Kirjan jälkeen

Kategoria: Sporttinurkka

  • Pilkulla yli esteiden

    Pilkku onnistui hienosti eilen ratsastustunnilla. Minä onnistuin vähän heikommin. Laukkasiirtymiset, vastalaukkaharjoitukset ja avo- ja sulkutaivutukset menivät ihan hyvin, mutta jostakin syystä epäonnistuin täydellisesti pohkeenväistössä.

    Tässä on sitten Essin kuvaamaa videoaineistoa todisteeksi siitä, että myös esteharjoitukset menivät – noh, minun taitoihini nähden ihan hyvin, mutta edelleen kökötän jalustimilla ja etukumarassa. Essi yritti neuvoa, että olisin samalla tavalla kevyessä asennossa mutta lähellä satulaa kuin laukkaharjoituksissa. En vaan osaa. Ehkä nyt tämän videolle taltioidun aineiston  myötä on pakko parantaa tapoja.

    Tässä ehkä onnistunein versio.

  • Hiihtoputkessa

    Vuoden 2009 kuntoprojekti on alkanut lupaavasti. Yhtään sählyä tai ratsastusta en ole jättänyt väliin ja tämä viikonloppu on kulunut hiihtoladulla. Oltiin eilen lähdössä Ilkan kanssa hiihtämään, kun hän huomasi, ettei omistakaan suksisauvoja.

    Sauvaostoksilta Ilkan mukaan tarttui sitten koko hiihtosetti sukista pipoon asti – vain vanhat sukset ja monot saivat kelvata. Hiihdeltiin eilen harjoittelulenkkinä sellainen viisi ja puoli kilometriä ja tänään meni jo enemmän. Ilkka hiihti varmaan 15 kilsaa ja minä reippaan kahdeksan.

    Syy epätasapainoiseen yhteislenkkiin löytyy siitä, että töhmerölumi takertui minun suksenpohjiini jäävuoriksi. Kaikki käpyä pienempi roska tarttui samaan könttiin. Ei auttanut muu kuin kääntyä kotiinpäin ennen aikojaan.

    Yksi mummeli ihmetteli ladulla, miten minulla pitää niin hyvin. Näytin suksenpohjia ja sanoin, että ehkä pitääkin, mutta niin pitää myös alamäessä. Meinasin pariin otteeseen ihan tuiskahtaa nenälleni, kun suksi tökkäsi.

    Tulipahan kuitenkin ulkoiltua ja hieno juttu, että Ilkkakin näytti innostuvan hiihtämisestä oikein tosissaan. Vähän vaikeaahan se on taivaltaa matkaa samaan tahtiin, kun minä heikompana etenisin muutenkin hitaammin ja sitten vielä hiihdän pertsaa. Ilkka sujuttelee vapaata.

    Riistaveikkojen tilit

    Sain vihdoin tänään laadittua Riistaveikkojen tilinpäätöksen. Yksi 15 euron jäsenmaksu on kummitellut tileissä. Tänään Äiti avusti  minua Utajärveltä käsin ja luetteli jäsenmaksuja. Olin vain kirjannut yhden maksun väärin, mutta sen takia piti kiukutella monta päivää.

    Riistaveikkojen sihteerintyöt alkavat minun kohdaltani vedellä viimeisiään. On täysin mahdotonta hoitaa sihteerintehtäviä Savonlinnasta käsin. Oikeastaanhan metsästäjien pitäisi lähettää esimerkiksi ketunkorvia todistusaineistoksi tapporahoista tänne asti. Mitähän postipoika sanoisi, jos lähetyksestä pilkottaisi verinen korva?

  • Blogi käymistilassa

    Täällä Outin ideat -blogissa odotellaan nyt blogien jäsentymistä. Mieli tekisi kirjoittaa ratsastuksesta ja muista kivoista puuhista, mutta toisaalta haluaisin keskittyä puhtaasti ammatilliseen kirjoittamiseen. Nyt kun blogini on saanut lukijoita ja kommentoijia myös ammatilliselta puolelta, tuntuu hölmöltä tarjota heille samassa blogissa myös uutisia Pilkku-ponista.

    Tuntuu, että kirjoitanpa kummasta tahansa aihepiiristä, petän joka tapauksessa puolet lukijoistani. Nyt varmaan Suvi ja Satu ja muut ovat jo lopettaneet blogini seuraamisen, koska heille se ei ole tarjonnut pitkään aikaan mitään. Jos tätä hiljaiseloa jatkuu pitkään, häipyvät myös muut lukijat.

    Mitähän tässä olisi syytä tehdä? Ilkka on kovasti kannustanut minua bloggaamaan ihan säännöllisesti niin, että voisin kutsua itseäni bloggaajaksi. Se olisi kivaa ja haluaisin niin tehdäkin, mutta kun omatunto ei anna periksi blogata työaikana työasioistakaan ja kotona sitten taas ei enää jaksa ajatella työasioita ja tarttua kannettavaan.

    Kadehdin niitä ihmisiä, jotka ehtivät lukea toisten blogeja ja kommentoida niitä. Eniten kadehdin niitä, jotka ehtivät kirjoittaa itse jäsenneltyjä ja ajankohtaisia blogiviestejä. Minä pystyn siihen näköjään vain matkoilla, mutta silloin tekstin tuottaminen tuntuukin sitten todella helpolta.

    Työhuoneeni on lasiseinäinen terraario, ja minusta tuntuu, että ihmiset katselevat nenänvarttaan pitkin, jos tietokoneen ruudulla ei näy wordiä tai exceliä. Eivät he varmaan niin tee, mutta tuntumiset eivät ole järjenasioita. On hölmöä, että joutuu perustelemaan itselleen ja joskus myös muille, että jos yrittää tutkia sosiaalista mediaa, on välillä pakko tutustua siihen itsekin. Kaikki Second Life -tutustumiset on pakko jättää siihen, että muut ovat lähteneet töistä. Sarjakuvamainen ympäristö ei ole helpoin pala akateemisen yhteisön nieltäväksi.

    Mutta valoisin mielin tässä edetään uutta vuotta kohti. Unohtui juhlia bloggaamisen vuosipäivää, joka oli muistaakseni joskus syyskuussa. Ehkä ensi vuonna sitten on uusi uljas blogi ja voin järjestää syksyllä 2009 kunnon blogipirskeet kaksivuotisen taipaleen kunniaksi! Siihen asti pitää tyytyä uusiin kokeiluihin eli videokuvaan, jota varten Ilkka antoi minulle aikaisen joululahjan – Creative Vadon. Tässäpä siis Pilkku-poni!

  • Nykyaikainen viisiottelu, laji 2

    Ponilla ratsastaminen laskettanee ensimmäiseksi suoritukseksi nykyaikaisesta viisiottelusta. Tänään harrastimme Ilkan kanssa toista lajia: ammuntaa. Tosin ilmapistoolin korvasimme haulikolla ja kohteena olivat savikiekot.

    Tämä oli toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun kävimme harjoittelemassa. Ilkalta ammunta sujuu jo melko hyvin, mutta minä ammun kuin lehmä. Ihmettelin jo viime kerralla, miksi näkökyky katoaa yhtäkkiä ja sitten taas palautuu. Nyt hoksasin, että en näe koko aikaa edes aseen jyvää.

    Se ei johdu siitä, että ase olisi piippu alaspäin vaan siitä, että näen toisella silmällä lähelle ja toisella kauas, ja välillä silmät arpovat, kummalla oikein katsotaan piippua pitkin kiekkoon. Silloin kun näen jyvän kirkkaana, onnistun jopa tähtäämään, mutta silloin kun jyvä jää sumuverhon taa, ammun ihan sokkona. Outoa.

    Ilkka toi minulle silmälapunkin, mutta eihän siitä mitään tullut. Panoslaatikosta taitettu lappu oli niin iso ja kömpelö, että tarttui pyssyyn.

    Osuin minä muutaman kerran. Ilkka useammin. Koitan taas selitellä itselleni, että Ilkalla lienee kuitenkin enemmän ampumisharjoituksia takanaan kuin minulla. Jatkamme harjoittelua.

  • Savonlinnan tallitähti

    Hypätä hurautin sitten esteitä – yhden enemmän kuin Pilkku-poni. Siitä onkin ehtinyt vierähtää melkoinen tovi, kun viimeksi hyppäsin. Kangas-Korholassa en hypännyt koskaan, enkä Sarin tallilla, joten ainoat hyppykokemukset ovat Nassella 90-luvun alkupuolelta. En muista, että olisin Pihkalassakaan hypännyt, kun en siitä oikein tykännyt.

    Mutta Pilkku oli niin reipas, että päätin heti yrittää. Koppoti, koppoti, koppoti, viiletti Pilkku kohti estettä. Sitten tapahtui selittämättömiä asioita. Este oli ehkä viisikymmentäsenttinen ja sen edessä ja takana oli puomi maassa. Pilkku-raukka oli paljon muita pienempi, mutta silti niin reipas, että yritti tahdistaa askelluksen isojen hevosten puomille.

    Puomi meni hyvin, mutta sitten pienen ponin askeleet menivät sekaisin ja hups, se veti liinat kiinni juuri ennen estettä – mutta minä en. Minä jatkoin kaaressa esteen yli ja tömähdin ristiselkä edellä tantereeseen. Vähän sävähti selässä, mutta ei tullut kiukkua eikä kyyneleitä. Tyynen rauhallisesti astuin esteen yli ja kiipesin takaisin Pilkun selkään.

    Sitten vaan uusi laukka ja uusi yritys. Hurja lähestyminen ja sitten kiljahduksen saattelemana yli. Tällä kertaa molemmat pääsimme sutjakkaasti esteen alastulopuolelle. Hirmu hienosti meni. Kiljuin ja rävelsin, mutta olin rohkea typykkä, kun kiipesin ponin selkään ja hypätä leiskautin, vaikka ensimmäinen yritys oli vähän kehnon lainen.

    Hypättiin Pilkun kanssa vielä kolme kertaa. Pilkku meinasi lähestyä estettä liian rivakalla laukalla, ja jouduin pidättelemään. Siksi yksi yritys päättyi kieltäytymiseen. Muuten meni ihan hyvin.

    Olin tyytyväinen siihen, miten paljon paremmin ratsastin tänään kuin viime viikolla. Pilkun askellus oli tietenkin tiheämpi kuin Hanin, mutta silti onnistuin istumaan melko tiiviisti. Näyttää siltä, että ongelmani on alapohkeessa. Jalat tahtovat heilua holtittomasti ja varpaat kääntyä ulospäin. Tuntuu, että kädet ovat ihan hyvät ja melko rauhalliset ainakin siihen nähden, miten vähän olen ratsastanut. Nyt myös katse oli melkein koko ajan oikeaan suuntaan. Merja huomautti siitä ehkä kerran tunnin aikana.

    Nyt selkä on vähän jäykkä. Paljon mahdollista, että huomenna sattuu, kun kömmin ylös sängystä. Ei tässä mitään ihmeellisiä kipuja ole, mutta onhan se selvä, että kun tällainen ruho mätkähtää holtittomasti permantoon, johonkin sattuu.