Tänään maratonkoulussa katseltiin juoksuvideoita, eikä mitä tahansa videoita vaan ihan omia tepsutuksia. Ihmeellistä kyllä, oma juoksuni näytti ihan kelpo menolta. Vähän on raskas askel, mutta se johtuu siitä, että huttua on puputettu ja takapuoli levinnyt.
Pitää kiinnittää jatkossa huomiota vartalonkiertoon. Monet kiertyivät paljon pahemmin, mutta minullekin tekisi hyvää, jos pystyisin juoksemaan rauhallisemmin ja suoraviivaisemmin. Jalat menevät kuitenkin mukavasti suoraa viivaa, enkä edes pomppinut pahasti. Askelluksessa pitää vielä kiinnittää huomiota siihen, etten tulisi ihan niin kantapäilleni alas.
Eka kymppi takana
Sunnuntain tuulisella kelillä kipaisin ekan kympin sitten vuoden 2007. Olen näköjään äärimmäisyyksien nainen, koskapa hipsuttelin samalla melkein kolme kilometriä ylimääräistä! Naama oli jäässä ja takapuoli myös, mutta niin minä vaan juosta kopsutin.
Olen tosi tyytyväinen. Aikaa siihen tietysti kului 90 minuuttia, mutta mitäpä siitä. Olen kuitenkin edellä tavoitettani, sillä suunnittelin juoksevani vasta joululomalla kokonaisen kympin.
Tavoitetta metsästämässä
Pari viikkoa sitten kävin Tanhuvaarassa mattotestissä. Ei tarvinnut painia. Riitti, kun juosta hölkötteli kolme minuuttia kerrallaan ja luovutti tilkan verta välissä. Joka kerta matto tietenkin rullasi vähän edellistä kolmeminuuttista nopsemmin.
Aerobinen kynnysvauhti oli tipahtanut luvattoman paljon sitten vuoden 2007 ensimmäisen testin, mutta anaerobinen oli vain 20 sekunnin päässä vanhasta aloituksesta. Sykkeet olivat juuri samat eli 153 aerobinen ja 176 anaerobinen, jos muistan oikein.
Läskiä oli tullut. Minussa on melkein 44 voipaketillista rasvaa, jos pihtimittaus pitää paikkaansa. Herttinen sentään! Ja kuinka paljon rasvaa on niissä, joiden jalka ei nouse juoksuaskeliin? Onneksi sillä sunnuntain 13-kilometrisellä paloi yli 800 kilokaloria, joten rasvaa on nyt 100 grammaa vähemmän. Jiihaa!
Pitää repiä iloa pienistä asioista, kun suuria ei ole näköpiirissä. Maratonhan se mielessä väijyy, mutta vielä ei uskalla luvata.
