Kirjan jälkeen

Vuosi: 2007

  • Pöksyttä konferenssiin

    Sitä ei aina uskoisi, mitä kaikkea väikkärin kirjoittamiseen liittyy. Vietin juuri ikävän pari tuntisen shoppaillen. Tai olisi pitänyt shopata, mutta kun en osaa niin en osaa. EBRF-konferenssi on viikon päästä eikä minulla ole mitään päällepantavaa. Tämä ei ole naisellista marinaa vaan ihan aitoa hätää.

    Maratonharjoittelu sai aikaan sen, että jokunen kilo jäi viime talveen. Sen myötä vähänkin istuvammat ns. paremmat vaatteet kävivät vähemmän istuvimmiksi ja ns. hopparimalleiksi. Joku voisi olla tyytyväinen, mutta minulle vaatekaapin uusiminen tuottaa suurta tuskaa.

    Jos jotain inhoan niin vaatteiden sovittelua. Minulle sopisi aivan mainiosti postimyyntishoppaus, mutta kun on takamusta ja on reittä ja on lyhyttä jalkaa ja on vaikka mitä, niin eihän ruotsalaisille 180-senttisille standarditypyköille halpamaissa pikkukätösin ommellut vaatteet istu viereenkään.

    Nyt on verensokeri alhaalla, vaatteet ostamatta ja työt tältä päivältä tekemättä. Pakko ryhtyä hommiin, että saan tehtyä edes jotain ennen kuin muru tulee töistä kotiin.

  • Elämää maratonin jälkeen

    MaratontuuletusJuoksin elämäni ensimmäisen maratonin reilut kaksi viikkoa sitten. Loppuaika ei hymyilytä, mutta maaliintulo naurattaa nyt ihan yhtä paljon kuin silloin. Oli tosi helppo tuuletella, kun jalat olivat kunnossa ja mieli virkeä.

    Aivan kuvan tapaisiin fiiliksiin en ole vielä maratonin jälkeen päässyt. Lenkkeily ei tunnu mukavalta ja jalat painavat tonnin kipale.

    Äsken yritin urhoollisesti tehdä vauhtileikittelytreeniä Olavinlinnan kupeessa. Komea maisema, mukavia ihmisiä ja kyllähän se jalkakin nousi jonkin verran. Kipaisin Kyrönniemen (kaipa se se oli) kentällä pari kierrosta ja nousin katsomon rappuset viisi kertaa. Yritin tehdä keveitä rullauksia ja vielä kotiovella innostuin spurttailemaan pariin kertaan raput ylös, mutta siltikään ei tunnu hyvältä.

    Raahustin kuitenkin 48 minuuttia keskisykkeellä 142 ja maksimilla 183. Sykkeet ovat pysyneet maratonin jälkeen tosi alhaalla. Minulla nousee sählyssä syke parhaimmillaan 200 pintaan ja viime kevään puolimaratonillakin muistaakseni 193:een. Mistähän noin alhainen maratonin jälkeinen syke johtuu? Maratonista on kuitenkin jo kaksi viikkoa, ettei sen pitäisi enää vaikuttaa. Outoa mutta parempi, että sydän ylipäänsä lyö, vaikka sitten hitaasti.

  • Utajärvellä ei mitään uutta

    Kuinkas sitten kävikään? Viikonloppu vierähti, eikä uusi blogini edennyt riviäkään. Eipä edennyt väikkärikään. Syy on niinkin naisellinen kuin metsästys.

    Lauantaina oli hirviporukan palaveri ja talkoot, ja siinä ampumalavaa rakennellessani sain tietenkin lapiollisen sahanpurua silmään. Ammuin vielä silmäpuolena harjoituksissa elämäni ensimmäisen kerran liikkuvaa (pahvi)hirveä, ja jopa osuin kohtalaisesti. Silmää kuitenkin kaihersi niin paljon, että isä ja Suvi yrittivät vuoron perään kääntää silmäluomeani ympäri ja tutkailla, mikä moska siellä näköelintä vaivasi. Illalla piti sitten jo käydä paikallisen vanhainkodin akuuttiosastolla. Ei auttanut. Silmään jäi pöpö.

    Hyvällä omalla tunnolla jätin artikkelien lukemisen sunnuntainakin väliin ja lähdin lintumetsälle. Lieneekö vika ollut puutteellisessa näköaistissa, vai miksi en nähnyt linnun lintua koko päivänä? Hirvikoirapentu Awa löysi parhaimmillaan toisen metsänaisen, Airin, mutta hirviä se ei löytänyt. Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa harjoitella ennen hirvenmetsästystä.

  • Alku aina vaikea

    Hmm. Kuinka aloittaa elämänsä ensimmäinen blogi? Hurjat paineet. Koko maailma saa todeta idioottimaiset ajatuksesi tai ainakin sinä, joka tänne eksyit.

    Olin vielä eilen varma, että minulla olisi jotakin sanottavaa, mutta nyt ei tule enää mitään mieleen. Ehkäpä siirrän aloituksen huomiseen…