Vuosi: 2007

Pitää heti raportoida Elli-koiran tämänpäiväisestä uroteosta. Elli on norjan harmaahirvikoira – jo ikäleidi. Ellillä on ollut parin viime vuoden ajan outo sairaus. Se ei syö juuri mitään, mutta turpoaa kuin pallo. Kilpirauhaset ja cushingin tauti on tutkittu, mutta mitään elimellistä syytä ei ole löytynyt. Se vain lihoo ja lihoo ja siinä sivussa masentuu, kun ei jaksa liikkua.

Tänä aamuna, heti sen jälkeen, kun isä pelasti kiinni jumittuneen Ellin kopin alta, Elli pääsi kaikesta ylipainosta huolimatta Awan kanssa hirvimetsälle. Ellille laitettiin vanha tutkapanta ja Awa sai koira-gepsin. Olisi pitänyt laittaa toisinpäin…

Elli katosi jo puolen tunnin kävelyn jälkeen omille teilleen. Isä tutkasi sitä pari kertaa ja tuli siihen tulokseen, että ryökäleen mötkylä makaa autolla. Awa tuli meidän matkassa ja oli heti korvat höröllä, jos reppu vähän rapisi.

Kävelimme melkoisen lenkin metsässä ja ehdimme juoda parit teehörpyt. Isä oli juuri katselemassa sopivaa tervaskantoa makkaratulia varten, kun metsästä kuului haukkumista. Isä kuunteli ja ihmetteli, kenen koira on näin lähellä. Minun mielestäni se oli ihan selvästi Ellin ääni. Ellin ääni on madaltunut liikakilojen myötä, mutta kyllä se Elliltä kuulosti. Isä kaivoi vanhan tutkan esiin ja niinhän se oli meidän Ellin pullero. Oli löytänyt hirven ja onnistunut vielä pysäyttämään sen.

Siinä unohtui makkarat ja tervaskannot. Kiireesti vaihdettiin asetta. Minä kannan aina kevyempää Tikkaa ja isällä on kiikaritähtäiminen puoliautomaatti-Browning. Osaan ampua paremmin isän aseella, ja siksi päädymme usein vaihtamaan asetta tosipaikan tullen.

Sitten siitä vain hiippailemaan kiireesti haukun suuntaan. Isä kiersi vähän pohjoisempaa ja minä menin suoraan. Harmi vain, ettei Ellin kunto enää riitä pitämään hirviä paikallaan, vaikka tämä hirviyksilö taisi olla tavallista kärsivällisempää sorttia.

Haukku häipyi aina välillä ja minä kuulostelin uutta suuntaa. Awa pyöri jaloissa. Sen olisi pitänyt älytä lähteä Ellin kaveriksi, mutta parhaimmillaankin kävi vain 170 metrin päässä. Taitaa olla liian ihmisrakas hirvikoiraksi.

En päässyt koskaan ampumaetäisyydelle enkä edes näköetäisyydelle. Kävin jo mutkan tielläkin, kun haukku alkoi taas kuulua ja minä säntäsin takaisin metsään. Lopulta isäkin antoi periksi ja paistelimme ne isän kaipaamat makkarat.

Sitten lähdettiin etsimään Elliä. Ajeltiin yhden metsäautotien päähän ja isä lähti kävelemään tutkan osoittamaan suuntaan. Minä jäin päivystämään autolle.

En kehdannut seisoa auton vieressä sateessa ja kylmäkin alkoi tulla, joten istahdin autoon odottamaan. Isä soitti ja kuiskaili koordinaatteja. Minun piti ottaa aukaisupuukko isän repusta, kivääri ja oma reppu mukaan ja lähteä Ellin uuden haukun suuntaan.

Helpommin sanottu kuin tehty. Isä oli tietenkin vienyt Tikan, mutta myös puoliautomaatin lippaan. Piti ottaa panokset taskuun ja toivoa, että yksi panos piipussa riittää, jos ampumatilaisuus tulee.

En ehtinyt kauas, kun isä jo soitti, ettei tarvitse tulla. Elli oli vielä haukkunut, mutta kun se oli huomannut isän, se oli tullut siihen tulokseen, että haukut on haukuttu tältä päivältä ja on aika lähteä omaan mökkiin nukkumaan.

Vaikka Ellillä on reilut kymmenen kiloa ylipainoa ja liikkuminen on vaivalloista, hirvikoiran vaistot toimivat yhä. Sitä jaksaa vanhempi ja huonokuntoisempikin koira juosta, jos virikkeet ovat hyvät.

Nyt Elli nukkuu tyytyväisenä mökissään jalat hierottuina ja hyväksi paijattuna. Kohta nukkuvat myös isäntä ja emäntä.

Hirvimetsällä ei mitään uutta. Tänään meni ihan yhtä hyvin kuin eilenkin eli ei edes nähty yhtään hirveä. Awa juoksenteli jaloissa melkein koko päivän ja otti tirsat nuotiolla.

Tähänastisen kokemuksen perusteella Awaa kiinnostaa enemmän käsijarru ja puulastut kuin hirvet. Päättelin tämän käsijarrunkahvaan ilmestyneistä hampaanjäljistä ja omakohtaisesta havainnosta, jossa Awa jauhoi puulastua kuin purkkaa. Tosin isä oli kauhonut hetkeä aiemmin samalla lastulla kurkkusalaattia makkaransa päälle.

Jotain se on jo oppinut. Awa nimittäin. Se ei enää hauku ojan väärällä puolella, että tulkaa hakemaan, en pääse yli. Eilen se räksytti jokaisen vähänkään vuolaamman ojan takana ikäväänsä. Tänään ei tainnut kuulua kuin pari kiukkuhaukkua ja sitten koira oli jo oikealla puolella ojaa.

Jotain olemme me ihmisetkin oppineet. Kärkkäri-makkara on hirveän ällöä ja me heitettiin se isän kanssa metsään. Ei tullut ekotekoa, koska makkarassa on niin paljon suolaa, että se säilyy ainakin ensi vuoteen. Onpahan eväät valmiina, jos eksyy samalle nuotiopaikalle.

Hieman on väsy. Seminaaripäivän jälkeen keitettiin laitoksella kahvit ja alettiin miettiä uuden liittoyliopiston KTM-tutkintorakennetta. Saatiin lyhyessä ajassa aika hyvä paketti markkinoinnin linjauksista innovaatioiden liiketoimintaan liittyen. Suunniteltu kokonaisuus sopisi minulle niin hyvin, että pitäisikö vielä siirtyä perusopiskelijaksi? Aika paha olisi, jos itse opettaisi kurssilla, jonka etupulpetissa toinen skitsofrenian hampaissa kipristelevä persoonani istuisi.

Iltaohjelma menikin sitten uusiksi. Uuden-Seelannin konferenssimatkan järjestelyt muistuttivat olemassa olostaan, ja oli ihan pakko alkaa tosissaan miettiä, mitä me siellä teemme, missä yövymme ja millä pelillä liikumme paikasta toiseen. Nyt voi sanoa rehellisesti, että työ haittaa harrastuksia. Harmittaa, että kolme päivää ja ainakin neljä yötä menee konferenssin takia ihan hukkaan.

Konferenssi on kuitenkin se syy, miksi koko maahan edes lähden ja raahaan miehenkin sinne mukanani. Häntä ei kylläkään tarvinnut kovin paljon houkutella.

Matkasuunnitelmaan sisältyy nyt ainakin valasretki Kaikourassa ja benjihyppyä Queenstownissa. Se on taatusti upea matka ja vielä kun recordiin napsahtaa samalla reissulla uusi konferenssijulkaisu niin hipsheijaa – tämä tyttö on tyytyväinen!

Näyttää siltä, että nykyisin ei tarvitse paljon televisiota tuijotella, sillä illat ovat niin himpuran kiireisiä. Nytkin pyykit lojuu koneessa ja likaiset lattialla, mutta silti pitäisi jo aloittaa HTM-kurssin muokkaus viime vuodesta. Suunnitelma on päässä valmiina, mutta toteutus ontuu. Otan siis pyykit koneesta ja ryhdyn hommiin. Likaiset vaatteet toimittakoon edelleen maton virkaa.