Viime torstain Joutsenlampi-baletti tarjosi meille Ilkan kanssa myös muuta nähtävää kuin itse esityksen. Kuten täällä blogissa kerroin, siirryimme väliajan jälkeen eturiviin. Melkein meidän vieressämme istui entiseltä tanssijattarelta pitkine kauloineen näyttänyt äiti, isä ja sellainen alle metrin pituinen poikalapsi. Lapsi oli ihan mukava tenava. Suu ammollaan katsoi balettia ja hurmasi myös orkesterin soittajatädit.
Äitinsä ei ollut ihan niin hurmaava ilmestys. Jo baletin aikana hän yltyi raivokkaisiin aplodeihin jopa niin, että primadonnan kuuluisat 32 fouetté-liikettä jäivät pari kierrosta vajaiksi (Itä-Savo 9.8.2008).
Baletin jälkeen tämä innokas katsoja villiintyi ihan täysin. Hän tömisteli jalkojaan, huusi monella kielellä kehuja ja kiitoksia, läpsytti voimallisesti käsiään yhteen ja villitsi siinä samalla lapsensa ja miehensä. Aluksi me vähän naureskeltiin esitykselle, mutta lopulta päätettiin, että on ehkä viisainta lähteä ensimmäisten joukossa pois katsomosta, ettei kukaan vain luule, että me Ilkan kanssa siellä hillutaan eturivissä.
Olipa kerrankin viisas teko. Tämän aamun Itä-Savosta saimme sitten lukea, että täti lopulta kimpaantui myös järjestysmiehille, jotka olivat estäneet lähemmän kontaktin kapellimestarin kanssa. Siinä sivussa oli sitten tullut mäjäytettyä pariin otteeseen myös viatonta järjestysmiestä. Mies oli tullut rakkaansa apuun, ja vaikka olikin meinannut aluksi päästä karkuun, olivat kanssaihmiset polttaneet tämänkin hurjimuksen järjestysmiehille. En usko, että balettijuhlilla on kovin monesti aiemmin tarvittu poliisia, mutta nyt pariskunta oli järjestänyt kivasti majoituksen paikallisen poliisin huomissa.
Lehdessä ei puhuttu mitään pojanpallerosta. Edesvastuutonta, että noin vähästä sekoavilla vanhemmilla oli mukanaan vielä ihan pieni lapsi. Lapsen varjolla kai nämä kipittivät eturiviin ja olivat siinä vaaraksi orkesterille ja tanssijoille. Kauhea ajatella, mitä vahvemmat nautintoaineet ja voimakkaammat kokemukset saavat aikaan, jos pelkkä baletti kirvoittaa vanhemmat noin äärimmäisiin tekoihin.