Kirjan jälkeen

Avainsana: Matkailu

  • Ikäihmiset arvostavat ravintolapalveluita

    Tommi mietiskeli alkuun, miten hänen esittelemänsä tutkimus liittyy konferenssin teemaan, mutta hoksasi, että muutoksestahan se on kyse silloinkin, kun väestö ikääntyy. Toisaalta turismi on suurin työnantaja koko maailmassa. Tommi puhuu kuin pappi: hitaasti ja huolellisesti artikuloiden. Hän kertoilee tutkimuksen lähtökohdista, jotka taitavat todellisuudessa syntyneet kauan datan keräämisen jälkeen. He kiinnostuivat selvittämään iäkkäämpien turistien kriteereitä, kun nämä valikoivat mieleistään majoitusta Lapin hiihtokeskuksissa.

    Aineisto on ilmeisesti Raijan keräämää. Dataa on huimasti, peräti 1626 vastausta! Silti jotain jäi minusta puuttumaan. Analyysi oli aloitettu faktorianalyysillä, mikä ei minusta tiivistänyt dataa lainkaan. Mukana olivat kaikki 13 muuttujaa ja olisin osannut tehdä saadut faktorit itse ihan vain kynällä ja paperilla. Tommi kuitenkin vastasi ihmettelyyni, että faktorianalyysillä saatiin ainakin todennettua, että väittämät taatusti kuuluvat samaan tekijään. Tekijöitä oli ravintolapalvelut, laatu, sijainti ja hinta.

    Ei se mitään, että faktorianalyysiä oli käytetty, mutta myös muut olivat ihmetelleet, miksi faktoreita ei kuitenkaan käytetty jatkossa. Faktoreista oli selvitetty vain se, että laatu on kaikille ikäryhmille tärkein valintakriteeri. Seuraavat analyysit tehtiinkin sitten väittämä kerrallaan, vaikka minusta luonnollisinta olisi ollut käyttää faktoreita.

    Tulokset ovat ihan mielenkiintoisia. Vanhemmat turistit arvostavat nuoria enemmän sitä, että aamiainen kuuluu hintaan, ravintolapalvelut ovat laadukkaita ja Lapin herkkuja on saatavilla. Lisäksi vanhemmille on tärkeää, että säännölliset asiakkaat saavat kanta-asiakasetuja. Nuoret sen sijaan arvostivat sitä, että majoitus oli lähellä kauppaa, tanssipaikkaa ja ravintolaa.

    Näistä tiedoista saisi rakennettua hyvän segmenttikohtaisen markkinointisuunnitelman. Aika helposti voisi rakentaa kanta-asiakasjärjestelmän ja tarjota lappilaisia herkkuja ravintolassa. Nämä Tommikin toi esiin omassa esityksessään.

    Olin jo etukäteen kirjannut ylös kysymyksen siitä, verrattiinko kyselyn tuloksia todelliseen tarjontaan. Kysely kuitenkin tehtiin viidessä eri hiihtokeskuksessa, joten olisi mielenkiintoista selvittää, onko jokin näistä erityisesti ikäihmisten suosiossa ja jos on, löytyvätkö sieltä todella ikäihmisten arvostamat ravintolapalvelut ja kanta-asiakkuudet. Voihan olla, ettei näin edes ole, mutta mikä silloin onkaan kriteeri, jonka perusteella asiakkaat ovat todellisuudessa valinneet kyseisen kohteen?

    Dataa on tosi paljon, joten se antaa hyvät mahdollisuudet jatkotutkimuksille. Pitää vaan osata kysyä oikeita kysymyksiä.

  • Sähköisen markkinoinnin puuttuva teoria

    Uusi työ on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. Innostus kumpuaa kahdesta minulle uudesta aihepiiristä: matkailusta ja sähköisestä markkinoinnista.

    On mukava opiskella uusia asioita ja mietiskellä markkinointia tällä kertaa matkailun näkökulmasta. Muistan, kun kävimme aikoinaan lääkeliiketoiminnan luennolla läpi taloushallinnon asioita lääkebusineksessa. Silloin tylsistä talousasioista paljastui mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja haastavia pähkinöitä purtavaksi, kun ryhdyin ajattelemaan niitä lääkekontekstista käsin.

    Samoin on käynyt matkailumarkkinoinnissa. Markkinointi tietenkin on ollut mielenkiintoista aina, mutta uusi konteksti tuo siihen mukavan lisävärin, jota en aiemmin osannut aavistaakaan. Esimerkiksi matkailussa jakelukanavat ja saatavuus saavat aivan erilaisen ulottuvuuden kuin tiukasti säännöstellyssä lääkeliiketoiminnassa.

    Olen ehkä vielä matkailuakin enemmän innostunut sähköisestä markkinoinnista. Olen ahminut tietoa hakukonemarkkinoinnista, hakukoneoptimoinnista, sosiaalisen median mahdollisuuksista markkinoinnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, jossa sähkö yhdistyy markkinointiin.

    Ihmeellistä, että sähköisestä markkinoinnista on kirjoitettu niin paljon netissä, mutta melkein kaikki kirjoittelu on enemmän tai vähemmän pinnallista. Pinnalliseksi tuomitsen tässä tapauksessa myös artikkelit, jotka on kirjoitettu vain teknologisesta näkökulmasta. ”Näin teet” -listauksia ja ”kuinka nostaa sijoitusta hakukoneissa?” -vinkkejä on tarjolla niin paljon, että luulisi kaikkien osaavan kaiken hakukoneoptimoinnista.

    Silti väitän, ettei juuri kukaan ole pystynyt kirjoittamaan näistä asioista selkokielellä niin, että yrittäjät itse hoksaisivat sähköisen markkinoinnin kiistattomat hyödyt. Vielä vähemmän on pohdittu sähköistä markkinointia osana yrityksen strategiaa.

    Markkinointia ohjaa kuitenkin aina yrityksen liiketoimintastrategia. Yritys ei voi lähteä toteuttamaan sähköistä markkinointia vain sillä perusteella, että se on mahdollista ja nykyaikaista. Kukaan ei hyödy pienestä eestä markkinoinnin edessä, jos e-kirjaimesta ei synny täysin uutta näkökulmaa koko markkinoinnin kenttään.

    Väitän, ettei sähköinen markkinointi ole vain yksi uusi markkinoinnin työkalu yrityksen työkalupakkiin. Se on ideologia tai periaate, jota yrityksen tulee toteuttaa suunnitelmallisesti, systemaattisesti ja tietoisesti, jotta sen hyödyt saadaan konkretisoitua. Päätös lähteä mukaan sähköiseen markkinointiin ei ole samanarvoinen kuin päätös laittaa ilmoitus Hesariin, vaikka niin konsultit tuntuvat ehdottavan.

    Heppoisin perusteluin ja vetoamalla olemattomiin tutkimustuloksiin yrityksille tuputetaan sähköistä markkinointia oikotienä onneen ja kasvavaan liiketoimintaan. Tämän johtopäätöksen voi todeta vaikkapa googlettamalla sanat sähköinen markkinointi, ja tutustumalla taatusti hakukoneoptimoituun konsultointiyritysten omaan markkinointiin.

    Vai onko perusteellisen ja kriittisen keskustelun puute tietoinen valinta? Ehkä sähköisen markkinoinnin edelläkävijät haluavatkin pitää tietonsa vain harvojen etuoikeutena. Sitä saa, mitä tilaa, sanotaan. Ehkä yritykset ja yrittäjät ovat tyytyväisiä heille tarjottuun mutu-tietoon emmekä me akateemiset tutkijatkaan välttämättä osaa havahduttaa sähköisen markkinoinnin korttitaloa.

    Voisimmeko nyt vaatia kasvavalta markkinoinnin alueelta tutkimukseen perustuvaa faktatietoa? Milloin saamme todellisia tuloksia sähköisen markkinoinnin eduista ja haasteista? Olisiko nyt aika aloittaa kriittinen keskustelu myös sähköisessä markkinoinnissa?

  • Hatunnosto perheenäideille

    Takanani on nyt viikko ja kaksi päivää töitä Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksessa Savonlinnassa. En tiedä, johtuuko väsymys työhuoneen kylmyyden aiheuttamasta nuhasta vai surkeasta vuosi-maratonin-jälkeen-kunnostani, mutta olen ihan rättiväsynyt joka päivä kotiin tullessani. Väsynyt ja nälkäinen. Tuskin jaksan Ilkkaa halata, kun jo pitää äkkiä ryhtyä ruuanlaittoon, jos meinaa apetta vatsaansa saada ennen kuin uni vie voiton.

    En ymmärrä, miten perheenäidit jaksavat puurtaa kotiaskareita vielä normaalin työpäivän jälkeen. Kuinka kummassa itse pystyisin yhdistämään uran ja perheen, kun ei normaali toimistotyö yhdistettynä pienen pieneen kahden ihmisen perheeseenkään tunnu luonnistuvan.

    Nyt Ilkka on työmatkalla ja minä antauduin helpon ruuan valtaan. Söin kokonaiset neljä karjalanpiirakkaa ja jugurtin, mikä ei tee hyvää surkealle kunnolle eikä jouluksi kuntoon -ohjelmalle. Nyt on vaan niin voimaton olo, etten jaksanut muuta.

    Onneksi sentään työhuoneen lämpötila alkaa olla siedettävä. Kiitos Ilkan ostaman lämpöpuhaltimen.

  • Uusi työ ja nippu avaimia

    Ensimmäinen työpäivä takana. Uutta infoa, koodia ja ihmistä tuli sisään joka tuutista. Pienen ihmisen pää menee ihan pyörälle ja hätäännyksissäni unohdan asiat sitä mukaa, kun uutta tulee. Toivottavasti en unohda niitä oikeasti tärkeitä asioita.

    Matkailuporukka oli mukavaa ja avuliasta väkeä. Kovasti toivottivat yhden kauppatieteilijän tervetulleeksi joukkoonsa. Pikkuisen pelottaa, ettei minulla ole niitä taitoja ja sitä osaamista, jota minulta odotetaan. Isot saappaat ovat löytäneet täytettäväksi ja minulla on vain kolmikutonen jalka.

    Matkailu ja sähköinen liiketoiminta ovat minulle isoja haasteita. Kovalla työllä pääsen varmasti alkuun. En usko, ettenkö oppisi uutta, mutta opinko riittävän nopeasti. En ole aiemmin tehnyt näin tiukasti aikataulutettuja projektihommia ja nyt ylimääräistä ponnistelua aiheuttaa se, ettei kenttä ole minulle todellakaan tuttu.

    Työt eivät oikein tänään päässeet edes alkamaan. Avainasiat ja tunnukset ja muut sen semmoiset veivät kaiken ajan. Ensimmäistä kertaa aloin ”oikeisiin töihin” vasta neljän jälkeen ja silloinkin varajohtaja kävi ovella kopsauttamassa, ettei ole tarkoitus jäädä yötöihin.

    Työt on tehtävä hyvin, mutta elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita. Perheestäni taistelen enkä tee töitä kotona, jos ei ole ihan pakko. Ilkka on minulle tärkein eikä se muuksi muutu edes uuden tehtävän edessä.

  • Vihreän silmän metsästäjä

    Tuntuu, että tällä hetkellä tapahtuu paljon asioita, mutta niistä ei ole mitään blogattavaa. Kirjoittaminen kuulemma onnistuu, jos yrittää sitkeästi. Jospa kokeilisin tässä perinteistä kronologista etenemisjärjestystä ja kertoilisin, mitä sen jälkeen on tapahtunut, kun viimeksi bloggasin. Eli siis ajatukset ensin Utajärvelle.

    … ja pois sieltä. Jaiku-viesteistä ehkä välittyy sellainen kuva, että kotimatka Utajärveltä Savonlinnaan oli varsin värikäs. Kaikki sujui niin kuin piti, mutta haulikko matkatavarana herätti kanssamatkustajissa hieman kummastusta. Tuli vähän samanlainen tunne kuin silloin, kun minulla oli pitkä rastatukka. Ihmiset tuijottivat – kuka avoimesti, kuka vaivihkaa luimistellen – ja supattivat, mikä peikkotyttö tuokin luulee olevansa. Jo Utajärven asemalla kuulin, kuinka muorit ihmettelivät, onko tytöllä jokin soitin matkassaan vai liekö ihan pyssy. Ravintolavaunun kokemuksia en enää viitsi edes kerrata.

    Vaihdoin Pieksämäellä junan linja-autoon ja oikeastaan vasta linja-autokuski osasi suhtautua asepussiin rennon letkeästi. Hän kysyi heti, olinko menossa karhujahtiin vai sorsajahtiin. Hän varmaankin tunnisti tytön ulkokuoren alta hengenheimolaisensa, metsästäjän, joka on vain kiskaistu luonnollisesta ympäristöstään kaupungin sykkeeseen. Vielä lähtiessäni hän huikkasi hyvät metsästysonnet syksyn koitoksiin.

    —

    Kotimatkalla tein tehokkaasti hommia. Koodasin koko matkan ajan tutkimusaineistoa analyysiystävälliseen muotoon. Se oli tosi hyvä, sillä perjantai ja koko viikonloppu menikin sitten työn näkökulmasta ihan harakoille.

    Lähdin viemään Ilkan perjantaiaamuna töihin, koska satoi vettä ja iltapäivällä oli sähly, johon minun piti päästä autolla. Kotimatkalla päätin pysähtyä Intersportin alennusmyynteihin. Itselle löysin vain 15 euron uikkarit. Siksipä kipaisin tien yli Sokkarille ja oli tarkoitus ostaa työkengät. Mitähän ihmeen klopoja siellä on hyllyt täynnä? Vaikka katselin yli satasen kenkiä, ne lonksuivat joka askeleella tai sitten vaihtoehtoisesti puristivat varpaat suppuun eikä minulla edes ole kovin leveä jalkaterä. Omituista. Luulin, että täydellinen vaihtoehtojen puute koskettaa kohdallani vain vaatepuolta, mutta nyt se on näköjään levinnyt kenkiinkin. Läski on ikuista, sitä sanotaan, vai olivatko ne timantit? Kai läski on timanttia!

    Kun olin ajelemassa kotiin, Ilkka jo soitteli ja kyseli lounasseuraa. Siinäpä se sitten päivä vierähti – kaupungilla – ja sählyn jälkeen olinkin jo kypsää kauraa. Uni tuli sohvalla.

    —

    Lauantai oli ihan älytöntä hursakkaa. Siivottiin aamupäivällä ja yhdeltä tavattiin Savonlinnan seudun ekonomien kanssa Punkaharjulla. En ole koskaan aiemmin ollut mukana ekonomitapaamisessa tai ehkä Kuopiossa yksi naisten pukeutumisilta oli ekonomien järjestämä. Siitä jäi traumoja. Noh, lauantaina ei puututtu vaatetukseen vaan ihmeteltiin Kesämaan härveleitä, nuuskittiin luksusmökkien sisustusta ja kahviteltiin Retretissä keihäsfinaalin tahtiin.

    Kyllä oli komia mökki. Hintakin oli komia. Mökki ei vaihda omistajaa alle puolen miljoonan. Mutta mitkä ovatkaan mökin kriteerit? En tarkoita sitä, mikä erottaa mökin asunnosta vaan sitä, mitä mökissä ainakin pitää olla, jos sellaisen hankkii. Oma ranta mielellään järven tai lammen sellainen, jokikin käy paremman puutteessa, rento, mukava fiilis, löhösohva tai – tuoli kirjan lukemista ja torkkumista varten, mukava keinu tai muu väline kirjan lukemiseen ulkona jne. Ennen kaikkea mökillä pitää olla kunnon sauna ja siitä ei tingitä.

    Mitä olikaan Punkaharjun luksusmökissä? Pikkuruinen saunapahanen, jonne pitää olla ketteräkinttuinen, korkeintaan normaalipainoinen ja mielellään pienen kengännumeron omaava ihmisyksilö, jos meinaa sutjakasti hyödyntää koko laudekapasiteetin. Puolen miljoonan euron talossa on saunakompromissi! On poreammetta ja on aurinkoterassia, on Hackmannia ja Iittalaa, on Vallila Interioria ja Tulikiveä ja sitten on pikkuruinen sauna.

    Toimitusjohtaja myönsi itsekin suunnitteluvirheen, joka on korjattu muihin mökkeihin, ja mitäpä sitä tekee sisäsaunalla, jos rakenteilla on rantasauna. Paha vaan, kun 42 kaavoitetusta mökkitontista vain 13 yltää vesirajaan asti. Mökillä on oltava oma ranta piste.

    —

    Syöksyimme ekonomi-tapaamisesta kotiin katsomaan keihään viimeistä heittokierrosta. Harmistus kirkkaimpien mitalien karkaamisesta muuttui pian tulenpalavaksi hopuksi. Ilkan kaksi Kuopion kaveria tulivat meille kylään ja molemmat nälkäisinä. Minä olin vielä siivoamassa, kun piti tarttua patoihin ja kattiloihin. En ollut varautunut moiseen lainkaan, mutta keittelin miehille riisit ja paistoin kananrintapalat. Eipä tullut kummoista, mutta kelpasi kuitenkin. Kimmo tosin lähti katsomaan tyttökaverinsa tikkakisaa ennen kuin ruoka ehti pöytään asti.

    Jälkkärikahvin jälkeen Maisa ja Teemu tulivat poikien kanssa ensivisiitille. Ei muuta kuin lisää murua koneeseen ja uutta kahvia pöytään. Ehdin onneksi kipaista mutkan kaupassa, mutta enpä muistanut ostaa kahvimaitoa. Kun vielä Kimmo pölähti paikalle tyttönsä kanssa, oli kahvimaitopula valmis. Kimmon tyttö onnistui kaikessa härdellissä hukkaamaan oman kuppinsa ja joi jonkun muun sokerikahvit. Nälkäänsä valitteli kovasti tyttö. Mistä minä olisin vielä hänelle taikonut apetta, kun emme ehtineet Ilkan kanssa kauppaan ekonomi-tapaamisen jälkeen ja pakastinkin on melkein tyhjä sulatuksen jäljiltä? Joi tyttö kahvinsa sokerilla ja pisteli hyvällä omalla tunnolla poskeensa savunautasiivuja paljaaltaan.

    Harmitti vähän, ettei oikein ehtinyt tutustua Leoon ja Noeliin. Ihminen on syntyessään ahkera, reipas ja täysin vailla velttoilutaipumusta. Niin voisi päätellä ainakin Noelin portaittein nousun aktiivisuudesta. Teemu sai hiki hatussa taluttaa poikaansa, kun tämä harppoi portaita ylös ja alas. Harppominen on oikea sana tähän paikkaan, vai miten muuten voisi kuvata etenemistä, jossa ihmislapsi askeltaa itseään vyötärölle yltäviä rappusia. Otapa itse sata askelta työpöydälle ilman väliportaita. Ei onnistu edes työtuolille, arvaan.

    —

    Leo innostui Ilkan autopeleistä melkein enemmän kuin isäntä itse. Käsittämätöntä, miten helppoa lapselle on omaksua oikeat nappulat ja käyttöliittymän hienoudet. Minä painelen joskus nappuloita silmät ihmetyksestä ymmyrkäisenä ja lopulta joudun aloittamaan kaiken alusta, kun vehje tuntuu menevän solmuun. Täytyy sanoa, etten ihan uskaltaisi Leolle, 6 vee, antaa ajokorttia, sen verran ahkerasti hän ajoi virtuaaliautollaan seinään. Seinään ajoa ja ukkelin – tässä tapauksessa virtuaali-Outin uloslentämistä – seurasi aina lapsen iloinen nauru. Mitäpä siinä voi itse tehdä? Nauraa hohottaa aikuisen naurua mukana. Aikuinen ei vaan osaa iloita pelien mahdollisuuksista samoin kuin lapsi. Kun me ajamme autopeliä Ilkan kanssa, yritän aina ajaa mahdollisimman oikein. Sehän on ihan tylsää normien mukaista käyttäytymistä. Taidankin tehdä ensi kerralla Leot ja ajaa suoraan seinään – joka kerta. Hihittelen sitten makeasti.

    🙂

    —

    Sunnuntaina piipahdettiin Merjan luona katsomassa heidän asuntoaan. Se oli vikatikki. Asunto on kerrassaan upea. Merjalla on sisustussilmää ja hän on valinnut asuntoon vain ja ainoastaan sellaisia materiaaleja ja värejä, joista itse tykkää. Talo oli kaikin puolin unelmatalo, mutta ehkä sijainti ei ole meille paras mahdollinen. Pelottaisi integroitua Ritalan yhteisöön. Miten sitä maalaistyttö osaisi käyttäytyä kaupunginjohtajan ja muiden silmäätekevien keskuudessa? Ai niin. Ajaisin seinään ja nauraisin makeasti!

    Merjan asunto olisi meille sopivan kokoinen, ei liian iso eikä liian pieni. Ilkka ihastui taloon ehkä enemmän kuin minä, mutta minä olenkin meistä se, joka aina hannaa vastaan. Kun talossa ei ole autotallia, siellä ei ole autotallia, ja mitä pitää olla omakotitalossa tai ainakin yli 200 000 euron talossa? Oikeasti osaisin kyllä elää ilman autotallia – eihän isänkään talliin koskaan mahdu autoa – mutta jotenkin autotallin puute ja seitsemän kilometrin matka keskustaan ovat minusta hyviä perusteita luopua ritaloitumisesta. En haluaisi maksaa turhasta ja minusta poreamme WC:ssä ja tuplasuihku kylpyhuoneessa ovat aika lähellä sitä turhaa.

    Eilen kävimme tutustumassa kolmeen muuhun taloon. Täsmälleen samalla rahalla saisi Miekkoniemestä älyttömän ison viiden makuuhuoneen talon, jossa olisi tupla-autotalli. Siinä alkaa neliöhinta olla kohdallaan, mutta ongelmaksi tulisi huoneitten lukumäärä. Meitähän on edelleen kaksi ihmistä tässä pikku perheessä enkä ihan heti lämmennyt Ilkan eiliselle adoptiosuunnitelmalle. Maisa ehdotti aupairia, joka voisi hoidella viiden huoneen siivouspuolen. Se oli kannatettavampi idea.

    Neljän tutustumiskäynnin jälkeen väitän, että ihmisillä on epärealistinen käsitys oman talonsa kunnosta ja arvosta. Miekkoniemen kohde oli supersiisti, hyvin huollettu ja viimeistelty tavallinen ison perheen asunto huonolla paikalla tien varressa kävelymatkan päässä keskustasta. Kellarpellon kohde oli hinnoiteltu fiilispohjalta 50 000 euroa yläkanttiin. Viimeistely oli tekemättä, työn jälki huono, avaruus tarkoitti samaa kuin kaikuminen ja hulppea piha yhtä kuin ”huonokuntoiset ja heikkopäiset älkööt vaivautuko”. Järvinäkymä oli – talojen välistä monen sadan metrin päässä ja lämmitykseen tarvittiin oma voimalaitos. Ritalan kohde, ei Merjan vaan se toinen, oli halvalla tehty, keittiön tasot naarmuilla ja vaihtamista vailla jo muutaman vuoden asumisen jälkeen, ylimääräinen tila parvella käy kyllä tanssistudiota haluavalle, mutta lapsettoman perheen on aika vaikea keksiä sille mitään käyttöä. Huoneet olivat neliöihin nähden melko pieniä, kaapistoista puuttui rivat ja keittiö oli pikkuruinen. Edelleen autotallittomuus, sijainti ja hinta olivat miinusta.

    Löytyyköhän meille koskaan kivaa, valoisaa, enemmän modernia kuin perinteistä, toimivaa ja kodikasta kotia, jossa viihtyisivät niin isäntä ja emäntä kuin kaikki moottorikäyttöiset härvelit? Rannasta on pakko tinkiä, koskapa rantaviiva tuntuu olevan täällä niin kovin kallista, vaikka Savonlinnassa siitä ei ainakaan puutetta ole.

    —

    Eilen kävin meikissä. Juu, juu, onhan se outoa, myönnetään. Olin ostamassa perjantaisella ostosreissullani meikkivoidetta – ensimmäistä kertaa sitten Virpin väitöksen. Tulin sitten kysyneeksi, minkä värisellä luomivärillä sitä voisi keltaiset silmänsä voidella, mutta eipä osannut myyjä vastata. Hän ehdotti minulle meikkikonsultaatiota maanantaille ja minä olen niin pöljä, että suostuin. Jätin meikkivoiteenkin ostamatta.

    Eilen istuskelin tunteroisen Sokkarin tuolissa kaikkien töllisteltävänä. Kiva tyttö, Outi nimeltään, opasti minua sinnikkäästi meikkaamisen saloihin. Hän piirteli minulle toiseen silmään vihreän silmän ja toiseen ruskean silmän. Kiinteistövälittäjät varmaan ajattelivat, että omituinen lienee tuo nainen, kun sekavärisenä kulkee.

    Enhän minä oikein mitään ymmärtänyt. Pitää häivyttää ja tupsutella. Kunnon siveltimet on oltava ja työkalupakki. Tässä puhuu poikatyttö, joka piutpaut välittää ulkonäköasioista.

    Mutta oikeasti se oli tosi kivaa. Hauska kun näki, miten omat vähäiset parhaat puolet nousevat poskivärin myötä esiin ja miten kiiltävä naama saa pienin ponnistuksin mattapintaisen kuoren. Ei minusta prinsessaa tullut ja vähän vaikutti siltä, että Ilkkakin odotti lopputulokselta enemmän. Sanoin meikkaajalle, etten kovin paljon meikkaa ja siksi hän teki aika luonnollisen ehdotuksen silmämeikiksi. On kai parempi edetä pienin askelin kuin, että paklaisi naamaansa sotameikin heti ensimmäisellä yrityksellä.

    Meikkaaja-Outi ehdotti minulle vihreää luomiväriä. Olin vähän epäileväinen, mutta niin se vaan on, että ammattilaiseen on syytä luottaa. Vihreä oli kivan pirteä verrattuna luonnonläheiseen ruskeaan. Siksipä jätin ruskeat värit Sokoksen hyllyyn ja ostaa paukaisin vihreän luomiväripaletin. Eniten ihastuin poskipunaan, ja kyllä, ostin senkin. Pelottaa hurjasti, että tulen maalanneeksi itselleni punaiset nuken pyöryläposket joku aamu. Meikkaaja opasti, että meikkaamista pitää harjoitella esimerkiksi joka päivä juuri ennen suihkua. Vain meikkaamalla oppii meikkaamaan ja niinhän se lienee. Minä vaan varon erottumasta joukosta kaikin keinoin. Olen hipsinyt elämäni tähänkin saakka seinäruusuna – hurjia teinivuosien maalauksia ja koristuksia lukuunottamatta – niin miten uskaltaisin nyt ehostaa itseni näkyviin? Se minua pelottaa eniten, että joku huomaa. Että joku huomaa minun edes yrittäneen laittautua. Mutta kyllä se oli kivaa. Tykkäsin paljon enemmän siitä melkein nätistä Outista kuin tästä Outista, joka taas tänä aamuna minua peilistä katseli.