Kustannustehokas yliopisto

Olen ollut uudessa työpaikassani nyt puolitoista kuukautta ja päässyt taas kiinni yliopiston arkeen. Tietohallinnon sovellukset eivät ole tähän saakka koskettaneet minua, sillä onnistuin liukenemaan yliopistolta apurahatutkijaksi juuri silloin, kun nämä pahamaineiset vakoiluohjelmat otettiin käyttöön. Nyt olen taistellut niiden kanssa yhtä monta viikkoa kuin olen ollut töissäkin. On käsittämätöntä, että yliopistossa ei tehdä kattavaa selvitystä, kuinka paljon nämä typerät ohjelmistot tulevat yliopistolle maksamaan! Pelottaa ajatellakin sitä kustannusta, mitä esimerkiksi yksi kotimaan matka kustantaa yliopistolle, kun matka suunnitellaan hankitun sovelluksen kautta. Matkailusta

Continue Reading

Connect Pro monipuoliseen käyttöön

Risto, ilmeisesti Korhonen, Humacista kertoo ConnectProsta. Hänellä on kokemuksia verkkokokouksista, luennoista, seminaareista, ohjauksesta ja tiedottamisesta (live ja tallenteet verkossa) ConnectPron välityksellä. Riston esityksen seuraaminen on hankalaa. Vaikka nupit on kaakossa, ääni kuuluu tosi vaimeasti. Jos videokuva olisi parempi, saisi melkein paremmin selvää suunliikkeistä. Mielenkiintoisinta antia linee ConnectPron tallennus-mahdollisuus. Tallennetta voi muokata mielinmäärin ennen jakelua. Siinäpä yksi mahdollisuus tuotteistaa opetusta! Julkisen jakelun voi halutessaan myös keskeyttää esimerkiksi kurssin jälkeen. ConnectPron kautta voi jakaa kaikki kokousmateriaalit (ppt, mp3, flash, jpeg ja muut

Continue Reading

Jaakko wikeistä

Jaakko Salonen Hypermedialabrasta kertoo wikien käytöstä erilaisissa projekteissa. Eniten Hypermedialabralla on kokemuksia media-wiki-alustasta, mutta myös muutamista kaupallisista versioista. Otsikointi, leipätekstin ja listojen tekeminen on helppoa. Kuvien ja tiedostojen liittäminen sekä hyperlinkkien teko ovat myös osoittautuneet helpoksi peruskäyttäjille. Sen sijaan taulukoiden ja rakenteiden käyttö vaatii osaamista. Isojen tiedostojen, kuten videoleikkeiden käyttö, on vaikeaa. Jaakko on poiminut esitykseensä muutamia kokemuksen mukanaan tuomia hyviä käytänteitä wikien käytöstä. Wikissä on sellaisia tiedonhallinnallisia haasteita, joita ei välttämättä tule muilla välineillä esiin. Esimerkiksi kasvua kannattaa ohjata

Continue Reading

Tampere linjoilla blogeista

Jukka Huhtamäki kertoo seuraavaksi blogien käytöstä Tampereen teknillisen yliopiston Hypermedialaboratoriossa. Esityksessä kerrotaan erityisesti Polkka-hankkeesta, jossa käytettiin WP:n ryhmäblogia. Downes (2004) on koonnut blogien keskeisiä sovellusalueita opetuksessa, mutta edelleenkään en voi kopioida esityksen listausta tähän. Pitää etsiä se myöhemmin netistä. Jukka kertoo, että blogien käyttö opetuksessa toteutettiin kampuksella niin, että opiskelijat saattoivat kirjautua blogiin omilla TTY-tunnuksillaan. Lisäksi wordpress multi-user -blogia muokattiin niin, että esseiden kirjoitus oli helppoa ja opettajalla oli mahdollisuus nostaa hyviä kirjoituksia kaikkien nähtäväksi. Hyviä ominaisuuksia omien kurssieni suunnitteluun.

Continue Reading

Site Footer