Kirjan jälkeen

Vuosi: 2008

  • Edetään varovaisin askelin

    Hevostelu tuntuu edelleen kropassa. Kävelin tänään töistä kotiin, kun Ilkka lähti autolla työmatkalle. Sää oli mitä mainioin, mutta meno oli silti melkoisen vaivalloista. Ei kestä ottaa kovin pitkiä askeleita vaan pitää edetä varovaisesti pikku askelin.

    Eilinen sähly oli tuskallista, mutta onneksi tuli sentään yritettyä. Jos en olisi mennyt sählyyn, olisin ollut tänään vieläkin surkeammassa kunnossa. Jalat ovat menossa selvästi parempaan suuntaan, mutta tänään hevosvoimat iskivät vatsalihaksiin.

    Sinänsä on positiivista, että kertyneen laardikerroksen alla ilmeisesti on kuin onkin vatsalihaksisto, joka nyt kipuilee. Ratsastuksessa keskivartalo joutuu hommiin, kun pitää myötäillä hevosen liikkeitä ja toisaalta antaa painonsiirroin myös käskyjä.

    Olen kuitenkin jo niin vetreässä kunnossa, että varasin tänään uuden tunnin. Ensi maanantaihin mennessä kaikki kivut ja kolotukset ovat tipotiessään!

  • Takajalat tulessa

    Aloittelen uudelleen jo kertaalleen unholaan jäänyttä ratsastusharrastusta. Kävin eilen Vuohimäen ratsastuskoululla ratsastustunnilla ja siitä lähtien olen viettänyt tuskallisia hetkiä. Takapuoli ja varsinkin olemattomat reisilihakset ovat menneet totaaliseen juntturaan. Ei edes maraton saanut jalkojani tähän kuntoon.

    —

    Jännitti niin maan perusteellisesti ennen ratsastustuntia. Syke oli 104, kun kävelin ihanaisen Hanin luo. Jotenkin ihmeen kaupalla pääsin kampeamaan itseni ponin selkään. Hanin säkä oli kuitenkin 148 sentin korkeudella!

    Siitäpä sitten käyntiä ympäri kenttää ja melko pian jo ravia. Minulle näyttää kehittyneen 15 ratsastamattoman vuoden aikana ongelma. Koko ajan katselin hevosen pään sivusta maata kohti enkä korvien välistä eteenpäin. Kädet olivat rauhalliset, mutta jalat heiluivat holtittomasti ponin kyljillä.

    Hanin ravi oli melko helppoa, mutta istuin silti satulassa kuin pottusäkki. Jalustimet tippuivat vähän väliä, mutta en ihan onnistunut tippumaan. Kevyessä ravissa en sitten taas muistanut, kummalle jalalle pitää keventää, mutta onneksi Essi-ope muistutti minua kärsivällisesti.

    Kärsivällisyyttä tarvittiinkin. Seuraava tehtävä oli tehdä pohkeenväistö ravissa! En muista, olenko koskaan tehnyt pohkeenväistöä ravissa. Siinäpä sitten Hani-parka oli ihmeissään, mitä pottusäkkitäti tahtoo. Piti jälleen kääntyä Essin puoleen ja pyytää täsmälliset ohjeet, miten se pohkeenväistö menikään. En saanut Hania yhtään kertaa tavoitteina olleiden keilojen väliin, mutta aika läheltä liippasi.

    Minä hölmöläinen luulin, että laukannosto kyllä onnistuu. Mitä vielä! Hani meni tuhatta ja sataa mutta ravia. Minä hölskyin mukana ja rimpuilin välillä ilman jalustimia. Kevensin ja töksötin satulassa vuoron perään, mutta laukkaa ei tullut. Tai tuli, mutta vasta hurjan ravispurtin jälkeen.

    Sitten ne mokomat alkoivat hypätä! Minun ei onneksi tarvinnut vaan kiertelin esteet sujuvasti. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle harjoitusravilla, nostaa laukka keilojen kohdalta, hypätä pari estettä, tehdä voltti ja hypätä yksi este. Minulle riitti, että kiersin esteet ja tein kaksi pääty-ympyrää. Joo-o. Se laukkahan se vaan ongelmaksi koitui.

    Kiemurtelin ja houkuttelin, mutta laukka ei vaan noussut. Aina kauhean kiitoravin jälkeen tuli jotain laukan tapaista, mutta hurraa huutoja se ei herättänyt.

    Kävi vielä niin pöljästi, että kun odottelin vuoroani ja lyhensin toista jalustinta, sain käärittyä ohjat Hanin turvan ympärille niin, että vetelinpä kummasta tahansa ohjasta, poni kääntyi aina oikealle. Noloa. En yhtään huomannut. Ihmettelin vaan, miten poni kulkee niin oudosti eikä tahdo millään kääntyä oikein.

    Oli siinä Essillä ja muilla naurussa pitelemistä. Hävetti niin kamalasti, että sain sen laukankin lopulta nostettua. Yritin kai koota viimeisiä itsetunnon murusia. Ei vaan oikeasti hoksasin vahingossa, että Hanille pitääkin siirtää toinen jalka huomattavan taakse ennen kuin laukka nousee. Sittenhän minä teinkin ihan kelpo laukannostoja pariin otteeseen.

    Harmitti, kun hoksasin idean vasta tunnin loppupuolella. Viimeisten käyntien aikaan uskalsin vilkaista sykemittaria ja se näytti edelleen yli 140!

    Tunnin jälkeen tiesin, että jalat tulevat olemaan kipeät seuraavat pari päivää. Kävelin kuin lännenmies jalat haarallaan. Hanilla oli kiire iltaruualle, mutta minä pystyin vain hiippailemaan varovaisin askelin kohti tallia. Essi tuli kaveriksi purkamaan varusteita ja kehaisi, että ihan hyvinhän se meni. Tasapaino on kuulemma hyvä ja asiat palautuvat pikku hiljaa mieleen, kun jaksaa vain yrittää – tai jos takapuoli kestää.

  • Hirvet harvassa

    Aiheutin taas keskiviikkona pahennusta junassa kuljettamalla hirvikiväärin Savonlinnasta Utajärvelle. Eihän sitä voi metsästäjä ilman asettaan metsässä samoilla. Kolme hirvenmetsästyspäivää tuottivat nolla hirvihavaintoa, mutta lintuja näin sitäkin enemmän ja yhden jäniksen.

    Koira ei oikein toimi. Awa ei lähde hakemaan. Tekee ihan vain parin minuutin lenkkejä. Torstaina pisin lenkki olli sellainen viisi minuuttia ja sen innoittajana oli melko varmasti hirvi. Perjantaina Awa oli pois jaloista parikymmentä minuuttia ja muutaman kerran jopa haukahti. Silloin alkoi vähän jänskättää, josko saadaan tyttöporukassa kaadettua Awan ja minun ensimmäinen hirvi ja vielä omaan metsään!

    Ei saatu. Awa tuli kohta takaisin ja laittoi jalkoihini maate. Liekö sitten ollut Korpelan koira, joka Awaa kiinnosti. Jäi ikuiseksi arvoitukseksi, oliko siellä hirvi vai mikä.

    Nyt saatiin kerrankin kävellä Awan kanssa kahdestaan. Pitää minunkin oppia metsästämään yksin. GPS:n kanssa se on tosi helppoa. Siitä näkee ihan älyttömän hyvin, missä mennään ja on helppo miettiä, mistä kautta kannattaa mennä, ettei tarvitsisi kovin isoja ojia ylittää.

    Eilen Awa jäi kotiin viettämään lepopäivää, kun oli perhemetsästyspäivä. Heta otettiin mukaan ajokoiraksi. Ensin minä olin passissa äitimuorin kanssa. Äiti hyöri ja pyöri ja minä koitin olla hiljaa. Ajossa ei tehty yhtäkään hirvihavaintoa.

    Makkaranpaiston ja nokipannukahvien jälkeen vaihdettiin rooleja niin, että minä ja Heta ajettiin ja isä ja äiti olivat passissa. Oli tietenkin viitisenkymmentä muutakin metsämiestä siinä apuna. Varsinaisesti siitäkään ajosta ei tullut tulosta, vaikka yksi vasa saatiin kaadettua. Onneton vasa tuli Lekun koiran, Parman edellä passilinjaan. Vasa ja emä eivät kuitenkaan pelänneet äänekästä ajoketjua vaan tuli passimiehen hollille takaa päin.

    Koiramiehet saivat eilen tililleen toisenkin saaliin, kun Arskan koiralle ammuttiin päivän toinen vasa.

    Olisihan tuo ollut ihan kiva päästä kokeilemaan uutta asetta tositoimissa, mutta ehkä ensi kerralla.

  • Syksyn viimeinen

    Vielä piti kertaalleen nousta ponin selkään ja kurauttaa kierros syksyisillä maanteillä. Savage murisi oikein komeasti, mutta minulle hiipi tuttu pelko selkäytimeen. Nukahdettiin molemmat formuloiden aikaan ja nousin suoraan sohvalta Savagen sarvikkoon. Unihiekka vissiin vaivasi, kun meno tuntui jo alussa kovin huteralta.

    En minä kaatunut enkä ollut lähelläkään kaatua eikä sattunut mitään muutakaan pelottavaa. En oikein keksi, mistä jännitys taas johtui, mutta huomasin jäkittäväni hartiat lukkoon ja ranteet tönköiksi.

    Omituisesta olosta huolimatta oli oikein mukava ajella. Muutama vesipisara ei haitannut yhtään, sillä luonto on nyt tosi kaunis. Reissun päätteeksi ajettiin pyörät tallille talviunille. Ennen ensi kesää luvassa on Savagen kasvojen kiillotus. Puhdistusta ja puunausta kynnet verillä, mutta mieli hilpeänä.

    —

    Uusi kiikari toimii kuin unelma! Käytiin Ilkan kanssa ampumaradalla kohdistamassa kiikari. Pikkuisen mulla osuu liian ylös, mutta toisaalta ammuin harjoituspanoksilla ja vain 75 metristä. Ilmeisesti jokainen kuti olisi kuitenkin osunut niin, että ne olisivat riittäneet hirvimerkkiin.

  • Virus EBRF:ssä

    Marko Torkkeli Lappeenrannasta jatkoi virusmarkkinoinnista. Esitys meni ihan hyvin ja keskustelu kävi valtoimenaan lähinnä terminologiasta. Minua itseäni alkoi kovasti kiinnostaa käsitteiden sekamelska. Marko kertoi esimerkin, jossa muistaakseni hollantilainen laulaja julkaisi laulujaan netissä ja sai aikaan niin kovan nettikiinnostuksen, että sai lopulta levytyssopimuksen. Markon mielestä tämä oli esimerkki virusmarkkinoinnista, mutta minusta siinä hiottiin enemmänkin buzz-markkinoinnin pörinää. (Nyt joku voisi kertoa, kenelle kuuluu kunnia buzzin suomentamisesta pörinäksi…)

    Olen ymmärtänyt, että virusmarkkinointi on sellaista, joka leviää ilman, että sanoman levittäjä on siitä edes tietoinen. Näin esimerkiksi hotmail-sähköpostia käyttävä levitti aikoinaan jokaisessa viestissään hotmail-sähköpostitilin ilosanomaa.

    Pörinämarkkinoinnissa sen sijaan tarkoituksena on luoda hässäkkä jonkin tuotteen tai ilmiön ympärille. Markkinointimuotona pörinä on aika riskibusiness, sillä hässäkkä ja kova kiinnostus eivät tarkoita sitä, että kukaan ensinnäkään tunnistaisi, mistä pöristään, ja toiseksi kiinnostus ei välttämättä muutu rahaksi. Hyvä, klassinen esimerkki on Blair Witch Project, josta ei varmaankaan olisi tullut mitään ilman hurjaa videokuuluisuutta netissä. Suomalaisittain hyvä esimerkki on Star Wreck -scifiparodia.

    Näin oli asian ymmärtänyt myös Suorannan Mari Jyväskylästä. Hän näytti minulle artikkelin, jossa oli jo tehty analyysiä, miten uudet markkinointitermit voidaan luokitella ja määritellä. Pitääkin muistaa etsiä se artikkeli.

    Tommi lisäsi keskusteluun vielä mobiilimarkkinoinnin ja mobiili virusmarkkinoinnin ja Heikki muistutti vielä mobiilimainontamisen käsitteestä. Se, että lisätään keskusteluun uusi markkinointikanava, ei minusta muuta vielä asian ydintä. Markkinointia voidaan nimetä tsiljoonalla eri tavalla, jos uusi markkinointikanava luo tarpeen uudelle termille.

    Mari muistutti meitä siitä, ettei virusmarkkinointi ole sama kuin word-of-mouth -markkinointi. Ei niin olekaan. Mielestäni vain ensimmäinen viruksen levittäjä tietää levittävänsä virusmarkkinoinnin sanomaa, mutta WoMissa jokainen asian eteenpäin puhuja, kirjoittaja tai millä tahansa keinolla asian esittäjä tietää, mitä tekee. Ehkä Markon esityksen musiikin suosittelijat ovat WoM-markkinoijia, mutta eivät virusmarkkinoijia. He tietävät, mitä tekevät, ja Markon tutkimuksen mukaan myös haluavat siitä jonkin palkkion.

    Käsitekaaos olisi mielenkiintoinen probleema ja ansaitsisi selvitystyötä myös suomeksi. Pitää heti etsiä Marin artikkeli ja tutustua aiheeseen.