Kirjan jälkeen

Avainsana: hevoset

  • Savonlinnan tallitähti

    Hypätä hurautin sitten esteitä – yhden enemmän kuin Pilkku-poni. Siitä onkin ehtinyt vierähtää melkoinen tovi, kun viimeksi hyppäsin. Kangas-Korholassa en hypännyt koskaan, enkä Sarin tallilla, joten ainoat hyppykokemukset ovat Nassella 90-luvun alkupuolelta. En muista, että olisin Pihkalassakaan hypännyt, kun en siitä oikein tykännyt.

    Mutta Pilkku oli niin reipas, että päätin heti yrittää. Koppoti, koppoti, koppoti, viiletti Pilkku kohti estettä. Sitten tapahtui selittämättömiä asioita. Este oli ehkä viisikymmentäsenttinen ja sen edessä ja takana oli puomi maassa. Pilkku-raukka oli paljon muita pienempi, mutta silti niin reipas, että yritti tahdistaa askelluksen isojen hevosten puomille.

    Puomi meni hyvin, mutta sitten pienen ponin askeleet menivät sekaisin ja hups, se veti liinat kiinni juuri ennen estettä – mutta minä en. Minä jatkoin kaaressa esteen yli ja tömähdin ristiselkä edellä tantereeseen. Vähän sävähti selässä, mutta ei tullut kiukkua eikä kyyneleitä. Tyynen rauhallisesti astuin esteen yli ja kiipesin takaisin Pilkun selkään.

    Sitten vaan uusi laukka ja uusi yritys. Hurja lähestyminen ja sitten kiljahduksen saattelemana yli. Tällä kertaa molemmat pääsimme sutjakkaasti esteen alastulopuolelle. Hirmu hienosti meni. Kiljuin ja rävelsin, mutta olin rohkea typykkä, kun kiipesin ponin selkään ja hypätä leiskautin, vaikka ensimmäinen yritys oli vähän kehnon lainen.

    Hypättiin Pilkun kanssa vielä kolme kertaa. Pilkku meinasi lähestyä estettä liian rivakalla laukalla, ja jouduin pidättelemään. Siksi yksi yritys päättyi kieltäytymiseen. Muuten meni ihan hyvin.

    Olin tyytyväinen siihen, miten paljon paremmin ratsastin tänään kuin viime viikolla. Pilkun askellus oli tietenkin tiheämpi kuin Hanin, mutta silti onnistuin istumaan melko tiiviisti. Näyttää siltä, että ongelmani on alapohkeessa. Jalat tahtovat heilua holtittomasti ja varpaat kääntyä ulospäin. Tuntuu, että kädet ovat ihan hyvät ja melko rauhalliset ainakin siihen nähden, miten vähän olen ratsastanut. Nyt myös katse oli melkein koko ajan oikeaan suuntaan. Merja huomautti siitä ehkä kerran tunnin aikana.

    Nyt selkä on vähän jäykkä. Paljon mahdollista, että huomenna sattuu, kun kömmin ylös sängystä. Ei tässä mitään ihmeellisiä kipuja ole, mutta onhan se selvä, että kun tällainen ruho mätkähtää holtittomasti permantoon, johonkin sattuu.

  • Edetään varovaisin askelin

    Hevostelu tuntuu edelleen kropassa. Kävelin tänään töistä kotiin, kun Ilkka lähti autolla työmatkalle. Sää oli mitä mainioin, mutta meno oli silti melkoisen vaivalloista. Ei kestä ottaa kovin pitkiä askeleita vaan pitää edetä varovaisesti pikku askelin.

    Eilinen sähly oli tuskallista, mutta onneksi tuli sentään yritettyä. Jos en olisi mennyt sählyyn, olisin ollut tänään vieläkin surkeammassa kunnossa. Jalat ovat menossa selvästi parempaan suuntaan, mutta tänään hevosvoimat iskivät vatsalihaksiin.

    Sinänsä on positiivista, että kertyneen laardikerroksen alla ilmeisesti on kuin onkin vatsalihaksisto, joka nyt kipuilee. Ratsastuksessa keskivartalo joutuu hommiin, kun pitää myötäillä hevosen liikkeitä ja toisaalta antaa painonsiirroin myös käskyjä.

    Olen kuitenkin jo niin vetreässä kunnossa, että varasin tänään uuden tunnin. Ensi maanantaihin mennessä kaikki kivut ja kolotukset ovat tipotiessään!

  • Takajalat tulessa

    Aloittelen uudelleen jo kertaalleen unholaan jäänyttä ratsastusharrastusta. Kävin eilen Vuohimäen ratsastuskoululla ratsastustunnilla ja siitä lähtien olen viettänyt tuskallisia hetkiä. Takapuoli ja varsinkin olemattomat reisilihakset ovat menneet totaaliseen juntturaan. Ei edes maraton saanut jalkojani tähän kuntoon.

    —

    Jännitti niin maan perusteellisesti ennen ratsastustuntia. Syke oli 104, kun kävelin ihanaisen Hanin luo. Jotenkin ihmeen kaupalla pääsin kampeamaan itseni ponin selkään. Hanin säkä oli kuitenkin 148 sentin korkeudella!

    Siitäpä sitten käyntiä ympäri kenttää ja melko pian jo ravia. Minulle näyttää kehittyneen 15 ratsastamattoman vuoden aikana ongelma. Koko ajan katselin hevosen pään sivusta maata kohti enkä korvien välistä eteenpäin. Kädet olivat rauhalliset, mutta jalat heiluivat holtittomasti ponin kyljillä.

    Hanin ravi oli melko helppoa, mutta istuin silti satulassa kuin pottusäkki. Jalustimet tippuivat vähän väliä, mutta en ihan onnistunut tippumaan. Kevyessä ravissa en sitten taas muistanut, kummalle jalalle pitää keventää, mutta onneksi Essi-ope muistutti minua kärsivällisesti.

    Kärsivällisyyttä tarvittiinkin. Seuraava tehtävä oli tehdä pohkeenväistö ravissa! En muista, olenko koskaan tehnyt pohkeenväistöä ravissa. Siinäpä sitten Hani-parka oli ihmeissään, mitä pottusäkkitäti tahtoo. Piti jälleen kääntyä Essin puoleen ja pyytää täsmälliset ohjeet, miten se pohkeenväistö menikään. En saanut Hania yhtään kertaa tavoitteina olleiden keilojen väliin, mutta aika läheltä liippasi.

    Minä hölmöläinen luulin, että laukannosto kyllä onnistuu. Mitä vielä! Hani meni tuhatta ja sataa mutta ravia. Minä hölskyin mukana ja rimpuilin välillä ilman jalustimia. Kevensin ja töksötin satulassa vuoron perään, mutta laukkaa ei tullut. Tai tuli, mutta vasta hurjan ravispurtin jälkeen.

    Sitten ne mokomat alkoivat hypätä! Minun ei onneksi tarvinnut vaan kiertelin esteet sujuvasti. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle harjoitusravilla, nostaa laukka keilojen kohdalta, hypätä pari estettä, tehdä voltti ja hypätä yksi este. Minulle riitti, että kiersin esteet ja tein kaksi pääty-ympyrää. Joo-o. Se laukkahan se vaan ongelmaksi koitui.

    Kiemurtelin ja houkuttelin, mutta laukka ei vaan noussut. Aina kauhean kiitoravin jälkeen tuli jotain laukan tapaista, mutta hurraa huutoja se ei herättänyt.

    Kävi vielä niin pöljästi, että kun odottelin vuoroani ja lyhensin toista jalustinta, sain käärittyä ohjat Hanin turvan ympärille niin, että vetelinpä kummasta tahansa ohjasta, poni kääntyi aina oikealle. Noloa. En yhtään huomannut. Ihmettelin vaan, miten poni kulkee niin oudosti eikä tahdo millään kääntyä oikein.

    Oli siinä Essillä ja muilla naurussa pitelemistä. Hävetti niin kamalasti, että sain sen laukankin lopulta nostettua. Yritin kai koota viimeisiä itsetunnon murusia. Ei vaan oikeasti hoksasin vahingossa, että Hanille pitääkin siirtää toinen jalka huomattavan taakse ennen kuin laukka nousee. Sittenhän minä teinkin ihan kelpo laukannostoja pariin otteeseen.

    Harmitti, kun hoksasin idean vasta tunnin loppupuolella. Viimeisten käyntien aikaan uskalsin vilkaista sykemittaria ja se näytti edelleen yli 140!

    Tunnin jälkeen tiesin, että jalat tulevat olemaan kipeät seuraavat pari päivää. Kävelin kuin lännenmies jalat haarallaan. Hanilla oli kiire iltaruualle, mutta minä pystyin vain hiippailemaan varovaisin askelin kohti tallia. Essi tuli kaveriksi purkamaan varusteita ja kehaisi, että ihan hyvinhän se meni. Tasapaino on kuulemma hyvä ja asiat palautuvat pikku hiljaa mieleen, kun jaksaa vain yrittää – tai jos takapuoli kestää.