Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Matias julisti sodan

    En enää sääli Matias-metsämyyrää. Se lurjus on jekuttanut minua jo kahdesti. Matias piilottelee tiskiallaskaapissa. Se oli pitänyt juhlia biojäteastiassa. Vesimeloninpalaset olivat ihan kakassa, ja roskapussiinkin Matias oli jyrsinyt reiän. Lähes valonnopeudella biojätepussi singahti kompostiin ja roskapussi pihalle.

    Sitä ennen ehdin kuitenkin viritellä ansaämpärin biojäteastian hajujäljelle, ja kun tulin takaisin sisään, ansa oli lauennut. Juustonpala ja ämpäriin johtanut silta olivat uimassa vesisoikossa, mutta Matias oli uinut koloonsa. Ihan selvästi Matias haastoi minut sotaan.

    Virittelin ansan uudestaan ja laitoin Erkin ohjeen mukaan syötiksi porkkananpalan. Siltä seisomalta lähdin kauppaan ostamaan hiirenloukkua.

    Porkkanaperso

    Kun tulin tunnin päästä takaisin, porkkanasyötti oli hävinnyt, mutta Matias oli taas livahtanut karkuun. Viritin hiirenloukun biojäteastian paikalle ja olin hiirenhiljaa. Matias siellä taas rapisi komerossa.

    Ajattelin tehdä välillä hommia ja siinä tietokonetta availlessani huomasin myyränkakan ruokapöydän tuolilla. Se oli viimeinen pisara.

    Viritin toisenkin ostamani loukun ja rakentelin vesiämpäriansasta entistä herkemmän. Imuroin kauhealla kiukulla kaikki paikat ja pyyhin vimmatusti pöytiä. Imuri odottaa seuraavaa kierrosta valmiina lattialla, käsidesi on kaivettu kaapista ja adrenaliinimyrsky pärskyy veressä. Ootahan, Matias, kun saan sinut kiinni.

    —

    EDIT 27.10.2010

    Matias ei ollutkaan yksin. Biojäteastian pidoissa oli ollut mukana ainakin serkkupoika Hilarius. Valitettavasti sekä Matiasta että Hilariusta oli kohdannut yöllä vakava onnettomuus. Molemmat olivat taittaneet niskansa. Kaupantäti oli oikeassa: jyrsijä ei voi vastustaa uusien loukkujen hajunappia. Minä tosin tuunasin loukkuja porkkananpalalla, kun ötökät näyttivät porkkanasta niin tykkäävän.

    Alan jo selvitä tästä myyräkuumeesta. Nukuin todella surkeasti ja heräsin vasta, kun Ilkka soitti puoli yhdeksältä. Katsoin jo ylhäältä taskulampun valossa, että yhtään myyrää ei ole uimassa vesiämpäriansoissa. Niitä rakentelin iltapuhteinani pari lisää, joten sankkoja oli keittiönlattialla kolme.

    Harmitti vietävästi, että saa taas koko päivän hermoilla öttiäisten kanssa, mutta kun vihdoin uskaltauduin alas, huomasin, että joku pötkötti lattialla pää uudessa loukussa. Aloin jo varustaa itseäni hautajaisia varten (katselin, mitkä hanskat uhraan), kun hoksasin, että voihan siellä toisessakin olla joku. Ja siellähän se isompi körmyniskamyyrä lojui.

    Ahneella on paskainen loppu. Kuolemaksi kävi liiallinen mässäily.

    Parempaan päin menossa

    Olen koko aamun siivonnut. Oikein desinfiointiaineella luuttusin tasot ja tyhjensin allaskaapin kokonaan. Virittelin loukut uudelleen samoille, otollisille sijoilleen, ja nyt pikkuhiljaa olen aloitellut aamuani uudestaan. Rohkenin jopa syömään. Eilen uskalsin ottaa vain pari leipäpalaa ja niitä dippasin tuorejuustopurkkiin ja huuhtelin alas limpparilla suoraan pullosta.

    Myyräepisodi paljasti minusta ihan uuden piirteen. Pikkuiset jyrsijät aiheuttivat minussa hämmentävän voimakkaan reaktion. Ei se ihan pelkoa ole, mutta erittäin voimakasta vastenmielisyyttä. Outoa.

  • Meidän Awski haukkuu!

    Meidän Awa haukkuu parhaillaan emää ja vasaa. JEE!!! Tutkapanta on edelleen rikki, kun Awan hammas osui strategiseen paikkaan reilu viikko sitten, joten isä soitti ja sain kuulla puhelimesta, miten nelivuotias norjanharmaa haukkui innokkaasti.

    Meillä on ollut vähän ongelmia koirien kanssa. Ei Wiki eikä Awa ole oikein alkanut tajuta, mistä on kyse, joten innokas haukku on melkein juhlanpaikka. Jospa isä saisi ammuttua vasan niin saisivat molemmat parhaimman mahdollisen palkinnon. Wikiä harmittaisi niin maan vietävästi ja Awa olisi ylpeistä ylpein koira ainakin jouluun saakka.

    —

    EDIT 26.10.2010 kello 11.02

    Ja niinhän siinä kävi, että isä ampui Awalle ensimmäisen hirven. Molemmat ovat ylpeitä suorituksestaan, Awa vielä vähän enemmän. Se haukkui komeasti urosvasaa ja emää. Kahden tunnin haukun jälkeen isä onneksi pääsi ampumaetäisyydelle ja rojautti vasan nurin. Keitänpä Awan ja isän kunniaksi kaatokahvit!

    —

    Myyrämetsällä

    Minäkin olen täällä metsällä – ansametsällä. Kun eilen tulin lenkiltä, näin kun joku otus pinkoi lattiaa pitkin sen, minkä kintuistaan pääsi. En ehtinyt nähdä tarkasti, mutta pyöreä ulkomuoto viittaisi metsämyyrään. Hiirenloukkua en eilen löytänyt, joten rakentelin ämpäristä, pahvista ja juustopalasta tee-se-itse-ansan. Yritin vakuutella Ilkalle, ettei Matias M. Myyrää tarvitse välttämättä hukuttaa ämpäriin vaan voin ihan hyvin käydä yöllä kippaamassa ämpäriin tippuneen Matiaksen takaisin metsään. Ei auttanut, vettä oli laitettava, mutta Matiaspa ei halunnut yöuinnille.

    Aamulla tömisyttelin isoon ääneen portaita, ettei vaan Matias tulisi näkösälle. Nyt äsken isän puhelun jälkeen kattilakaapissa rapisi niin omituisesti, että siirsin ansasysteemin kaapin lähelle ja vaihdoin juustopalan herkullisempaan. Ensin tietenkin sohin kattiloiden väliin varrastikulla.

    On se outoa, että minä voin käydä hirvimetsällä ja ampua ainakin lintua – hirveä kun en vieläkään ole saanut kaadetuksi – mutta hiirulaisen kokoinen myyrä saa puntin tutisemaan.

  • Uimaan vaikka lunta sataisi

    Tänään on satanut koko päivän lunta. Isot lumihiutaleet leijailevat  maahan hiljalleen, ja tienoo peittyy valkoiseen lumipeittoon. Vaikka lunta sataa ja vesi on seitsemänasteista, sinne on päästävä. Seitsemästä asteesta se ei enää paljon tipahda, joten parempi totutella nyt talven avantouinteihin.

  • Metsäkaurista

    Pitkän viikonlopun hirvenmetsästyssaldona oli Tuomaksen saama komea sarvipää. Ollaan aloitettu hänen kanssaan yhtä aikaa ja nyt Tuomaskin vasta sai ensimmäisensä. Antaa vaan ukkojen puhua akoista, jotka eivät saa edes saalista ja käyvät turhaan metsällä. Oma tämän syksyn saalismääräni taitaa jäädä yhteen teereen, kun ei Hetan kanssakaan mitään nähty.

    Saatiin kuitenkin pakastimen täytettä, kun joku ajoi sikalan mutkassa metsäkauriinvasan päälle. Kuski väitti isälle puhelimessa kiven kovaa, että alle jäi metsäpeura. Lähdettiin varalta oikein peräkärryn kanssa tarkistamaan otusta, ja niin pikkuruinen kaurisvasa sai viimeisen matkansa isolla kärryllä meidän pihaan.

    Isä opetti suolistamaan

    Kauriin kaula oli nyrsitty auki jäljestä päätellen linkkuuveitsellä, mutta muuten ruho näytti syömäkelpoiselta. Kerrankin oli tilaisuus opetella suolistus ja nylky oikein ajan kanssa. Isä neuvoi ja näytti mallia – minä sihnutin perässä sen, minkä voin.

    Hetallakin oli jännää, kun kauris roikkui yön yli puuliiterissä, ja ovea piti vahtia koko yö.

    Seuraavana päivänä harjoitus jatkui paloittelulla. Hirviporukan lihanjakopäivään pääsen ehkä kerran vuodessa ja silloinkin minut monesti laitetaan sisähommiin. Nytpä oli hieno tilaisuus treenata paloittelua mukavasti keittiönpöydällä.

    Mureaa lihaa

    Laitoin heti ulkofileestä paistin. Laitoin täytteeksi juustoa, sipulia, pizzamaustetta, meiramia ja munankeltuaisen. Pintaan vielä suolaa ja valkopippuria. Sydän oli sopivasti hollilla, joten sekin pääsi samaan pataan.

    Tuli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin. Paljon parempaa kuin teerestä. Liha oli mureaa ja maukasta ja juustosta tuli sopivasti rasvaa muuten rasvattomaan lihaan.

    Otin toisen ulkofileen ja sisäfileet mukaan Vesannolle ja nyt ne odottavat pakkasessa juhla-aterian aihetta.

    — Post From My iPhone

    — EDIT 31.10.2010

    Tein tänään samaa ruokaa hieman varioiden. Käytin tällä kertaa alkuperäisen peurarullaohjeen mukaisesti vuohenjuustoa, timjamia ja meiramia. 175 asteessa muhivat samaan aikaan myös uuniperunat suolapedillä, mutta vaikka ne olivat uunissa tunnin eli vartin metsäkaurisrullaa pidempään, ei pienistäkään perunoista tullut yhtä hyviä kuin viime viikolla Vesannolla. Kaurisrulla muhi foliossa vielä noin vartin ennen tarjoilua.

    Kun otin kauriin pois uunista, sammutin uunin ja jätin sinne vielä perunat muhimaan. Sisäfileet paistoin nopeasti pannulla, maustoin reippaalla suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi käärin folioon ja laitoin sammutettuun uuniin siksi aikaa, kun katoin pöydän ja keitin kastikkeen.

    Kauris onnistui vielä paremmin kuin viimeksi. Vuohenjuusto pehmitti mukavasti makua ja toi mehevyyttä. Sisäfileitten paisto onnistui piirun vaille täydellisesti, mutta maustaminen olisi voinut olla sittenkin rohkeampi. Nyt on kauris sitten syöty ja seuraavaa odotellaan. Nam.

  • I love iPod Nano 6 g!

    Ilkka lupasi minulle yllätyksen viikonloppuna ja se oli hieno ylläri! Ilkka oli ostanut meille uusimman iPod Nanon ja siihen Nike+ -podin. Suunnon matkamittari sai nyt kilpailijan ja vanha musiikkivempele joutaa suoraan geokätkön vaihtotavaroihin.

    Kävin torstaina pimeässä väsyneenä lenkillä ja loukkasin nilkkani jo kymmenen minuutin kohdalla. Siksi pääsin kokeilemaan uutta Nanoa vasta tänään. Se on ihan huippu! Akku kestää tunnista toiseen ja Niken podin kanssa saan tiedot matkani edistymisestä kilometrin välein suoraan korvaan. Lopussa ”koutsi” yritti jopa kannustas loppukiriin, kun matkatavoite alkoi täyttyä.

    Ainakin nyt alussa on tosi kiva saada tietää matkan edistymisestä. En tiedä sitten, alkaako muistutus kilometrien taittumisesta ärsyttää myöhemmin. Onneksi on off-nappula.

    Netin tsemppiryhmät

    Luulin, etten innostu Nike+-yhteisöstä, mutta nyt siellä jo ollaan mukana kahdessa haasteessa! Juoksen Suomen kilometritiimissä ja aloittelijoiden ”kuka juoksee pisimmälle 30 päivässä” – haasteessa. Pitihän sitä tehdä itselleen tavoitekin. Aloitan varovaisella viisi treeniä kahdessa viikossa -tavoitteella.

    Muutenkin Nano on ihan huippu. Äänentoisto on normikuulokkeillakin loistava ja kosketusnäyttö on vikkelä ja käyttöliittymän logiikka helppo. Outoa että postimerkin kokoinen laite näyttää valokuvatkin niin terävästi.

    En ole juurikaan käyttänyt iTunesin musiikinlatausta (lue, en koskaan) ja Ilkka ystävällisesti opasti minut musiikin ihmeelliseen maailmaan. Nytpä on mukava juosta lopsutella, kun korvissa pauhaa sama musa kuin 12- vuotiaana! Miten minä en aiemmin älynnyt ollenkaan, että musiikista tai vaikka podcasteista on iloa tuskaisellakin taipaleella?

    Suunto on ihan takapuolesta!

    Sain Suuntoon uuden sykevyön jo toissa viikolla. Onhan se nätti, mutta ei toimi. Vastaanotin ei tunnista laitetta, vaikka kokeilin parittaa laitteita moneen kertaan. Vika on siis vastaanottimessa, koska gps-podin laite tunnistaa. Toimivan matkamittarin vuoksi olen tähän saakka raahannut vastaanotinta mukanani, mutta en tiedä, raahaanko enää.

    Ihmettelin jo ihan alkuvaiheessa, miten juoksen niin hitaasti Suunnon mittarin mukaan. Paljon hitaammin kuin kartalta ja kellolla mitattuna. Viime tiistain juoksulenkillä aparaatti mittasi menomatkan pituudeksi 2,2 kilsaa ja uukkarin jälkeen samaa reittiä palaten matka olikin 3,2. Kilometrin heitto!

    Tänään Nano mittasi matkaksi 7,77 ja Suunto 6,14. Pitää mitata vielä auton mittarilla ja Ilkan gepsillä, mutta melko varmasti matka alkaa seiskalla. Se selittäisi käsittämättömät nopeuslukemat vuodelta 2007. Olin tuolloin juossut Polarin kanssa käsin mitattuja reittejä ja jopa radalla, ja kun siirryin Suuntoon, vauhti tippui huomattavasti, vaikka yritin juosta tuttuun tahtiin. Oletin, että olin mitannut aiemmin Polarilla nopeuden väärin, mutta ehkä se olikin toisinpäin.

    Kun saan Nanon kalibroitua omiin askeleihini, jätän Suunnon kotiin. Otan taas käyttöön vanhan ja uskollisen Polarin sykemittaukseen. Säilyy mielenterveys ja kunto nousee kohisten.

    — Post From My iPhone

    –EDIT 14. lokakuuta 2010

    iPOD Nanon kalibrointi onkin yllättävän tarkkaa työtä. Juoksin eilen Vesannon urheilukenttää ympäri ja yritin kalibroida mittaria. Koska harvemmin tulee juostua tasaista maastoa, kävin vielä tarkistamassa kalibroinnin pururadalla.

    Tänään sitten kokeilin juosta saman matkan kuin edellä olevassa viestissä, ja niinhän siinä kävi, että Suunto sittenkin osui lähemmäs, mutta vain tuolloin. Nyt saman matkan kilometrit olivat Suunnolla 5,65 ja Nanolla 6,72. Nyt olen ihan varma, että Nano näytti matkan oikein. Mökkitien numero on 284 eli 2,84 kilometriä Harinkaan risteyksestä ja kun mökkitie on hieman alle 600 metriä, yhteismatkan pitäisi olla noin 6,8 kilometriä.

    Käsittämätöntä, miten tuo Suunnon gepsiin perustuva mittari voi vaihdella noin paljon noinkin lyhyellä matkalla. Nythän sama reissu oli mittarin mukaan 500 metriä lyhyempi. Varmasti myös Nanon lukemat vaihtelevat juoksun vauhdin ja kelin mukaan, mutta silti väitän, että minun askellukselleni kalibroituna Nano näyttää vähemmän väärin.