Tekijä: Outi

  • Guns N’ Roses oli huippu!

    Niille, jotka eivät hölmöyksissään lähteneet Guns N’ Rosesin keikalle, ihan vaan tiedoksi, että Axl oli entisessä kunnossaan. Ääni naukui kuin mouruavalla kissalla aidanseipäällä. Keskivartalo tosin oli hieman kasvanut niistä ajoista, jolloin Axl vielä poseerasi julisteissa huoneeni seinällä.

    Ehdin odottaa GNR:n keikkaa melkein tasan 20 vuotta. Kannatti odottaa. Ihan sama, vaikka naamat olivat vaihtuneet. Ihan sama, vaikka mahat olivat kasvaneet sekä laulajalla että kuulijoilla. Ihan sama, vaikka piti odottaa kolme varttia rokkikukkoa lavalle. Kaikki odotus oli odotuksen väärti.

  • Ei näin

    Kesällä ratsastelu on jäänyt väliin leirien ja omien kiireiden vuoksi, mutta Ilkkapa keksi Linnanmäellä oivan korvaavan menetelmän laukkaharjoituksiin. Nappasi kolikot koneeseen ja hoputti minut hurjaan laukkaan. Ou nou!

    Miten aikuisesta ihmisestä voi lähteä tuollainen ääni! Hirveä kimitys kuuluu naurun lomasta, ja kyllä hävetti. Ihmiset pysähtyivät katsomaan, ja minä vaan nylykytin konehevosella menemään niin lujaa kuin pääsin. Olisiko kerrankin pitänyt lukea ohjeet ensin? Vasta jälkikäteen tajusin, että minähän en muistanut edes ohjata sitä heppaa kaarteessa, kun pistelin niin kovasti menemään. Yksi asia lienee selvä: ”Mä en halua käyttää mittää ruoskaa!”

    Hävettää vieläkin…

  • Löytämisen riemua

    Olin Ilkan kanssa aarrejahdissa! Ja minä löysin sen – maailman parhaan pienen aarteen! Tai siltä se pieni pakasterasia ainakin tuntui.

    Ollaan jo kauan puhuttu geokätkennästä, ja nyt sitten eilen ryhdyttiin sanoista tekoihin. Ensimmäiseksi haasteeksi otettiin aarre tästä läheltä, eikä muutenkaan heti hakeuduttu erityisen haastavien kohteiden pariin.

    Silti ensin kurkisteltiin väärään paikkaan – Ilkka oikeastaan kurkkasi heti oikeaan paikkaan, muttei hoksannut rasiaa. Polvet kastuivat märässä maassa mönkiessä, mutta se ei ollenkaan haitannut löytämisen riemua.

    Aarrearkussa oli rintanappi, harppi ja joku kiertävä kolikko. Kun nimet oli raapustettu lokikirjaan, työnsimme aarteen visusti samaan paikkaan. En kerro, mihin, ettette löydä ilman etsimistä!

    Oiva tapa kuljettaa turisti sinne minne ei muuten löytäisi

    On harmillista, ettei geokätkentää ole enempää hyödynnetty matkailussa. Sunnuntaiaamupäivän asiaan vihkiytyminen paljasti, että geokätkennän parista löytyy lukuisia kiinnostuneita, jotka ovat valmiita poikkeamaan viivasuorilta valtateiltä pienille kärrypoluille vain kätkön perässä. Se olisi mainio tapa opastaa ihmisiä uusiin ja erilaisiin paikkoihin.

    Selvitin jo itselleni tärkeimpien paikkakuntien kätköt, ja onneksi Savonlinnasta niitä löytyy useita. Utajärveltäkin löytyy aivan mielettömän hienoja paikkoja. Parasta kätköissä on kuitenkin se, että kätkön omistaja eli hän, joka purkin piilotti, on joutunut miettimään, mihin piilonsa tekisi. Osa on halunnut kuljettaa etsijät upeiden maisemien pariin, osa johonkin kulttuurihistorialliseen kohteeseen.

    Geokätköön liittyy aina kuvaus. Toiset tietenkin ovat viitseliäämpiä ja taitavampia kirjoittajia, mutta parhaimmillaan geokätkön avulla voi siirtää kansanperinnettä sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi Utajärveltä löytyy kätkö paikasta, jossa tarinan mukaan paimentyttö pakeni epäonnisesti sonnia, ja Savonlinnasta löytyy tietenkin linnan ympäriltä useampiakin purkkeja mukavine tarinoineen.

    Minä aloin tietenkin heti kehitellä omia piilopaikkoja. Olisi mukava laittaa jonnekin tiettömän taipaleen taakse metsämiesten löydettäväksi tai jonkin upean kelkkareitin varteen.

    Annoin pikkusormen, se vei koko käden

    Nyt kädet syyhyää ja Savagen renkaat sauhuaa. Pitäisi päästä uudelleen aarrejahtiin. Heti kun menen taas kotiin, vien varmasti Ilkan vaikka väkisin etsimään paikallisia kätköjä. Ensi viikonloppuna sitten voidaankin katsastaa Helsingin purkit, kun mennään kuuntelemaan Guns N’ Rosesia. Miltähän mahtaa Axl näyttää lavalla kypsemmällä iällä? Ehkä akselilla on kätkö lavan takana piilossa.

    Lisäys 17.6.2010

    Geokätköily on tähän saakka saanut minut kiipeämään ihan itse ilman apuvoimia (Ilkkakaan ei ollut mukana) kahden metrin korkeudelle liikennemerkkiin, kömpimään mutaisen sillan alle ja kurkistamaan peltisen kurjen takapuoleen.

    Olen ihan haltioissani! Pieni Hercule Poirot heräsi minussa siellä liikennemerkillä, kun aloin ihmetellä, miten liikennemerkissä voi olla niin korkealla ihan selvä kengänjälki. Kengänjälki se vei minut sinne sillankin alle. Jos et halua leimautua erittäin lapselliseksi ja keskenkasvuiseksi kurapolveksi, suosittelen jättämään geokätköilyharrastuksen kokeilematta!

  • Pyytämättä ja yllätyksenä

    Taidan pitää tämän ihan järkyttääkseni ystäväpiirini tasapainoa.

    — Post From My iPhone

  • Rohkea rämäpää – KLM

    Viime  viikolla KLM hukkasi matkalaukkuni ja kirosin yhtiön siksi alimpaan h-paikkaan. Tällä viikolla KLM laittoi lentokentät kiinni eikä informoinut meitä täällä Barcelonassa mitenkään ja taas kirosin kovasti. Nyt yhtiö uskalsi lähettää ensin pomonsa taivaalle ja heti perään kolme rahtikonetta pöllyävästä tuhkapilvestä huolimatta.

    Tulin heti paremmalle mielelle. Onneksi ollaan reissussa – vaikkakin jumissa edelleen – KLM:n koneella eikä aristelevan Finnairin. Ei huvittaisi istua Finnairin linja-autossa 60 tuntia matkalla Suomeen.

    Kuinka täällä pärjätään?

    Joku voisi kuvitella, että pidennetty loma Espanjassa olisi  ihan kiva asia. Minulla ei niin olekaan vaikeuksia, mutta välillä aika käy pitkäksi. Päivä kerrallaan tässä mennään.

    Alunperin meidän piti palata jo aikaisin lauantaiaamuna. Perjantai-iltana Teemu pääsi noin sadannella kerralla läpi KLM:n asiakaspalveluun ja sai vaihdettua lentomme sunnuntai-iltapäivään. Eipä lähtenyt kone vielä silloinkaan.

    Ei mitään hätää

    Nyt kun loma on venynyt pian parilla päivällä, meidän piti marssia tänään itsepalvelupesulaan sukkapyykille. Ihan mukavaa täytettä päivään. Se, mikä täällä alkaa pikku hiljaa ärsyttää, on muut turistit. Joka paikka pursuaa kiukkuisia turisteja.

    Kadulla on tänään alkanut näkyä kylttejä, joissa kyllästyneet matkailijat kaupittelevat paikkoja vuokraamiinsa linja-autoihin. Suomalaiset odottavat kiltisti vuoroaan. Joku suomalainen oli kuullut, että täällä joudutaan odottelemaan jopa yli viikko, mutta onneksi täällä näkyy tosi vähän suomalaisia.

    Ruokaa riittää

    Soitin tänään ensimmäisen kerran äidille. Pappa tuntui olevan enemmän huolissaan. Hyvin täällä kuitenkin pärjätään. Barcelona on täynnä pikku kahviloita ja ruokapaikkoja, pyykitkin on pesty ja netti toimii, joten meillä on asiat ihan hyvin. Ei vaan enää jaksa notkua turistipaikoissa.

    Eilen Ilkka löysi meille hyvän pastabaarin, jossa käytiin eilen ja taas tänään syömässä. Saatiin ensimmäisen kerran kotiruokaa edullisesti, joten veikkaampa, että meistä tulee pastabaarin vakioasiakkaita, jos täällä ollaan vielä pitkään.

    Haaveena Saksa

    Olemme Ilkan kanssa aika toiveikkaita siitä, että pääsemme parin päivän sisällä joko Amsterdamiin tai jonnekin päin Saksaa. Saksasta olisi vain hetken luikaus lautalla Suomeen.

    Tarkistin tänään junamatkan pituuden ja vähimmillään Barcelonasta Helsinkiin pääsisi 46 tunnin istumisella. Pisin matka kesti pitkästi yli viisikymmentä tuntia. Ei ihan heti huvita lähteä seisoskelemaan kahdeksi vuorokaudeksi tupaten täyteen junaan, vaikka kai sitäkin jotkut ovat harrastaneet.

    Eihän täältä katseltava lopu

    Huomenna kuitenkin lähdemme käymään Montserratissa. Sitä on kehuttu mieleenpainuvaksi paikaksi, jossa paimentolaislapset perheineen kokivat jumalallisen näyn vuonna 880. Nyt Montserrat on benediktiiniläismunkkien kotipaikka ja upea luontokohde.

    Jo ensimmäisenä Barcelona-päivänä kävimme Gaudin upeassa Sagrada Familiassa. Se oli aivan mykistävä. On järisyttävä ajatella, että joku pystyi jo 1800-luvun loppupuolella suunnittelemaan niin monimutkaisen kolmiulotteisen ja todella suuren rakennuksen vailla nykyaikaista 3D-tekniikkaa.

    Kirkko  oli täynnä loppuun asti hiottuja yksityiskohtia, ja vaikka audioguiden ottaminen alkuun mietitytti, kuuntelimme suu auki yhä uudestaan samojakin kuvauksia. Sagrada Familia oli ehkä vaikuttavin ihmisen suunnittelema rakennelma, jonka olen koskaan nähnyt, ja palaan siihen varmasti vielä myöhemminkin.

    Sagrada Familia ansaitsee oman blogipostauksen kuvien kera. Se ansaitsee myös sen, että palaan kaikista tuhkapilvistä huolimatta vielä jonakin päivän Barcelonaan ihmettelemään pitkästi yli 100 vuotta rakennettua kirkkoa. Kirkon odotetaan olevan valmis joskus 2000-luvun ensimmäisellä kolmanneksella, vaikka nykyaikaiset nostokurjet ja betonivalun tekniikka ovat jouduttaneet valmistumista reippaasti sitten aloitusvuosien.

    Ei huolta huomisesta

    Meillä on edelleen toivoa. Tassut tuskin koskettavat Suomen maaperää lentokoneesta astumisen jälkeen, mutta ehkä pääsemme jonnekin lähemmäs Suomea ja tulemme loppumatkan jollakin muulla kulkupelillä. Ei tässä auta masentua. Töitä voi tehdä täältäkin käsin, ja tänään lounaalla jo puhuttiin, että mitä jos marssimme johonkin Barcelonan kahdeksasta yliopistosta, linnoittaudumme kirjastoon, ja tekaisemme ajankuluksi väitöskirjan per tyyppi tai ainakin tutkimussuunnitelman.

    Töiden tekeminen on kuitenkin muuten vähän hankalaa. Minulla on miniläppäri mukana, ja siitä olemme tarkistaneet lentosuunnitelmia  vuoron perään. Muut ovat joko iPhonen varassa tai kokonaan ilman nettiyhteyttä. Juuri nyt kiitän suurempia tahoja siitä, että jääräpäisesti vaadin, että voin ottaa miniläppärin mukaan. Nyt on edes jonkinlainen kontakti ulkomaailmaan, vaikka hotellin verkko on aika heikko. Vielä kun telkkarista löytyisi edes yksi englanninkielinen kanava, kaikki olisi ihan hyvin.