Kirjan jälkeen

Vuosi: 2008

  • Kunnallisvaalit ja mainonta

    Näin kunnallisvaalien alla katukuvaa värittävät lukuisat vaalijulisteet, mutta kuinka monta ihmistä olet nähnyt tutkiskelemassa näitä mainoksia? Mainokset eivät tunnu kiinnostavan kovin montaa ihmistä – ei isot työkaluilla ja yhdellä naamalla varustetut mainokset, eikä sen paremmin pienten naamakuvien täplittämät joukkomainoksetkaan.

    Kenelle vaalimainonta on suunnattu? Kuka on nykyisin niin kiireetön kulkija, että pysähtyy tutkimaan vaalimainosta? Aivan samoin voisi kysyä, mikä vaalimainosten tarkoitus on. Jos yhdessä julisteessa on kymmeniä naamoja, onko mainoksen tarkoitus ainoastaan palvella äänestäjää, joka ei muista sen naapurista tutun keskustalaisen nimeä ja numeroa? Onko sitä tarkoitusta varten järkevää edes painattaa kymmeniä mainosjulisteita yhtä kaupunkia kohti? Eikö tähän tarkoitukseen riittäisi se, että kyseinen juliste olisi näkyvillä äänestyspaikan läheisyydessä?

    Äänestyspaikoilla ei tosin saa mainostaa. Siitä huolimatta jokaisesta kopista löydät kuvattomat listat nimistä ja numeroista. Haittaisiko enää äänestyskopissa seistessä, jos listoissa olisi näkyvillä myös ehdokkaan naamataulu?

    Ehkä isojen vaaliplakaattien perimmäinen tarkoitus on herättää kansan syvät rivit ja kiihdyttää heidät kerrankin polkemaan wannabe-poliitikot suohon tai ainakin asfalttiin. Täällä Savonlinnassa on jo tehty ilkivaltaa vaalimainoksille (Itä-Savo 8.10.2008).

    Kuopiossa vaalimainosten osalta päädyttiin toiseen ratkaisuun (Savon Sanomat 9.10.2008). Ulkomainontaa vähennettiin ja kaupunki jakoi kaikille äänestäjille kotiin vaalilehden. Eipä tarvitse jäädä nolaamaan itseään iltalenkillä ja kykkimään tihrusilmin vaalimainosten luo. Sen kun vaan kiehauttaa kupin kahvia ja tutustuu ehdokkaisiin mukavasti kotisohvalla.

    Ehdokkaiden omista vaalimainoksista paljastuu usein ikävä totuus. Monet ovat täysin tietämättömiä nykyaikaisesta mainonnasta. Kun lehtimainokseen painetaan www.emmaehdokas@gmeil.fi, on vaikea olla vetämättä aamupuuroaan henkeen.

    Miten sitä voisi äänestäjä vakuuttua siitä, että a) voi lähestyä edustajaa tarpeen vaatiessa, b) voi tutustua tämän ajatuksiin ja c) edustaja seuraa aikaansa ja on läsnä siellä, missä tapahtuu, jos verkkotyöskentely kaatuu www@gmeil.fi-sekoiluun?

    Onneksi on niitäkin, jotka seuraavat aikaansa ja ainakin osaavat pyytää apua, jos eivät itse osaa panostaa verkkonäkyvyyteensä. Blogeja on monilla, mutta antavatko ne aina oikean kuvan ehdokkaasta? Blogi on hyvä yhteydenpitokanava ja loistava mahdollisuus tuoda omia ajatuksiaan julki suurelle yleisölle. Vesittyykö hyväkin viesti joskus amatöörimäisiin blogitoteutuksiin?

    Tärkeintä on mielestäni hyvä yritys. Joidenkin kohdalla yritys voi voi tarkoittaa myös loistavaa lopputulosta.

  • Savulohikeittoa á la Outi

    En ymmärrä, miksi olin jättänyt tämän kalakeitto-ohjeen julkaisematta. Teksti on kirjoitettu maanantaina..

    —

    Kiaran herkullisen savulohikeiton innoittamana väsäsin eilen oman version keitosta. Tuli aika hyvää, vaikka itse sen sanonkin. Meillä ei ollutkaan keittovihanneksia, joten jouduin laittamaan perunoiden sekaan Amerikan wokkivihanneksia tai jotain sellaista. Parsakaalta, porkkanaa, paprikaa, maissia ja hermeenpalkoja siinä ainakin oli. Soppa syntyi kuta kuinkin näin:

    Outin savulohikeitto

    6-7 perunaa
    1/2 pss wokkivihanneksia
    sipuli
    kasvisliemikuutio
    vettä niin, että vihannekset peittyvät
    prkruokakermaa, 10 %
    1 tl kalamaustetta
    1/2 tl mustapippuria
    n. 250 g kylmäsavulohta
    reilusti kuivattua tilliä
    päälle tuoretta ruohosipulia

    Lisäsin ruokakerman ja mausteet siinä vaiheessa, kun perunat olivat lähes kypsiä. Kiehautuksen jälkeen lisäsin vielä kuutioidun lohen ja otin pois levyltä. Pinnalle vielä ennen tarjoilua tuoretta ruohosipulia ja ei kun syömään.

    Näitä samankaltaisia reseptejä löytyy netistä pilvin pimein, mutta tämä oli oma, jääkaapin sisällön sanelema variaationi.

  • Nykyaikainen viisiottelu, laji 2

    Ponilla ratsastaminen laskettanee ensimmäiseksi suoritukseksi nykyaikaisesta viisiottelusta. Tänään harrastimme Ilkan kanssa toista lajia: ammuntaa. Tosin ilmapistoolin korvasimme haulikolla ja kohteena olivat savikiekot.

    Tämä oli toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun kävimme harjoittelemassa. Ilkalta ammunta sujuu jo melko hyvin, mutta minä ammun kuin lehmä. Ihmettelin jo viime kerralla, miksi näkökyky katoaa yhtäkkiä ja sitten taas palautuu. Nyt hoksasin, että en näe koko aikaa edes aseen jyvää.

    Se ei johdu siitä, että ase olisi piippu alaspäin vaan siitä, että näen toisella silmällä lähelle ja toisella kauas, ja välillä silmät arpovat, kummalla oikein katsotaan piippua pitkin kiekkoon. Silloin kun näen jyvän kirkkaana, onnistun jopa tähtäämään, mutta silloin kun jyvä jää sumuverhon taa, ammun ihan sokkona. Outoa.

    Ilkka toi minulle silmälapunkin, mutta eihän siitä mitään tullut. Panoslaatikosta taitettu lappu oli niin iso ja kömpelö, että tarttui pyssyyn.

    Osuin minä muutaman kerran. Ilkka useammin. Koitan taas selitellä itselleni, että Ilkalla lienee kuitenkin enemmän ampumisharjoituksia takanaan kuin minulla. Jatkamme harjoittelua.

  • Savonlinnan tallitähti

    Hypätä hurautin sitten esteitä – yhden enemmän kuin Pilkku-poni. Siitä onkin ehtinyt vierähtää melkoinen tovi, kun viimeksi hyppäsin. Kangas-Korholassa en hypännyt koskaan, enkä Sarin tallilla, joten ainoat hyppykokemukset ovat Nassella 90-luvun alkupuolelta. En muista, että olisin Pihkalassakaan hypännyt, kun en siitä oikein tykännyt.

    Mutta Pilkku oli niin reipas, että päätin heti yrittää. Koppoti, koppoti, koppoti, viiletti Pilkku kohti estettä. Sitten tapahtui selittämättömiä asioita. Este oli ehkä viisikymmentäsenttinen ja sen edessä ja takana oli puomi maassa. Pilkku-raukka oli paljon muita pienempi, mutta silti niin reipas, että yritti tahdistaa askelluksen isojen hevosten puomille.

    Puomi meni hyvin, mutta sitten pienen ponin askeleet menivät sekaisin ja hups, se veti liinat kiinni juuri ennen estettä – mutta minä en. Minä jatkoin kaaressa esteen yli ja tömähdin ristiselkä edellä tantereeseen. Vähän sävähti selässä, mutta ei tullut kiukkua eikä kyyneleitä. Tyynen rauhallisesti astuin esteen yli ja kiipesin takaisin Pilkun selkään.

    Sitten vaan uusi laukka ja uusi yritys. Hurja lähestyminen ja sitten kiljahduksen saattelemana yli. Tällä kertaa molemmat pääsimme sutjakkaasti esteen alastulopuolelle. Hirmu hienosti meni. Kiljuin ja rävelsin, mutta olin rohkea typykkä, kun kiipesin ponin selkään ja hypätä leiskautin, vaikka ensimmäinen yritys oli vähän kehnon lainen.

    Hypättiin Pilkun kanssa vielä kolme kertaa. Pilkku meinasi lähestyä estettä liian rivakalla laukalla, ja jouduin pidättelemään. Siksi yksi yritys päättyi kieltäytymiseen. Muuten meni ihan hyvin.

    Olin tyytyväinen siihen, miten paljon paremmin ratsastin tänään kuin viime viikolla. Pilkun askellus oli tietenkin tiheämpi kuin Hanin, mutta silti onnistuin istumaan melko tiiviisti. Näyttää siltä, että ongelmani on alapohkeessa. Jalat tahtovat heilua holtittomasti ja varpaat kääntyä ulospäin. Tuntuu, että kädet ovat ihan hyvät ja melko rauhalliset ainakin siihen nähden, miten vähän olen ratsastanut. Nyt myös katse oli melkein koko ajan oikeaan suuntaan. Merja huomautti siitä ehkä kerran tunnin aikana.

    Nyt selkä on vähän jäykkä. Paljon mahdollista, että huomenna sattuu, kun kömmin ylös sängystä. Ei tässä mitään ihmeellisiä kipuja ole, mutta onhan se selvä, että kun tällainen ruho mätkähtää holtittomasti permantoon, johonkin sattuu.

  • Nyt se on tullut – vanhuus

    Ei tässä voi enää muuta todeta kuin, että vanhuus on iskenyt. Jalat ovat entistä kipeämmät ja askel ei kun lyhenee.

    Ratsastus iski kuin tuhat volttia ja suoraan nivusiin. Lähentäjät on ihan tulessa! Kävelen täällä lännenmieskävelyä, ja jos pysähdyn istumaan pitemmäksi toviksi, liikkeellelähteminen on sanomattoman tuskallista.

    Tuntuu, ettei sählystä ollut sittenkään mitään apua. Huomenna pitää koettaa taas pelailla, mutta saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Siihen asti otan lyhyitä askeleita jalat haarallaan.