Kirjan jälkeen

Avainsana: juoksu

  • Kuntoilu-uutisia

    Moni on kysellyt selän kuulumisia. Kiinnostuneille tiedoksi, että olen edelleen selkärankainen enkä ihan vielä kokopäiväinen koukkuselkä noita-akka. Käytiin viime viikonloppuna Utajärvellä kelkkailemassa, ja moottorikelkkailu tuntui olevan parasta liikuntaa selälle. Kaikki muut paikat jumiutuivat ihan täysin, mutta selkäranka oli notkea kuin pajunvitsa.

    Pyyhällettiin ensin Ilkan kanssa Utajärveltä Ylikiimingin suuntaan, mutta lunta oli niin vähän, että Ilkka ajoi pohjapanssarinsa sököksi kantoon. Noh, siitä viisastuneina lähdettiin toiseen suuntaan eli Rokualle. Rokuan maastoissa on aina lunta, ja niin tälläkin kertaa. Käytiin lopulta Vaalassa asti.

    Kelkat kärryllä Ämmänsaareen

    Seuraavana aamuna startattiin kelkat kärryssä kohti Ämmänsaarta. Nuhainen isä lähti mukaan. Isän nuha sai kyytiä, kun ”pikkureissulla” tuli lopulta mittariin 240 kilometriä. Käytiin nimittäin Hossassa mutka. Varsinkin länsipuolen paluureitti oli tosi hienossa kunnossa. Se oli aika vasta lanattu, leveä ja luntakin oli riittävästi. Meinattiin aluksi palata järvenselkää pitkin takaisin, mutta onneksi ei lähdetty hyiselle järvelle. Vaikka minä tössäytin puuhun, oli silti kivempi ajaa metsässä kuin järvellä.

    Puuhunajossa ei ollut mitään vakavaa. Ajoin vain pienen nyppylän yli, ja jotenkin horjahdin sillä seurauksella, että sammutin vahingossa kelkan. Muut olivat kääntäneet mäen alla olevassa tiukassa kurvissa kaasulla, ja kun minulla kelkka ei käynyt, käännöskin jäi puolitiehen. Onneksi pystyin jarruttamaan niin paljon, ettei vahinkoa tullut. Hyvä, että muut edes hoksasivat ihmetellä, mihin minä oikein jäin.

    Tasoharjoituksen tulos jännittää

    Perjantaina maratonkoulussa oli tasoharjoitus. En ollut ennen moiseen osallistunut, joten hölmöyttäni kävin juoksemassa edellisenä päivänä vauhtilenkin surkeasti auratulla tiellä.

    Tasoharjoituksessa mentiin 1,4 kilometrin lenkki neljä kertaa eri sykkeillä. Ensin mentiin rauhallisella peruskestävyys 1-sykkeellä 140, sitten aerobisella kynnyksellä 155, ja lopuksi vauhtikestävyyssykkeellä 165 ja lähes maksimisykkeellä 180. Aenaerobinen kynnys minulla oli syksyn testissä 171.Ideana oli, että kun samoilla sykkeillä juostaan kauden mittaan useita kertoja, joka kerralla pitäisi päästä pikkuisen nopeammin sama matka.

    Huomasin, että peruskestävyyttä pitää lisätä. Jäin heti ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi viimeiseksi, ja seuraavalla kierroksella jo toiseksi viimeiseksi. Tanhuvaaran lenkin alkupuolella oli pitkä nousu, ja se oli minun ongelmani. Syke nousi aina ihan älyttömän korkealle, vaikka sitten alamäessä se laski nopeasti. Kun piti yrittää pitää syke tiettynä, ylämäkeen oli pakko löysätä vauhtia. Tuntui, että muut eivät joutuneet vaihtelemaan vauhtejaan niin paljon kuin minä tai sitten he huijasivat.

    Viimeisellä maksimisykkeen lenkillä syke ei lähtenyt nousuun. Sain juosta niin paljon kuin jaksoin, eikä maksimi noussut mäessäkään yli 184. Jännä juttu että viimeisellä lenkillä saavutin tosi paljon edellä juosseita, vaikka kenestäkään en enää ohi päässyt.

    Tasoharjoituksesta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Yritin tehdä sen mahdollisimman huolellisesti, että tulokset olisivat selvät.

    Kahvakuulia ja tasapainolautoja

    Meidän olohuone on ottanut askeleen kohti kuntoiluhuonetta. Talo alkaa näyttää siltä kuin siellä asuisi oikeita urheilijoita. Kahvakuulia on ilmestynyt pari lisää, nurkassa pyörii jumppapallo ja kaapin takaa pilkistää tasapainolauta. Olen kahlannut netistä välilevynrappeumatietoa, ja aina kehotetaan vesijuoksemaan ja tasapainoilemaan.

    Tähän saakka selkätreeni on tuntunut raskaalta. Jos illalla treenaa, aamulla selkä on jäykkänä. Yritin mennä jäykkyyttä karkuun pilatekseen, mutta kurssi oli jo täynnä. Nyt olkkarissa on onneksi tilaa myös venytellä, joten sitä pitää lisätä ohjelmaan. Meillähän jo tanssitaan Kinectin tahtiin melkein joka päivä (paitsi niinä päivinä kun minä hermostun hävittyäni tanssibattlen).

    Keskiviikosta lähtien viikko-ohjelmaan tulee myös vesijuoksua, kun Savonlinnan Seudun Ekonomien avantouintikerho starttaa, ja pulahduksen jälkeen aion mennä uimahallin lämpöön vesijuoksemaan.

    Vielä kun uskaltaisi mennä maanantaisin ratsastamaan. Pilkkua on jo vähän ikävä.

  • 100 grammaa kerrallaan

    Tänään maratonkoulussa katseltiin juoksuvideoita, eikä mitä tahansa videoita vaan ihan omia tepsutuksia. Ihmeellistä kyllä, oma juoksuni näytti ihan kelpo menolta. Vähän on raskas askel, mutta se johtuu siitä, että huttua on puputettu ja takapuoli levinnyt.

    Pitää kiinnittää jatkossa huomiota vartalonkiertoon. Monet kiertyivät paljon pahemmin, mutta minullekin tekisi hyvää, jos pystyisin juoksemaan rauhallisemmin ja suoraviivaisemmin. Jalat menevät kuitenkin mukavasti suoraa viivaa, enkä edes pomppinut pahasti. Askelluksessa pitää vielä kiinnittää huomiota siihen, etten tulisi ihan niin kantapäilleni alas.

    Juoksemisen mallia Terwamaratonilta Oulusta toukokuussa 2007. Sisäkautta ohi!

    Eka kymppi takana

    Sunnuntain tuulisella kelillä kipaisin ekan kympin sitten vuoden 2007. Olen näköjään äärimmäisyyksien nainen, koskapa hipsuttelin samalla melkein kolme kilometriä ylimääräistä! Naama oli jäässä ja takapuoli myös, mutta niin minä vaan juosta kopsutin.

    Olen tosi tyytyväinen. Aikaa siihen tietysti kului 90 minuuttia, mutta mitäpä siitä. Olen kuitenkin edellä tavoitettani, sillä suunnittelin juoksevani vasta joululomalla kokonaisen kympin.

    Tavoitetta metsästämässä

    Pari viikkoa sitten kävin Tanhuvaarassa mattotestissä. Ei tarvinnut painia. Riitti, kun juosta hölkötteli kolme minuuttia kerrallaan ja luovutti tilkan verta välissä. Joka kerta matto tietenkin rullasi vähän edellistä kolmeminuuttista nopsemmin.

    Aerobinen kynnysvauhti oli tipahtanut luvattoman paljon sitten vuoden 2007 ensimmäisen testin, mutta anaerobinen oli vain 20 sekunnin päässä vanhasta aloituksesta. Sykkeet olivat juuri samat eli 153 aerobinen ja 176 anaerobinen, jos muistan oikein.

    Läskiä oli tullut. Minussa on melkein 44 voipaketillista rasvaa, jos pihtimittaus pitää paikkaansa. Herttinen sentään! Ja kuinka paljon rasvaa on niissä, joiden jalka ei nouse juoksuaskeliin? Onneksi sillä sunnuntain 13-kilometrisellä paloi yli 800 kilokaloria, joten rasvaa on nyt 100 grammaa vähemmän. Jiihaa!

    Pitää repiä iloa pienistä asioista, kun suuria ei ole näköpiirissä. Maratonhan se mielessä väijyy, mutta vielä ei uskalla luvata.

  • I love iPod Nano 6 g!

    Ilkka lupasi minulle yllätyksen viikonloppuna ja se oli hieno ylläri! Ilkka oli ostanut meille uusimman iPod Nanon ja siihen Nike+ -podin. Suunnon matkamittari sai nyt kilpailijan ja vanha musiikkivempele joutaa suoraan geokätkön vaihtotavaroihin.

    Kävin torstaina pimeässä väsyneenä lenkillä ja loukkasin nilkkani jo kymmenen minuutin kohdalla. Siksi pääsin kokeilemaan uutta Nanoa vasta tänään. Se on ihan huippu! Akku kestää tunnista toiseen ja Niken podin kanssa saan tiedot matkani edistymisestä kilometrin välein suoraan korvaan. Lopussa ”koutsi” yritti jopa kannustas loppukiriin, kun matkatavoite alkoi täyttyä.

    Ainakin nyt alussa on tosi kiva saada tietää matkan edistymisestä. En tiedä sitten, alkaako muistutus kilometrien taittumisesta ärsyttää myöhemmin. Onneksi on off-nappula.

    Netin tsemppiryhmät

    Luulin, etten innostu Nike+-yhteisöstä, mutta nyt siellä jo ollaan mukana kahdessa haasteessa! Juoksen Suomen kilometritiimissä ja aloittelijoiden ”kuka juoksee pisimmälle 30 päivässä” – haasteessa. Pitihän sitä tehdä itselleen tavoitekin. Aloitan varovaisella viisi treeniä kahdessa viikossa -tavoitteella.

    Muutenkin Nano on ihan huippu. Äänentoisto on normikuulokkeillakin loistava ja kosketusnäyttö on vikkelä ja käyttöliittymän logiikka helppo. Outoa että postimerkin kokoinen laite näyttää valokuvatkin niin terävästi.

    En ole juurikaan käyttänyt iTunesin musiikinlatausta (lue, en koskaan) ja Ilkka ystävällisesti opasti minut musiikin ihmeelliseen maailmaan. Nytpä on mukava juosta lopsutella, kun korvissa pauhaa sama musa kuin 12- vuotiaana! Miten minä en aiemmin älynnyt ollenkaan, että musiikista tai vaikka podcasteista on iloa tuskaisellakin taipaleella?

    Suunto on ihan takapuolesta!

    Sain Suuntoon uuden sykevyön jo toissa viikolla. Onhan se nätti, mutta ei toimi. Vastaanotin ei tunnista laitetta, vaikka kokeilin parittaa laitteita moneen kertaan. Vika on siis vastaanottimessa, koska gps-podin laite tunnistaa. Toimivan matkamittarin vuoksi olen tähän saakka raahannut vastaanotinta mukanani, mutta en tiedä, raahaanko enää.

    Ihmettelin jo ihan alkuvaiheessa, miten juoksen niin hitaasti Suunnon mittarin mukaan. Paljon hitaammin kuin kartalta ja kellolla mitattuna. Viime tiistain juoksulenkillä aparaatti mittasi menomatkan pituudeksi 2,2 kilsaa ja uukkarin jälkeen samaa reittiä palaten matka olikin 3,2. Kilometrin heitto!

    Tänään Nano mittasi matkaksi 7,77 ja Suunto 6,14. Pitää mitata vielä auton mittarilla ja Ilkan gepsillä, mutta melko varmasti matka alkaa seiskalla. Se selittäisi käsittämättömät nopeuslukemat vuodelta 2007. Olin tuolloin juossut Polarin kanssa käsin mitattuja reittejä ja jopa radalla, ja kun siirryin Suuntoon, vauhti tippui huomattavasti, vaikka yritin juosta tuttuun tahtiin. Oletin, että olin mitannut aiemmin Polarilla nopeuden väärin, mutta ehkä se olikin toisinpäin.

    Kun saan Nanon kalibroitua omiin askeleihini, jätän Suunnon kotiin. Otan taas käyttöön vanhan ja uskollisen Polarin sykemittaukseen. Säilyy mielenterveys ja kunto nousee kohisten.

    — Post From My iPhone

    –EDIT 14. lokakuuta 2010

    iPOD Nanon kalibrointi onkin yllättävän tarkkaa työtä. Juoksin eilen Vesannon urheilukenttää ympäri ja yritin kalibroida mittaria. Koska harvemmin tulee juostua tasaista maastoa, kävin vielä tarkistamassa kalibroinnin pururadalla.

    Tänään sitten kokeilin juosta saman matkan kuin edellä olevassa viestissä, ja niinhän siinä kävi, että Suunto sittenkin osui lähemmäs, mutta vain tuolloin. Nyt saman matkan kilometrit olivat Suunnolla 5,65 ja Nanolla 6,72. Nyt olen ihan varma, että Nano näytti matkan oikein. Mökkitien numero on 284 eli 2,84 kilometriä Harinkaan risteyksestä ja kun mökkitie on hieman alle 600 metriä, yhteismatkan pitäisi olla noin 6,8 kilometriä.

    Käsittämätöntä, miten tuo Suunnon gepsiin perustuva mittari voi vaihdella noin paljon noinkin lyhyellä matkalla. Nythän sama reissu oli mittarin mukaan 500 metriä lyhyempi. Varmasti myös Nanon lukemat vaihtelevat juoksun vauhdin ja kelin mukaan, mutta silti väitän, että minun askellukselleni kalibroituna Nano näyttää vähemmän väärin.

  • Viikonlopun vilinöitä

    Viikonloput ovat ihan liian lyhyitä. Lauantaina huhkittiin Ilkan kanssa hurjasti, että saatiin makuuhuone siivottua lattiasta kattoon ja muutkin paikat suurin piirtein siistiksi. Sitten livahdettiin ampumaradalle, jossa Ilkka treenasi erilaisia sarjoja ja kohdisti asettaan. Minulta jäi ampuminen yhteen haulikonlaukaukseen.

    Treenin jälkeen hurautettiin tallille kuuraamaan autoa. Kun painepesuri alkoi vuotaa, oltiin lopulta märkiä molemmat, ja ovella jo melkein oli vieraat. Maisa ja Teemu tulivat poikien kanssa iltakaffelle, vaikka Leoa taisi kiinnostaa enemmän pelit kuin kahvit.

    Lauantai oli taas niin työntäyteinen, että nukahdettin telkkarin ääreen. Onneksi tänä aamuna sai nukkua tavallista pidempään. Nyt on sitten otettu menetettyä laiskottelua vähän takaisin. Ilkka on katsonut pari elokuvaa ja minä yhden elokuvan alun. Nukahdin taas.

    Tossua toisen eteen

    Parin tunnin pikku päikkäreiden jälkeen lähdinkin sitten pitkästä aikaa lenkille. Ihmeen hyvin juoksu maistui. Köpöttelin tosi rauhalliseen tahtiin reippaan tunnin, josta tosin kävelin neljäsosan. En vielä uskalla juosta pitkiä matkoja, kun jalat huutaa hoosiannaa jo parin kilometrin kohdalla.

    Ei se mitään. Syksyisin on niin mukavan raikas ilma, että lenkin jälkeen tuntui ajatuskin kulkevan ihan eri tahtiin. Ihmiskehossa taitaa vallita sopiva tasapainotila. Kun keho on rättiväsynyt liikunnasta, aivot tikittävät tyytyväisenä reippaaseen tahtiin.

    Vielä pirautus papalle Suvituuleen ja hirvimakaronilaatikkoa masuun, ja sitten voikin aika tyytyväisenä köllähtää puhtaaseen makuuhuoneeseen uusien lakanoiden väliin oman kullan kainaloon.