.

    Vaihdoin paristoja milloin mittariin, milloin lähettimeen ja kiristin lähettimen vyön niin tiukalle, että henki pihisi. Ei auttanut. Sykelukemat seilasivat milloin mitäkin ja joskus niitä ei löytynyt lainkaan. Ainakin kengännauhojen sitomisen aikaan olin Suunnon mittarin mukaan kuollut (l. ei sykettä).

    No nyt se lähetin sitten lopulta sanoi työsopimuksensa kokonaan irti. Enää mittari ei löytänyt lainkaan lähetintä.

    Uusi mahdollisuus

    Koska minulla on Suunnolta kuitenkin toimiva, joskin hankalakäyttöinen vastaanotin, GPS-POD ja aivan liian vähälle käytölle jäänyt PC-POD, päätin antaa Suunnolle vielä yhden tilaisuuden ja tilasin uuden lähettimen. Nyt onneksi on saatavilla jo niitä kangasvöitä pienellä lähettimellä.

    Alunperin vaihdoin Suuntoon sen takia, että siihen sai kohtuu edullisesti GPS-PODin. Nyt mittaripaketti on tullut minulle niin kalliiksi, että se noin satasen säästö Polarin mittariin vähän harmittaa. Tänään vieläpä löysin iPhoneen leluja, jotka mittaisivat matkan ja soittelisivat mukavaa musiikkia korviin juoksun tiimellyksessä. Periaatteessa en siis tarvitsisi sitä Suunnon gepsiäkään, mutta olkoon nyt.

    This is your last chance, Suunto!

  • Uusi parempi elämä

    Kastoin uudet lenkkarit syksyn ensimmäisellä oikealla lenkillä kuralammikossa. Nyt ne saavat siivittää minut juoksijan flow-tilaan. Eka kertaa juoksin musiikki korvilla – tosin vanhasta omenayhtiön soittopelistä hyytyi akku jo neljän biisin jälkeen – ja meno maistui tosi hyvälle. Oma puuskutus ei haitannut, mutta eipä olisi kuullut karhun ryskettäkään. Ehkä niin on parempi.

    Lenkki kesti huimat 35 minuuttia ja siitäkin kymmenkunta oli kävelyä. Matkaa taittui käsittämättömät 4,7 kilometriä! Olen siis selvästi lähempänä maratonkuntoa kuin viime viikolla, jolloin pisin juoksumatka oli himpun verran yli kilometri;)

    Huomenna on odotettavissa jäykät jalat ja entistä kumarampi selkä. Palkitsen itseni paremman elämän aloittamisesta uuniomenalla. Nam.

    — Post From My iPhone

  • 130 löytöä – jiihaa!

    Meinasin perjantaina blogata 100. kätkön löytymisestä, mutta myöhästyin. Tänään tilille napsahti jo 130. löytö, joten aika haipakkaa kerättiin 30 kätköä. Siihen meni siis  perjantai-ilta, lauantai, sunnuntai ja vielä tänään saldo kasvoi kolmella. Kaiken kaikkiaan olemme löytäneet huimat 66 kätköä viimeisen yhdeksän vuorokauden aikana!

    Meillä oli Ilkan kanssa tavoitteena tänä kesänä 100 löydettyä kätköä, joten nyt ollaan reilusti yli tavoitteen. Virallisesti kesä kai loppuu huomenna. Jos tässä malttaisi pitää taukoa kirjoitushommista, voisi vielä muutaman ehtiä ennen syyskuuta.

    Korkeuksista siltojen alle

    Geokätköily on ihan mielettömän hauskaa! Lauantaina meillä oli mukana geoperhe ja meidän iskäkin kirmasi Muhoksella sillanrakenteisiin nuoruuden innolla pelkän pakasterasian perässä! Kaikkein mukavimpia kätköjä ovat ne, joita joutuu vähän etsiskelemään. Perjantaina ryömin Asta-myrskyn kaatamien puiden alle ja sotkin kaikki päällysvaatteet. Piti oikein kurvata takaisin kotiin vaihtamaan vaatteet, mutta hauskaa oli.

    Uusikaan vaatekerta ei pitkään pysynyt puhtaana. Matkalla Utajärvelle sorsametsälle piti vielä möngertää kaiken maailman laavuilla ja lintutorneissa taskulampun valossa. Lintujenkatselutornissa Ilkka esittelikin sitten kiipeilytaitojaan. Meillä on ihan hyvä kätköilytiimi. Ilkka kiipeilee puihin ja rakenteisiin, minä ryömin siltojen ja puiden alla!

    Savonlinnan viikon aikana ratkaisin iltapuhteina kolme paikallista mysteerikätköä ja ne ne vasta kivoja on! Tuntuu niin kuin olisi itse Hercule Poirot – maailman paras salapoliisi. Nyt olisi työn alla yksi Kakuro, joka pitäisi ratkaista ennen kuin Kakuro Challenge -kätkö aukeaa. Väitöskirjalle on ilmestynyt kova kilpailija!

    —

    Lisäys 14.9.2010

    Geokätköily on imaissut meidät nyt niin pahasti mukaansa, että tänä aamuna löytöjä oli jo 167. Ehkä tänään päästään jo yli 170 löytöön. Edellä mainittu kakurokin on nyt kohdannut ratkaisijansa.

    Varustelu on lisääntynyt sen verran, että molemmille on ostettu kumisaappaat, autoon kuminen matto kurakengille ja muovipussillinen tulevia kätköpurkkeja odottaa Prismalta kassillista silica-geeliä. Aiemmista hankinnoista maastokelpoinen auto ja tehokkaat taskulamput ovat saaneet haasteellisia hommia viime päivinä. Tärkein ja kaikkein hinnakkain hankinta pelkkää geokätköilyä silmällä pitäen – auto sentään hankittiin muista syistä – on tietenkin Ilkan silmäterä eli kunnollinen gepsi.

  • 50 geokätköä löydetty!

    Ei olla Ilkan kanssa mitään eilisen teeren poikia geokätköilyssä! Takana on 36 päivää geokätköilijöinä ja tänään saimme 50 löydettyä geokätköä täyteen! Sattui vielä niin mukavasti, että se 50. kätkö oli . Teemu ystävällisesti nappasi meistä kuvan Suolahden webbikameralla, ja kun kurvasimme mökin pihaan, piti heti rientää tekemään lokimerkintä.

    Oli tosi hieno päivä ajella moottoripyörällä kätköltä toiselle. Hellettä piisasi piirun verran alle 30 astetta. Minä yritin ensin ajaa Savagella ilman bensaa, mutta se ei näköjään onnistu. Ihmettelin, että mikähän kumma härveliin tuli, kun se äänsi vain öö-ö-ö ja pysähtyi. Ilkka oli kauhuissaan, että ajoin metsään jo ensimmäisellä pätkällä, mutta onneksi kyse oli paljon tavanomaisemmasta ongelmasta. Enhän minä voi tietää, että moottoripyörässä on joku varatankki. Kuka se nyt sinne varatankkiin on tankannut? En minä ainakaan. No sen varassa sitten köröttelin lähimmälle huoltamolle, ja matka jatkui.

    Reunalta myyränkololle ja näköalatornille

    Ensin poimimme yhden kätkön Savonmuan reonalta, ja sitten pari kätköä Konnevedeltä. Geokätköillessä ei pidä pelätä työntää kätensä myyränkoloon, sillä sieltäkin voi löytää aarteen! Konneveden satamassa kävimme sitten lohisopalla ja jatkoimme matkaa Suolahden kamerakätkön kautta Äänekoskelle jäätelölle. Äänekoskella yksi kätkö löytyi helposti, mutta toista etsittiin kauan aikaa, kunnes lopulta luovutettiin. Ei keksitty, mistä tie kääntyy jollekin lomamökeille. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisikohan pitänyt kulkea päätien ali rantaa kohti.

    Ennen Viitasaarta Ilkka vielä muisti yhden kätkön Ilmolahden urheilukentällä, jossa ei taida käydä juuri ketään muita kuin geokätköilijöitä. Minun piti viedä purkki paikoilleen nahkatakki päällä ja kypärä päässä, kun paikalla pörräsi niin kiukkuisia ampiaisia.

    Viitasaarella jännitti sitäkin enemmän. Ajoin moottoripyörällä ensimmäistä kertaa tosi jyrkkää rinnettä ylös ja alas. Puntti tutisi, mutta niin vain löytyi kätkö sieltäkin.

    Savageen 55 000 kilometriä

    Sitten alkoi taas Savagelle tulla nälkä, joten hurautimme Nesteelle etsimään vielä yhden kätkön ja ruokkimaan pyörät. Siinä pyörien ruokailua katsellessa tuli itsellekin nälkä, ja piti palata ABC:lle syömään. Minä olin jo niin väsynyt, että ajoin kiertoliittymästä kohti Oulua. Onneksi tajusin heti, ja tekaisin tiukan uukkarin vastoin poliisisetien neuvoja.

    Nyt on takapuoli kipeänä ajelusta, mutta hyvä mieli löydöistä. Savagen mittariin ehti tällä reissulla tulla 55 000 kilometriä, joten melkoisen matkan on sekin jo kulkenut.