Käytiin Suvin kanssa viime viikonloppuna katsomassa Apassionata-hevosshow. Helsingin loskasta oli kiva tepsutella hepanhajuun. Friisiläiset olivat todella upeita, ja hauska oli katsoa myös sitä, kun mies rimpuili hevosen alta takaisin satulaa samalla, kun hevonen laukkasi täyttä laukkaa ympäri kenttää.
Olihan se ihan hienoa, kun taitavat ratsastajat pistivät parastaan, mutta silti haluaisin mieluummin katsoa aitoa kilparatsastusta. Se näytti minusta enemmän sirkukselta, kun shettis antoi kaviota, ja sirkustemppuja näkee muuallakin. Taitava kouluratsastus näyttää ainakin minusta hienommalta kuin showratsastus.
Välkkyvaloja ja jytämusaa
Ihmeellistä, miten rauhallisia hevoset olivat. Valot vilkkuivat ja musiikki soi eivätkä hevoset olleet millänsäkään. Yhdellä naisella oli jopa mukanaan ensin kolme vapaana juossutta varsaa ja sitten vapaana olevia aikuisia hevosia, eivätkä edes varsat säikkyneet salin meteliä.
Täytyy olla todellista hevosmiestaitoa hyppysissä, että saa niin hyvin monta sataa kiloa painavia luontokappaleitä hallintaansa.
Se täytyy sanoa, että väkisin mukaan raahatuille miehillekin oli tarjolla silmäniloa. Tanssityttöjen vaatetus väheni jossakin vaiheessa niin, että naiset ketkuttelivat korseteissa.
Casinolla pomppuesteite
Apassionatasta ei ollut suurta kohennusta omiin ratsastustaitoihin. Maanantaina hypättiin melko paljon esteitä ja minä kopsuttelin niitä Casinolla. Pisin rata meni ihan hölmösti jo heti alkumetreillä. Lähestyin huonosti ristikkoa ja Casino hyppäsi melkein tasajalkaa sen yli.
Minulla on paha tapa nojata liian eteen ja niinhän tietenkin hupsahdin Casinon kaulalle. En onneksi pudonnut, vaan sama hutera meno jatkui radan loppuun. Essikin nauroi.
Jalat ovat vielä nyt keskiviikkonakin kipeät. Koko alkutunti punnerrettiin ilman jalustimia raviharjoituksia ja sitten laukassa tehtiin tasapainotreeniä. Kovaa hommaa, mutta mukavaa.
Apassionata Grand Voyage, Helsinki 2009.
