Juoksin elämäni ensimmäisen maratonin reilut kaksi viikkoa sitten. Loppuaika ei hymyilytä, mutta maaliintulo naurattaa nyt ihan yhtä paljon kuin silloin. Oli tosi helppo tuuletella, kun jalat olivat kunnossa ja mieli virkeä.

Aivan kuvan tapaisiin fiiliksiin en ole vielä maratonin jälkeen päässyt. Lenkkeily ei tunnu mukavalta ja jalat painavat tonnin kipale.

Äsken yritin urhoollisesti tehdä vauhtileikittelytreeniä Olavinlinnan kupeessa. Komea maisema, mukavia ihmisiä ja kyllähän se jalkakin nousi jonkin verran. Kipaisin Kyrönniemen (kaipa se se oli) kentällä pari kierrosta ja nousin katsomon rappuset viisi kertaa. Yritin tehdä keveitä rullauksia ja vielä kotiovella innostuin spurttailemaan pariin kertaan raput ylös, mutta siltikään ei tunnu hyvältä.

Raahustin kuitenkin 48 minuuttia keskisykkeellä 142 ja maksimilla 183. Sykkeet ovat pysyneet maratonin jälkeen tosi alhaalla. Minulla nousee sählyssä syke parhaimmillaan 200 pintaan ja viime kevään puolimaratonillakin muistaakseni 193:een. Mistähän noin alhainen maratonin jälkeinen syke johtuu? Maratonista on kuitenkin jo kaksi viikkoa, ettei sen pitäisi enää vaikuttaa. Outoa mutta parempi, että sydän ylipäänsä lyö, vaikka sitten hitaasti.