Kirjan jälkeen

Avainsana: hevoset

  • Pukkilaukkaa ja housut repesi

    Ratsastin tänään Filurilla. Filur on tunnetusti tallin äksyilijä. Oikea pikkuponien kauhu. Se pomottaa kaikkia potkimalla eikä maneesissa tarvitse kovin paljon tilaa pyydellä, jos Filurilla ratsastaa. Sen verran nopsaan varsinkin pienimmät hevoset siirtyvät muihin kulmiin.

    Katsoin Filuria edellisen tuntilaisen käsissä, ja kauhistuin jo silloin. Filur kuuli kaikissa nurkissa höpöjä ja näki kummituksia. Siitä vain rohkeasti lihava tyttö hepan selkään ja menoksi.

    Laiskaa ravia reippaasti

    Melkein aina, kun ratsastan Pilkulla, Essi hoputtaa etenemään reippaammin. Olin tosi ihmeissäni, kun omasta mielestäni Filur eteni kuin vätys, mutta Essin mielestä meillä oli hyvä tempo. Iso hevonen tuntuu kovin tahmealta pikkuiseen Pilkkuun verrattuna.

    Ravin takana oli äärimmäisen kova tahtojen taistelu ja jalkojen punnerrus. Olin jo alkuravien aikana ihan kuumissani, kun jouduin koko ajan tekemään hurjasti töitä, että heppa liikkui eteen. Vaikka Filur on aika kuuliainen ratsastettava, en saanut sitä tänään missään vaiheessa kunnon tuntumalle. Laukassakin hevonen eteni pitkänä matosena.

    Pohkeenväistö vasemmalle ihan hukassa

    Essi ei onneksi huomannut, etten saanut Filuria yhtään kertaa irti uralta pohkeenväistöön vasemmalle. Toisessa kierroksessa sain Filurin ihan hyvin ensin väistämään oikealle keskihalkaisijalle ja takaisin vasemmalle uralle, mutta en toisinpäin.

    Laukat onneksi onnistuivat molempiin suuntiin.

    Pukkia ja potkua

    Jossakin vaiheessa Filur selvästi testasi, olenko hereillä. Olematon lumimassa tipahti maneesin katolta ja sitä piti kavahtaa kieppuvaan laukkaan. Olin hereillä enkä edes pahasti heilunut satulassa. Sain hevosen melkein heti rauhoittumaan eikä onneksi käynyt pahemmin.

    Toinen sydämentykytyksiä aiheuttanut hetki oli, kun Filur päätti olla ravaamatta ja jäi kulmaan peruuttelemaan ja pukittamaan paikallaan. Ei muuten hätää, mutta Kirsi oli Casinolla takana ja taisi säikähtää. Onneksi ei sattunut mitään ja sain Filurin eteenpäin.

    Tahmaa esteillä

    Vähän jännitti lähteä esteille hevosella, joka eteni tahmeasti, mutta joka pukitti pienestäkin raipankutittelusta. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Ravipuomit olivat vaikeimmat. Filur kulki niin laiskasti, että piti tosissaan työstää ravipuomeja.

    Esteet menivät Filurilta taas kerran paremmin kuin ratsastajaltaan. Essi huomautti koko ajan jalustimesta, joka lipsui aina syvälle jalkaan. Kun yritin liikuttaa jalustinta varpaille, varpaat painuivat alas ja tietenkin kantapää ylös.

    Filurin laukka on kuitenkin niin tasainen, että jatkuvasta hoputuksesta ja jalustimen väärästä kohdasta huolimatta pääsimme esteet kohtuudella yli.

    Mutta ne housut

    Tunnin jälkeen olin niin poikki, että epäilin, josko jaksan edes jalan nostaa hevosen selän yli niin, että pääsisin alas satulasta. Juuri ja juuri jaksoin ja liu’uin vaivalloisesti maahan. Tuntui kuin olisin tarttunut jonnekin kiinni puolivälin tienoilla, mutta jalat kuitenkin tavoittivat turvallisesti maanpinnan.

    Tallissa harjasin Filurin, laitoin loimen ja putsasin varusteet. Kävin vielä hakemassa pimeästä maneesista – jossa tosiaan kummittelee ainakin silloin, kun siellä on pilkkopimeää – sinne unohtuneen päällystakin.

    Vasta autolla ihmettelin, miten sormet tuntuivat menevän läpi housuista. Peräkontin valossa huomasin, että tosiaankin tartuin johonkin silloin, kun tulin Filurin selästä. Housut olivat tarttuneet joko jalustimen solkeen tai jalustimessa olevaan terävään reunaan, ja repineet melkoisen palkeenkielen vetskarin viereen.

    Ensimmäinen reaktio ei ollut pelko siitä, että joku olisi nähnyt, vaan se, olinko jo tullut niin lihavaksi, etteivät edes housut kestä. Onneksi kangas oli selvästi tarttunut johonkin kiinni, ja kun vielä muistin omituisen laskeutumisen, saatoin huokaista.

    Huokaista hetkeksi, sillä nyt on uusien housujen osto edessä. Onkohan noita ratsastsushousuja mahdollista korjata, kun niiden pitäisi venyä ja paukkua joka suuntaan, mutta silti olla kestävät ja tukevat?

  • Hevosuni toteutui

    En ole koskaan ratsastanut niin surkeasti kuin tänään. Kaikki meni jo alusta alkaen mönkään.

    Olin tosi väsynyt koko päivän ja silti raahustin tallille.  Essi sanoi, että Merja pitää tunnin, mutta että Kirsi menee Casinolla ja minä Rijalla. Rija on uusi Glorija-niminen tamma. Asia selvä. Minähän näin taannoin untakin siitä, että saisin mennä uudella hevosella. Sen unihevosen nimi oli Hjorge enkä millään meinannut löytää sitä tallista.

    Heppa kateissa

    Yllätys oli melkoinen, kun tallustin talliin. Löysin kyllä Rijan boksin, mutta itse heppa oli kateissa. Kukaan ei oikein tiennyt, minkä näköinen se on, mutta ajattelin, että Merja ainakin tietää. Niinpä siitä sitten päärakennukseen huhuilemaan…

    Menin ovelle ja kiltisti jäin porstuaan, koska kengät jalassa ei saa mennä sisälle. Siinä kun huhuilin, tallin vanhin koira tuli ovelle. Ovat jotain jack russeleita, joten en minä sitä haukkumista pelästynyt. Laitoin jalan eteen, ettei piski tule ulos. Ei totellut, joten annoin käden nuuskittavaksi.

    Eipä ole ennen koirat purreet, mutta nyt piski näykkäisi kädestä. Onneksi annoin ihan normaalisti avokämmenen haisteltavaksi, joten kun pikkuhampaat koittivat puraista, ne sutivat kämmenpohjassa enkä saanut edes haavaa. Verenpurkauma tuli ihon alle ja se meni vähän kovaksi. Annoin suosiolla piskin karata.

    Arkajalka

    Merja tuli lopulta hätiin ja otti koiran kiinni. Hevonenkin oli kuulemma tulossa laitumelta. Merja varoitteli, että Rija on tosi arka, kun sitä ei ole pahemmin ihmiset hätyytelleet. Mikä lie vasta kesytetty polle.

    Hyvin me tultiin tallissa toimeen. Tosi arkahan se Rija oli eikä kuulemma kannattanut edes yrittää puhdistaa kavioita. Hirmuisella kiireellä laittelin hevosta kuntoon tallityttöjen auttamana. Ihmeelliset meksikolaissuitsetkin sillä oli ja osa varusteista piti teipata kuntoon. Ovat ostaneet vähän huonokuntoisia polleja Virosta.

    Turpa hännässä

    Maneesissa vasta tajusin, kuinka hermoheikko Rija oli. Pääsin selkään ja samalla se kiirehti liikkeelle. Sain palauteltua sen keskelle maneesia ja Merja tuli kaveriksi.

    Meitä oli yhteensä kymmenen ratsastajaa eli ihan liikaa maneesiin. Joskus seitsemän ratsastajaa tutuilla hevosilla on tuntunut ahtaalta, ja nyt joukossa oli vielä muutama uusikin heppa. Ne olivat ekaa kertaa maneesissa ja meno oli sen mukaista.

    Alkuun Piti mennä  turpa hännässä kiinni ja houkutella Rija seinän vierustalle. Se hätkähti jokaista pikku ääntä. Olin ihan tönkkönä. Merja huomautteli jatkuvasti, että jalkani ovat aivan liian edessä. Ratsastin kuulemma kuin issikalla, ja sillähän minä viimeksi ratsastinkin.

    Se oli järkyttävää. Kun välimatkaa piti kasvattaa normaaliksi, Rija jännittyi täysin. Se ravasi kiitoravia aina edellä kulkevan häntään kiinni. Puolessa välissä Merja alkoi pelotella, että jos edellä kulkeva ratsu päättää potkaista, se on minun jalkani, joka katkeaa. Minä en vain yksinkertaisesti voinut tehdä mitään.

    Pomppuja, töyssyjä ja kiitoravia

    Kun yritin hidastaa ja rauhoittaa hevosta, se vain jännittyi lisää. Viskoi päätään koko ajan eikä mikään ihme, kun suupielet olivat pahasti haavoilla. Yritin pitää niin pehmeän käden kuin ikinä pystyin ja sen kyllä huomaa nyt. Olen kai jännittänyt kädet kippuraan, kun ovat niin raskaat, ettei tahdo jaksaa nostaa näppikselle.

    En tajua, miksi jalkani työntyivät koko ajan eteen. Kadotin täysin polvikulman ja istua kekotin satulan takakaarella. Minusta tuli tosi jäykkä, mikä taas tarkoitti sitä, että pompin ravissa. Eipä silti, Rijan ravi oli jotain kauheaa. Kun hevonen vielä jännittyi, se kadotti täysin oman rytminsä, jolloin minäkään en saanut enää rytmistä kiinni.

    Ratsastus meni ihan rävellykseksi. Yksi ainoa laukannosto onnistui ja nyt en tarkoita, että olisi noussut ristilaukka tai väärä laukka tai jotenkin epärytminen laukka. Nyt ei muuta noussut kuin yksi laukan tapainen askellaji. Muuten mentiin kiitoravia.

    Tunti ei todellakaan ollut 22 euron arvoinen. Olin tosi pettynyt itseeni. Välillä meinasi tulla itku ja lopuksi hiipi mieleen ajatus lopettamisesta. Siihenhän minä viimeksikin lopetin, että minulle annettiin liian vaativa hevonen ratsastettavaksi joka päivä. Ratsastuksesta tuli työtä ja melkein hengissä pysymistä. Ehkei se ihan niin vaarallista ollut, mutta ainakin ratsastuksen päätarkoitukseksi tuli selässä pysyminen, ei oppiminen.

    Ratsastustunnin parasta antia oli se, kun huomasin Pilkun kuuntelevan minua. Yritin nimittäin puhua ja rauhoitella Rijaa ja kun Pilkku tuli perässä, se höristeli korviaan minun puheeni tahtiin. Peilistä huomasin, kun vilkaisin, että vieläkö omat jalat sojottavat eteen.

    —

    Siitä unesta vielä. Kun vihdoin löysin Hjorgen, kuulin, että se on nuori ja kokematon. Pelkää ihmisiä ja siksi sen kanssa pitää olla huolellinen. Harmi kun heräsin ennen kuin pääsin ratsaille. Olisin voinut ennakoida jotain ja vaikka jättää tämän tunnin väliin.

    Ja tapahtui Rijankin kanssa jotain hyvää, kun näin jälkikäteen mietin. Tunnin jälkeen se antoi minun laittaa vuohisiin ja suupieliin rasvaa ihan kiltisti. Pelottelivat minua siitäkin. Rija huomasi varmaan, että minä olen turhan pieni ja heiveröinen pelättäväksi.

  • Pilkulla pihalla

    Tänään ratsastettiin toista kertaa pihalla. Jotakin olen tainnut viime aikoina oppia, sillä ratsastus meni hyvin nyt ja viime viikolla. Välissä ehdin käydä issikkavaelluksella Paunolanmäessä, mutta siitä myöhemmin.

    Eilen oli ollut seuran sisäiset kisat, joten tänään ei hypätty.  Alkulämmittelyssä ryhdyin noudattamaan niitä oppeja, joita Merja kertoi viime viikolla. Olen huomannut, että Pilkku pelaa ihan hyvin, jos jaksaa heti alusta alkaen ratsastaa sitä voimakkaasti eteen ja samalla kutitella vähän suusta.

    Aluksi tehtiin taivutuksia raviympyröillä ja sitten pohkeenväistöä ravissa pääty-ympyrällä. Jostakin selittämättömästä syystä onnistun jotenkuten tekemään pohkeenväistön ympyrällä, mutta edelleen se tökkii suoralla. Pilkku taipuu minusta paremmin oikealle, mutta ympyrällä pohkeenväistö sujuu paremmin juuri toisinpäin.

    Vastalaukkaa ja pohkeenväistöä

    Sitten jatkettiin pohkeenväistöä pituushalkaisijalta ravissa. Toinen sivu mentiin vastalaukkaa. Oikea vastalaukka onnistui tosi hyvin ja vasenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ehkä Pilkku ehti vähän kuumua siihen mennessä, kun ehdittiin vasempaan vastalaukkaan.

    Pohkeenväistö on minulle täyttä hepreaa. Vaikka miten yritän, se ei vaan onnistu. Jos onnistun lähtemään väistöön tosi hitaassa ravissa, ehdin saada muutaman askeleen hyvää väistöä, mutta sitten vauhti kiihtyy. Jos taas alussa mennään reipasta ravia, en saa sitä kuriin ja väistöä aikaan. Pää vain kääntyy niskasta liikaa ja hevonen kulkee mutkalla etuosa edellä.

    Lisäykset ja siirtymiset nappiin

    Kuolainten liikuttelu alusta asti saa aikaan sen, että Pilkku on kuuliainen siirtymisissä ja lisäyksissä. Siksi molemmat menivät hyvin ja onnistuin rauhoittelemaan vähän vastalaukka-pohkeenväistöharjoituksessa kuumentuneen Pilkun jopa laukkalisäyksiin.

    Teimme ravista seis pituushalkaisijalle ja siitä ravi. Uralle tullessa myötälaukka, laukkaympyrä ja lävistäjällä laukan lisäys. Ja sitten sama toiseen suuntaan. Meni niin hyvin, että itsekin ihmettelin.

    Sain Essiltä kiitosta myös raviympyröistä, joille Pilkku taipui hallitusti. Vielä kun saisi pohkeenväistöt onnistumaan, olisin tosi tyytyväinen ja valmiina uusiin haasteisiin.

    Kevään viimeistä viedään

    Olen melko tyytyväinen tämän kevään kehitykseeni, vaikka olen ollut aivan liikaa pois tunneilta. Minulle on sattunut  monta työreissua maanantaille ja nyt tulevana maanantaina sattuu ensimmäistä kertaa oma reissu. Lähdemme silloin LimpBizkitin keikalle Helsinkiin.

    Sinänsä on harmi, että juuri ensi viikon maanantai jää väliin. Se on viimeinen normaali tunti tänä keväänä, ja meidän ratsastusporukkamme hajoaa. Vain minä ja Kirsi aiomme jatkaa kesän ajan, mutta kesällä meidät laitetaan johonkin toiseen ryhmään ja toiselle päivälle. Eniten minua kuitenkin harmittaa se, että Vuohimäessä on kuulemma yleensä käyty kevään viimeisellä ratsastustunnilla maastossa ja se jää nyt minulta väliin.

    Issikkavaellukselta tölttituntumaa

    Sain kuitenkin käydä maastossa torstaina, kun olimme taas Kirsin kanssa issikkavaelluksella Paunolanmäessä. Sain mennä taas Hnokilla. Harmi, ettei Paunolanmäessä mennä enempää laukkaa. Silti reissu oli varsin vauhdikas, kun kokenut ratsastajaporukka tölttäsi keväisissä maisemissa.

    Issikkavaellukset ovat minulle toissijainen juttu, sillä enemmmän kuin ratsastaa tykkäisin puuhailla hevosten kanssa niitä näitä. Pilkkuakin harjaisin vaikka koko tunnin!

  • Gone pro at Flickr

    Sain Ilkalta yllärilahjaksi Flickriin pro -tunnuksen. Nyt voin ladata Flickrin niin paljon kuvia kuin sielu sietää. Tai ladatahan aina voi, mutta nyt kaikki kuvat ovat myös nähtävillä. Käypä tsekkaamassa uusimmat.

    Näyttää siltä, että Flickr-tililleni on kerääntynyt pääosin heppa-, koira- ja kelkkakuvia, mutta aika näyttää, mihin suuntaan kuvavirta kehittyy.

  • Issikkavaelluksella Paunolanmäessä

    Tänään oli upea päivä. Aurinko paistaa möllötti kirkkaalta taivaalta ja issikoiden harjat hulmusivat, kun tölttäsimme hurjaa vauhtia Paunolanmäen ratsastustallilla. Meitä oli viiden ratsastajan ja kahden ohjaajan ryhmä, ja koska kaikki olivat kohtuu kokeneita ratsastajia, mennä viiletimme puiden välissä melkein koko ajan tölttiä. Muutama laukkapätkä sai hevoset heräämään ja tuntui, että nekin nauttivat kevätsäästä.

    Tölttivarma Hnokki

    Minä pyysin omistaja-Vesalta sellaista hevosta, joka tölttää varmasti ja tölttää niin, että minä tiedän sen tölttäävän. Vesa antoi minulle tuuheaharjaisen Hnokin. Hnokki oli herkkä kuuntelemaan ratsastajan istuntaa ja joka kerta, kun nojasin rennosti taakse, Hnokki nosti tasaistakin tasaisemman töltin.

    Ajattelin vaelluksen aikana Eva-Mariaa, joka aloitti issikkaratsastuksen selkäongelmien takia. Hnokin töltin jälkeen en yhtään ihmettele, että Eva-Maria sai selkänsä kuntoon ratsastamalla. Töltissä alaselkä teki koko ajan rauhallista ja systemaattista keinuntaliikettä ihan kuin pientä neliövalssia.

    Kesällä Rantasalmella en ollut aina varma, tölttäsikö heppa vai mentiinkö tasaista ravia. Nyt hoksasin eron heti. Muutaman kerran Hnokki jäi parin ponin mitan muita jälkeen ja vaihtoi töltin laukkaan. Helppoa oli sekin, mutta issikalla kuuluu minusta töltätä. Ei muuta kuin kevyt takanoja ja takapuoli syvälle satulaan ja Hnokki vaihtoi tölttiin.

    Kauramoottorit allergisille

    Oli tosi kivaa. Paunolanmäessä joka kymmenes ratsastus on ilmainen, joten sitä tavoitetta kohti  mennään. Kyselin jo vähän sitäkin, miten hevosallergiset voisivat ratsastaa. Ulkona viihtyvillä issikoilla on Vesan mukaan erilainen karva, ja monet allergiset ovat sietäneet niiden pölyä paremmin. Paunolanmäessäkin hevoset olivat valmiina pihalla odottamassa ja siihen ne myös jätettiin, joten ratsastajan ei tarvitsisi edes käydä tallissa. Toivottavasti saisin joskus Ilkan kokeilemaan kauramoottoria 🙂

    Kun Suvi tulee taas Savonlinnaan, vien hänet takuulla Paunolanmäkeen. Taidanpa puhua Eva-Marialle, josko houkuteltaisiin issikkavaellukselle myös Maisa.

    Tästä hurjasta joukosta voi ruveta kulkuneuvoaan valkkaamaan.

  • Pilkun kanssa radalla

    Sain taas eilen ratsastaa pitkästä aikaa Pilkulla. Meni tosi, tosi hyvin!

    Hyppäsin elämäni pisimmän esteradan eikä esteitä edes madallettu, vaikka melkein kaikki muut menivät isoilla hevosilla. Hyppääminen tuntui yllättävän helpolta. Onnistuin kerran hyppäämään jopa ilman jalustinta, vaikka siitä hypystä ei jäänyt kovin paljon kerrottavaa. Pysyin sentään selässä.

    Jotkut esteet menivät suorastaan loistavasti. Tasapaino tuntui löytyneen ja samaa sanoi Essi-opekin. Vielä en hirvennyt tehdä laukkaharjoituksia ilman jalustimia. Tuntuu, että menee kaikki energia ja keskittyminen siihen, että saa pidettyä tasapainon ja sitten kaikki muu ratsastus unohtuu.

    Avotaivutus laukassa

    Pitkä esterata ei ollut tunnin ainoa uusi kokemus. En ole koskaan ratsastanut avotaivutusta laukassa, mutta nyt tuli sekin ihme kokeiltua. Ei se ehkä ihan putkeen mennyt, mutta paremmin kuin ravissa pääty-ympyrällä tehty pohkeenväistö.

    Pilkku tahtoo kuumentua vähän laukkapätkillä, ja kestää hetken ennen kuin se on valmis ottamaan vastaan pohkeenväistökomentoja hitaammissa askellajeissa.

    Edistystä monessa asiassa

    Viimeiset pari kolme viikkoa on tuntunut siltä, etten ikinä opi ratsastamaan. On tuntunut tosi hankalalta. Välillä heppa on seissyt paikallaan keskellä kenttää enkä ole saanut sitä liikkeelle lainkaan. Välillä taas toinen polle on tehnyt kaiken muun paitsi mennyt maneesin kulmiin. Välillä taas on kaahattu kiitolaukkaa ympäri maneesia ilman kontrollin hiventäkään.

    Nyt onnistuminen Pilkulla tuli tosi hyvään saumaan. Olin jo melkein luopunut toivosta. En vain vieläkään onnistu tekemään pohkeenväistöä oikein. Kai se johtuu siitä, etten osaa käyttää väistävää pohjeapua oikeaan aikaan. En oikein tiedä, milloin sen pitäisi vaikuttaa, että askel menisi ristiin.

    Nyt minulla on kuitenkin sellainen kirja, josta voin opetella, miten hevonen askeltaa. Silti minulle on vähän epäselvää, pitääkö sen avun toimia silloin, kun samanpuoleinen takajalka on irti maasta vai sitä ennen. Ehkä minä vielä opin.

  • Apassionatasta oppia ratsastukseen

    Käytiin Suvin kanssa viime viikonloppuna katsomassa Apassionata-hevosshow. Helsingin loskasta oli kiva tepsutella hepanhajuun. Friisiläiset olivat todella upeita, ja hauska oli katsoa myös sitä, kun mies rimpuili hevosen alta takaisin satulaa samalla, kun hevonen laukkasi täyttä laukkaa ympäri kenttää.

    Olihan se ihan hienoa, kun taitavat ratsastajat pistivät parastaan, mutta silti haluaisin  mieluummin katsoa aitoa kilparatsastusta. Se näytti minusta enemmän sirkukselta, kun shettis antoi kaviota, ja sirkustemppuja näkee muuallakin. Taitava kouluratsastus näyttää ainakin minusta hienommalta kuin showratsastus.

    Välkkyvaloja ja jytämusaa

    Ihmeellistä, miten rauhallisia hevoset olivat. Valot vilkkuivat ja musiikki soi eivätkä hevoset olleet millänsäkään. Yhdellä naisella oli jopa mukanaan ensin kolme vapaana juossutta varsaa  ja sitten vapaana olevia aikuisia hevosia, eivätkä edes varsat säikkyneet salin meteliä.

    Täytyy olla todellista hevosmiestaitoa hyppysissä, että saa niin hyvin monta sataa kiloa painavia luontokappaleitä hallintaansa.

    Se täytyy sanoa, että väkisin mukaan raahatuille miehillekin oli tarjolla silmäniloa. Tanssityttöjen vaatetus väheni jossakin vaiheessa niin, että naiset ketkuttelivat korseteissa.

    Casinolla pomppuesteite

    Apassionatasta ei ollut suurta kohennusta omiin ratsastustaitoihin. Maanantaina hypättiin melko paljon esteitä ja minä kopsuttelin niitä Casinolla. Pisin rata meni ihan hölmösti jo heti alkumetreillä. Lähestyin huonosti ristikkoa ja Casino hyppäsi melkein tasajalkaa sen yli.

    Minulla on paha tapa nojata liian eteen ja niinhän tietenkin hupsahdin Casinon kaulalle. En onneksi pudonnut, vaan sama hutera meno jatkui radan loppuun. Essikin nauroi.

    Jalat ovat vielä nyt keskiviikkonakin kipeät. Koko alkutunti punnerrettiin ilman jalustimia raviharjoituksia ja sitten laukassa tehtiin tasapainotreeniä. Kovaa hommaa, mutta mukavaa.

    Apassionata Grand Voyage, Helsinki 2009.

  • Pilkulla yli esteiden

    Pilkku onnistui hienosti eilen ratsastustunnilla. Minä onnistuin vähän heikommin. Laukkasiirtymiset, vastalaukkaharjoitukset ja avo- ja sulkutaivutukset menivät ihan hyvin, mutta jostakin syystä epäonnistuin täydellisesti pohkeenväistössä.

    Tässä on sitten Essin kuvaamaa videoaineistoa todisteeksi siitä, että myös esteharjoitukset menivät – noh, minun taitoihini nähden ihan hyvin, mutta edelleen kökötän jalustimilla ja etukumarassa. Essi yritti neuvoa, että olisin samalla tavalla kevyessä asennossa mutta lähellä satulaa kuin laukkaharjoituksissa. En vaan osaa. Ehkä nyt tämän videolle taltioidun aineiston  myötä on pakko parantaa tapoja.

    Tässä ehkä onnistunein versio.

  • Blogi käymistilassa

    Täällä Outin ideat -blogissa odotellaan nyt blogien jäsentymistä. Mieli tekisi kirjoittaa ratsastuksesta ja muista kivoista puuhista, mutta toisaalta haluaisin keskittyä puhtaasti ammatilliseen kirjoittamiseen. Nyt kun blogini on saanut lukijoita ja kommentoijia myös ammatilliselta puolelta, tuntuu hölmöltä tarjota heille samassa blogissa myös uutisia Pilkku-ponista.

    Tuntuu, että kirjoitanpa kummasta tahansa aihepiiristä, petän joka tapauksessa puolet lukijoistani. Nyt varmaan Suvi ja Satu ja muut ovat jo lopettaneet blogini seuraamisen, koska heille se ei ole tarjonnut pitkään aikaan mitään. Jos tätä hiljaiseloa jatkuu pitkään, häipyvät myös muut lukijat.

    Mitähän tässä olisi syytä tehdä? Ilkka on kovasti kannustanut minua bloggaamaan ihan säännöllisesti niin, että voisin kutsua itseäni bloggaajaksi. Se olisi kivaa ja haluaisin niin tehdäkin, mutta kun omatunto ei anna periksi blogata työaikana työasioistakaan ja kotona sitten taas ei enää jaksa ajatella työasioita ja tarttua kannettavaan.

    Kadehdin niitä ihmisiä, jotka ehtivät lukea toisten blogeja ja kommentoida niitä. Eniten kadehdin niitä, jotka ehtivät kirjoittaa itse jäsenneltyjä ja ajankohtaisia blogiviestejä. Minä pystyn siihen näköjään vain matkoilla, mutta silloin tekstin tuottaminen tuntuukin sitten todella helpolta.

    Työhuoneeni on lasiseinäinen terraario, ja minusta tuntuu, että ihmiset katselevat nenänvarttaan pitkin, jos tietokoneen ruudulla ei näy wordiä tai exceliä. Eivät he varmaan niin tee, mutta tuntumiset eivät ole järjenasioita. On hölmöä, että joutuu perustelemaan itselleen ja joskus myös muille, että jos yrittää tutkia sosiaalista mediaa, on välillä pakko tutustua siihen itsekin. Kaikki Second Life -tutustumiset on pakko jättää siihen, että muut ovat lähteneet töistä. Sarjakuvamainen ympäristö ei ole helpoin pala akateemisen yhteisön nieltäväksi.

    Mutta valoisin mielin tässä edetään uutta vuotta kohti. Unohtui juhlia bloggaamisen vuosipäivää, joka oli muistaakseni joskus syyskuussa. Ehkä ensi vuonna sitten on uusi uljas blogi ja voin järjestää syksyllä 2009 kunnon blogipirskeet kaksivuotisen taipaleen kunniaksi! Siihen asti pitää tyytyä uusiin kokeiluihin eli videokuvaan, jota varten Ilkka antoi minulle aikaisen joululahjan – Creative Vadon. Tässäpä siis Pilkku-poni!

  • Still alive

    Hengissä ollaan, vaikka mitään ei ole kuulunut. Ei saanut Casino-poni maanantaina minua sairaalaan eivätkä edes MAR-kurssilaiset tiistaina syöneet minua elävältä. On vaan ollut niin kovin kiire, etten ole ehtinyt blogata. Minulla olisi vielä viime viikon Helsingin seminaaristakin muistiinpanoja julkaisematta.

    Tässä työkiireiden lomassa lupaan, että julkaisen illalla viimeiset seminaarikirjoitukset, hevostelutarinaa ja kokemuksia Kuopion opetuskeikasta.