Avainsana: Savonlinna

  • Norsu lasikaupassa

    Sitä saattaa ihminen yhden kulttuurikokemuksen innostamana hakeutua toiseen ja kuvitella, että muuttuu maalaistytöstä kulturelliksi silmänräpäyksessä. Ei muutu. Aida oli niin kiehtova kokemus, että lähdin eilen innoissani katsomaan Joutsenlampi-balettia. Kun en ollut ihan satavarma, tykkäänkö baletista, köyhäilin ja ostin meille halvimmat mahdolliset liput. Siihenhän se sitten meinasi tyssätä koko homma. En nähnyt juuri mitään. Aina silloin tällöin näin vilahdukselta baletin tähtitanssijoita ja vähän pidempiä aikoja ryhmäkohtausten tanssijoita.

    Olin tosi pettynyt. En nähnyt, oli kylmä, ensimmäisen osan tanssijat tanssivatkin yöpuvuissa (koreografi oli tehnyt iltapukuversion) eikä tutuissa ja muutenkin baletin alku muistutti enemmän kuviokelluntaa kuivalla maalla kuin odottamaani sulavaa liikehdintää joutsenen lailla. Ihmisestä ei tule joutsenta, vaikka söisi pelkkiä vesikasveja ja laihtuisi olemattomiin.

    Väliajan jälkeen Ilkka talutti minut eturiviin. Siitä näin paremmin, ja vaikka taas aloitettiinkin yöpaitakohtauksella, en enää kiinnittänyt huomiota yksityiskohtien virheisiin. Tajusin, että kun olin nähnyt välillä vain käsien rivistön, olin huomannut kaikki ne kiemurat, jotka muuten suoraan riviin oli tullut. Nyt näin tanssijoiden koko vartalon ja tajusin, että rivihän näyttääkin yllättävän suoralta, jos sitä katsoo kokonaisuutena.

    Silti yllätyin omasta reaktiostani. Kun venäläiset tähdet pistivät parastaan, minä voin melkein pahoin, kun ajattelin sitä kärsimyksen määrää, jonka kaikkien yksityiskohtien hiominen on vaatinut. Jotta ilmassa tekee täydellisen venytyksen kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin yhtä aikaa, ei voi olla milligrammaakaan ylimääräistä massaa. Jokainen jänne ja jokainen lihas on venytetty äärimmilleen ja siitä vielä vähän lisää. Mielestäni tanssijoista vain kahdella oli kasvoillaan hymy, joka kertoi tanssin tuomasta ilosta. Tähtien tähti, Odette/Odilen roolin tanssinut, Jekaterina Kondaurova ei hymyillyt vielä silloinkaan, kun yleisö osoitti hänelle suosiotaan hurjasti. Eturivissä yksi täti meinasi ihan villiintyä suosionosoituksiin. Primadonnalle kai kuuluukin tietty ylväys ja viileys, mutta kylmä ja kopea ei sentään tarvitsisi olla.

    Olisi pitänyt tutustua etukäteen, mistä Joutsenlampi kertoo. Tyhmänä maalaistyttönä en tiennyt muuta kuin tästä Odette/Odilen kaksoisroolista, mutta kaikki muu oli hämärän peitossa. Olisi auttanut, jos olisin tiennyt etukäteen, että tarinassa äiti kehottaa Siegfried-prinssiä valitsemaan itselleen puolison illan tanssiaisissa, mutta prinssi rakastuukin lammella kauniiseen Odette-neitoon, jonka ilkeä velho on taikonut joutseneksi. Sitten tanssiaisiin saapuu velho Odettea muistuttavan Odile-tyttären kanssa ja tietenkin prinssi kosii väärää neitoa. Odette heittäytyy sydän murskana lammen syövereihin ja prinssi erehdyksensä huomattuaan perässä. Näin suuri pyyteetön rakkaus surmaa lopulta myös velhon. Kaiken tämän opin wikipediasta.

    Loppukohtaus oli vaikuttava ja harmoninen. Tykkäsin paljon enemmän rauhallisesta ja rakkauden riipaisemasta tulkinnasta kuin villistä Odilen hyppelystä – anteeksi tämä rahvaanomainen sanamuoto. Loppua kohden myös muut tanssijat paransivat maallikon silmissä suoritustaan ja tunnistin jopa joitakin kohtauksia televisiosta.

    Odette/Odilen tutut olivat uskomattoman kauniita ja sillä tanssijatar sai ainakin minulta paljon anteeksi kylmyyttään.

    En minä tiedä. Yleissivistyksen kannalta oli ihan hyvä nähdä tämä, mutten ole ihan varma, haluanko nähdä balettia enää uudelleen. Jotenkin kaikki se ulkokuori, luurangot hyppelemässä varpaankärjillään kontekstissa, jossa muutama tähti nousee sekä juonessa että todennäköisesti myös omissa henkilökohtaisissa ajatuksissaan kaikkien muiden yläpuolelle, sai minut voimaan henkisesti pahoin. Sain sellaisen kuvan baletista, että olet joko tähti tai et mitään. Siihen maailmaan en ainakaan oman lapseni soisi kuuluvan. Minä niin odotin, että ihminen voi olla jalo olematta hontelo, ylväs olematta kopea ja kaunis olematta itserakas.

  • Savonlinnalainen

    Minusta tuli eilen virallisesti savonlinnalainen. Kaupunki ei ole esittänyt vielä mitään etuisuuksia ja aurinkokin pysyttelee pilvessä. Olen vähän pettynyt. Eikö täällä pitänyt aina paistaa aurinko? Ilkka sanoi eilen jotain sellaista, että uudet kaupunkilaiset saavat asunnon järven rannalta, mukavan seuramiehen asuinkumppanikseen ja vielä joitakin muita seuralaispalveluja. Hmm. Taisin tehdä ihan hyvät kaupat, kun vaihdoin kalakukon Kukkoseen.

    Olen saanut muuttoilmoituksen jälkeen paljon sähköpostia kavereilta. Terkkuja vaan teille, jotka tätä luette. En aio perua lupaustani pullakahvista, jos täälläpäin liikutte. En sittenkään vaikka monet ovat jo aikoneet ottaa kutsun vastaan. Kai se on niin, että jos vain löytyy jokin kontakti Savonlinnaan, monella alkaa tehdä mieli matkustaa katsomaan kuuluisaa Olavinlinnaa tai mennä kerrankin oopperaan. Savonlinnan matkailupalvelut saisivat kiittää minua promootiosta, sillä niin monet tyypit olen jo houkutellut suuntaamaan kesälomareissunsa tänne seitsemän saaren kaupunkiin.

    Matkailuasioita olen jo tälle päivää miettinyt monessakin yhteydessä. Olen ollut kavereille eräänlainen matkanjärjestäjä, mutta myös mietiskellut vähän sitä, miten matkanjärjestäjät voisivat hyödyntää sosiaalisen median työkaluja omassa markkinoinnissaan. On käsittämätöntä, etteivät niin sosiaalisia palveluja tarjoavat yrittäjät kuin matkanjärjestäjät ole laajemmin ottaneet sosiaalista mediaa haltuun. Lähes ilmainen viestintäkanava vain odottaa sisällöntuottajia matkailun saralta.

    Jos minä pyörittäisin vaikkapa maatilamatkailuyritystä, kertoisin takuulla joka päivä blogissa, mitä maatilalla tapahtuu. Ottaisin kuvia eläinlapsista, tallentaisin matkailijoiden kuulumisia ja ylipäänsä kirjoittaisin, ketkä olivat milloinkin tekemässä mitäkin maatilayrityksessä. Siitähän tulisi aivan täydellisen myyvä kanava. En tarkoita, että esimerkiksi blogia käytettäisiin sellaisenaan markkinointiin vaan tarkoitan sitä, kuinka helposti tarjottavista palveluista tekisi ihmisläheisemmän ja rikkaamman kuin esimerkiksi pelkät kotisivut netissä painetuista esitteistä puhumattakaan.

    Olen nyt lukenut muutamia matkailuartikkeleita ja todennut, etteivät matkanjärjestäjät taida oikein ymmärtää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Ehkä monet näkevät suosittelulistaukset ja matkailijoiden blogit vain negatiivisessa valossa, mutta mitä se haittaa, jos joku kertoo negatiivisia asioita blogissaan. Kun mielipide on julkisesti johonkin kirjoitettu, siihen voi tarttua, reagoida ja antaa oman vastineensa ja kehittää palautteen perusteella palveluitaan paremmiksi. Jos ihmiset puhuvat vain face-to-face, negatiiviset sanat saavat paljon ankaramman kaiun. Matkanjärjestäjä voi lukea ikävän palautteen vain vähentyneistä myyntituloistaan eikä hän välttämättä koskaan saa tietää, miksi niin kävi. Sana kiertää helposti eri yhteisöissä, mutta sosiaalisen median ansiosta sana kiertää myös niille, joita se koskettaa. Markkinoinnin näkökulmasta tässä olisi mahdottoman hyvä palautejärjestelmä, jonka hyödyntäminen maksaa vain vähän laatuaikaa ja vaivaa.

  • Savonlinna-Rovaniemi puhuu

    Kyllä tekniikka on ihmeellistä. Ilkka K. istuu keittiössä Rovaniemellä, puhuu kaiuttimesta, näkyy tietokoneen ruudulta ja katselee omaltaan meitä täällä Savonlinnassa… Milloinkahan meillä Kuopiossa onnistuisi tällainen? Miten paljon energiaa ja rahaa säästyisikään, jos Itä-Suomen yliopistoa kehitettäisiin videoneuvottelujen avulla? Mutta ei, sinne pitää painella Joensuun perukoille asti, jos jotain haluaa sanoa.

    Ei tätä neuvottelua käydä vain hauskanpidon merkeissä vaan ihan oikeita työpanoksia tässä jaellaan. Ilmeisesti minäkin pääsen ”oikeisiin töihin” vähäksi aikaa. Olen tosi innoissani. Buhaliksen ja muiden artikkelit alkavat saada muotoa, kun matkailukenttä alkaa pikku hiljaa aueta ihan konkreettisesti.

  • Tutoriaaliturinaa

    Tutoriaalista on nyt toivuttu. Paluumatka sujui nukkuessa. Nukuin Villassa tosi huonosti ja heräilin vähän väliä. Siksi silmät punoittivat esityksessä ihan kuin olisin sittenkin haahuillut Tampereen yössä, vaikka oikeasti yritin nukkua hotellilla.

    Menomatkalla myöhästyin kahdestakin junasta. Ensin Kyrönsalmen silta oli pystyssä ja juna ehti lähteä ennen kuin me saavuimme lopulta asemalle. Sitten ajettiin junan kanssa kilpaa Parikkalan suuntaan, ja olisin ehkä ehtinyt siihen Punkaharjulla, mutta neuvoin Ilkkaa kääntymään vasta toisesta Punkaharjun taajaman risteyksestä, vaikka olisi pitänyt valita se ensimmäinen. Siksi Ilkka joutui ajamaan minut Parikkalaan asti. Juna lähti Savonlinnasta 5.30, joten Ilkalla olisi ehkä ollut jotain parempaakin nukkumiseen liittyvää tekemistä kuin ajaa autolla ylinopeutta.

    Parikkalassa nousin Helsingin junaan, johon tietenkin tuli jokin tekninen vika ja siksi myöhästyin Tampereen junasta. Onneksi seuraava Tampereen juna tuli aika pian, mutta se oli sitten niin paljon hitaampi kuin alkuperäinen Pendolino, että meinasin väkisin myöhästyä tutoriaalin aloituksesta. Ehdin kuitenkin hätäisesti vetää pari lusikallista ruokaa massuun ennen tutoriaalin kick-offia.

    Sitten istuinkin päivän tutoriaalissa silmät ristissä. En ollut saanut junassa unta, vaikka sitä kovasti yritin, enkä saanut unta vielä hotellillakaan iltapäivällä. Tampereella oli tosi lämmintä ja alkoi tuntua siltä, että kylmä olut voisi maistua aika hyvälle. Siksi lähdettiin kuopiolais-lappeenrantalaisdelegaatiolla satamaan jo hyvissä ajoin ennen tutoriaaliristeilyä.

    Risteily alkoi vähän ikävästi. Odottelimme ihan rauhallisesti satamassa laivan lähtöä, kun joku manselaistäti tuli kiukkuamaan meille puunkaadosta ja kuinka laiskoja me olemme. ”Me” viittaa tässä porukkaan, josta karkeasti sanottuna puolet oli kauppatieteiden tohtoreita ja toinen puoli tohtoriopiskelijoita. Olenhan minä eräänlainen ”metsätilan perillinen”, mutta tuskinpa se näkyi päällepäin niin, että tämä räyhähenkirouva olisi saanut mitään aihetta sanomisiinsa. Tilanne alkoi siitä, että me täytimme aika hyvin kävelytien siinä odotellessamme eikä tämä kyseinen rouvashenkilö osannut pyytää kuuluvasti, voisimmeko väistää häntä. Me väistimme Heidin kanssa, mutta monet eivät kuulleet ensimmäistä pyyntöä. Täti oli ihan raivona.

    Risteilyllä meitä viihdytti joku vanhoihin nuttuihin pukeutunut live-bändi. Musiikki oli ihan kivaa ja leppoista, mutta äänentoisto oli ihan liian kovalla. Onneksi pääsimme Heidin kanssa Main ja Teuvon pöytään alakertaan pois kamalasta metakasta. Ruoka oli ihan hyvää. Ei maailman parasta, mutta syömäkelpoista.

    Mai viihdytti meitä tarinoillaan. Aivan loistava äly ja yleissivistys ja upea ulosanti. Hän kertoili persoonalliseen tyyliinsä Amerikan presidentinvaaleista, pääministerin vaimoehdokkaista ja inhovaatioyliopistosta. Sai nauraa hohottaa ja ihmetellä, miten joku voi olla niin hyvin perillä monesta asiasta. Mai sanoi minulle, ettei kannata jo edellisenä iltana hätäillä omaa esitystään. Hän kyllä lyttäisi minut seuraavana aamuna.

    Risteilyn jälkeen lähdettiin yhdelle Ilvekseen. Minä, Teuvo ja lappeenrantalainen Miia lähdimme hotellille, mutta muut jatkoivat matkaansa Onnelaan. Olisi ollut kiva mennä, mutta nukutti niin kamalasti, ettei minusta olisi ollut aamuesiintyjäksi, jos olisin lähtenyt mukaan.

    Toinen tutoriaalipäivä oli sitten huomattavasti vaisumpi. Ihmiset olivat kuka krapulassa, kuka muuten vaan väsynyt. Kommentit olivat aika väsyneitä, mutta jokainen yritti parhaansa. Ainakin tamperelaisjärjestäjät jatkoivat hyviä esityksiään.

    Tutoriaalin jälkeen kipaistiin Heidin kanssa etelän junaan ja minäkin selvisin aikataulussa Savonlinnaan asti. Ehdin opastaa brittimatkailijoita junassa Savonlinnan nähtävyyksistä ja hotelleista ihan kuin olisin oikea turistiopas. Brittimies ihmettelikin, miten hyvin minä tunnen Savonlinnan, vaikka en siellä edes asu. Virallisesti taidan muuttaa tänne ensi viikolla…