Kirjan jälkeen

Avainsana: Matkailu

  • Leipää ja sirkushuveja

    Tietotekniikka on sitten ihmeellistä. Vielä äsken tämä blogi ei toiminut ja nyt taas toimii. Kiitos Ilkan ja Pekan, että toimii. Jos minun pitäisi yksikseni älytä, mikä mättää ja miksi tietokoneesta tulee savua, olisin varmasti sormi suussa kaatamassa koneeseen bensaa. Makkaran voisin roihussa paistella.

    Ehken nyt ihan niin uuno ole, mutta ei se kauaksi jää. Toisaalta miksi pitäisikään osata? Kun minulla sattuu olemaan lähelläni sellainen ihminen, joka hoksaa nopeasti vian, korjaa sen alta aikayksikön ja pussaa päälle – en nyt puhu Pekasta – niin miksi vaivautuisin itse? Miksi mietiskelisin monta päivää, kokeilisin jotain ja lopulta sekoittaisin koneen totaalisesti?

    Tietenkin pitää itse osata edes jotain ja kai minä osaankin. Osaan sen vain paljon hitaammin kuin ne, jotka osaavat oikeasti. Onneksi minulla ja meillä kaikilla on jotain sellaistakin osaamista, jota ei ole ihan kaikilla. Osaan laittaa kohtalaisesti ruokaa tai ainakin niin, ettei tarvitse joka päivä lämmittää mikropitsaa. Osaan katsoa monia asioita markkinoinnin näkökulmasta ja piirtää abstraktit ideat kuvioiksi. Tänä aamunakin aloin jo mietiskellä, miten Etelä-Savon matkailussa voisi lähestyä segmentointia McGrathin (2001, 54) product platformin kautta.


    Tunnistettaisiin aluksi ne peruselementit, joista turistien matkat koostuvat. Niitä voisivat olla yleisellä tasolla majoitus, ruoka, kulttuuri, vesistö, kuntoilu, luonto ja niin edelleen. Nämä jokainen jakaantuisivat useampiin variaatioihin. Esimerkiksi majoitus koostuisi luksusmajoituksesta, hotelleista, mökeistä, telttailusta ja pitkäaikaisesta majoittumisesta. Kulttuuriin tulisi oopperaa, balettia ja taidetta. Vesistöön laivaristeilyjä, vierasvenesataman palveluita, kanoottiretkiä ja sellaista.

    Kun näitä osasia yhdistellään eri tavoin, saadaan tarjottua monille eri asiakasryhmille heidän toivomiaan ratkaisuja. Esimerkiksi kulttuurista kiinnostuneiden pakettiin tulisi majoitusta, kulttuuria eri muodoissaan ja ravintoa. Tämän segmentin sisällä olisi sitten erilaisia alasegmenttejä tai profiileja. Toiset tulisivat itse laulamaan oopperaan ja tarvitsisivat siksi pitkäaikaista majoitusta, olisivat kiinnostuneita käyttämään ravintolapalveluja vain silloin tällöin ja olisivat käytännössä töissä Savonlinnassa. Osa taas tulisi vain yhteen oopperaan, yöpyisi luksushotellissa yhden yön, söisi kalliilla parhaissa ravintoloissa, tulisi Savonlinnaan luksusjahdilla ja vaatisi käyttöönsä limousinen kuljettajineen.

    Vaikka nämä esimerkkiryhmät harvemmin surffaavat netissä ja hankkivat sieltä tietoa mahdollisuuksistaan, ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. Kun kävijä valikoisi esimerkiksi majapaikakseen keskitason mökkimajoituksen kolmeksi yöksi Järvisydämestä, silloin jo pitäisi matkailupalvelun automaattisesti ymmärtää, ettei tarjoa tälle matkustajalle limousinea oopperaan. Ehkä hän olisi kiinnostuneempi vaellusratsastuksesta tai melonnasta ja koko päivän kalastusretkestä, koska siihen kolmen yön majoitus antaisi sopivasti aikaa. Saattaisipa matkailijaa kiinnostaa myös laivamatka Savonlinnaan ruokailuineen ja Olavinlinnan käynteineen, vaikka ooppera ei häntä kiinnostaisikaan.

    Ainahan palveluun voi lisätä kentän, jossa matkustaja voi hypätä profiilista toiseen. Vaikka kalastus olisikin pääasiallinen syy tulla Saimaan rannalle, voi kalastajakin pynttäytyä yhtenä iltana parhaimpiinsa ja käydä oopperassa – ihan yleissivistyksen vuoksi.

    Kuitenkin jo yksinkertaisilla valinnoilla saataisiin kullanarvoista tietoa matkailijasta ja osattaisiin ehkä kohdistaa hänelle oikeita palveluja jatkossa. Jos majoituksen peruselementti ei kiinnosta, kyseessä on ehkä jonkun paikallisen luokse majoittuva vieras tai sitten ohikulkumatkalainen.

    Olipa syy mikä tahansa, aina kannattaa tarjota kävijöille peruutuslippuja oopperaan. Saadaan katsomon penkit täyteen ja kansalle sivistystä.

  • Sähköinen liiketoiminta

    Olen vähän pulassa. Mieli tekisi analysoida omaa aineistoa, mutta toisaalta pitäisi alkaa ottaa matkailukenttää haltuun. Äsken sain tietää, että tämänsyksyisen markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan luentoni aihe on muuttunut. Kun pari vuotta olen jaaritellut innovaatioista, nyt pitää jakaa sama aika kahteen: sähköiseen markkinointiin ja innovaatioihin.

    Eivätpä Kuopiossa arvanneet, että uusi avaus sopii minulle mainiosti. Kävin eilen keskustelemassa mahdollisista työkuvioista matkailualalla ja keskusteluissa tuli voimakkaasti ilmi tarve kehittyä nimenomaan sähköisen markkinoinnin tai yleisemmin sähköisen liiketoiminnan alueella matkailukontekstissa. Nythän minun pitää joka tapauksessa mietiskellä sähköisen liiketoiminnan kiemuroita, ja sopivasti voin luentoani varten etsiä esimerkit matkailusta.

    Luento on kuitenkin vasta marraskuun alussa. Sitä ennen pitäisi jo syyskuun kymmenes lähettää konferenssiesitys EBRF:ään. Mitäs minä kerron esityksessäni, jos en ehdi analysoida aineistoa? Kiperään pulmaan on siis olemassa helppo vastaus: analysoi aineistoa!

  • Se en ollut minä

    Viime torstain Joutsenlampi-baletti tarjosi meille Ilkan kanssa myös muuta nähtävää kuin itse esityksen. Kuten täällä blogissa kerroin, siirryimme väliajan jälkeen eturiviin. Melkein meidän vieressämme istui entiseltä tanssijattarelta pitkine kauloineen näyttänyt äiti, isä ja sellainen alle metrin pituinen poikalapsi. Lapsi oli ihan mukava tenava. Suu ammollaan katsoi balettia ja hurmasi myös orkesterin soittajatädit.

    Äitinsä ei ollut ihan niin hurmaava ilmestys. Jo baletin aikana hän yltyi raivokkaisiin aplodeihin jopa niin, että primadonnan kuuluisat 32 fouetté-liikettä jäivät pari kierrosta vajaiksi (Itä-Savo 9.8.2008).

    Baletin jälkeen tämä innokas katsoja villiintyi ihan täysin. Hän tömisteli jalkojaan, huusi monella kielellä kehuja ja kiitoksia, läpsytti voimallisesti käsiään yhteen ja villitsi siinä samalla lapsensa ja miehensä. Aluksi me vähän naureskeltiin esitykselle, mutta lopulta päätettiin, että on ehkä viisainta lähteä ensimmäisten joukossa pois katsomosta, ettei kukaan vain luule, että me Ilkan kanssa siellä hillutaan eturivissä.

    Olipa kerrankin viisas teko. Tämän aamun Itä-Savosta saimme sitten lukea, että täti lopulta kimpaantui myös järjestysmiehille, jotka olivat estäneet lähemmän kontaktin kapellimestarin kanssa. Siinä sivussa oli sitten tullut mäjäytettyä pariin otteeseen myös viatonta järjestysmiestä. Mies oli tullut rakkaansa apuun, ja vaikka olikin meinannut aluksi päästä karkuun, olivat kanssaihmiset polttaneet tämänkin hurjimuksen järjestysmiehille. En usko, että balettijuhlilla on kovin monesti aiemmin tarvittu poliisia, mutta nyt pariskunta oli järjestänyt kivasti majoituksen paikallisen poliisin huomissa.

    Lehdessä ei puhuttu mitään pojanpallerosta. Edesvastuutonta, että noin vähästä sekoavilla vanhemmilla oli mukanaan vielä ihan pieni lapsi. Lapsen varjolla kai nämä kipittivät eturiviin ja olivat siinä vaaraksi orkesterille ja tanssijoille. Kauhea ajatella, mitä vahvemmat nautintoaineet ja voimakkaammat kokemukset saavat aikaan, jos pelkkä baletti kirvoittaa vanhemmat noin äärimmäisiin tekoihin.

  • Hetkutusta Helsingissä

    Hurautettiin Ilkan kanssa mutka Helsingissä lauantaina. Ensin käytiin Ikeassa, mutta vieläkään en oikein syttynyt ruotsalaisketjun tarjonnalle. Ostettiin kuitenkin se, mitä pitikin eli muutamia muovilaatikoita vaatehuoneeseen.

    Ilkka hoksasi, että voitaisiin käydä Heurekassa ennen kuin mennään Lintsille. En ole käynyt Heurekassa aiemmin, ja vaikka aluksi harmittelin mielessäni, että menee kallista hurvitteluaikaa hukkaan, oli Heurekan visiitti tosi mukava. Kolmikymppiset loivat Heurekassa nahkansa ja palasivat takaisin lapsuuteen. Vedettiin suolisukkahousuja, vaihdettiin formula-autoon rengas, vedettiin köyttä, poljettiin pyörällä nuoralla ja lopuksi otettiin hiki pintaan polkuformulakisoissa.

    Ilkka onnistui hankkimaan itselleen huonon olon sellaisessa lasten leikkikenttälelussa, jossa pyöritään ympäri hurjaa vauhtia. Ei olisi enää tarvittu Lintsin laitteita, mutta niin vaan Ilkka urheasti kävi läpi kaikki hurjimmat vehkeet vielä Lintsilläkin. Jos minua yhtään tuntee, voi arvata helposti, kuka istui aina vieressä:)

    Lintsin uutuus, Kirnu, oli minusta vähän pettymys. Se näytti tosi hauskalta. Ajattelin, että viimeistään Kirnussa vatsan sisältö kirnutaan voiksi tai muiksi tuotteiksi, mutta ei. Ensin jouduimme odottamaan monta minuuttia jonossa. Sitten piti ähistä ja puhista ja venyttää koko puolitoistametrinen vartalonsa äärimmilleen, että yltää nousemaan koko vehkeeseen. Seuraavaksi odoteltiin, että varmasti kaikki remelit ovat tosi tiukasti kiinni. Itse kirnuaminen kestikin sitten vain parisenkymmentä sekuntia. Kamala härdelli ennen ajoa ja sitten yksi silmukka taivaalla ja pois.

    Paras vehje oli ehkä perinteinen Viking-vene. Käytiin siinä kahdesti, ja vaikkei minulla voinut tuntua ihan siellä, missä Ilkalla, minunkin vatsanpohjassani tuntui hauskoja kutitteluja, kun vene heilahteli puolelta toiselle. Salama-vuoristorata oli ihan jees, mutta sinne piti jonottaa yli kymmenen minuuttia, mikä söi vähän innostusta. Salaman hyvä puoli oli sen tosi luonnollisen tuntuinen liikehdintä. Samaa ei voi sanoa Kiepistä. Se vatkasi kyytiläisiä niin, että päät kolisivat hervottomasti turvakaariin. En tykkää.

    Lintsin vehkeet ovat aika perinteistä sorttia. On varmaan melko hankala keksiä enää mitään uutta varsinkin, kun huvipuistoalue käy ahtaaksi. Saipa sitä tuollakin pään vähäksi aikaa sekaisin. Vatsa ei mennyt, vaikka lopuksi vetäisin melkein koko hattaran kitusiin.

  • Miss märkä T-paita ja vähän muutenkin

    Kun ei kirjoita blogia vähään aikaan, uudelleen aloittaminen on hurjan vaikeaa. Pitäisi kirjoittaa koko ajan, mutta mökiltä se on vähän vaikeaa. Lähdimme sitten kuitenkin mökille juhannuksen viettoon, vaikka molemmat olimme kipeitä juuri ennen mittumaaria. Tauti ei pahemmin haitannut. Mitä nyt vähän nenä vuoti ja köhä kutkutti kurkkua. Uskaltauduimme muutaman kerran järveenkin. Minä kerran vaatteet päällä.

    Mistähän sen aloittaisi? Ilkka osti viime kesänä kajakin ja houkutteli minuakin testaamaan sitä. En nyt muista, miksi melontahommat jäivät viime kesältä, mutta nyt uskaltauduin pulkkaan, vaikka aluksi pistin vähän hanttiin. Ensin Ilkka antoi minun kuivaharjoitella maalla. Melonta-asento on tosi omituinen. Polvet surtussa kajakin reunoissa ja jalat edessä. Olo on vähän merenneitomainen – jalat ahdistettuna yhteen lahkeeseen.

    Ihme ja kumma mutta pääsin kajakkiin ensi yrittämällä myös vedessä enkä vielä edes kastunut. Siinä sitten loiskuttelin melalla ja Ilkka huuteli ohjeita laiturilta. Aallokko oli melkoinen. Vaahtopäät pärskyivät rantakiville, ja minä tyttö se vaan meloskelin edestakaisin rannan myötäisesti.
    Kahdeksikko sujui melkein paremmin kajakilla kuin moottoripyörällä.

    Olisi vaan pitänyt harjoitella myös rantautumista ennen kuin tuuli yltyi. Ensin ohjasin kajakin keulan laituriin ja sitten Ilkan tiukkojen ohjeiden myötä onnistuin jotenkin sompailemaan sen rantaan. Ilkka yritti viimeiseen asti ottaa minua kiinni, mutta niin vaan mulahdin järveen. Kova aikomus oli loikata näyttävästi kajakista kuivalle maalle. Siinäpä sitten tyttö oli märissä vaatteissaan ja surkea ilme naamallaan. Taisin mainita jotain viimeisestä melontakokeilusta, mutta tosi asiassa se oli niin kivaa, että voisin vielä harkita uusintayritystä. Hurjan sulavasti puikkelehdin aaltojen seassa, mutta miten sitä voisi vielä päästä kuivana rannalle? Ehkäpä apu löytyy melontaoppaasta…

    Vaikka nuha ei ihan Vesannolle jäänytkään, oli meillä hurjan mukavaa ihan kahdestaan. Rauhassa saunottiin ja grillattiin, paistettiin muurinpohjalättyjä ja nukuttiin pitkään. Siinä se sielu lepää – oman kullan kainalossa luonnonhelmassa.