Omenapiirakka, piimäversio

Taas tuli eilen kuorittua omenoita. Jo aiemmin etsiessäni hyvää piirakkaohjetta törmäsin piimälliseen versioon, jota halusin joskus kokeilla. Arvaahan sen, että kun en laittanut sivua mihinkään muistiin, se katosi jonnekin bittiavaruuteen eikä enää löytynytkään. Pitää varmaan perustaa del.icio.usiin oma leivontatagi. Löysin sitten kuitenkin jotain. Tein omenapiirakan Paakari.netin ohjeen mukaan. Minni kehui sen maasta taivaaseen ja uskoin häntä. Vaan eipä tullutkaan yhtä hyvää kuin pohjankan kaikkien kehumasta piirakasta. Tein tällä kertaa pellillisen piirakkaa ja pinna oli koetuksella kahteen kertaan. Taikinasta tuli hirmuista

Continue Reading

Omput säilöön

Kukkonen-Palo-ojan pikku perheessä harrastetaan säilöntää talven varalle. Ilkka kuori sinnikkäästi kilon Ailan ja Erkin tuomia kotimaisia omenoita. Minä pääsin helpommalla, kun vain lohkoin omenat kattilaan. Olisihan sitä tietenkin Ilkkakin voinut päästä helpommalla, jos olisin vain surauttanut omenat soseeksi, mutta halusin kuitenkin struktuuria omenahilloon. Samalla kiehautin jääkaapissa olleet karviaiset hillokkeeksi. Enpä ole ennen moista hommaa tehnytkään. Omenapuut ovat Utajärvellä harvassa ja jostain kumman syystä ainoa marja, jota meillä on säilötty muutoin kuin pakastamalla on puolukka ja siitäkin tehtiin aina survosta, ei

Continue Reading

Site Footer