Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Lingon berry

    Lounas oli kehno. Ihan kuin Amican keittiössä. Löysäksi paistettuja paprikoita, lihapullia, kanansiipiä ja lopuksi ihan kelpo puolukkapiirakkaa. Pihkura, kun ei heti tullut mieleen, mikä puolukka on englanniksi. Tarjoilijaa piti pyytää apuun, jotta voin selittää portugalilaiselle puolukkapiirakan saloja.

    Samassa lounaspöydässä istuivat Tommi Joensuusta, Pedro Portugalista ja Olli ja Harri Lappeenrannasta. Konferenssiväki oli täynnä nuoria naisia ja minä sain seurakseni neljä nuorta miestä!

    Sovittiin Tommin kanssa jo satamassa, että Tommi kuittaa 48 tuntia 160 tunnin konsultoinnistaan tällä risteilyllä. Ehkei sentään kahta vuorokautta putkeen.

  • EBRF – here I come

    Olen junamatkalla kohti Helsinkiä ja EBRF-konferenssia. Vaikka esitys piti lähettää järjestäjille jo kymmenes syyskuuta, jäi suusanallisen esityksen valmistelu junamatkaan. Kerrankin siitä on hyötyä, ettei ole edistynyt kovin hurjaa tahtia. Voi hyvillä mielin kopsata palasia vanhoista esityksistä. Ilmeisesti vain Tommi on samaa yleisöä kuin viime esityksessäni.

    Tommi taitaa olla aina paikalla, kun minä esitän, tai siltä se ainakin tuntuu. Tommi ainakin pitää omiensa puolta niin, että jokaiseen esitykseen tulee edes yksi ihminen yleisöksi. Ainahan noita on riittänyt, vaikka näköjään minun harmillinen tehtäväni on aina esiintyä koko seminaarin tai konferenssin viimeisessä sessiossa. EBRF ei tee poikkeusta. Minun esitykseni on tiistaina iltapäivän viimeisessä sessiossa, mutta kuitenkin neljästä esityksestä ensimmäisenä.

    Heräsin yllättävän virkeänä puoli viiden aikaan aamulla. En laittautunut ihmeemmin junamatkaa varten. Join vain kupin kahvia ja pesin naamataulun. Ilkka heitti minut asemalle, jossa kylmä syysilma virkisti sen verran, ettei uni tullut ennen kuin Parikkalassa vaihdoin Helsingin junaan.

    Nukahdin reilut puoli tuntia, kunnes vastapäiseen tuoliin istahti niin äänekäs nainen, että heräsin. Ei nainen mitään puhunut, mutta kolisutteli tavaroitaan äänekkäästi. Käväisin toistamiseen tälle aamulle aamukahvilla ja aloin muokata esitystäni.

    Varmaan ensimmäistä kertaa sitten monen vuoden takaisen saksan esitykseni kirjoitin melko paljon sanottavaani paperille. Tosin paperihan on vain täällä koneessa, joten joko otan koneen mukaan esitykseen tai sitten opettelen asiat ulkoa.

    Ilkka on houkutellut minua tallentamaan luentoni ja esitykseni nettiin. Ehkä sitä varten tässä yritin rakentaa vähän täsmällisempää esitystä. Oman konferenssiesitykseni voisinkin tallentaa ja julkaista. Sehän tulee muutenkin kalvojen muodossa EBRF:n sivuille. Voisin vaikka tehdä parannetun version omaan blogiini.

    Nyt tullaan Helsinkiin ja pitää kipaista puuteroimaan nenä ennen kuin suuntaan terminaaliin.

  • Kruisailua ruskassa

    Aamulla ikkunoista pyrki sisään upea syysilma. Vaikka alkuun piti tehdä vähän työhommia, se olin peräti minä, joka ehdotin Ilkalle, josko lähdettäisiin kruisailemaan moottoripyörillä. Ilkkaa ei tarvinnut houkutella. Oli jo tamineissaan ja hoputti minuakin laittautumaan valmiiksi.

    Pikkuisen jänskätti, vieläkö kruisailu taittuu, mutta niin vaan vanhat opit palautuivat mieleen nopeasti. Viimeisestä pitkästä pyöräreissusta taitaa olla jo puolitoista kuukautta ja tässä välissäkin olen käynyt vain pari lyhyempää lenkkiä.

    En ole lyhyen motoristiurani aikana vielä päässytkään nauttimaan niin hyvästä ajosäästä kuin tänään. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja syksyn tuoksut tunkeutuivat kypärän alle nenään. Aivan hurjan hienoa oli kiemurrella mutkateillä nyt, kun syksyn väriloisto alkaa pikku hiljaa näyttäytyä. Tälle syksylle emme taida saada upeista upeinta ruskaa, mutta kyllä tämänpäiväinen näky oli mahtava. Aurinko valaisi tosi taidokkaasti nekin vähäiset punaisena ja keltaisena loistavat lehdet, jotka uhmasivat ennusteita surkeasta, ruskeasta ruskasta.

    Käytiin Oravissa syömässä ja täydelliseen päivään kuului tietenkin se, että ruoka oli maittavaa. Popsittiin kanaa ja jatkettiin matkaa. Savonlinnassa oltiin jo kolmen jälkeen, joten ehdimme tehdä mukavasti kotihommia ja käydä vielä lenkillä Casinon saarilla ennen auringonlaskua. Hurjan hyvän päivän kruunasi sauna ja tieto siitä, että voin kevein mielin lähteä huomisaamuna kohti Helsinkiä ja EBRF-konferenssia. Nyt kello on kymmenen ja on aika mennä nukkumaan. Uni tulee takuulla heti, kun painan pääni tyynyyn.

  • Hiiren hiljaa

    Nyt hävettää. Siitä, kun olen viimeksi blogannut, on kulunut jo viikko. Sitä ennenkin elin monta päivää hiljaiseloa.

    Syy on kokonaan uudessa työssä. En tajua ollenkaan, miten naiset ikinä pystyvät yhdistämään uran ja perheen. Olen täällä aiemminkin märehtinyt, miten työ imee minusta kaikki mehut ja sitten pitäisi vielä hoidella kotihommat ja jossakin välissä myös viettää yhteistä laatuaikaa.

    Olen tehnyt tänäänkin vain ihan normaalin työpäivän. Silti tälläkin hetkellä luen kirjoittamaani vain yhdellä silmällä niin kuin aina väsyneenä. En jaksa tarkentaa katsettani niin, että voisin lukea sujuvasti kahdella silmällä. Helpompi siristellä näin. Ilkasta se näyttää omituiselta 😉

    Eilen laittelin sitten vielä töiden jälkeen omenoita. Keittelin niistä omenasosetta, mutta nyt en jaksanut panostaa ulkonäköön vaan surautin kuorimattomat omenat monitoimikoneen läpi soseeksi ja keitin hilloksi. Älkää missään nimessä tehkö omenasosetta hillosokeripussin ohjeen mukaan. Siinä neuvotaan laittamaan kahteen kiloon omenoita kilo hillosokeria. Minulla oli kolme kiloa omenoita ja laitoin kilon ja sata grammaa hillosokeria. Tuli aivan liian makeaa. Varmaan sose on ihan hyvää piirakkaan tai muuhun sellaiseen, mutta puurossa se oli tänä aamuna liian äklöä. Vaniljajugurtilla sain kuitenkin leikattua turhaa makeutta pois.

    Omenoita olisi vieläkin pari kiloa. Meinasin tehdä niistä tänään nektaria, mutta väsyttää niin kovasti, ettei millään kehtaa. Omenasouvin sijaan ajateltiin piipahtaa vähän ulkoilemassa, kun ollaan taas molemmat jökötetty koko päivä sisällä.

    Minä yritän nyt parantaa tapani ja kirjoitella tänne edes jotain. Väitöskirjahan ei tietenkään ole edistynyt viime aikoina yhtään. Eikä edisty riviäkään tänä syksynä, pelkään.

  • Kantarelleja talven varalle

    Ilkan vanhemmat ovat kiitettävästi täyttäneet tänä syksynä talvivarastojamme. Aiemmin saimme heiltä omenoita, joista loihdimme Ilkan kanssa omenahilloa. Nyt vuorossa oli kantarelleja. Eilen tein niistä kastikkeen äidin antamille hirvipihveille ja loput menevät pakkaseen.

    Aluksi meinasin kuivata kantarellit, mutta netistä löysin tietoa, että niistä tulee kuivattaessa sitkeitä. Siispä puhdistuksen jälkeen pannulle ja pakkaseen.

    Netistä ei kuitenkaan löytynyt tyhjentävää tietoa siitä, onko kantarelli kantarelli vai kanttarelli. Jukka Korpelan mukaan kyseinen sieni on kantarelli, mutta kanttarellikin on jokseenkin vakiintunut äänneasu. Jos ihan tarkkoja ollaan, myös Korpela itse käyttää tekstissään molempia kirjoitusasuja. Jatkossa taidan pitäytyä sienikirjojen keltavahvero-nimessä – ihan vain varmuuden vuoksi.