Kirjan jälkeen

Avainsana: Markkinointi

  • Sähköinen liiketoiminta

    Olen vähän pulassa. Mieli tekisi analysoida omaa aineistoa, mutta toisaalta pitäisi alkaa ottaa matkailukenttää haltuun. Äsken sain tietää, että tämänsyksyisen markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan luentoni aihe on muuttunut. Kun pari vuotta olen jaaritellut innovaatioista, nyt pitää jakaa sama aika kahteen: sähköiseen markkinointiin ja innovaatioihin.

    Eivätpä Kuopiossa arvanneet, että uusi avaus sopii minulle mainiosti. Kävin eilen keskustelemassa mahdollisista työkuvioista matkailualalla ja keskusteluissa tuli voimakkaasti ilmi tarve kehittyä nimenomaan sähköisen markkinoinnin tai yleisemmin sähköisen liiketoiminnan alueella matkailukontekstissa. Nythän minun pitää joka tapauksessa mietiskellä sähköisen liiketoiminnan kiemuroita, ja sopivasti voin luentoani varten etsiä esimerkit matkailusta.

    Luento on kuitenkin vasta marraskuun alussa. Sitä ennen pitäisi jo syyskuun kymmenes lähettää konferenssiesitys EBRF:ään. Mitäs minä kerron esityksessäni, jos en ehdi analysoida aineistoa? Kiperään pulmaan on siis olemassa helppo vastaus: analysoi aineistoa!

  • Untorock jyrää!

    Alkaa olla TestPilot hallussa. Kohta tämä tyttö vääntää kysymyslomakkeita liukuhihnalta! Lupauduin tekemään yhden kesken jääneen kyselyn eCCF:lle ja sitä varten piti nopeasti opetella uuden ohjelman käyttö. Helppo homma, mutta välillä meinasi hermot mennä.

    Nyt kysely on kuitenkin melko lailla valmis ja viimeisellä kommentointikierroksella. Saa ollakin viimeinen, sillä sen pitäisi avautua jo maanantaina.

    Vaikka välillä on tuntunut mahdottomalta saada lomaketta koskaan valmiiksi, on silti ollut tosi kiva tehdä ”oikeita töitä”. Ihan innoissani olen istunut pari päivää koneella selkä sopivasti mutkalla ja silmät tapillaan ruudun tuijotuksesta. Mukavaa hommaa. Saa koko ajan nähdä, miten työ etenee, eikä ole niin kuin väitöskirjatyö, että todellisen etenemisen näkee vasta kun tekemisiään katselee vuositasolla. Ei edes kuukausitasolla tunnu tapahtuvan juuri mitään.

    Nyt kun kyselyasiat on saatu suurin piirtein kohdalleen, täytyy meidän kiirehtiä kohti Utajärveä ja Untorockia! Olin muutaman vuoden mukana järjestelyporukassa ja kyllä täytyy sanoa, että pienenkin rock-tapahtuman järjestely on todella suuri urakka.

    Untorockia tehdään talkoilla. Nykyisin oikeastaan vain järjestysmiehille ja sen sellaisille maksetaan, mutta heillekin minimaalisen vähän. Olisi hienoa päästä joskus mukaan isomman tapahtuman järjestelyihin. Luulen tietäväni melko paljon tapahtumien organisoinnista, sillä ihan oikeasti, vaikka Untorock saattaa kuulostaa tosi pikku jutulta, sellaisen järjestäminen vaatii älyttömästi työtä. Jo yksin tapahtumapaikan rakentamiseen menee melkein viikko, vaikka nykyisin rakentaminen sujuu18 vuoden rutiinilla.

    Oikeastaan tapahtuma rakennetaan jo paljon aiemmin. Esiintymissopimuksia solmitaan syksyllä ja sitä ennen on jo pitänyt ”haistaa” nousevat tähdet. Kaiken maailman esiintymislavojen, bajamajojen, äänentoiston ja muiden vuokraus hoidetaan kuntoon talven aikana. Kevät menee sitten markkinointihommiin. Untorockia varten alettiin julkaista minun aikanani erityistä rock-liitettä paikallisessa lehdessä, Tervareitissä, ja siihen pitää kirjoittaa jutut, hommata kuvat ja pahimmassa tapauksessa myydä ilmoitustilat yrityksille. Rahoitusta on haalittava sieltä, mistä sitä suinkin saa. Kulttuurirahastolta, paikallisilta yrityksiltä, avustuksina kunnalta,… mistä nyt ikinä keksii pyytää. Hattu kourassa pitää ehtiä nöyristelemään, vaikka se ei näy varsinaiselle rock-yleisölle mitenkään.

    Nyt kun en ole enää itse Untorockia järjestämässä, voin sanoa ihan suoraan, että tekisi mieli tintata kuonoon sellaista tyyppiä, joka valittaa lippuluukulla lipun hinnasta. Tervemenoa vaan ensi vuonna järjestelemään seuraavaa Untorockia niin ymmärtää, miten paljon ihmiset ovat huhkineet vain ja ainoastaan sen takia, että Utajärvellekin edes joskus saataisiin kunnon nuorisotapahtuma. Myös sille ärsyttävälle tyypille, jolla ei ole ollut vuoden aikana aikaa säästää rahaa rock-lippuun.

    Tänään ja huomenna olen erityisen ylpeä siitä, että olen Utajärven kasvatti. Se energia, joka Untorockin eteen vuodatetaan joka vuosi, merkitsee minulle valtamerien kokoisia asioita maailmassa. Olen ylpeä juuristani. Ylpeä piskuisesta Untorockista. Ja häpeän sitä, etten enää pystynyt osallistumaan rock-talkoisiin täältä Savonlinnasta käsin.

  • Tutoriaalista vielä vähäsen

    Minusta alkaa tuntua siltä, että muuttaminen on ikuisuusprojekti. Olen koko kevään kuljetellut tavaroitani Kuopiosta Savonlinnaan ja pari kertaa on muutettu tavaraa Savonlinnaan tai Utajärvelle oikein kertarysäyksellä. Sitä voisi hölmömpi kuvitella, ettei pikkuruiseen yksiöön paljon tavaraa edes mahdu. Väärin! Täydellisen virheellinen luulo. Romua on valtavasti eikä sen pakkaaminen, kuskaaminen ja purkaminen tunnu päättyvän ikinä.

    Viime viikolla olin markkinoinnin tutoriaalissa ja kirjoittelin muistiinpanoja tänne blogiin sitä mukaa, kun päivän ohjelma eteni. Vain kerran akku loppui kesken kaiken ja Annen esityksen muistiinpanot piti kirjoittaa paperille. Toisen kerran paperimuistiinpanoja syntyi omasta esityksestäni. Lupasin Annelle ja itselleni kirjoittaa nämäkin mietelmät tänne blogiin, mutta nyt on vierähtänyt jo viikko, eikä mitään ole tapahtunut.

    Syy on kokonaan muutossa. Tutoriaalin jälkeen perjantaina lähdimme Ilkan kanssa Kuopioon, jotta olisimme hyvissä ajoin lauantaina muuttopuuhissa. Otin kuitenkin muistiinpanot mukaan, josko ehtisin jossakin välissä blogata ne tänne. Missäs ne raapustelut nyt ovatkaan? Ei mitään hajua.

    Koko tutoriaalin tärkein anti lojuu muuttolaatikossa joko täällä Savonlinnassa tai Utajärvellä, todennäköisimmin Utajärvellä. Olen varmaankin pahoittanut Annen mielen, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa huomioitani. Olen siitä kovasti pahoillani ja lupaan kirjoittaa ne puhtaaksi, heti kun vain löydän töherrykseni jostakin.

    Viime syksynä, kun aloittelin bloggaamista, harmittelin, etten ollut aikaisemmin älynnyt hyödyntää blogeja ajatusteni selvittämisessä. Muistan, kun mietiskelin, miten helppo olisi palata esimerkiksi Helsingin tutoriaalin mietteisiin, jos muistiinpanot olisivat blogissa. Nyt kun voisin korjata aiemman mokani, töppään hukkaamalla materiaalin. En tunne Annen tutkimusta niin hyvin, että voisin muistella hänen esitystään, mutta yritän nyt kuitenkin muistella jotain omasta esityksestäni ja saamistani kommenteista.

    —

    Suuri osa kommenteista liittyi jälleen kerran käyttämääni käsitteistöön. Uusi huomionaihe oli kuitenkin triple helix -teoria. Esimerkisi toinen kommentaattorini Anne-Mari Järvelin (TaY) huomautti, että työni muistuttaa paikoin innovaatiopolitiikkaa eikä poliittinen kannanotto tietenkään voi olla väitöskirjatekstiä. Anne-Mari kehotti luopumaan triple helixistä kokonaan ja pureutumaan täsmällisemmin paikallisen tason toimintaan. Hän ehdotti, että tutkisin alueellista innovaatiojärjestelmää tai -ympäristöä Kuopion seudulla. Innovaatioympäristön käsitehän oli minulla aiemmin tosi hallitseva. Sen kautta yritin lähestyä yliopiston tutkimuksen kaupallistamista nimenomaan Kuopion yliopistossa.

    Luulin olevani fiksu, kun yritin hakea tutkimukselleni korkeampaa käsittelytasoa kansallisen tason triple helix -keskustelusta. Rami Olkkonen (TSE) jopa kehotti siirtämään koko triple helixiä käsittelevän tekstini ”säästökansioon”.

    Kommenteissa voi olla perääkin. Triple helix kiinnostaa minua kovasti ilmiönä ja tein ehkä turhan suoran johtopäätöksen, että tutkimani yhteisö on esimerkki triple helixistä pienoiskoossa. Kai alueellinen innovaatioympäristökin toimii triple helixin kaltaisesti. Innovaatioympäristössä yhteiskunta tai valtio korvautuu paikallishallinnolla ja paikallisella yhteiskunnan osasella, ja yritykset ovat paikallisia toisin kuin ehkä kansallisen tason triple helixissä. Ehken kuitenkaan deletoi triple helix -pohdintaani, mutta kirjoitan jatkossa auki asiaa innovaatioympäristöstä triple helix -keskustelun ja KnoPro-hankkeen välimaastoon.

    Anne-Mari Järvelin huomautti myös käyttämästäni yhteisön käsitteestä. Hänen mukaansa KnoPro-hankkeeseen osallistuvat henkilöt ovat vain oman yhteisönsä, oman organisaationsa, jäseniä eivätkä muodosta KnoPron ympärille toista yhteisöä. Tästä olen kyllä vähän eri mieltä. CoPeissa yhteisö rakentuu nimenomaan yhteisen toiminnan ympärille. Yhteisön jäsenet kehittävät toimintaansa ja kehittyvät samalla itse yksilöinä ja yhteisönä. Minusta toiminta, tekeminen ja kehittyminen ovat niitä asioita, jotka määrittävät CoPeja eikä organisaatiorajoihin perustuva yhteisö ole missään nimessä samanlainen toimijayhteisö.

    Ainoa asia, miksi olen miettinyt, onko KnoProssa sittenkään syntynyt Wengerin ja muiden tutkimaa CoPia on se, ettei yhteisö ole syntynyt luonnollisesti. Jäsenet on kutsuttu mukaan hankkeeseen. Toiset jäsenistä ovat aktiivisia, toiset passiivisia sivustaseuraajia ja ehkä kommentoijia. Toisia on houkuteltu lähemmäs aktiivista ydintä, mutta he eivät ole sinne päässeet tai halunneet. Näin KnoProstakin voi tunnistaa CoPin ydinryhmän ja sen ympärille muodostuvan reunayhteisön. Mikähän lienee oikea suomennos näille reunusalueille?

    CoP ei ollut suinkaan ainoa keskustelua aiheuttanut käsite. Törmään poikkeuksetta aina käsitekaaokseen, kun työtäni esittelen. Olen täälläkin kirjoitellut siitä, että ehkä minun pitäisi antaa tutkimalleni ilmiölle sallivampi nimi. Kaupallistaminen kuulostaa akateemisesti ikävältä rahan perässä juoksemiselta. Keksin mielestäni kuvaavamman termin, kun aloinkin puhua tutkimustulosten konseptoinnista. Näin esimerkiksi tulosten pukeminen yleishyödylliseen muotoon sisältyisi käsitteeseen.

    Tutoriaalissa monet paikalla olleet tohtorit pohtivat käsitteistöäni. Kommentaattorini Mai Anttila ehdotti tuotteistamisen käsitettä. Tuotteistaminen on hänen mukaansa palvelumarkkinoinnista nouseva termi. Näinhän se on. Eivät fyysisten tuotteiden parissa pakertavat ihmiset puhu erikseen tuotteistamisesta. He puhuvat kaupallistamisesta ja lanseeraamisesta. Anttila kehotti myös miettimään, onko kyseessä innovointi, kaupallistaminen vai lanseeraus. Lanseerauksesta ei minusta voi mitenkään puhua. Esimerkiksi Sami Saarenketo (LTY) kannusti minua miettimään, tuoko farmaseuttinen ala erityispiirteitä tutkimukseeni. Tuohan se. Kehityskaaret tutkimuksesta tuotteiksi ovat moninkertaiset ns. tavallisiin tuotteisiin verrattuna. Siksi ainakaan lanseeraus ei kuulu minun tutkimukseeni, vaikka joistakin KnoPro-hankkeen labroista on maailmalle jo pullahtanut muutamia tuotteita. Nämäkin ovat kaikki tuotteistettuja palveluita.

    En keksi, mikä olisi oikea termi. Toisaalta tutkimuksen kaupallistamisesta on puhuttu yleisellä tasolla jo vuosia. Se kuulostaa hyvältä, ytimekkäältä ja suoraviivaiselta, mutta onko se kaupallistamista, kun vuosikymmenten farmaseuttinen tutkimus puetaan yrityksille tarjottaviksi asiantuntijalausunnoiksi? Pitäisikö minun sittenkin jakaa koko ketju kahteen vaiheeseen? Ensin tutkimustuloksia alettaisiin konseptoimaan, paketoimaan järkevään muotoon, joka ei välttämättä olisi fyysinen tuote. Seuraavaksi tätä konseptia tai pakettia alettaisiin kaupallistamaan eli alettaisiin suunnitella markkinointia ja lanseerausta. Sehän voisi olla järkevää. Omasta työstäni nousisi esimerkkejä, jotka ovat näiden kehityskaarien eri vaiheissa. En haluaisi käyttää prosessisanaa, mutta kehityskaari voisi olla hyvä termi lääkekehityskontekstiin. Kaarikin kyllä päättyy joskus tai sitten siitä tulee ympyrä. Hmm…

    Jos näitä kommentteja tulkitsisi rivien välistä, voisin väittää, että monessa puheenvuorossa oikeastaan kehotettiin lähestymään ilmiötä ja sen tutkimukseen käytettyä teoriaa kontekstin kautta. Anne-Marin alueellinen innovaatioympäristö olisi silloin eräänlainen metatason tarkastelu, laaja konteksti, jota lääkekehityksen konteksti määrittää. Jos Kuopion innovaatioympäristö on alue ja rajat, lääkekehitys on alueen väri, jos kuvaisi piirustustermeillä. Samoin koko käytetty terminologia nousisi KnoPro-aineistosta. He itse puhuvat kaupallistamisesta kokonaistavoitteena ja ehkä tuotteistamisesta sen osana. Tosin nyt ei tule mieleen yhtään tuotteistamisilmaisua, mutta monessa yhteydessä on käytetty paketointisanaa. Konseptointi on ehkä minun heille syöttämä sana, mutta pitää sekin vielä tarkistaa.

    Joka tapauksessa näyttää siltä, että monet minua pätevämmät näkevät tutkimuksessani kiinnostavia piirteitä erityisesti kontekstin kautta, ei niinkään yleisessä kaupallistamisilmiössä. Pitää miettiä tätä oikein tosissaan ja syksyllä on oltava alustava tekele valmis.

    Ugh, olen puhunut.

  • Tutoriaaliturinaa

    Tutoriaalista on nyt toivuttu. Paluumatka sujui nukkuessa. Nukuin Villassa tosi huonosti ja heräilin vähän väliä. Siksi silmät punoittivat esityksessä ihan kuin olisin sittenkin haahuillut Tampereen yössä, vaikka oikeasti yritin nukkua hotellilla.

    Menomatkalla myöhästyin kahdestakin junasta. Ensin Kyrönsalmen silta oli pystyssä ja juna ehti lähteä ennen kuin me saavuimme lopulta asemalle. Sitten ajettiin junan kanssa kilpaa Parikkalan suuntaan, ja olisin ehkä ehtinyt siihen Punkaharjulla, mutta neuvoin Ilkkaa kääntymään vasta toisesta Punkaharjun taajaman risteyksestä, vaikka olisi pitänyt valita se ensimmäinen. Siksi Ilkka joutui ajamaan minut Parikkalaan asti. Juna lähti Savonlinnasta 5.30, joten Ilkalla olisi ehkä ollut jotain parempaakin nukkumiseen liittyvää tekemistä kuin ajaa autolla ylinopeutta.

    Parikkalassa nousin Helsingin junaan, johon tietenkin tuli jokin tekninen vika ja siksi myöhästyin Tampereen junasta. Onneksi seuraava Tampereen juna tuli aika pian, mutta se oli sitten niin paljon hitaampi kuin alkuperäinen Pendolino, että meinasin väkisin myöhästyä tutoriaalin aloituksesta. Ehdin kuitenkin hätäisesti vetää pari lusikallista ruokaa massuun ennen tutoriaalin kick-offia.

    Sitten istuinkin päivän tutoriaalissa silmät ristissä. En ollut saanut junassa unta, vaikka sitä kovasti yritin, enkä saanut unta vielä hotellillakaan iltapäivällä. Tampereella oli tosi lämmintä ja alkoi tuntua siltä, että kylmä olut voisi maistua aika hyvälle. Siksi lähdettiin kuopiolais-lappeenrantalaisdelegaatiolla satamaan jo hyvissä ajoin ennen tutoriaaliristeilyä.

    Risteily alkoi vähän ikävästi. Odottelimme ihan rauhallisesti satamassa laivan lähtöä, kun joku manselaistäti tuli kiukkuamaan meille puunkaadosta ja kuinka laiskoja me olemme. ”Me” viittaa tässä porukkaan, josta karkeasti sanottuna puolet oli kauppatieteiden tohtoreita ja toinen puoli tohtoriopiskelijoita. Olenhan minä eräänlainen ”metsätilan perillinen”, mutta tuskinpa se näkyi päällepäin niin, että tämä räyhähenkirouva olisi saanut mitään aihetta sanomisiinsa. Tilanne alkoi siitä, että me täytimme aika hyvin kävelytien siinä odotellessamme eikä tämä kyseinen rouvashenkilö osannut pyytää kuuluvasti, voisimmeko väistää häntä. Me väistimme Heidin kanssa, mutta monet eivät kuulleet ensimmäistä pyyntöä. Täti oli ihan raivona.

    Risteilyllä meitä viihdytti joku vanhoihin nuttuihin pukeutunut live-bändi. Musiikki oli ihan kivaa ja leppoista, mutta äänentoisto oli ihan liian kovalla. Onneksi pääsimme Heidin kanssa Main ja Teuvon pöytään alakertaan pois kamalasta metakasta. Ruoka oli ihan hyvää. Ei maailman parasta, mutta syömäkelpoista.

    Mai viihdytti meitä tarinoillaan. Aivan loistava äly ja yleissivistys ja upea ulosanti. Hän kertoili persoonalliseen tyyliinsä Amerikan presidentinvaaleista, pääministerin vaimoehdokkaista ja inhovaatioyliopistosta. Sai nauraa hohottaa ja ihmetellä, miten joku voi olla niin hyvin perillä monesta asiasta. Mai sanoi minulle, ettei kannata jo edellisenä iltana hätäillä omaa esitystään. Hän kyllä lyttäisi minut seuraavana aamuna.

    Risteilyn jälkeen lähdettiin yhdelle Ilvekseen. Minä, Teuvo ja lappeenrantalainen Miia lähdimme hotellille, mutta muut jatkoivat matkaansa Onnelaan. Olisi ollut kiva mennä, mutta nukutti niin kamalasti, ettei minusta olisi ollut aamuesiintyjäksi, jos olisin lähtenyt mukaan.

    Toinen tutoriaalipäivä oli sitten huomattavasti vaisumpi. Ihmiset olivat kuka krapulassa, kuka muuten vaan väsynyt. Kommentit olivat aika väsyneitä, mutta jokainen yritti parhaansa. Ainakin tamperelaisjärjestäjät jatkoivat hyviä esityksiään.

    Tutoriaalin jälkeen kipaistiin Heidin kanssa etelän junaan ja minäkin selvisin aikataulussa Savonlinnaan asti. Ehdin opastaa brittimatkailijoita junassa Savonlinnan nähtävyyksistä ja hotelleista ihan kuin olisin oikea turistiopas. Brittimies ihmettelikin, miten hyvin minä tunnen Savonlinnan, vaikka en siellä edes asu. Virallisesti taidan muuttaa tänne ensi viikolla…

  • Kaupallistaminen toisin silmin

    Lehtimäen Tuula jatkaa kaupallistamisasiasta. Hänen mukaansa kirjallisuudesta puuttuu tutkimus kaupallistamistoimien ja kontekstitekijöiden suhteesta. Hänkään ei ymmärrä kaupallistamista viisivaiheiseksi atomikelloprosessiksi. Jännä juttu, että Tuula on päätynyt tilannetekijätarkastelussaan samoihin kysymyksiin kuin minä eli kuka kaupallistaa ja mitä ja milloin kaupallistetaan. Minulla on näiden lisäksi vielä miten kaupallistetaan ja kenelle kaupallistetaan. Ehkä ero johtuu siitä, että Tuula tarkastelee tutkimuksessaan laitetoimittajien ja teknologiatoimittajien kaupallistamista. Minulla tiede ja tutkimus näyttelevät suurempaa osaa, jolloin voi olla epäselvää kuka kaupallistettavan konseptin asiakas on ja millaisen muodon kohde saa.

    Heikki Karjaluoto kehuu Tuulan aihetta ja tutkimusasetelmaa, koska on ollut itse tekemässä projektihakemusta. Hän ehdottaa, että Tuula lisäisi tapausten määrää. Nyt niitä on kaksi eikä niiden avulla saa vielä vastauksia kaupallistamiskysymyksiin useista eri konteksteista. Tutkimusongelmiin hän kaipaisi enemmän how-tyyppisiä kysymyksiä, mutta niitä Tuulalla jo on muissa papereissa. Kymmenen sivun pituusvaatimus osoittautui tässäkin tutoriaalipaperissa vaikeaksi.

    Tuula on jo julkaissut asiasta hyvissä lehdissä juttuja, joten myös artikkeliväitöskirja olisi Heikin mukaan mahdollinen. Heikki toivoo lisää kotimaista case-tutkimusta, jotka olisivat jenkkityylistä propositioita esittävää tutkimusta. Maailmalla näkee papereita, joihin viitekehystä on rakennettu monta vuotta ennen kuin mennään tekemään case-tutkimusta.

    Rami kyselee tutkimustuloksista. Syntyykö tutkimuksesta tyypittelyjä vai prosessimalleja? Tuulan mukaan tyypittelyjä, kategorisointia. Rami allekirjoittaa Heikin esittämät kommentit, mutta jatkaa vielä käsitevaihteluista. Miten situational ja contextual factors eroavat? Ensimmäiset hänen mukaansa ovat yllättäviä ja odottamattomia, mutta kontekstuaaliset ovat jo ennakoitavissa olemassaolevissa rakenteissa. Tuula kuitenkin haluaa välttää sen, ettei kontekstitekijöillä saisi taklattua myös saman yrityksen sisäisiä muutoksia, jotka vaikuttavat kaupallistamiseen. Rami kuitenkin sanoo, että myös yrityksen sisäiset ja yllättävätkin tekijät ovat usein odotettavissa, jos rakennetta tarkastellaan analyyttisesti. Tämä pitää muistaa omassa työssä.

    Tuulan tavoite on yleistää tuloksensa myös muihin samantyyppisiin yrityksiin. Rami kehottaa miettimään Heikin ehdotusta lisätä tapauksia ja miettimään propositioita.

    Anne-Mari Järvelin ihmettelee, miksi tuotekehitys erotettaisiin kaupallistamisesta omaksi prosessikseen, mutta Tuula ei ymmärrä asiaa näin. Hän vain esitti yhden kaupallistamisprosessivaihtoehdon kirjallisuuskatsauksessaan, muttei itse näe kaupallistamista näin yksinkertaiseksi.

    Anne-Marin kommentin jälkeen aloin miettiä, miten paljon Tuulan paperi oikeastaan muistuttaa omaa ensimmäistä tutkimussuunnitelmaani, jossa mietittiin kaupallistamista vielä prosessimallina. Minulla oli omassa työssäni Jollyn malli, kuten Tuulallakin, ja sitten vielä esimerkiksi Anne-Marin ehdottamat stage-gate -mallit. Ihmeellistä, kuinka oululaisten tutkijoiden työskentely on kulkenut vuodessa samaan suuntaan kuin omani sillä erotuksella, että minä olen painanut prosessimallien kohdalla delete-nappulaa. Olisiko sittenkin pitänyt jättää ne omaan työhön?

    Rami sanoo vielä metodologioista, että kvalitutkimuksella voidaan saada joustavasti monitahoisempaa tietoa, mutta syvällisyys ei sinänsä ole vain laadullisen tutkimuksen ominaisuus. Pitää muistaa kirjoittaa omaan työhön, ettei laadullisen tutkimuksen perusteluksi riitä syvällisemmän ymmärryksen saavuttaminen. Voihan tosiaan saavuttaa hyvinkin syvällistä tietoa, jos käyttää edistyneitä kvantitatiivisia menetelmiä.

    Lisätietoja projektista www.ceit.fi.