127 tuntia 2:22

Taas pari leffa-arviota viime ajoilta. Aloitetaan hyvistä. 127 tuntia ei ole työllistänyt montaa Hollywood-staraa, mutta tositapahtumiin perustuva juoni piti otteessaan alusta loppuun. Se, mikä väijyi ainoana mahdollisuutena katsojan mielessä heti juonen kohokohdan jälkeen, lopulta tapahtui. Paljastamatta liikaa – tein sen jo – on pakko sanoa, että päähenkilön optimismissa olisi meille kaikille paljon opittavaa. Kurjistakin tilanteista voi selvitä voittajana. Loistava leffa, ei voi muuta sanoa! Neljä tähteä.

[xrr rating=4/5]

Angelina  Jolien ja Johnny Deppin uutta The Tourist-elokuvaa on moitittu kilpaa. Kritiikin vuoksi se meinasi jäädä meiltäkin katsomatta, mutta onneksi päätettiin katsoa ”vähän alkua”. Angelina turbohuulineen oli uskottava femme fatale ja Johnny loistava kuten aina ennenkin. Tällä kertaa hän oli hupsahtaneen ihastunut matematiikanopettaja. Venetsia näytti elokuvassa parhaat puolensa, mutta enpä haluaisi italialaisen kanavakaupungin jokiin uimaan. Yök.

[xrr rating=3.5/5]

Numerot muodissa

Näyttää siltä, että nyt on muotia antaa leffoille numeraalinen nimi. On 127 tuntia, ja on 2:22 ja sitten on vielä simppeli nimi 13. Näistä 127 vie voiton, mutta ihan hyvä oli myös 13. Kolmentoista juoni on tosi outo. Voisikohan ihminen joutua helpon rahan perässä sellaiseen kiipeliin oikeassa elämässä? Älä lue, jos et halua tietää, mutta päähenkilö joutuu eräänlaiseen venäläisen ruletin variaatioon, jossa ei ammuta itseä vaan piirileikin seuraavaa osapuolta. Ei siis pylly vasten pyllyä pum-pum vaan pyssy vasten palloa, pum-pum. Kannattaa katsoa.

[xrr rating=3/5]

2:22 on sitten taas ihan surkea tekele vuodelta 2008. Juoni on ihan täynnä mokia. Jos hotellia ollaan ryöstämässä ja asiakas haluaa pullon kuohuvaa, eikö olisi helpointa ottaa pullo hyllystä ja toimittaa se janoiselle? Tai jos melusta valitetaan niin kannattaisiko kopsauttaa ovelle ja pyytää älämöijiä hiljenemään? Mutta ei, elokuvissa asiat eivät tapahdu niin kuin Strömsössä. Huonostihan siinä sitten käy. Ei kannata katsoa. Ihan typerä leffa.

[xrr rating=1/5]

Pöljää kauhua

Mutta on niitä typerämpiäkin. Paranormal Activity oli aikoinaan ihan jännä ja erilainen kauhuleffa. Sen takia odotin kakkososalta paljon, mutta voi veljet! Alku oli maailman tylsin. Ihan kuin olisi katsonut presidentin uudenvuoden puhetta. Kaapinovet aukeavat ja kellarinovi paukkuu. Scary… Elokuvassa pelotti eniten se, selviääkö perheen koira. Se olikin ainoa, joka tuntui välittävän Hunter-vauvasta. Kai tällekin leffalle joku tähdenssakara pitää antaa. Saakoon siis puolikkaan tähden.

[xrr rating=0.5/5]

I spit on your grave olikin sitten vähän pelottavampi kauhuleffa tai ainakin ällöttävä. Älä katso tai katso, mutta kelaa ensin alun kauheudet yli. Ensin naiskirjailijalle käy huonosti ja sitten hän palaa kostamaan. Pahikset pääsevät ihan liian helpolla. Vain yhdestä orista tulee ruuna. Se oli sille ihan oikein. Minä katsoin välillä tyynyn takaa, ja välillä Ilkan piti kelata leffaa eteenpäin. Sylkyelokuva oli mennen tullen parempi kuin Paranormal activity 2.

[xrr rating=3/5]

Nöyryyttävä nuoruus

You again oli… voi itku. Pitääkö lukioaikojen taakkaa kantaa harteillaan koko ikänsä? Jos rillipäinen finninaama on päässyt New Yorkin PR-toimiston varatoimitusjohtajaksi, onko pakko nöyrtyä taas samaan lukiorooliin vanhan cheerleader kapteenin edessä? Olen aivan varma, että jos joutuisin luokkatapaamiseen, minäkin taantuisin lukio- tai, vielä pahempaa, yläasteaikojen tasalle. Oikein tuntuu, kun naama täyttyy näppylöistä ja mieli alkaa ahdistua. Onneksi kaikki päättyy hyvin – again.

[xrr rating=1.5/5]

Kannattaa siis katsoa Tourist, 127 tuntia ja jännityksen ystävien vielä 13 ja I spit on your grave. Välttele elokuvia Paranormal activity 2 ja 2:22, jos et halua pilata iltaasi. Ja komedian ystäville ylimääräinen helmi, jonka katsoimme jo aikaisemmin: Lomaterapiaa.

EDIT 6.2.2011 klo 23.17

Lisätäänpä vielä yksi hauskuus. Due date – lasketttuaika on ihan mukiinmenevä huumoripläjäys. Tosikkomiehen vaimo on synnyttämässä ja erinäisten vaikeuksien tuleva isä joutuu automatkalle permispäisen wanna-be näyttelijän kanssa. Nyt kun  yritän miettiä jälkeenpäin hauskinta kohtausta, ei tule mieleen yhtään mitään. Leffassa ei ollut mitään mestarillisia oivalluksia, mutta kyllä siinä saa pari kertaa nauraa, ja se on jo hyvä se nykypäivän komedioille.

[xrr rating=2/5]

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer