Ilkka toi minullekin Savonlinnasta vuokravehkeet sukellushommiin, ja nyt on koluttu Vesijärven pohjaa ihan urakalla. Homma toimii päivä päivältä paremmin, mutta kyllä se vielä aika räpiköintiä on. Tänään minun piti sitten ilmoittaa, että nyt on pidettävä rokulipäivä. Jalat on niin puhki, etten ole päässyt juoksemaankaan kokonaiseen viikkoon. Räpyläuinti sattuu uidessa nilkkoihin ja seuraavana aamuna takareisiin. Sanoivat minulle jo PK1-kurssin aikaan, että koneessa olisi tehoa vaikka kuinka, mutta räpylään asti se ei välity. En vissiin osaa potkutella oikein tai ainakin korjaillussa jalassa …
Avainsana: laitesukellus
Sukelluskurssi alkoi todenteolla viime viikolla. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi sukellusvälineitä, ja ilta päättyikin sitten omien välineiden ostoksille. Harvinaista kyllä, välineitä sai testata ennen lopullista ostopäätöstä. Minäkin ostin räpylät, maskin ja snorkkelin. Innoissani lähdin niitä heti testaamaan. Kyllä oli epämukavat räpylät. Väkisin yritin survoa jalkaa kumituppeen, mutta jokin harasi vastaan. Siinä altaassa ähistessäni joku kurssilainen valaisi, että kannattaa ottaa räpylästä ensin sellainen muovinen tukikehikko pois, ja vasta sitten survoa jalkaa sisään. Olipa noloa! Uimakouluun joutaisin Muita allasaktiviteetteja ei ollutkaan. Mitä nyt …
Tänään kokeilin sellaista juttua, jota en koskaan kuvitellutkaan kokeilevani. Minä osaan uida kunnolla vain koiraa – ovathan kautta aikain ainoat systerini nelijalkaisia karvaturreja – ja ensikosketus räpylöihinkin tuli vasta viime kesänä Vesijärvellä. Tänään kuitenkin uskaltauduin testaamaan laitesukellusta ja varsinainen kurssi käynnistyy ensi viikolla. Toivat minulle ensin jotkut neliykköset räpylät. Sanoin, että ovat kyllä sopivat, jos pistän pari villasukkaa väliin. Lopulta ne räpylät menivät Ilkalle ja minä sain lasten mallin. Reppu selkään ja mahalleen Ensimmäinen haaste oli saada vehkeet niskaan. Kouluttaja …