Kävin perjantaina pelaamassa laitoksen sählyvuorolla ja sain mailasta päähän. Nyt otsaa koristaa gorbamainen punainen läiskä. Yllättävän vähällä selvisin, vaikka lyöjänä oli melko kovaa pelaava mies. Eipä tainnut mieheltä edes anteeksipyyntöä herua, vaikka joukkuetoverinsa kovasti pahoittelivat hänen puolestaan. Pelissä sattuu ja tapahtuu. Ei pienille kolhuille voi mitään. Viime tiistaina sain ensin sählypelissä kyynärpäästä nenään, sitten viikonloppuna squashpallon silmien väliin, perjantaina mailanlavan otsaan ja tänään elämältä turpaan. Niin se vaan menee. Olin ihan innoissani, kun pääsin eilen ja tänään ajelemaan ensimmäiset kilometrit …

Muistin taas, miksi inhoan ryhmävoikkaa. Kauheaa häsellystä. Sama suomeksi: Kävin kuntosalicircuitissa elämäni ensimmäistä kertaa ähisemässä ja paljon oli muitakin ähisijöitä. Ihan kivaa, mutta tosiaan harmitti se kamala kiire. Kukaan ei opastanut mitään, paitsi se ystävällinen naisihminen, jonka kanssa kiersin parina härveleitä. Eihän tällainen sohvaperuna mitään ymmärrä, jos liikkeen nimi on takatörö tai läpypunnerrus! Sitä paitsi tunsin itseni idiootiksi jo ensimmäisen parin minuutin jälkeen, kun ei jalat toimi eri tahtiin kuin kädet. Jos jaloilla marssii paikallaan niin miten ihmeessä saisi samaan tahtiin kädet …

Eilinen lääkärikäynti oli varsin valaiseva. Päällä on krooninen nielutulehdus ja antibiootit auttavat vain aika ajoin. Edessä on siis nielurisaleikkaus. Kroonista tulehdusta on esitetty aiemminkin syyksi kurkkukipuun ja nyt lääkäri työnsi koko työkalusettinsä kitusiini ja niinhän siellä oli risat valkoisten proppujen, tai mitä nyt olivatkaan, peitossa. Ei kuulemma ole ihme, ettei oikein jaksa urheilla. Elimistö käy jatkuvaa taistelua tulehdusta vastaan. Jo toukokuun puolimaratonin jälkeen olin väsynyt ja silloinkin minut määrättiin viikoksi juoksukieltoon. Antibiooteilla hoidettiin kurkku siihen kuntoon, että pääsin taas harjoittelemaan. …