Kirjan jälkeen

Avainsana: Ilkka

  • Nykyaikainen viisiottelu, laji 2

    Ponilla ratsastaminen laskettanee ensimmäiseksi suoritukseksi nykyaikaisesta viisiottelusta. Tänään harrastimme Ilkan kanssa toista lajia: ammuntaa. Tosin ilmapistoolin korvasimme haulikolla ja kohteena olivat savikiekot.

    Tämä oli toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun kävimme harjoittelemassa. Ilkalta ammunta sujuu jo melko hyvin, mutta minä ammun kuin lehmä. Ihmettelin jo viime kerralla, miksi näkökyky katoaa yhtäkkiä ja sitten taas palautuu. Nyt hoksasin, että en näe koko aikaa edes aseen jyvää.

    Se ei johdu siitä, että ase olisi piippu alaspäin vaan siitä, että näen toisella silmällä lähelle ja toisella kauas, ja välillä silmät arpovat, kummalla oikein katsotaan piippua pitkin kiekkoon. Silloin kun näen jyvän kirkkaana, onnistun jopa tähtäämään, mutta silloin kun jyvä jää sumuverhon taa, ammun ihan sokkona. Outoa.

    Ilkka toi minulle silmälapunkin, mutta eihän siitä mitään tullut. Panoslaatikosta taitettu lappu oli niin iso ja kömpelö, että tarttui pyssyyn.

    Osuin minä muutaman kerran. Ilkka useammin. Koitan taas selitellä itselleni, että Ilkalla lienee kuitenkin enemmän ampumisharjoituksia takanaan kuin minulla. Jatkamme harjoittelua.

  • Syksyn viimeinen

    Vielä piti kertaalleen nousta ponin selkään ja kurauttaa kierros syksyisillä maanteillä. Savage murisi oikein komeasti, mutta minulle hiipi tuttu pelko selkäytimeen. Nukahdettiin molemmat formuloiden aikaan ja nousin suoraan sohvalta Savagen sarvikkoon. Unihiekka vissiin vaivasi, kun meno tuntui jo alussa kovin huteralta.

    En minä kaatunut enkä ollut lähelläkään kaatua eikä sattunut mitään muutakaan pelottavaa. En oikein keksi, mistä jännitys taas johtui, mutta huomasin jäkittäväni hartiat lukkoon ja ranteet tönköiksi.

    Omituisesta olosta huolimatta oli oikein mukava ajella. Muutama vesipisara ei haitannut yhtään, sillä luonto on nyt tosi kaunis. Reissun päätteeksi ajettiin pyörät tallille talviunille. Ennen ensi kesää luvassa on Savagen kasvojen kiillotus. Puhdistusta ja puunausta kynnet verillä, mutta mieli hilpeänä.

    —

    Uusi kiikari toimii kuin unelma! Käytiin Ilkan kanssa ampumaradalla kohdistamassa kiikari. Pikkuisen mulla osuu liian ylös, mutta toisaalta ammuin harjoituspanoksilla ja vain 75 metristä. Ilmeisesti jokainen kuti olisi kuitenkin osunut niin, että ne olisivat riittäneet hirvimerkkiin.

  • Kruisailua ruskassa

    Aamulla ikkunoista pyrki sisään upea syysilma. Vaikka alkuun piti tehdä vähän työhommia, se olin peräti minä, joka ehdotin Ilkalle, josko lähdettäisiin kruisailemaan moottoripyörillä. Ilkkaa ei tarvinnut houkutella. Oli jo tamineissaan ja hoputti minuakin laittautumaan valmiiksi.

    Pikkuisen jänskätti, vieläkö kruisailu taittuu, mutta niin vaan vanhat opit palautuivat mieleen nopeasti. Viimeisestä pitkästä pyöräreissusta taitaa olla jo puolitoista kuukautta ja tässä välissäkin olen käynyt vain pari lyhyempää lenkkiä.

    En ole lyhyen motoristiurani aikana vielä päässytkään nauttimaan niin hyvästä ajosäästä kuin tänään. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja syksyn tuoksut tunkeutuivat kypärän alle nenään. Aivan hurjan hienoa oli kiemurrella mutkateillä nyt, kun syksyn väriloisto alkaa pikku hiljaa näyttäytyä. Tälle syksylle emme taida saada upeista upeinta ruskaa, mutta kyllä tämänpäiväinen näky oli mahtava. Aurinko valaisi tosi taidokkaasti nekin vähäiset punaisena ja keltaisena loistavat lehdet, jotka uhmasivat ennusteita surkeasta, ruskeasta ruskasta.

    Käytiin Oravissa syömässä ja täydelliseen päivään kuului tietenkin se, että ruoka oli maittavaa. Popsittiin kanaa ja jatkettiin matkaa. Savonlinnassa oltiin jo kolmen jälkeen, joten ehdimme tehdä mukavasti kotihommia ja käydä vielä lenkillä Casinon saarilla ennen auringonlaskua. Hurjan hyvän päivän kruunasi sauna ja tieto siitä, että voin kevein mielin lähteä huomisaamuna kohti Helsinkiä ja EBRF-konferenssia. Nyt kello on kymmenen ja on aika mennä nukkumaan. Uni tulee takuulla heti, kun painan pääni tyynyyn.

  • Uusi työ ja nippu avaimia

    Ensimmäinen työpäivä takana. Uutta infoa, koodia ja ihmistä tuli sisään joka tuutista. Pienen ihmisen pää menee ihan pyörälle ja hätäännyksissäni unohdan asiat sitä mukaa, kun uutta tulee. Toivottavasti en unohda niitä oikeasti tärkeitä asioita.

    Matkailuporukka oli mukavaa ja avuliasta väkeä. Kovasti toivottivat yhden kauppatieteilijän tervetulleeksi joukkoonsa. Pikkuisen pelottaa, ettei minulla ole niitä taitoja ja sitä osaamista, jota minulta odotetaan. Isot saappaat ovat löytäneet täytettäväksi ja minulla on vain kolmikutonen jalka.

    Matkailu ja sähköinen liiketoiminta ovat minulle isoja haasteita. Kovalla työllä pääsen varmasti alkuun. En usko, ettenkö oppisi uutta, mutta opinko riittävän nopeasti. En ole aiemmin tehnyt näin tiukasti aikataulutettuja projektihommia ja nyt ylimääräistä ponnistelua aiheuttaa se, ettei kenttä ole minulle todellakaan tuttu.

    Työt eivät oikein tänään päässeet edes alkamaan. Avainasiat ja tunnukset ja muut sen semmoiset veivät kaiken ajan. Ensimmäistä kertaa aloin ”oikeisiin töihin” vasta neljän jälkeen ja silloinkin varajohtaja kävi ovella kopsauttamassa, ettei ole tarkoitus jäädä yötöihin.

    Työt on tehtävä hyvin, mutta elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita. Perheestäni taistelen enkä tee töitä kotona, jos ei ole ihan pakko. Ilkka on minulle tärkein eikä se muuksi muutu edes uuden tehtävän edessä.

  • Hetkutusta Helsingissä

    Hurautettiin Ilkan kanssa mutka Helsingissä lauantaina. Ensin käytiin Ikeassa, mutta vieläkään en oikein syttynyt ruotsalaisketjun tarjonnalle. Ostettiin kuitenkin se, mitä pitikin eli muutamia muovilaatikoita vaatehuoneeseen.

    Ilkka hoksasi, että voitaisiin käydä Heurekassa ennen kuin mennään Lintsille. En ole käynyt Heurekassa aiemmin, ja vaikka aluksi harmittelin mielessäni, että menee kallista hurvitteluaikaa hukkaan, oli Heurekan visiitti tosi mukava. Kolmikymppiset loivat Heurekassa nahkansa ja palasivat takaisin lapsuuteen. Vedettiin suolisukkahousuja, vaihdettiin formula-autoon rengas, vedettiin köyttä, poljettiin pyörällä nuoralla ja lopuksi otettiin hiki pintaan polkuformulakisoissa.

    Ilkka onnistui hankkimaan itselleen huonon olon sellaisessa lasten leikkikenttälelussa, jossa pyöritään ympäri hurjaa vauhtia. Ei olisi enää tarvittu Lintsin laitteita, mutta niin vaan Ilkka urheasti kävi läpi kaikki hurjimmat vehkeet vielä Lintsilläkin. Jos minua yhtään tuntee, voi arvata helposti, kuka istui aina vieressä:)

    Lintsin uutuus, Kirnu, oli minusta vähän pettymys. Se näytti tosi hauskalta. Ajattelin, että viimeistään Kirnussa vatsan sisältö kirnutaan voiksi tai muiksi tuotteiksi, mutta ei. Ensin jouduimme odottamaan monta minuuttia jonossa. Sitten piti ähistä ja puhista ja venyttää koko puolitoistametrinen vartalonsa äärimmilleen, että yltää nousemaan koko vehkeeseen. Seuraavaksi odoteltiin, että varmasti kaikki remelit ovat tosi tiukasti kiinni. Itse kirnuaminen kestikin sitten vain parisenkymmentä sekuntia. Kamala härdelli ennen ajoa ja sitten yksi silmukka taivaalla ja pois.

    Paras vehje oli ehkä perinteinen Viking-vene. Käytiin siinä kahdesti, ja vaikkei minulla voinut tuntua ihan siellä, missä Ilkalla, minunkin vatsanpohjassani tuntui hauskoja kutitteluja, kun vene heilahteli puolelta toiselle. Salama-vuoristorata oli ihan jees, mutta sinne piti jonottaa yli kymmenen minuuttia, mikä söi vähän innostusta. Salaman hyvä puoli oli sen tosi luonnollisen tuntuinen liikehdintä. Samaa ei voi sanoa Kiepistä. Se vatkasi kyytiläisiä niin, että päät kolisivat hervottomasti turvakaariin. En tykkää.

    Lintsin vehkeet ovat aika perinteistä sorttia. On varmaan melko hankala keksiä enää mitään uutta varsinkin, kun huvipuistoalue käy ahtaaksi. Saipa sitä tuollakin pään vähäksi aikaa sekaisin. Vatsa ei mennyt, vaikka lopuksi vetäisin melkein koko hattaran kitusiin.