Saimme tänään surullisen viestin VHI:ltä. Geokätkömme Kotkanpesä oli tuhottu. Kotkanpesä oli kirjaimellisesti laitettu maan tasalle, ja vaikka kävimme sitä etsimässä, pesää ei löytynyt.
Metsuri tiesi kertoa, että puut haetaan jo tänään, joten on vielä pienen pieni mahdollisuus, että kätköpurkki löytyisi.
Tämä on ensimmäinen menetys geokätkentätaipaleellamme. Harmittaa, että tuhon omaksi päätyi vielä sellainen purkki, jonka tekemiseen tarvittiin vähän tavallista enemmän aikaa ja vaivaa.
Ilkan joululahja viuhuu ilmassa
Ilkka olisi tänään halunnut ostaa ilotulitteita, mutta sain hänet järkiinsä. Isoimmatkin pommit ovat ihan surkeita kissan pieruja, joten rahan haaskausta koko ilotulitehomma.
Sen sijaan Ilkka marssi alennusmyynteihin ja osti itselleen myöhästyneeksi joululahjaksi kahvakuulan. Nyt ilmassa viuhuu iso murikka, joka kelpaa ovenpönkäksi, jos ei muuhun. Kesällä sitä voi käyttää verkonpainona.
Olihan tuo ihan tehokasta kuntoilua, mutta pelottaa, että kuula kirpoaa kädestä ja singahtaa kohti telkkaria. Onneksi nyt joulun aikaan ollaan katsottu niin paljon telsua, että voidaan jäädä telkuttomalle tammikuulle, jos oikein huonosti käy. Viinikaappi on jo matkalla huoltoon…
1 comments On Kätkö kateissa
Kahvaleluja löytyy täältäkin ja ne on oikeesti pelottavia. Pitää pitää kunnolla kiinni, ettei oo ikkuna tai telkkari hajalla. Tuo ovenpönkkä on aika hyvä, kalastusta harrastetaan heikommin, mut ehkä tuolla myös varkaan vois taltuttaa ku pesäpallomailaa ei ole..