Kategoria: Arviot

Taas pari leffa-arviota viime ajoilta. Aloitetaan hyvistä. 127 tuntia ei ole työllistänyt montaa Hollywood-staraa, mutta tositapahtumiin perustuva juoni piti otteessaan alusta loppuun. Se, mikä väijyi ainoana mahdollisuutena katsojan mielessä heti juonen kohokohdan jälkeen, lopulta tapahtui. Paljastamatta liikaa – tein sen jo – on pakko sanoa, että päähenkilön optimismissa olisi meille kaikille paljon opittavaa. Kurjistakin tilanteista voi selvitä voittajana. Loistava leffa, ei voi muuta sanoa! Neljä tähteä.

[xrr rating=4/5]

Angelina  Jolien ja Johnny Deppin uutta The Tourist-elokuvaa on moitittu kilpaa. Kritiikin vuoksi se meinasi jäädä meiltäkin katsomatta, mutta onneksi päätettiin katsoa ”vähän alkua”. Angelina turbohuulineen oli uskottava femme fatale ja Johnny loistava kuten aina ennenkin. Tällä kertaa hän oli hupsahtaneen ihastunut matematiikanopettaja. Venetsia näytti elokuvassa parhaat puolensa, mutta enpä haluaisi italialaisen kanavakaupungin jokiin uimaan. Yök.

[xrr rating=3.5/5]

Numerot muodissa

Näyttää siltä, että nyt on muotia antaa leffoille numeraalinen nimi. On 127 tuntia, ja on 2:22 ja sitten on vielä simppeli nimi 13. Näistä 127 vie voiton, mutta ihan hyvä oli myös 13. Kolmentoista juoni on tosi outo. Voisikohan ihminen joutua helpon rahan perässä sellaiseen kiipeliin oikeassa elämässä? Älä lue, jos et halua tietää, mutta päähenkilö joutuu eräänlaiseen venäläisen ruletin variaatioon, jossa ei ammuta itseä vaan piirileikin seuraavaa osapuolta. Ei siis pylly vasten pyllyä pum-pum vaan pyssy vasten palloa, pum-pum. Kannattaa katsoa.

[xrr rating=3/5]

2:22 on sitten taas ihan surkea tekele vuodelta 2008. Juoni on ihan täynnä mokia. Jos hotellia ollaan ryöstämässä ja asiakas haluaa pullon kuohuvaa, eikö olisi helpointa ottaa pullo hyllystä ja toimittaa se janoiselle? Tai jos melusta valitetaan niin kannattaisiko kopsauttaa ovelle ja pyytää älämöijiä hiljenemään? Mutta ei, elokuvissa asiat eivät tapahdu niin kuin Strömsössä. Huonostihan siinä sitten käy. Ei kannata katsoa. Ihan typerä leffa.

[xrr rating=1/5]

Pöljää kauhua

Mutta on niitä typerämpiäkin. Paranormal Activity oli aikoinaan ihan jännä ja erilainen kauhuleffa. Sen takia odotin kakkososalta paljon, mutta voi veljet! Alku oli maailman tylsin. Ihan kuin olisi katsonut presidentin uudenvuoden puhetta. Kaapinovet aukeavat ja kellarinovi paukkuu. Scary… Elokuvassa pelotti eniten se, selviääkö perheen koira. Se olikin ainoa, joka tuntui välittävän Hunter-vauvasta. Kai tällekin leffalle joku tähdenssakara pitää antaa. Saakoon siis puolikkaan tähden.

[xrr rating=0.5/5]

I spit on your grave olikin sitten vähän pelottavampi kauhuleffa tai ainakin ällöttävä. Älä katso tai katso, mutta kelaa ensin alun kauheudet yli. Ensin naiskirjailijalle käy huonosti ja sitten hän palaa kostamaan. Pahikset pääsevät ihan liian helpolla. Vain yhdestä orista tulee ruuna. Se oli sille ihan oikein. Minä katsoin välillä tyynyn takaa, ja välillä Ilkan piti kelata leffaa eteenpäin. Sylkyelokuva oli mennen tullen parempi kuin Paranormal activity 2.

[xrr rating=3/5]

Nöyryyttävä nuoruus

You again oli… voi itku. Pitääkö lukioaikojen taakkaa kantaa harteillaan koko ikänsä? Jos rillipäinen finninaama on päässyt New Yorkin PR-toimiston varatoimitusjohtajaksi, onko pakko nöyrtyä taas samaan lukiorooliin vanhan cheerleader kapteenin edessä? Olen aivan varma, että jos joutuisin luokkatapaamiseen, minäkin taantuisin lukio- tai, vielä pahempaa, yläasteaikojen tasalle. Oikein tuntuu, kun naama täyttyy näppylöistä ja mieli alkaa ahdistua. Onneksi kaikki päättyy hyvin – again.

[xrr rating=1.5/5]

Kannattaa siis katsoa Tourist, 127 tuntia ja jännityksen ystävien vielä 13 ja I spit on your grave. Välttele elokuvia Paranormal activity 2 ja 2:22, jos et halua pilata iltaasi. Ja komedian ystäville ylimääräinen helmi, jonka katsoimme jo aikaisemmin: Lomaterapiaa.

…

EDIT 6.2.2011 klo 23.17

Lisätäänpä vielä yksi hauskuus. Due date – lasketttuaika on ihan mukiinmenevä huumoripläjäys. Tosikkomiehen vaimo on synnyttämässä ja erinäisten vaikeuksien tuleva isä joutuu automatkalle permispäisen wanna-be näyttelijän kanssa. Nyt kun  yritän miettiä jälkeenpäin hauskinta kohtausta, ei tule mieleen yhtään mitään. Leffassa ei ollut mitään mestarillisia oivalluksia, mutta kyllä siinä saa pari kertaa nauraa, ja se on jo hyvä se nykypäivän komedioille.

[xrr rating=2/5]

Meillä katsotaan paljon elokuvia. Aika usein käy niin, että minä nukahdan ja Ilkka ainakin sanoo katsovansa leffat loppuun. Ajattelin kerran, että olisi kiva kirjoittaa arvioita  leffoista ja härpäkkeistä ihan tavallisen ihmisen silmin tarkasteltuna. Nytpä tartun härkää sarvista, ja tällään tänne blogiin uuden kategorian eli arviot. Sinne tulee arvioita ja käyttökokemuksia kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Ensin kuitenkin leffoja.

Marmaduke nakratti ajoittain

[xrr rating=2.5/5]

Marmaduke – tuo hömelöistä koirista hömelöin – kertoo oivasti allekirjoittaneen leffamausta. Ei haittaa, vaikka kohderyhmänä olisivat enimmäkseen lapset, eikä haittaa, jos kyseessä olisi piirretty (nyt ei ole). Puhuvat koirat vähän haittaavat.

Vaikka meidän Heta osaa puhua – ja kaikki muutkin koirat – ei Hetan suu liiku sanojen tahtiin. Hetan puheet ovat enimmäkseen ääneen ajatteluja kuin puhetta. Marmadukessa koirien suut liikkuivat sanojen tahtiin, mutta muuten hölmö tanskandogin ja mastiffin sekoitus oli hassunhauska hurtta.

Melkein eniten nauratti se kohtaus, jossa Marmaduke istui pikkuruisessa minissä niin, että pää oli kattoluukusta ulkona. Toki muotitietoisella hurtalla oli aurinkolasit päässä.

Outin asteikolla, jossa maailman huonoin elokuva Frozen edustaa nollan tähden ja yksi parhaista, Se7en viiden tähden elokuvaa, Marmaduke sijoittuu huumorimielessä neloseen ja juonellisesti kahteen ja puoleen tähteen.

Ei kovin neropatti

[xrr rating=1.5/5]

Neropatin päiväkirja, Diary of a wimpy kid oli nolaamiselokuva. Elokuvan pääesittäjä joutui, raukkaparka, jatkuvasti noloihin tilanteisiin. Milloin ärsyttävä lettipää antoi köniin, milloin herttainen lyllerö pyysi isojen poikien kuullen leikkimään ja muutenkin homma karkasi jotenkin käsistä.

Jos amerikkalainen koulu on todella niin julma paikka ihmislapselle kuin se tässä leffassa näyttäytyy, niin ei ihme, että amerikkalaiset ovat yleisesti ottaen kaksinaismoraalista kansaa. Anteeksi tyhmä yleistys.

Outin asteikolla puolitoista tähteä. Sopii lauantai-iltapäivän perhe-elokuvaksi.

Kivenharmaata

[xrr rating=2/5]

Ja sitten katsottiin oikein tähtinäyttelijöiden miehittämä Stone. Robert De Niro oli jonkinsortin psykologi, Edward Norton vapaudesta haavaileva vanki ja Milla Jovovich hänen vamppimuijansa. Kun psykologi seisoo vangin vapauden tiellä ja vangilla on siviilissä kaunis vaimo, voi leffan juonen arvata aika helposti.

Tämä leffa ei ollut edes mielenkiintoinen tai ajatuksia herättävä. Oikeastaan päällimmäinen ajatus oli se, että Jovovich muistuttaa häiritsevästi Jenni Vartiaista, mikä ei tässä tapauksessa suinkaan ole hyvä asia. Tuollaisten naisten vuoksi, siis leffan Lucettan kaltaisten naisten, hameväki on tuomittu olemaan kakkoskastia hamaan tulevaisuuteen.

Surkeastihan siinä lopulta kävi, mutta niin oli arvattavissakin. Kaksi tähteä ikävän yksitoikkoisesta elokuvasta, johon oli tehty tekotaiteellinen juoni.

80-luvun kuteet

[xrr rating=3/5]

Ja sitten katsottiin vielä huumoria. Kauhean kankkusen (The hangover) jälkeen Kasarikankkuselle eli Hot tub time machinelle asetettiin jo etukäteen hirveät paineet, mutta leffa ei päässyt ihan samaan fiilikseen. Olihan se ihan hauska. Kaikki mahdolliset pojat on poikia -huumorin vivahteet oli käytössä, mutta ehkä hauskinta oli ihmetellä 80-luvun nuorison vaatteita.

On se vaan hyvä,  ettei tarvitse enää samanlaisiin makkarankuoripukuihin sonnustautua luikertelurinteessä. Ei sillä, että minä olisin luikertelua viime aikoina harrastanut, mutta jos harrastaisin, niin mieluummin seuraisin snoukkaväen muotia kuin kultaista 80-lukua. Lökäpöksyihin mahtuu paljon paremmin lämpimät villahousutkin!

Aikamatkustus muuttaa tietenkin maailmaa ja  Googlekin oli lopulta Lougle. Siitä ja parista muusta hauskasta yksityiskohdasta kolme tähteä. Sopii hetkeen, jolloin elämä ahdistaa ja on muutenkin ankeaa.

Tätä parempia hassutteluja viimeaikaisista leffoista ovat esimerkiksi Kick-Ass, Little Fockers (Pienin painajainen perheessä) ja parhaillaan leffassa pyörivä The Green Hornet, jonka kävimme Ilkan kanssa katsomassa 3D:nä viikko sitten. Ja se 3D: Aivan yliarvostettua tohotusta.