Oma iPhone testissä

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kun uhosin, että iPhone on liian hidas minulle, ei mennyt kauaa, kun oma oli jo tilauksessa. Nyt tässä opettelen kirjoittamaan nopeammin.

Pilkulla yli esteiden

Pilkku onnistui hienosti eilen ratsastustunnilla. Minä onnistuin vähän heikommin. Laukkasiirtymiset, vastalaukkaharjoitukset ja avo- ja sulkutaivutukset menivät ihan hyvin, mutta jostakin syystä epäonnistuin täydellisesti pohkeenväistössä. Tässä on sitten Essin kuvaamaa videoaineistoa todisteeksi siitä, että myös esteharjoitukset menivät – noh, minun taitoihini nähden ihan hyvin, mutta edelleen kökötän jalustimilla ja etukumarassa. Essi yritti neuvoa, että olisin samalla tavalla kevyessä asennossa mutta lähellä satulaa kuin laukkaharjoituksissa. En vaan osaa. Ehkä nyt tämän videolle taltioidun aineiston  myötä on pakko parantaa tapoja. Tässä ehkä onnistunein

Continue Reading

Kuluttajat faktojen perässä

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan kuluttajat preferoivat entistä enemmän muiden käyttäjien kokemuksia ostopäätöksiä tehdessään. Lähes 300 haastatellusta 46 prosenttia kertoi perustavansa ostopäätökset tuote- ja palveluarviointeihin ja 24 prosenttia muiden kuluttajien tekemiin luokituksiin. Vain kolme prosenttia luotti edelleen myyntihenkilöstön kertomuksiin. Varmuuden vuoksi tutkimuksessa kysyttiin samaa asiaa toisessa kysymyksessä vain hieman toisella tapaa. 92 prosenttia vastasi luottavansa eniten siihen tietoon, jonka hankkii itse internetin, sanoma- ja aikakauslehtien ja tuttaviensa kautta. Tutkimuksen mukaan kuluttajat haluavat itse ottaa asioista selvää. Penn, Schoen & Berland Associates tunnistikin

Continue Reading

Hiihtoputkessa

Vuoden 2009 kuntoprojekti on alkanut lupaavasti. Yhtään sählyä tai ratsastusta en ole jättänyt väliin ja tämä viikonloppu on kulunut hiihtoladulla. Oltiin eilen lähdössä Ilkan kanssa hiihtämään, kun hän huomasi, ettei omistakaan suksisauvoja. Sauvaostoksilta Ilkan mukaan tarttui sitten koko hiihtosetti sukista pipoon asti – vain vanhat sukset ja monot saivat kelvata. Hiihdeltiin eilen harjoittelulenkkinä sellainen viisi ja puoli kilometriä ja tänään meni jo enemmän. Ilkka hiihti varmaan 15 kilsaa ja minä reippaan kahdeksan. Syy epätasapainoiseen yhteislenkkiin löytyy siitä, että töhmerölumi takertui

Continue Reading

Site Footer