Kävin maanantaina hankkimassa kortin salille. Olisin mennyt salillekin, mutta asiakaspalvelu oli sen verran kökköä, että jätin menemättä. Ihan kiva typsykkä. Kertoili jumpista ja muusta, mutta ajatteli varmaan, että pelkkä kortti ja maksusuoritus riittävät minulle salilla käymiseksi. Oikein kyselin, että missähän täällä mahtaa olla mitäkin, mutta tyttö sanoi vain, että kaikki löytyy tuolta noin ja viittilöi jonnekin tyhjyyteen. Toivotti hän sentään tervetulleeksi saliohjaukseen torstaina.
Olin eilen menossa samaiselle salille kiertoharjoitteluun, mutta jätin menemättä. En sen vastaanoton tytön takia vaan mystisen kurkkukivun, joka vaivaa silloin tällöin. Tänään kurkku on taas parempana ja tietenkin juuri tänään minä olen menossa näyttämään sitä lääkärille. Turha reissu, sanon ma. Kysyvät, onko kuumetta ja kun ei ole niin sitten sanotaan, että voi voi, semmoista se on. Ota vaikka lämmintä mehua.
No joo, mutta kurkkukipua omituisempaa on tämä jatkuva väsymys. Välillä tuntuu, että alan jo pikku hiljaa heräillä, mutta sitten taas nukahdan. Harmittaa Ilkan puolesta, kun vaivun aina välillä horrokseen ja tuijotan tyhjyyteen. Ei huvita kuntoilla eikä tehdä töitä. Nukkumisesta on tullut lempiharrastus ja sen parissa viettäisin mieluusti vaikka koko päivän. Omituinen olo.
Läski pitäisi saada hyllymään urheilun tahtiin, mutta kun ei niin ei. Minusta on tullut mestari selittämisessä. Ei ole lunta, ei voi hiihtää. On liukasta, ei voi juosta. On kurkku kipeä, ei voi mennä salille. Väsyttää, ei voi tehdä mitään.
Vielä minä tästä tokenen. Nyt ainakin loppuu selittelyt, kun lääkärisetä sanoo, että luulosairas olet. Mene ja urheile.