Kirjan jälkeen

Kuukausi: helmikuu 2011

  • Dolce Gusto pelastaa kahvitunnin

    Kotona työskentelyssä on monta hyvää puolta, mutta on yksi huonokin. Kahvitauolla ei ole ketään, jolle puhua. Onneksi joulupukki toi meille jo ennen joulua Dolce Gusto -kahvinkeittimen.

    Olin haaveillut oikeasta espressokeittimestä jo monta vuotta, mutta aina hinta oli tullut esteeksi. Vuosien saatossa vaatimukset vähenivät ja järki alkoi voittaa. Olisiko espressokeittimelle oikeasti niin paljon käyttöä, että kannattaisi uhrata puoli metriä pöytätilaa ja iso nippu seteleitä yhteen kahvinkeittimeen? Ei olisi.

    Mainoksen uhri

    Telkkarissa alkoi pyöriä syksyllä sopivasti ennen joulua Dolce Gusto -mainos, jossa pikkuruinen keitin pyöräytti patruunasta makoisaa kahvijuomaa. Ilkka suhtautui keittimeen terveen epäilevästi. Vaikka kävimme katsomassa sitä jo pariin kertaan paikallisessa muka-halvassa sinivihreässä kodinkoneliikkeessä, Ilkka ei antanut ostaa vekotinta ennen kahvin koemaistamista. Höh, laittoi hanttiin melkein yhtä hanakasti kuin ponin ostossa!

    Joulupukki lupasi auliisti maksaa keittimen, jos me päätyisimme sen ostamaan, ja yhtenä kauniina päivänä jouluviikolla keitin lopulta törötti meidän pöydällä.

    Piccolo-malli on niin hyvä! Se ei vie pöytätilaa kuin mehukannun verran. Olin vähän ihmeissäni, kun tajusin, että Piccolossa ei ole muuta eroa isosiskoonsa Circoloon verrattuna kuin vesisäiliön tilavuus. Toki Piccolosta puuttuu ”keittiön pimeälläki valaisevat LED-valot”, mutta kuka niitä tarvitsee?

    Hyvää kahvia

    Ilkan vaatima koemaistaminen tehtiin lopulta omassa keittiössä. Ensimmäisellä kerralla cappuccino meni vähän pieleen. En tajunnut, että Dolce Gustossa pitää itse säätää veden määrää. Applen aikakaudella ohjekirjoja ei ehkä tule luettua riittävän tarkkaan, joten ohjeet käteen, ja erhe korjaantui jo seuraavaan kupilliseen.

    Dolce Gustolla saa keitettyä tosi hyvää cappuccinoa. Suosikkini on kuitenkin cafe macchiato, jossa on kaksi kerrosta maitovaahtoa ja yksi kerros espressoa. Paras ylläri koko tässä keitinhässäkässä oli se, kun tajusin vasta kotona, että keittimellä voi tehdä myös jääkylmiä juomia! Jopa persikkainen jäätee onnistuu, mutta sitä en ole vielä kokeillut. Jouluna herkuttelimme oikealla irish coffeella ja muutamilla muilla kahvidrinkeillä niin, että en meinannut malttaa jäädä tipattomalle tammikuulle.

    Riittävä pieneen tarpeeseen

    Dolce Gusto ei ehkä ole ihan sellainen espressokeitin, josta aiemmin haaveilin. Se on kuitenkin täysin riittävä satunnaiseen erikoiskahvien keittämiseen. Yhteen kupilliseen keitin käyttää yhden tai kaksi patruunaa. Yleensä ne juomat, joissa maitovaahto ja kahvi ovat erikseen, vaativat kaksi patruunaa ja muut yhden. Hintaa kupilliselle tulee siis 37 tai 74 senttiä patruunojen määrästä riippuen. Itse keitin maksoi 98 euroa.

    Keitin toimii 15 barin paineella riippumatta siitä, mistä juomasta on kyse. Oikeille baristoille se on kauhistus, mutta minua ei haittaa.

    Meillä keitin pyöräyttää viikossa 5-10 kupillista kahvia, joten muutamassa kuukaudessa se on haukkunut hintansa. Eikä mielihyvää voi mitata euroissa. Minulle on tärkeintä, että päivän työt voi välillä keskeyttää hyvän kahvin merkeissä. Ja jos oikein ahdistaa, kahvin sekaan voi lurauttaa pikku turauksen makusiirappia.

    Dolce Gusto Piccolo -keitin [xrr rating=4,5/5]

  • Mieli virkistyy, keho kevenee

    Tätä vuotta on kulunut pian kuusi viikkoa. Pieni perheemme on ottanut niskalenkin huonoista elintavoista, ja karistanut yhteensä palttiarallaa kuusi kiloa turhaa fläsää taivaantuuliin. Hiphei!

    Sitä ei voi kuin ihmetellä, miten paljon askel kevenee, kun pudottaa pari, kolme kiloa ylimääräistä kuonaa. Kun aiemmin luulin vastaantulijoiden ajattelevan, että mitähän tuokin läskimakkara täällä lenkkipolulla pyörii haitolla, nyt potkaisen itse mielessäni puuskuttavaa lyllertäjää vauhtiin.

    Nyt kaikki lenkille ja puuskuttamaan! Se on kivaa ja siinä saa niiiiin hyvän mielen! Minä ja muut kuntoilijat kiritämme teidät kaikki vauhtiin!

    Parempaa ruokaa, enemmän unta

    Käytännössä kilojen karistaminen on vaatinut satsausta ruuanlaittoon. Meillä syödään nyt enemmän keittoja ja useammin ruokaisia salaatteja. Itse asiassa meillä syödään nyt paljon parempaa ruokaa kuin ennen.

    Silti runebergintorttu poikineen hulahti suusta alas, ja Ilkalle on maistunut muutama karkki. Kun kuntoilee, ja tekee järkeviä valintoja, voi joskus vähän herkutellakin.

    Minä olen ihan äärimmäisen tyytyväinen, että tämä elintapojen muutos onnistui taas samoilla opeilla kuin silloin kerran aiemminkin, kun maratonia varten treenasin. Kuka väittää, että paremman kunnon löytäminen ja ylimääräisten vyötäröpalluroiden pudottaminen on vaikeaa? Syöt vaan, ei vähemmän, vaan laadukkaammin, ja liikut enemmän. Piste. Helppoa kuin heinänteko.

    Ja sitten saa ja pitääkin nukkua enemmän, ja se on parasta mitä tiedän!

    Vesijuoksu-uimarit

    Kävin taas aamulla pikapulahduksella järvessä ja menin sitten vesijuoksemaan. Olen edelleenkin virallinen uimaradantukko vesijuoksijoiden keskellä. Mummot uivat koiraa vesijuoksuvyö korville nousseena, ja katselevat pahasti 40 vuotta itseään nuorempaa, joka ei tunnu etenevän mihinkään. Yksikin pappa vie  altaasta tilaa 3 x 2 metriä, kun sauvoo menemään vesisauvoilla makuuasennossa.

    En minä valita. Kaikki mahtuu polskimaan, ja hyvähän se on, että iäkkäämmätkin liikkuvat. Minä vaan ihmettelen sitä, miksi nämä mummot ja papat eivät mene suosiolla uimaan. Osalla ei edes ole vesijuoksuvyötä niin eikö silloin pystyasennossa juoksentelu vesisoikossa ole jokseenkin mahdotonta?

    Lieneekö sittten vesijuoksun ansiota, mutta alan saada niskalenkin myös selkäkivuista. Ylösnoustessa kävelen edelleenkin ensimmäiset askeleet könttyräasennossa, mutta sellaisia vihlovia kipuja ei enää ole. Olen huomannut, että kaikkein parasta liikuntaa selälle on moottorikelkkailu. Siinä tulee huomaamattaan tehtyä satoja kyykkyjä, taivutuksia ja ojenteluja, jotka kaikki laittavat selkänikamat liikkeeseen. Usko tai älä.

  • 127 tuntia 2:22

    Taas pari leffa-arviota viime ajoilta. Aloitetaan hyvistä. 127 tuntia ei ole työllistänyt montaa Hollywood-staraa, mutta tositapahtumiin perustuva juoni piti otteessaan alusta loppuun. Se, mikä väijyi ainoana mahdollisuutena katsojan mielessä heti juonen kohokohdan jälkeen, lopulta tapahtui. Paljastamatta liikaa – tein sen jo – on pakko sanoa, että päähenkilön optimismissa olisi meille kaikille paljon opittavaa. Kurjistakin tilanteista voi selvitä voittajana. Loistava leffa, ei voi muuta sanoa! Neljä tähteä.

    [xrr rating=4/5]

    Angelina  Jolien ja Johnny Deppin uutta The Tourist-elokuvaa on moitittu kilpaa. Kritiikin vuoksi se meinasi jäädä meiltäkin katsomatta, mutta onneksi päätettiin katsoa ”vähän alkua”. Angelina turbohuulineen oli uskottava femme fatale ja Johnny loistava kuten aina ennenkin. Tällä kertaa hän oli hupsahtaneen ihastunut matematiikanopettaja. Venetsia näytti elokuvassa parhaat puolensa, mutta enpä haluaisi italialaisen kanavakaupungin jokiin uimaan. Yök.

    [xrr rating=3.5/5]

    Numerot muodissa

    Näyttää siltä, että nyt on muotia antaa leffoille numeraalinen nimi. On 127 tuntia, ja on 2:22 ja sitten on vielä simppeli nimi 13. Näistä 127 vie voiton, mutta ihan hyvä oli myös 13. Kolmentoista juoni on tosi outo. Voisikohan ihminen joutua helpon rahan perässä sellaiseen kiipeliin oikeassa elämässä? Älä lue, jos et halua tietää, mutta päähenkilö joutuu eräänlaiseen venäläisen ruletin variaatioon, jossa ei ammuta itseä vaan piirileikin seuraavaa osapuolta. Ei siis pylly vasten pyllyä pum-pum vaan pyssy vasten palloa, pum-pum. Kannattaa katsoa.

    [xrr rating=3/5]

    2:22 on sitten taas ihan surkea tekele vuodelta 2008. Juoni on ihan täynnä mokia. Jos hotellia ollaan ryöstämässä ja asiakas haluaa pullon kuohuvaa, eikö olisi helpointa ottaa pullo hyllystä ja toimittaa se janoiselle? Tai jos melusta valitetaan niin kannattaisiko kopsauttaa ovelle ja pyytää älämöijiä hiljenemään? Mutta ei, elokuvissa asiat eivät tapahdu niin kuin Strömsössä. Huonostihan siinä sitten käy. Ei kannata katsoa. Ihan typerä leffa.

    [xrr rating=1/5]

    Pöljää kauhua

    Mutta on niitä typerämpiäkin. Paranormal Activity oli aikoinaan ihan jännä ja erilainen kauhuleffa. Sen takia odotin kakkososalta paljon, mutta voi veljet! Alku oli maailman tylsin. Ihan kuin olisi katsonut presidentin uudenvuoden puhetta. Kaapinovet aukeavat ja kellarinovi paukkuu. Scary… Elokuvassa pelotti eniten se, selviääkö perheen koira. Se olikin ainoa, joka tuntui välittävän Hunter-vauvasta. Kai tällekin leffalle joku tähdenssakara pitää antaa. Saakoon siis puolikkaan tähden.

    [xrr rating=0.5/5]

    I spit on your grave olikin sitten vähän pelottavampi kauhuleffa tai ainakin ällöttävä. Älä katso tai katso, mutta kelaa ensin alun kauheudet yli. Ensin naiskirjailijalle käy huonosti ja sitten hän palaa kostamaan. Pahikset pääsevät ihan liian helpolla. Vain yhdestä orista tulee ruuna. Se oli sille ihan oikein. Minä katsoin välillä tyynyn takaa, ja välillä Ilkan piti kelata leffaa eteenpäin. Sylkyelokuva oli mennen tullen parempi kuin Paranormal activity 2.

    [xrr rating=3/5]

    Nöyryyttävä nuoruus

    You again oli… voi itku. Pitääkö lukioaikojen taakkaa kantaa harteillaan koko ikänsä? Jos rillipäinen finninaama on päässyt New Yorkin PR-toimiston varatoimitusjohtajaksi, onko pakko nöyrtyä taas samaan lukiorooliin vanhan cheerleader kapteenin edessä? Olen aivan varma, että jos joutuisin luokkatapaamiseen, minäkin taantuisin lukio- tai, vielä pahempaa, yläasteaikojen tasalle. Oikein tuntuu, kun naama täyttyy näppylöistä ja mieli alkaa ahdistua. Onneksi kaikki päättyy hyvin – again.

    [xrr rating=1.5/5]

    Kannattaa siis katsoa Tourist, 127 tuntia ja jännityksen ystävien vielä 13 ja I spit on your grave. Välttele elokuvia Paranormal activity 2 ja 2:22, jos et halua pilata iltaasi. Ja komedian ystäville ylimääräinen helmi, jonka katsoimme jo aikaisemmin: Lomaterapiaa.

    …

    EDIT 6.2.2011 klo 23.17

    Lisätäänpä vielä yksi hauskuus. Due date – lasketttuaika on ihan mukiinmenevä huumoripläjäys. Tosikkomiehen vaimo on synnyttämässä ja erinäisten vaikeuksien tuleva isä joutuu automatkalle permispäisen wanna-be näyttelijän kanssa. Nyt kun  yritän miettiä jälkeenpäin hauskinta kohtausta, ei tule mieleen yhtään mitään. Leffassa ei ollut mitään mestarillisia oivalluksia, mutta kyllä siinä saa pari kertaa nauraa, ja se on jo hyvä se nykypäivän komedioille.

    [xrr rating=2/5]

  • Lihapullareseptiä metsästämässä

    Ennemmin tai myöhemmin suhteessa tullaan keskusteluun äidin ruuat vs. tyttökaverin ruuat. Olemme saavuttaneet tänään tuon kulminaatiopisteen. Arvata saattaa, että pyöräytin tänään ruuaksi lihapullia jokaisesta kodista löytyvän Kotiruokaa-kirjan reseptin mukaan.

    Jo joskus aiemmin Ilkka oli ihmetellyt, miten kaupan lihapullat ovat niin tiiviitä, kun taas kotikutoiset pullat  tuppaavat hajoamaan lautasella. Siksipä vähensin nesteen ja korppujauheen määrät puoleen ja  vaivasin pullataikinaa vähän pidempään.

    Ei auttanut. Lihapulla hajosi taas lautaselle.

    Äiti teki niin hyviä

    Ilkka kehui äitinsä lihapullia, joihin minä en koskaan ehtinyt omin hampain tutustua. Ne olivat olleet pieniä ja  tiiviitä, mutta kuulemma saman makuisia kuin nämä minunkin hajoavat pullat.

    En myöntänyt tehneeni mitään virhettä, vaan aloin selitellä, että niin, niin mutku meijän pullia ei ole paistettu rasvassa pannulla vaan uunissa pellillä. Ei auttanut sekään. Uunissa oli paistettu Ilkan kotonakin.

    Nytpä siis alan etsiä tiiviiden lihapullien salaisuutta. Jos joku osaisi pikkuisen ohjata oikealle polulle niin kiitollisuudella otan vinkin vastaan.

    Tiedän omasta kokemuksestani sen tuskan, kun melkein maistaa jonkun ruuan suussaan, mutta tietää, ettei saa sitä ruokaa ikinä. Minulle sellainen ruoka on Lahja-mummon vastapaistettu rieska. Sitä ei saa enää koskaan, mutta ”niitä oikeita” lihapullia voisin ehkä Ilkalle onnistua tarjoilemaan.

    Apua!