Kätkö kateissa

Saimme tänään surullisen viestin VHI:ltä. Geokätkömme Kotkanpesä oli tuhottu. Kotkanpesä oli kirjaimellisesti laitettu maan tasalle, ja vaikka kävimme sitä etsimässä, pesää ei löytynyt. Metsuri tiesi kertoa, että puut haetaan jo tänään, joten on vielä pienen pieni mahdollisuus, että kätköpurkki löytyisi. Tämä on ensimmäinen menetys geokätkentätaipaleellamme. Harmittaa, että tuhon omaksi päätyi vielä sellainen purkki, jonka tekemiseen tarvittiin vähän tavallista enemmän aikaa ja vaivaa. Ilkan joululahja viuhuu ilmassa Ilkka olisi tänään halunnut ostaa ilotulitteita, mutta sain hänet järkiinsä. Isoimmatkin pommit ovat ihan

Continue Reading

Ilotulitteet myyntikieltoon

Tukes asetti tänään yli sata Suomen Ilotulite Oy:n ilotulitetta myyntikieltoon. Ihan vain mielenkiinnosta selvitin, mistä ilotulitteista on kyse. Listalla (xls) on monta tuttua nimeä. Nimissä herätti hilpeyttä se, että ilotulitteiden nimet voisivat ihan hyvin löytyä myös aikuisviihteen harrastajan DVD-kirjastosta. Raaka-Arska, Mahtitykki ja Jumbojytky voisivat edustaa karskimpaa kuvausta, kun taas Norsun töräys, Hulvaton Huligaani ja Rytkettä ja rytinää olisivat hieman leikkisämpiä versioita samasta asiasta. photo © 2006 Chris | more info (via: Wylio) Jokaiselle jotakin Pienemmille segmenteillekin löytyisi omansa. Lepakko, Herran

Continue Reading

Site Footer